Vihan tunnetta kannattaa kuunnella

Viha on tärkeä tunne. Viha auttaa tunnistamaan itselle tärkeitä asioita, pitämään omia rajoja ja muuttamaan asioita. Lapsen vihaa ei tulisikaan kieltää, vaan lasta tulisi auttaa kanavoimaan vihansa sopivalla tavalla. Toisten rajoja tai tavaroita ei saa rikkoa, mutta ylimääräistä vihaenergiaa voi purkaa vaikka hakkaamalla tyynyä.

Tällaisesta vihan purkamisesta saa vain hetkellisen helpotuksen. Lasta tulisi lisäksi auttaa tunnistamaan vihan taustalla olevia tarpeita ja täyttämään niitä. Vihan keskellä lapsen voi olla vaikea ajatella, jolloin tunne- ja tarvekorteista voi saada visuaalista ajattelun apua. Toistuvia vihan aiheuttajia, kuten nälkää ja väsymystä, voi pyrkiä ennakoimaan. Jatkuvan vihan taustalta voi löytyä yllättäviäkin tarpeita, esimerkiksi syväpainetuntemusten tarve. Lapsen kanssa kannattaa tutkiskella, missä tunteet tuntuvat; viha esimerkiksi kuumottaa kasvoilla, jännittää lihaksia, aiheuttaa jopa nipistelyä. Vähitellen lapsi oppii tunnistamaan vihan fyysisiä merkkejä ja tarpeitaan yhä aiemmin, jolloin vihan käsittely onnistuu helpommin.

Viha on monesti reaktio toiseen tunteeseen, ns. sekundaarinen tunne. Tällaisen vihan taustojen ymmärtäminen voi olla hankalaa vielä akuisenakin! Etenkin torjutulla pelolla voi olla taipumus muuttua vihaksi. Lapsen käytöstä voi olla vaikeampi sietää julkisilla paikoilla, jos pelkää, miltä tilanne näyttää toisten silmissä. Aikuinen voi myös vihastua lapsen tottelemattomuudesta pelätessään “hallinnan/auktoriteetin menettämistä” suhteessa lapseen. Itse olen saanut työstää paljon riittämättömyyden tunteita – ennen päätä alkoi kuumottaa, jos molemmilla lapsilla oli avun tarve samaan aikaan.

Sekundaarista vihaa voi oppia tunnistamaan sanoittamalla tilanteita. Lapsen tunteiden lisäksi myös omia tunnereaktioita kannattaa sanoittaa: “Säikähdin niin kovasti, kun juoksit autotielle, että pelkoni ihan muuttui vihaksi!”. Ylireagointejaan kannattaa pyytää anteeksi tilanteen rauhoituttua. Aktiivisella kuuntelulla taas voi saada selville vaikkapa sen, että lapsi raivoaa hattuaan, koska pelkää, mitä kaverit ajattelevat siitä. Kannattaa kuunnella aktiivisesti myös itseään! Tilanteeseen nähden vahva vihan tunne kertoo paljon torjutuista tunteistamme, tunnelukoistamme ja täyttämättömistä tarpeistamme. Monesti myös lisäämme kierroksiamme omalla ajattelullamme ja ennakoinnillamme: “Lapsi ei varmasti taaskaan kuuntele mitä sanon!” Jos ei pysäytä ajatuksiaan ennen kommunikointia, vihainen viesti voi saada lapset toimimaan juuri pelkäämällämme tavalla; kiivas puhetyyli vie lapsen huomion itse viestistä.

Kaikki oppivat tunnetaitoja omaan tahtiinsa ja toiset ovat geneettisesti alttiimpia reagoimaan vihalla. Esimerkiksi herkillä lapsilla voi olla taipumusta tulistua, jos he kuormittuvat ärsykkeistä. Jos lapsi aistii herkästi, mitä muut häneltä odottavat, pelko ettei toteuta ihanteita voi ilmetä vihana lapsen epäonnistuessa pyrkimyksissään. Pohdiskeleva lapsi voi lisätä ajattelullaan vettä vihan myllyyn.

Voimakkaasti vihalla reagoivia lapsia voi auttaa ärsykkeiden vähentäminen (esim. luolamiespuhe tai ennalta sovittu rauhoittumispaikka, johon lapsi saa halutessa mennä yksin tai vanhemman kanssa) ja sanoittaminen, joka hyväksyy vaikeat tunteet, mutta siirtää ajatukset positiiviseen (KuKiPaSo): “Sinua vihastuttaa, kun et saa kaupasta lelua. Se on kyllä hieno… Laitetaanko se syntymäpäivälahjalistallesi?” Joku voi saada apua vihan puhaltelusta, kymmeneen laskemisesta tai mielikuvista. Kullekin löytyy omat keinot, jotka auttavat viemään vihalta pistävimmän terän. Loivempaa vihan tunnetta voi sitten käsitellä turvallisesti, vihan taustat tiedostaen ja reagointitavan tietoisesti valiten, ilman tarvetta torjua liian suureksi ja pelottavaksi paisunutta vihaa.

-Sonja Häkkinen-

Share Button