Lauantai 5.5. – riemu

Lempeän kasvatuksen viikko on täällä, tervetuloa mukaan! Aloituspäivän tunneteemaksi on valittu riemu. Riemu on mielihyvän tunne, joka on hetkellinen ja voimakas.

Yhdistyksemme puheenjohtaja Petra Masko on kirjoittanut blogiin ajatuksiaan tunnekasvatuksen tärkeydestä. Lämminhenkinen teksti virittää meidän tulevan teemaviikon tunnelmiin.

Sivuillemme on tänään lisätty myös esittely tänä vuonna suomeksi ilmestyneestä Tunnehetket -kirjasta. Tämän kirjan tarkoitus on auttaa sinua tunnistamaan omat tunteesi ja keskustelemaan niistä toisten kanssa.

Yhdistys on työstänyt Lempeän kasvatuksen viikkoa ajatellen kuvatauluja tunneteemaan liittyen. Tämän päivän kuvataulussa kerrotaan siitä, mitä tunnetaidot oikeastaan ovat.

Sama pdf-tiedostona (esim. tulostusta varten)

Tunteiden kerrokset -kuvataulusarjassa esitellään eri perustunteiden takana mahdollisesti olevia hienosävyisempiä tunteita. Kuvataulujen avulla voi laajentaa omaa tunnesanastoaan. Ensimmäisenä vuorossa on ILO.

Sama pdf-tiedostona

Itse tuottamamme materiaalin lisäksi olemme keränneet eri aiheista linkkikokoelmia, joita julkaistaan pitkin viikkoa. Tämän päivän lisämateriaalissa on kokoelma mediassa julkaistua, tunnetaitoja tai tunnekasvatusta koskevia artikkeleita. Tuhti lukupaketti!

Toivottavasti tykkäsit tämän päivän annista! Pysy kuulolla myös muiden teemaviikon päivien ajan!

Siirry seuraavan päivän ohjelmaan: Sunnuntai 6.5. – syyllisyys
Teemaviikon pääsivulle

Share Button