Toimiva Perhe -kurssilla: mitä opin?

Esikoisvauvan kanssa voi olla helppoa lukea kirjoja ja perehtyä kasvatuksen sekä vuorovaikutuksen teorioihin. Kun lapsi kasvaa, tulee kirjaan tartuttua yhä harvemmin – juuri silloin, kun kultaisista teorioista pitäisi siirtyä vaativaan käytäntöön.

Luin Toimiva Perhe -kirjan esikoiseni ollessa noin 1-vuotias. Koin kirjan selkeäksi ja antoisaksi. Omaksuin kirjasta joitain uusia vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, ainakin puolittain. Opin esimerkiksi kertomaan selkein minä-viestein, mitä toivon. Ymmärsin myös aktiivisen kuuntelun merkityksen.

Lapsen kasvaessa ja toisen lapsen synnyttyä koin tarvetta virkistää muistiani ja tarttua kirjaan uudelleen. Huomasin, kuinka paljon tärkeitä ajatuksia olin aikaisemmin jättänyt huomioimatta tai myöhemmin unohtanut. Huomasin myös, ettei minulla ollut enää aikaa paneutua kirjaan ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen niin syvällisesti kuin olisin halunnut.

Niinpä ilmoittauduin ensimmäisten joukossa Toimiva Perhe -kurssille, kun sellainen kotikaupunkiini saatiin. Koulutuksen järjestivät MLL:n paikallisyhdistys sekä KiVa ry. Kouluttajana toimi tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja Elina Kauppila. Koulutukseen osallistui 13 perhettä, yhteensä 19 aikuista ympäri maakuntaa, sadan kilometrin säteeltä. Tilausta kurssille siis oli.

Kurssi toteutui neljänä sunnuntaipäivänä noin kuusi tuntia kerrallaan. Tapaamisten väliin saimme kotitehtäviä – sekä kirjallisia tehtäviä että käytännön harjoituksia. Koulutusta tukivat harjoituskirja ja muut hyvät oppimateriaalit.

Tässä tekstissä käyn läpi kurssilla oppimiani asioita. Nämä ovat hyvin henkilökohtaisia oivalluksia, valikoituja poimintoja siitä mainiosta paketista, jonka kurssi tarjosi. Joku toinen osallistuja saattaisi kirjoittaa aivan erilaisista havainnoista ja ajatuksista. Huomioni eivät etene kronologisesti eri kurssipäivien mukaan, mutta mukailevat kyllä esitysjärjestystä. En tässä avaa kurssin käsitteitä kovin seikkaperäisesti. Terminologiaan (esim. minä-viestit, aktiivinen kuuntelu) voi perehtyä Thomas Gordonin Toimiva Perhe -kirjan tai siitä tehdyn  kirjaesittelymme avulla.

 

Toimivan perheen lähtökohdat

Kiintymysvanhemmuuteen ja lempeään kasvatukseen kuuluu kaikkia osapuolia kunnioittava, rakentava vuorovaikutus. Toimiva perhe jakaa saman arvomaailman. Sen tavoitteena on, että perheet voisivat olla rakastavampia, avoimempia ja rehellisempiä. Kurssilla ei opetella, miten saada lapset tai puoliso käyttäytymään toivomallaan tavalla. Sen sijaan siellä harjoitellaan tehokkaampaa viestintää, keinoja kuunnella ja auttaa toista sekä taitoja neuvotella ristiriitatilanteissa.

Keskeistä Toimivassa Perheessä on löytää keinoja, joilla perheen jokaisen jäsenen tarpeet tulisivat tyydytetyiksi ilman vallankäyttöä, pakkoa ja pakottamista. Tavoitteena on myös laajentaa sitä mukavaa, ongelmatonta käyttäytymisen aluetta, joka perheistä löytyy. Kyse ei ole vain Minusta, eikä vain Sinusta, vaan myös Meistä ja siitä, että koko perheellä olisi hyvä olla yhdessä.

Toimiva Perhe -kurssin alussa osallistujat miettivät oman arkensa haasteita. Kortteihin kirjoitettuja erilaisia tilanteita, tapoja ja ristiriitoja jaoteltiin sen mukaan, kuinka toimiviksi tai vaikeiksi kurssilaiset kokivat niiden ratkaisemisen.

Haastavia hetkiä oli perheessämme lopulta vain pieni osa. Ne keskittyivät pitkälti erimielisyyksiin ruutuajasta, arkiaamujen lähtötilanteisiin ja pienemmän lapsen vahvaan omaan tahtoon. Oli hienoa huomata, että perheessämme on jo monia hyvin tai erittäin hyvin toimivia tilanteita. Usein huomio kiinnittyy negatiivisiin asioihin, vaikka hyvää olisi paljon enemmän. Alkukartoitus orientoi hyvin kurssiin ja antoi tunteen, että tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

 

Minä-viestit

Viestimme usein ajatuksistamme ja tarpeistamme epäsuorasti ja epäselvästi. Tämä voi johtaa väärinkäsityksiin, joista seuraa ainakin viestin lähettäjälle pettymistä ja turhautumista. Usein epäselvät viestit ovat myös kuulijalle hämmentäviä tai loukkaavia. Lasteni kanssa olen oppinut melko hyvin käyttämään minä-viestejä ja olen kokenut ne aina perustelluiksi. Pieni lapsi ei voi ymmärtää, mitä aikuinen mielessään oikeasti tahtoo tai toivoo – on siis parempi sanoa asia suoraan. (Suoraan sanominen ei tarkoita tietenkään töykeyttä, asiansa voi ilmaista yhtä aikaa jämäkästi ja ystävällisesti.)

Mutta miksi odotamme, että muut aikuiset ymmärtäisivät meitä aina täydellisesti? Kuulijalla on omat lähtökohtansa, ennakko-oletuksensa ja tulkintansa. Jos sanomme esimerkiksi:”Sinä et koskaan auta minua”, on viesti hyvin erilainen kuin mitä yritämme sanoa:”Olen väsynyt ja tarvitsisin sinulta apua.” Kurssilla vasta todella oivalsin, että hyvää viestintää pitäisi hyödyntää enemmän myös esimerkiksi parisuhteessa sekä ystävien ja omien vanhempien kanssa.

Kurssin aikana tehostin minä-viestintää etenkin työyhteisössäni, ja koin sen valtavan antoisaksi. Minä-viestintä vaati kyllä pientä rohkeuden hyppyä. Avoin omista ajatuksista ja tunteista kertominen on hieman pelottavaa, koska siihen sisältyy riski torjutuksi tulemisesta. Itsensä asettaminen haavoittuvaiseen asemaan kuitenkin kannatti. Kukaan ei torjunut tai ollut töykeä, vaan päinvastoin kohtaaminen ja keskinäinen ymmärrys lisääntyivät. Avoin viestintä näytti myös tarttuvan. Työkaveritkin tuntuivat kertovan avoimemmin tunteistaan ja toiveistaan työkavereita kohtaan. Kokeilin minä-viestintää myös useissa muissa ihmissuhteissa. Välillä tein sen värisevin sydämin loukkaantumisen pelossa, mutta joka kerran se kannatti.

Näiden kokemusten jälkeen voin vain ihmetellä: miksi rehellisyys ja avoimuus onkaan niin vaikeaa? Miksi me koemme sen pelottavaksi ja paljastavaksi? Ehkä olemme jo lapsina kohdanneet toimimattoman viestintä- ja vuorovaikutuskulttuurin haitalliset vaikutukset. Ainakin minä muistan monen monta kertaa, kun en lapsena tullut ymmärretyksi, tai koin torjuntaa. Toivottavasti omat ja kaikki muutkin lapset saavat jatkossa kokea enemmän hyväksyvää kohtaamista.

 

Aktiivinen kuuntelu

Olen ihminen, joka pyrkii ratkomaan ongelmat ja poistamaan epäkohdat. Koska olen ollut haukkana ehdottomassa uusia toimintatapoja, en ole ollut kauhean hyvä kuuntelija. Usein koen houkutusta myös vertailla omia kokemuksiani:”Mutta arvaapas miten meillä on!”. Joskus keskustelukumppani ei kuitenkaan tahtoisi valmiita ratkaisuja tai vertailemista, vaan pelkkää kuuntelevaa korvaa.

