Perhepedissä nukkuminen

Kulttuurimme valtavirrassa pidetään ihanteena yksin omassa sängyssä ja jopa omassa huoneessa pitkiä jaksoja nukkuvia vauvoja. Tämä on historiallisesti ja kulttuurisesti poikkeuksellinen ihanne ja lisäksi vastoin biologisia faktoja. Vauvoilla on vahva hengissä säilymisvietti, joka ohjaa pitämään turvan lähellä, etteivät pedot, vieraat ihmiset ja muut uhat pääse lähelle. Vauvat myös kasvavat yöllä nopeimmin ja tarvitsevat siksi ravintoa ympäri vuorokauden. Unilaboratoriotutkimuksissa USA:ssa on 1980-luvulta lähtien todistettu, että sekä vauvat että äidit nukkuvat turvallisesti, laadukkaasti ja tasaisemmilla ruumiintoiminnoilla vierekkäin. Äidit ovat vauvansa kanssa nukkuessaan vaistomaisesti tietoisia vauvansa läsnäolosta, vauvan ja äidin uni kevenee ja syvenee samassa tahdissa.

Perhepedissä yöimetykset sujuvat mahdollisimman vähällä vaivalla – jopa täysin unissaan. Myös ihokontaktissa oleskelu helpottuu perhepedissä. Perhepeti tarjoaa äidin lisäksi myös muille perheenjäsenille mahdollisuuden vahvistaa kiintymyssuhdettaan vauvaan.

Konkreettisia perhepetimuotoja on lukuisia. Tässä joitain esimerkkejä:

  • vauva parisängyssä seinän ja äidin välissä
  • vauva parisängyssä vanhempien välissä
  • vauva sivuvaununa toimivassa pinnasängyssä äidin vieressä, sängyn laita laskettu
  • isomman, liikkuvan vauvan kanssa patjat lattialla

Perhepedissä nukkuminen on turvallista, kunhan huolehditaan seuraavista seikoista:

  • Vauvan vieressä ei saa nukkua päihtynyt, uneen vaikuttavia lääkkeitä ottanut tai korkeassa kuumeessa oleva henkilö, tupakoiva henkilö, alle 3-vuotias sisarus tai lemmikkieläin.
  • Sänky pitää olla tilkitty niin, ettei vauva voi jäädä kiinni mihinkään rakoihin eikä pudota.
  • Ylimääräisiä kankaita, pehmoleluja, tyynyjä tai muuta tukehtumisvaaran aiheuttavaa ei saa olla vauvan lähellä.

perhepeti

Myös isommat lapset voivat nauttia perhepedissä nukkumisesta. Yhdessä nukkuminen voi olla tapa tarjota läheisyyttä lapselle, joka ei enää muuten kömmi syliin. Kun aikuinen on lähellä, möröt pysyvät poissa ja nukahtaminen helpottuu. Hyvien yöunien takaamiseksi on kuitenkin taattava kaikille riittävästi tilaa – kaikki eivät halua nukkua tiiviisti iholla. Isompien lasten kanssa erityisesti suursängyt (esimerkiksi useampi runkopatja yhdistettynä) ovat käytännöllisiä. Lapsi voi myös nukkua omassa sängyssään vanhempien sängyn vieressä tai muuten samassa huoneessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *