UKK: Mitä on lempeä kasvatus?

Lempeä kasvatus on luonnollinen jatkumo vauva-ajan vuorovaikutukselle. Lempeässä kasvatuksessa pyritään saavuttamaan luottamuksellinen ja kunnioittava suhde lapsen ja aikuisen välille mahdollisimman rakentavan vuorovaikutuksen avulla.

Lapsi nähdään lähtökohtaisesti halukkaana tekemään yhteistyötä, kunhan vain häneen uskotaan ja hän näin ollen saa siihen mahdollisuuden. Aikuinen kannustaa lasta yhteistyöhön rakentavan vuorovaikutuksen avulla, jossa lapsi kohdataan kunnioituksella ja uskoen tämän kyvykkyyteen ja halukkuuteen tehdä yhteistyötä.

Kasvaakseen lapsi tarvitsee ohjausta mm. yhteiskunnan normeista ja käytöstavoista, mutta lapselle sallitaan myös oma näkemys ja mahdollisuus tehdä itse omat virheensä, ja oppia niistä.

Lempeä kasvatus painottaa tunne-ja vuorovaikutustaitoja. Aikuisen rooli on olla aito, tunteva ja toimiva ihminen, joka omia tarpeita ja tunteita ilmaisemalla näyttää lapselle kuinka niitä voi ilmaista rakentavasti. Vanhemman omien tunteiden ja toiminnan tarkastelu realistisesti, mutta lempeästi edesauttaa aikuisen omia sosiaalisia taitoja ja näin ollen myös lapsi saa näihin hyvät eväät.

Lempeässä kasvatuksessa ristiriidat pyritään ratkaisemaan yhdessä niin, että jokainen osapuoli tulee kuulluksi. Tavoitteena on, että kenenkään tarpeita ei jätetä huomiotta, vaan että koko perhe voi hyvin.

Lempeä kasvatus perustuu tieteeseen ja kirjallisuuteen pohjaaviin kasvatusnäkemyksiin sekä yleisiin elämänarvoihin. Sen toivotaan tukevan lapsen kasvua autonomiseksi, tarpeelliset sosiaaliset taidot omaavaksi muita ja itseään kunnioittavaksi ihmiseksi.

Lue lisää aiheesta:
Tukea vanhemmuuteen: Lempeä kasvatus
Kirjaesittely: Toimiva perhe
Kirjaesittely: Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus
Blogiteksti: Siltoja rakentamassa

Seuraava kysymys:
Onko kiintymysvanhemmuus sama kuin curling-vanhemmuus?

Palaa UKK-sivulle

Share Button