Kirjaesittely: Kiukkukirja – aggressiokasvattajan käsikirja vauvasta kouluikään

Suositeltavaa luettavaa! Teos jakantuu kolmeen osaan: ensimmäisissä luvuissa käydään läpi perusasioita siitä, mitä aggressio on ja miten se eroaa aggressiivisesta käytöksestä, viidennessä luvussa kuvataan lapsen kehityshaasteita eri iässä aggression ja sen myötä mahdollistuvan itsenäistymiskehityksen näkökulmasta ja kuudennessa tulee monipuolinen paketti erilaisia vinkkejä kiukkuisen arjen helpottamiseen. Kirja sisältää myös lukuvinkkiluettelon, jossa on myös lastenkirjoja, joiden kautta kiukkuaihetta voi nostaa rakenta vaan keskusteluun lapsen kanssa silloin, kun lapsi on rauhallinen ja vastaanottavainen.

Cacciatoren pääviesti ensimmäisessä osassa on se, että aggressiossa sinänsä ja tunteissa ylipäätään ei ole mitään pahaa. Päinvastoin, aggressio mahdollistaa aktiivisen pyrkimyksen olosuhteiden muuttamiseen parempaan suuntaan, sopivasti kanavoituna kiukustakin saa voimaa. Aggressio on suorastaan välttämätöntä, jotta lapsi oppii itsenäistymään ja pitämään puolensa eli tekemään tarpeensa tiedetyksi. Lapselle kannattaa opettaa, että aggressiivinen käytös, siis ympäristön tai esineiden hajottaminen ja toisten ihmisten tai itsensä vahingoittaminen, on väärin ja kiellettyä, mutta aggressio tunteena tai ylipäätään mitkään tunteet eivät ole. ”Sinua saa kiukuttaa, mutta et silti saa heittää kovia esineitä.” tai ”Ymmärrän, että sinua harmittaa, mutta älä lyö, vaan puhu siitä!”

Toinen osa kuvaa tarkemmin edellä viitattuja kehitysvaiheita ja auttaa kasvattajaa ymmärtämään, miksi lapsen elämään kuuluu luonnollisena osana välillä myös kiukkua, vastustelun tarvetta ja harmitusta. Kasvaminen ei ole helppoa, vaan matkan varrella täytyy oppia muun muassa erottamaan itsensä muista, löytämään ja ilmaisemaan oma tahto, toimimaan ryhmässä toisten kanssa ja tunnistamaan yksityisen ja julkisen rajat. Mitä paremmin vanhempi ymmärtää näitä kehityshaasteita, sitä helpompaa hänen on itsensä pysyä rauhallisena lapsen kiukutessa. Menneinä vuosikymmeninä suhtautuminen lapsen kiukkuun on ollut vaihtelevaa, useimmiten kiukun ilmaisua on pidetty huonona käytöksenä. Siksi nykyvanhemman on myös tutkiskeltava itseään: miten oma suhtautuminen lapsensa kiukkuun heijastaa sitä, miten omaan kiukkuun on suhtauduttu, kun itse oli lapsi?

Kolmannessa osassa löytyy monia erilaisia keinoja, joilla kohdata lapsen kiukkua, joilla auttaa lasta oppimaan itse tunnistamaan ja hallitsemaan aggressiotaan ja joilla vanhempi voi auttaa myös itseään sekä oman että lapsen aggression kohtaamisessa. Näihin kuuluu mm. rakentavan riitelemisen säännöt, liikennevalot, mielikuva kiukusta villipetona, joka pitää kesyttää, tunteiden piirtäminen ja näytteleminen sekä erilaiset muistisäännöt kuten KUKIPASO.

KUKIPASO (KUuntele-KIitä-Pahoittele-SOvi jotain) eli Brittein vankeinhoitolaitoksen kehittämä muistisääntö raivoavan ihmisen rauhoittamiseen on KiVa ry:n Facebook-keskusteluryhmässä todettu erityisen kiinnostavaksi ja soveltuvaksi lapsen kiukun kohtaamiseen. KUKIPASO:n mukaan ensin annetaan toisen rauhassa esittää asiansa. Sitten kiitetään tätä vähintäänkin siitä, että on tuonut asian esille ja pitää sitä tärkeänä. Seuraavaksi pahoitellaan sitä, etteivät asiat ole menneet/voi mennä kuten toinen haluaisi. Lopuksi yritetään sopia jotain lohduttavaa tai innostavaa, joka saa ajatukset pois jumittavasta kiukusta.

-Katri Pääkkö-Matilainen-

Takaisin kirjaesittelyihin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *