sormiruokailu

Kiinteiden aloittamisessa lapsen oma kiinnostus, motoriset valmiudet ja suoliston kehitys kulkevat käsi kädessä: kun vauva itse haluaa ottaa ruokaa käsiinsä, vie sen suuhun ja nielee, hän on valmis aloittamaan kiinteiden maistelun. Osa lapsentahtista vieroittumista on sormiruokailu. Sormiruokailussa vauvan ulottuville tarjotaan turvallisia, terveellisiä ruoanpaloja ja hän syö niitä itse. Puurojen tai soseiden lusikalla syöttämistä ei ole pakko käyttää vauvan ruokkimisessa lainkaan. Kiinteät ovat aluksi uusia elämyksiä, eivät pääravintoa. Vähitellen lapsi alkaa syödä yhä enemmän.

Sormiruokailussa oleellista onkin lapsentahtisuus: lapsi syö aikuisen tarjoamia ruokia oman mielenkiintonsa ja valmiuksiensa mukaan – ei tuputtamalla tai maanittelemalla. Ruoan ja ruokailun itsessään tulisi olla lasta kiinnostavaa ja viihdyttävää. Joidenkin vanhempien kokemuksen mukaan sormiruokailu edistää lapsen mutkatonta ja ennakkoluulotonta suhtautumista uusiin makuihin.

Sormiruokaillessa vauva ei saa mitään yksittäistä ruoka-ainetta vatsalle haitallisen suuria määriä kerralla, joten hänen voi huoletta antaa maistella monipuolisesti erilaisia ruoka-aineita. Vauvalle voi tarjota mitä vain pehmeähköjä, tuoreita tai tuoreista raaka-aineista kypsennettyjä ruokia ilman lisättyä suolaa tai sokeria. Mausteita tai yrttejä ei tarvitse välttää. Ennen pinsettiotteen kehittymistä helpointa syötävää ovat hedelmien, juuresten, vihannesten, pastan, leivän, kalan, munan ja lihan suurehkot palat, lohkot tai tikut.

_dsc4352

Turvallisuussäännöt:

  • Vauvan on oltava täysin pystyasennossa, usein syöttötuolissa. Pienemmän vauvan voi tukea istumaan aikuisen syliin. Sitterissä ei syödä.
  • ei tarjoa mitään kovaa, noin peukalonpään kokoista (pähkinät, kokonaiset kuorimattomat viinirypäleet tms.)
  • lapsi ruokailee aina valvotusti

Pinsettiotteen ja aterimien käytön kehittyessä vauvalle voi antaa yhä enemmän samaa kuin muukin perhe syö, 1-vuotis-syntymäpäivistä lähtien aivan samaa. Vaikka kiinteiden ruokien määrä lisääntyy, imetyksen ei tarvitse päättyä. Imetyskerrat harvenevat pikkuhiljaa lapsen kasvaessa.