Tervetuloa mukaan teemaviikolle!

Tunnetaidot ja -kasvatus ovat pinnalla suomalaisessa kasvatuskeskustelussa. Tunnetaitojen opetus on saapunut myös päiväkoteihin ja kouluihin, ja isot tahot kuten opetushallitus ja THL tuottavat materiaalia opetuksen tueksi. Kiintymysvanhemmuusperheet ry on ollut tunnetaitojen asialla jo vuodesta 2009, sillä lempeä lapsentahtinen hoiva ja turvallinen kiintymyssuhde ovat mitä parhainta kasvualustaa hyville tunnetaidoille. On siis luontevaa, että KiVa ry lanseeraa ensimmäisen jokavuotisen Lempeän kasvatuksen teemaviikon aiheella Tunnetaidot ja -kasvatus.

Miksi minäkin ajattelen, että tunnekasvatus on tärkeää?

Suomalaisessa tosi tv-ohjelmassa nuori mies kertoi, että hän ei käytä tunteitaan, vaan tekee päätöksiä järjellä. Hän ei tarvitse tunteita. Vaikka sinällään häpeän myöntää seuraavani moista ohjelmaa ja ymmärrän, että se on käsikirjoitettu sekä leikattu totuutta vastaamattomaksi, sai se minut pohtimaan itse kysymystä. Onko tunnekasvatus huuhaata, ja olisiko meidän mahdollista tai jopa helpompi elää ilman tunteita ja varsinkaan niistä puhumista? Mihin tunteita ja tunnetaitoja tarvitaan?

Omien lasteni tunnekasvatus on alkanut hyvin varhain, minkä ansiosta olen päässyt itse kasvamaan tunnetaidoissani. Kun aloin sanoittamaan esikoisen tunteita, tajusin aika nopeasti etten osaa oikein nimetä itsessäni muita kuin kaksi tunnetta. Sehän ei toki tarkoittanut, etten tuntisi monenlaisia tunteita. En vain tunnistanut niitä hirveän hyvin.

Toinen havainto vähän myöhemmin oli, että keskityn sanoittamisessa helposti negatiivisiin tunteisiin, vaikka uskoakseni elämä pääosin on täynnä positiivisia tunteita. Koska tunteiden yksi tärkeä tehtävä on pyrkiä viemään meitä kohti hyvää oloa oli havainto erikoinen. Miksi keskitymme ikäviin tunteisiin, miksi emme puhu enemmän hyvän olon tuntemuksista. Sanoitanko omia olojani muille ylipäätään, käsittelenkö tunteina? Ymmärsin, että myös esimerkiksi parisuhteissa näkyvät haasteet liittyvät aikuisten puutteellisiin tunnetaitoihin. Lasteni ansiosta myös omat tunnetaitoni alkoivat kehittyä, koska silmäni avautuivat tunteiden ja tunnetaitojen merkitykselle

Me ihmiset elämme yhteisöissä, yhdessä ja sosiaalisesti. Me vuorovaikutamme jatkuvasti ja vuorovaikutuksen laatu vaikuttaa merkittävästi siihen, miten mukava yhteisössä on elää. Yksikään ihminen ei, tositv-ohjelman tähden väitteestä huolimatta, kykene elämään ilman tunteita, eikä tekemään kaikkia päätöksiä järjellä. Ihmisen, sekä lapsen että aikuisen on hyvä olla ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät häntä – sekä hyvinä, että huonoina hetkinä. Mitä paremmin ilmaisemme tunteitamme ja ajatuksiamme, sen helpompi meidän on ymmärtää toisiamme. Kun ihminen tunnistaa tunteen päätöksenteon taustalla, hän kykenee selittämään jälkeenpäin miksi reagoi johonkin asiaan tietyllä tavalla. Tai mikä parhainta, osaa jo ennalta kertoa tunnetilansa, jonka jokin ulkopuolinen ärsyke aiheuttaa. Viestintä ja kanssakäyminen helpottuu, eikä kukaan enää toivo itselleen kykyä lukea ajatuksia. Näin ollen me tarvitsemme tunnekasvatusta, että meillä olisi hyvä elää ja olla ihmissuhteissa ja yhteisössä.

Tunnetaidot opitaan normaalissa ja luonnollisessa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Oma tunnekasvatus on jatkunut nyt kahdeksan vuotta, ja siinä ajassa olen paitsi oppinut tunnistamaan itsessäni paljon enemmän tunteita, myös sanoittamaan ja käsittelemään niitä uudella tavalla. Tässä harjoittelussa KiVan verkkosivuilla esitellyt teokset ovat olleet merkittävässä roolissa. Kehittymisestäni huolimatta usein vielä epäonnistun tunteiden kannattelussa tai niiden rakentavassa ilmaisussa. Olen kuitenkin oppinut, että epäonnistumisia voi käsitellä jälkeenpäin, oppia pahoittelemaan ja kertomaan omista virheistään.

On lohdullista, että aikuinenkin saa epäonnistua ja voi oppia, se on vain osa (tunne)elämää. Koen kiintymysvanhemmuuteen liittyvän inhimillisyyden olevan myös sitä, ettei aikuisen tarvitse olla täysin oppinut tunnekouluttaja tai supertietoinen omasta tunne-elämästään pystyäkseen tukemaan lapsen tunnetaitojen kehitystä. Kun aikuisella on halu kasvattaa tunnetaitavia lapsia, on tunnekasvatus aktiivinen osa arkea. Kun aikuinen pystyy antamaan lapselle aidon ja aidosti tuntevan aikuisen mallia, lapsi kasvaa hyvin. Aikuisen ei siis tarvitse olla aina johdonmukainen ja täydellinen minä-viesteissään onnistuakseen tunnekasvatuksessa.

Omassa elämässä edellinen tuli mielestäni todistetuksi tänä keväänä. Kuopuksen päiväkodissa käytiin vasu-keskustelua, ja päiväkodin johtaja kertoi, ettei ole koskaan tavannut kolmevuotiasta, joka tuntee itsensä näin hyvin ja sanoittaa tunteitaan niin mainiosti. Hän kehui, että meidän arjessa tunnekasvatus on varmasti luontevaa. Olin luonnollisestikin kertakaikkisen otettu, mutta -suomalaiseen tapaan- en ottanut kiitosta itselleni, vaan selittelin lapsen osaamista luontaisella temperamentilla. Pois lähtiessämme lapsi esitteli taideteostaan ja sanoin pohtimatta “Sä tykkäsit tosi kovasti maalata vesiväreillä. Olet ylpeä työstäsi.” Siinä hetkessä asia kirkastui itselleni. Kyllä, tunnekasvatus on osa meidän arkea! Näin hitsin helppoa se on, ja näin hienoja tuloksia sillä saadaan. Kuopukseni ikätovereiden ei tarvitse meidän ansiostamme vasta aikuisena alkaa opettelemaan tunnetaitoja ja heistä kasvaa entistä hyvinvoivempi sukupolvi.

Toivon meille kaikille ihanaa ja ajatuksia herättelevää Lempeän kasvatuksen viikkoa tunneasioiden parissa. Tällä viikolla haluamme muistuttaa kaikkia, että tunnekasvatus on hurjan tärkeä asia ja siihen pystyvät meistä kaikki. Vanhemmuus on matka, jota teemme lapsen kanssa yhdessä kasvaen. Pienestä pitäen.

Seuraa sivujamme!

Petra Masko
Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n puheenjohtaja

Share Button