Lempeä kasvatus

Lempeä kasvatus on KiVa ry:n lanseeraama nimitys kiintymysvanhemmuudelle isompien lasten kasvatuksessa. Siinä keskiössä ovat lapsen ymmärtäminen, kunnioittaminen, empaattisuus ja rakentavat vuorovaikutustaidot. Lempeässä kasvatuksessa peruskäsitys lapsesta on positiivinen ja realistinen: lasten uskotaan olevan sisäsyntyisesti sosiaalisia ja hyväntahtoisia. Lapsi on lähtökohtaisesti halukas säilyttämään vuorovaikutuksessa tasapainon sekä tekemään yhteistyötä.

Vanhemman rooli on olla aito, tunteva ja toimiva ihminen, joka näyttää lapselle, kuinka omia tarpeita ja tunteita voi ilmaista hyväksyttävästi ja rakentavasti. Aikuinen antaa myös mallin siitä, kuinka ristiriitatilanteissa pyritään etsimään ratkaisua rauhanomaisesti neuvotellen.

Lempeä kasvatus sekoitetaan toisinaan esimerkiksi curling-vanhemmuuteen, vapaaseen kasvatukseen tai toisaalta siihen, ettei lapsen annettaisi kasvaa erilliseksi yksilöksi. Lempeä kasvatus ei ole samaa kuin curling-vanhemmuus. Lapsi ei ole koko maailman keskipiste, eivätkä vanhemmat hänen palvelijoitaan. Vanhemman tehtävä ei ole lakaista ongelmia lapsen tieltä, vaan auttaa häntä sietämään pettymyksiä ja kehittämään ongelmanratkaisutaitoja.

Lempeä  kasvatus ei ole sama asia kuin vapaa kasvatus. Lempeässä kasvatuksessa toki kritisoidaan autoritääristä kasvatusta, jossa lapselle asetetaan paljon tiukkoja rajoja ja häneltä vaaditaan ehdotonta tottelevaisuutta (”sinä teet niin kuin minä sanon”). Täysin vailla rajoja oleminen tuottaa lapselle kuitenkin turvattomuuden tunnetta ja on haitallista. Tarpeellisia rajoja ovat yleensä esimerkiksi turvallisuuteen ja terveyteen sekä ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen liittyvät rajat.

 

hupsu

Vanhemmuuteen kuuluu ilon ja rakkauden lisäksi tasapainottelu omien ja lapsen tarpeiden ja halujen välillä. Omien rajojen tunnistaminen ja niistä kiinni pitäminen on vanhemman oikeus. Vanhemman ei tarvitse suostua kaikkeen. Pitäessään kiinni rajoistaan hän samalla mallintaa lapselle henkilökohtaisten rajojen asettamista.

Lempeään kasvatukseen kuuluu lapsentahtisuus, mutta kyse ei ole siitä, etteikö aikuinen osaisi päästää lapsesta irti. Vanhemman tulee ymmärtää, että lapsen kehitykseen kuuluu erilaisia vaiheita, joita ei voi ohittaa tai hoputtaa. Lapsi kasvaa omaan tahtiinsa.

Lapsen yhtenä kehitystehtävänä on itsenäistyminen. Se tapahtuu varsin hitaasti, kestäen lähes kaksi vuosikymmentä. Vahvat sisäiset mielikuvat vanhemmista ja muista tärkeistä ihmisistä tukevat lapsen itsenäisyyden kehitystä.  Itsenäistymistä siis tuetaan siis antamalla lapselle aikaa ja läsnäoloa, ei työntämällä häntä pois. Lapsella on luontainen tarve kerätä voimia aikuisen läheisyydestä. Fyysinen läheisyys tekee hyvää isommallekin lapselle.

hali

Lempeässä kasvatuksessa pyritään käyttämään aktiivista kuuntelua, minä-viestejä ja ongelmanratkaisumetodeja välttäen välitöntä vanhemman tottelemista edellyttäviä ”koska minä sanon”-tyyppisiä vastauksia lapselle. Ongelmatilanteet ratkaistaan niin, että pyritään sanoittamaan sekä lapsen että vanhemman tunteet, huolenaiheet ja tarpeet tilanteessa (eli määritellään ongelma ja tunnistetaan, kenen tai keiden ongelma se on) ja sitten kaikki osapuolet saavat osallistua ongelmanratkaisuun ikätasonsa edellyttämällä tavalla. Taaperon kanssa ratkaisu syntyy yleensä toiminnan kautta, mutta jo 3-4-vuotiaan verbaaliset neuvottelutaidot ja luova ratkaisujen löytäminen voivat yllättää vanhemman.

Palkintojen ja rangaistusten toimivuudesta ja haitoista kaikenikäisille ihmisille on tehty paljon psykologista tutkimusta. Tutkimukset rangaistusten käytöstä todistavat, etteivät ne toimi erityisen hyvin ja ovat haitallisia itsetunnon kehitykselle. Rangaistukset herättävät negatiivisia tunteita, ja näin ohjaavat ajattelun pois toiminnan seurauksien pohtimisesta. Vaarana on myös epäoikeudenmukaisuus, jos rangaistus langetetaan väärin perustein. Palkintojen suhteen tutkimukset taas osoittavat, että ulkoinen motivointi tappaa sisäisen motivaation ja johtaa helposti minäkäsitykseen, jossa lapsi tai nuori – tai aikuinen – kuvittelee olevansa kelvollinen ihminen vain mukauduttuaan toisten tahtoon ja onnistuessaan.

Kirjallisuudessa siis kehotetaankin keskittymään ei-toivotussa toiminnassa rangaistusten sijaan siihen, että saadaan lapsi ymmärtämään oman toimintansa tunnesyyt ja toiminnan negatiiviset seuraukset toisille ihmisille sekä tarjotaan mahdollisuuksia korjata, sovitella ja hyvittää tekemänsä virheet. Palkintojen ja manipulatiivisten tai lyhytsanaisten kehujen sijaan kehotetaan kiittämään, jakamaan lapsen riemu ja osoittamaan kiinnostusta lapsen tekemisiä ja ajatuksia kohtaan sekä tietysti korostamaan lapsen tekemisten positiivisia vaikutuksia muihin.