Olen tiennyt aktiivisen kuuntelun olevan hyödyllistä, mutta käyttänyt sitä joskus aivan väärin – sekä teknisesti että väärällä asenteella. Joskus olen kuunnellut lasta näennäisen aktiivisesti, mutta johdatellen. Olen saattanut toivoa, että lapsi itse päätyisi samaan mielipiteeseen, kuin omani on, ja siten muuttaisi käyttäytymistään toivomallani tavalla. Näinhän aktiivista kuuntelua ei voi eikä saa käyttää. Tarkoituksena ei ole manipuloida ja johdatella puhujan ajatuksia, vaan aidosti yrittää ymmärtää häntä.

Vilpittömilläkin aikeilla kuunteluni on keskittynyt pitkälti sen toistamiseen, mitä puhuja on juuri sanonut. Aktiivisesta kuuntelusta on tullut papukaijapuhetta. Kurssilla sain rohkeutta havainnoida tarkemmin ja monipuolisemmin puhujaa: sanojen lisäksi voi kuunnella keskustelukumppanin ääntä, eleitä, ilmeitä ja tunneilmaisua. Tällainen kuunteleminen ei ole aina helppoa, mutta puhujalle se voi antaa arvokkaan kokemuksen kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta.

Harmittelen, etten ole aiemmin osannut kuunnella yhtä tehokkaasti. Lasten kanssa siitä olisi ollut monesti apua. Monta ystävienkin huolta olisi tullut paremmin kuunnelluiksi, jos olisin käyttänyt aktiivista kuuntelua oikein. Mietin erityisesti, olisinko aktiivisen kuuntelun avulla voinut aikaisemmin ehkäistä ja ratkoa ongelmia esimerkiksi parisuhteessa.

Kurssin aikana ja sen jälkeen olen kokeillut aktiivista kuuntelua useissa yhteyksissä. Olen ”narahtanut” menetelmän käyttämisestä vain niiden kanssa, jotka ovat oman Gordoninsa lukeneet. Eivät hekään ole siitä pahastuneet! Moni on kiittänyt, että hienoa kun kuuntelit. Osa on myös löytänyt itse ratkaisuja pulmiinsa, ilman valmiiden vaihtoehtojen tyrkyttämistä.

Koen aktiivisen kuuntelun tässä vaiheessa helpoimpana esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja kirjoitettujen viestien avulla: silloin on aikaa jäädä pohtimaan, mitä puhuja tarkoittaa, ja miettiä huolella omia vastauksia. Kasvotusten keskustellessa vanhat toimintamallit (esimerkiksi neuvominen, puhujan kokemusten vähättely tai vertaileminen) nousevat herkemmin esiin. Näin on etenkin silloin, kun puhuja osoittaa minulle moittivan viestin. Silloin koen herkästi tarvetta puolustautua, sen sijaan että pyrkisin ymmärtämään puhujaa.

 

Neuvominen, ongelmanratkaisu ja välittäjänä toimiminen

Kurssilla käsiteltiin myös sitä, kuinka toista voisi neuvoa rakentavammin. Harjoittelimme myös, miten ristiriitoja ratkotaan, kun niiden taustalla on tarve- tai arvoristiriitoja. Näissä taidoissa minulla on vielä paljon harjoiteltavaa. Hyvien ratkaisujen löytyminen vaatisi, että erilaiset tarpeet tulevat tunnistetuiksi. Tähän aktiivinen kuuntelu on oiva työkalu. Se vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä. Usein arjen kiireessä, väsyneenä ja kiukkuisena sitä toivoisi voivansa runnoa läpi omat ajatuksensa ja taivuttaa muut omaan tahtoonsa.

Koska lapset eivät kuitenkaan ole robotteja, he eivät tee aina kuten tahtoisin. Silloin hermostun herkästi. Mutta toista ei voi kuunnella, jos on itse tunnekuohussa. Pelin poikki puhaltaminen ja itsensä rauhoittaminen olisikin ratkaisevan tärkeää. Tunnetaidot kulkevatkin käsikädessä vuorovaikutustaitojen kanssa. Niissä on vielä itselläni paljon kehittämistä.

Minulle keskeiseksi teemaksi nousi myös hyväksyminen: voin neuvoa toista kerran, mutta sitten asian pitäisi antaa olla. Vaikka joku minulle rakas (aikuinen) ihminen toimisi mielestäni haitallisesti, en voi pakottaa häntä muuttamaan toimintaansa. Hän kantaa itse vastuun omista teoistaan.

Tiettyyn pisteeseen asti tämä pätee myös lapsiin: lapsillamme voi olla erilaisia haaveita, unelmia ja tavoitteita kuin meillä. He voivat olla eri mieltä siitä, mikä on heille hyväksi ja mikä voi olla haitallista. Joissain asioissa aikuisen tieto ja ymmärrys totta kai ylittää lapsen käsityskyvyn, mutta kaikista asioista emme voi määrätä. Etenkin isompien lasten ja teinien kanssa täytyy miettiä, kuinka paljon vanhemmat saavat tai voivat puuttua esimerkiksi ystäväpiiriin, musiikkimakuun tai pukeutumiseen. Kurssilla luettu Kahlil Gibranin paljon siteerattu runo käsittelee tätä samaa asiaa:

Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.

He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.

He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne.

Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.

Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.

Sillä heillä on omat ajatuksensa. (Kahlil Gibran, Profeetta)

 

Lopuksi

Kirjan lukeminen oli hyvä lähtökohta kurssille osallistumiselle, mutta ei välttämätöntä. Jälkikäteen ajateltuna kirja  ei ainakaan minulle ollut yksinään riittävä keino kehittää vuorovaikutustaitojani. Muiden aikuisten kanssa keskusteleminen, käytännön harjoitukset ja arjen esimerkit veivät omia taitoja eteenpäin. Oppimista tukivat hyvät oppimateriaalit, kotitehtävät ja ryhmän luottamuksellinen ilmapiiri, joka mahdollisti avoimen keskustelun arjen haastavista tilanteista.

 

Kurssin edetessä huomasin sillä olevan monia hyviä vaikutuksia perhe-elämääni ja muihinkin ihmissuhteisiin. Viestintä lasten kanssa muuttui avoimemmaksi ja selkeämmäksi. Paremmat vuorovaikutustaidot ovat tuoneet vuorovaikutukseen lisää levollisuutta ja tilaa kullekin olla oma itsensä. Aitous, avoimuus ja rehellisyys ovat lisääntyneet, myös aikuisten kanssa toimiessa. Samalla omista rajoista viestiminen on helpottunut, ja sen voi tehdä ilman pelkoa muiden loukkaamisesta.

Vielä paljon on kuitenkin harjoiteltavaa. Etenkin yhteinen ongelmanratkaisu ja sisarusten välisten riitojen selvittely tuntuu haastavalta. Opittuja asioita on myös hyvä kerrata. Koska opittu ei ole vielä automatisoitunut, se unohtuu helposti arjen kiireessä. Jo kuukauden jälkeen huomaan, että opittujen taitojen käyttöä täytyisi taas tietoisesti tehostaa ja hioa. Kurssilla suunniteltiin uuden tapaamisen järjestämistä syksylle. Olisi mukava tavata muita vanhempia uudelleen ja kuulla, miten Toimiva Perhe on heidän arkeensa istunut sekä kerrata aiemmin opittua.

Kokonaisuutena koen Toimiva Perhe -kurssin olleen valtavan antoisa. Suosittelen sitä oikeastaan aivan kaikille, jotka haluavat kehittää vuorovaikutusta ja kommunikaatiota muiden ihmisten kanssa. Kurssin nimestä huolimatta siitä voi olla vanhempien ja pariskuntien lisäksi hyötyä esimerkiksi kaikille ammattikasvattajille, kuten lastenhoitajille, lastentarhaopettajille, opettajille ja nuoristyöntekijöille. Kuinka mahtavaa olisikaan, jos kaikki lapset jo pienestä pitäen saisivat kokemuksia ja mallia kunnioittavaan, rakentavaan vuorovaikutukseen! Sitä kautta rakennetaan parempaa huomista.

 

Saila Salo

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *