Tunteikkaat aivot – aivotutkimuksesta arjen tunnetaitoihin

Lempeän kasvatuksen viikolla teemana on tunnekasvatus, ja aivoillamme on tärkeä merkitys tunteiden synnyssä ja käsittelyssä. Tunnetutkimuksen alalla on kilpailevia käsityksiä siitä, voidaanko tunteet nähdä vain tiettyjen aivoalueiden aktiivisuutena. Aivotutkija Heini Saarimäki (Aalto-yliopisto) on tutkinut aihetta, ja hänen väitöstutkimuksensa (2018) vastaa kysymykseen siitä, miten eri tunteet vaikuttavat aivojen toimintaan ja yhteyksiin aivoissa. Haastattelimme Heiniä tästä ajankohtaisesta aiheesta ja hänen tutkimustuloksistaan sekä siitä, mitä eväitä tunnetutkimus voisi antaa kasvatustyöhön vanhemmille tai ammattikasvattajille.

Miten tutkimustuloksesi lisäävät ymmärrystämme eri tunteiden merkityksestä ja taustasta sekä niiden vaikutuksesta?

Väitöskirjatyössäni tutkittiin eri tunnetilojen vaikutuksia aivojen toimintaan ja eri aivoalueiden välisiin yhteyksiin – eli esimerkiksi miten ilo, pelko, suru, hämmästys tai rakkaus näkyvät aivoissa. Havaitsimme, että tietty tunnetila liittyy aina muutoksiin koko aivojen toiminnassa eikä siis paikannu millekään tietylle yhdelle alueelle. Tunnekohtaisia eroja havaittiin esimerkiksi toimintaamme säätelevillä motorisilla alueilla; aistialueilla, kuten tunto-, näkö- ja kuuloaivokuorella; syvällä aivoissa sijaitsevilla subkortikaalisilla alueilla, sekä aivojen keskilinjassa, jossa käsitellään muun muassa omaan itseen liittyvää tietoa. Vaikuttaa siltä, että kaikkien alueiden tunnekohtainen toiminta yhdessä lopulta tulkitaan jonain tunteena, jolle annamme nimen.

Mitä aivoissa sitten tapahtuu eri tunteiden seurauksena?

Kun tunnetila aktivoituu, joukko automaattisia muutoksia tapahtuu sekunnin murto-osassa: muutokset kasvojen ilmeissä ja äänessä, motorisessa toiminnassa, autonomisessa hermostossa kuten sydämen sykkeessä ja hengityksessä sekä muissa kehon toiminnoissa, käyttäytymistä säätelevissä järjestelmissä, muistojen ja odotusten aktivoitumisessa, sekä tulkinnassa omasta ja ympäristön tilanteesta. Samalla näitä kaikkia mielemme ja kehomme eri osa-alueita käsittelevät aivomekanismit aktivoituvat kullekin tunteelle tyypillisellä tavalla, jolloin tunnetilan vaikutukset näkyvät muutoksina koko aivojen tilassa.

Jos palataan tunteiden vaikutuksiin, tunteet muokkaavat siis koko aivojen toimintaa ja eri aivoalueiden välisiä yhteyksiä ja vaikuttavat sitä kautta kaikkeen kehomme ja mielemme toimintaan. Samalla kulloinenkin tunnetila asettaa myös omat rajoituksensa toiminnallemme ja esimerkiksi tiedonkäsittelykapasiteetillemme. Tuntiessamme vaikkapa pelkoa tai raivoa virittyvät kaikki aistimme ja toimintamme varmistamaan eloonjäämisen. Tällöin aivojen rajallinen prosessointikapasiteetti on suunnattu vain selviytymisen kannalta tärkeimpiin toimintoihin, kuten havainnoimaan ympäristön vaaraa tai valmistamaan lihaksia pakenemiseen tai taisteluun. Esimerkiksi raivon vallassa olevalla lapsella ei juuri sillä hetkellä ole aivojen resursseja vastaanottaa järkipuhetta tai selityksiä, mutta esimerkiksi empatialla tai kosketuksella voidaa viestittää ympäristön olevan turvallinen, jolloin tunnereaktio hiljalleen laantuu. Positiiviset tunteet sen sijaan vapauttavat aivojen resursseja esimerkiksi uuden oppimiseen ja uteliaaseen tutkiskeluun. Tätä kautta voimme myös ymmärtää, että eri tunteilla on elämässämme erilaiset roolit; aivot ovat jatkuvasti jonkinlaisessa tilassa eli tunnetilassa. Tunteita eli mielen kunkinhetkisiä tiloja tulee ja menee.

Mitä tutkimuksestasi voisi olla peilattavissa ja siirrettävissä arjen kasvatustyöhön ja etenkin tunnekasvatukseen?

Tunnetilan kokonaisvaltaisuus ja käsitys tunteesta aivojen ja mielen senhetkisenä tilana on mielestäni hyödyllinen kasvattajallekin. Tunne ei ole jokin erillinen mielen osa, joka voidaan sulkea pois, vaan se on mekanismi, joka virittää, värittää ja rajoittaa aivojemme ja mielemme toimintaa. Kasvatus- ja vuorovaikutustilanteissa on hyvä pitää mielessä, että kukin vuorovaikutuskumppani tuo tilanteeseen aina oman tunnetilansa, joka väistämättä vaikuttaa vuorovaikutukseen.

Käytännön kasvatustehtävässä tunteiden kokonaisvaltaisuus näkyy esimerkiksi moninaisina mahdollisuuksina tunteiden säätelyssä. Tunnetilaan vaikuttaa autonominen hermosto eli hengitys ja syke, kehon tuntemukset, kosketus, kasvonilmeet, äänensävy – kaikkien näiden avulla voimme auttaa lasta säätelemään tunteitaan. Kasvattajina voimme etsiä siis näiden eri reittien myötä yhteyttä lapseen ja viestiä, ettei tilanteessa ole vaaraa. Lapsesta riippuen mahdollisia keinoja auttaa lasta tunteiden säätelyssä voisivat näin ollen olla muun muassa syvä hengitys yhdessä lapsen kanssa sisään- ja uloshengityksiä laskien tai vauvaa sylissä pidellen, rauhoittava silittely tai lempeä kosketus ylipäätään, tai hyväksyvä katse tai äänensävy. On myös hyvä ja arjen kannalta lohdullista pitää mielessä, että vaikka näillä konsteilla ei olisikaan välittömiä vaikutuksia, virittävät ne kuitenkin aivojen tunteidensäätelyjärjestelmiä toistojen myötä. Kokemukset muokkaavat aivojen yhteyksiä jatkuvasti, vaikutukset näkyvät myöhemmin.

Ymmärtämällä tunteiden aivomekanismeja voimme myös tulla tietoisemmiksi tunteiden vaikutuksista toimintaamme, kehoomme, ilmeisiimme – esimerkiksi voimme huomata, että kiukku kiristää kasvoja ja saa kädet hakeutumaan nyrkkeihin. Tunnistamalla tunteen eri vaiheita voimme oppia säätelemään tunteitamme. Voimme oppia tunnistamaan varhaiset keholliset muutokset ja siten rauhoittamaan itseämme vaikkapa kasvoja rentouttamalla tai rauhallisella hengityksellä jo ennen kuin tunne leimahtaa “täysillä päälle”. Kun tietoisuus tunnereaktion eri vaiheista kohenee, on helpompi opetella myös vaihtoehtoisia toimintatapoja.

Eri tunteiden biologisten roolien ja vaikutusten ymmärtäminen voi auttaa sekä aikuista että lasta omissa tunnetaidoissaan. Tunne ei ole hyvä tai huono, se on vain aivojemme tila tietyllä hetkellä ja vaikuttaa kullekin tunteelle tyypisellä tavalla kaikkeen toimintaamme ja kokemuksiimme. Voimme itse kasvattajina ymmärtää omat rajoitteemme esimerkiksi kiihtyneessä mielentilassa, ja toisaalta voimme ymmärtää lapsen rajoitteet sekä myös opettaa lasta tunnistamaan niitä – kun voimakas tunne on päällä, ei kannata toimia vaan odottaa että se menee ohi.

Tunteita nimeämällä lapsi oppii, että tiettyihin kehon tuntemuksiin, toimintamalleihin, fysiologisiin reaktioihin liittyy tietty tunne, jolla on oma tehtävänsä osana meitä ja elämäämme. Tunnesanaston laajuuden on havaittu olevan yhteyksissä esimerkiksi empatiakykyyn: rikkaampi tunnesanasto liittyy usein suurempaan empaattisuuteen.

Tutkimuksissamme on myös havaittu että tunnetila tarttuu herkästi esimerkiksi elokuvista ja tarinoista tai vuorovaikutustilanteessa kuulijalta puhujalle.

Kerro mekanismeista, joiden kautta tunnetilat välittyvät ihmiseltä toiselle arjen vuorovaikutuksessa?

Vuorovaikutustilanteessa kaikki osapuolet tuovat tilanteeseen omat tunnetilansa. Vuorovaikutuskumppanin tunnetila välittyy automaattisesti esimerkiksi äänen, eleiden, kasvonilmeiden ja toiminnan välityksellä. Toisaalta oma tunnetilamme vaikuttaa siihen, miten tulkitsemme kumppanin viestejä. Aivoissa erityisesti mantelitumake poimii ympäristöstä omalle selviytymisellemme tärkeitä ärsykkeitä, joihin ihmisellä vahvasti sisältyvät myös muiden tunnereaktiot. Tämä on todennäköisesti yksi syy sille, miksi lajimme on sosiaalinen: toisten tunnereaktiot kertovat meille ympäristön vaaroista ja mahdollisuuksista. Arjen kasvatustilanteissa tietoa voisi hyödyntää esimerkiksi tunteiden säätelyn opettamisessa: aikuinen omalla rauhallisuudellaan osoittaa, että tilanne on turvallinen.

Toisaalta aivokuvantamistutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi samaa elokuvaa katselevien tai samaa tarinaa kuuntelevien ihmisten aivotoiminta samankaltaistuu eli synkronoituu erityisesti silloin, kun elokuva tai tarina on tunnepitoinen. Synkronoituminen on suurempaa, kun ihmiset ovat toisilleen läheisiä – sisaruksia tai ystäviä – eli läheistemme kanssa olemme yleensä aivotoiminnankin tasolla samalla aaltopituudella. Tunteiden samankaltaistuminen ihmisten välillä on myös varmaan monelle tuttua arjesta: erityisesti lapset tuntuvat herkästi aistivan perheen tunneilmapiirin. Tunteiden simulaatioteorian mukaan ymmärrämme toisten tunnetiloja simuloimalla vastaavia tunnetiloja omissa aivoissamme. Aivokuvantamisella on osoitettu esimerkiksi se, että samat aivomekanismit aktivoituvat automaattisesti, kun haistamme itse inhottavaa hajua tai kun katselemme toisen ihmisen haistavan vastaavaa hajua, tai kun koemme kipua tai katselemme toisen kokevan kipua. Simulaatioteorian mukaan tämä mahdollistaa toisen ihmisen tunnetilan ymmärtämisen ja on siten eräs empatian perusmekanismeista. Tämä perusmekanismi on toimii jo vauvoilla: kun perhekerhossa yksi vauva alkaa itkeä, yhtyvät muutkin herkästi itkuun.

Virittäytymällä toisen tunnetilaan voimme myös oppia toisten tunnereaktioista joutumatta itse suoraan kokemaan samaa. Esimerkiksi kun toinen kertoo kohtaamastaan vaarasta, kuulijan aivot synkronoituvat eli virittyvät samalle aaltopituudelle, jolloin voimme oppia kokemuksesta ja ehkä osaamme toimia tulevaisuudessa itse vastaavassa tilanteessa, vaikka emme sitä ole omakohtaisesti kokeneet. Mielikuvaharjoittelu toimii näin myös tunteiden treenaamisessa: tunteista ja niihin liittyvistä tilanteista keskustelu ja yhdessä lukeminen tarjoavat lapselle mahdollisuuksia oppia erilaisten tilanteiden ja tunteiden kohtaamisesta.

Miten kiintymysvanhemmuus ja aivotutkimus liittyvät yhteen?

Kiintymysvanhemmuus nojaa vahvasti psykologiseen ja biologiseen tutkimukseen ja ihmisen lajityypilliseen toimintaan. Aivotutkimus on puolestaan yksi lähestymistapa mielen toimintaan ja tarjoaa psykologialle biologisen perustan.

Aivotutkimus on lisännyt ymmärrystämme esimerkiksi aivojen kehitysvaiheiden asettamista rajoitteista, kuten useisiin eri säätelytehtäviin osallistuvan etuotsalohkon pitkälle aikuisuuteen jatkuvasta kypsymisestä. Kiintymysvanhemmuudessa pyrkimys on ymmärtää lasta kokonaisvaltaisesti, ja tässä ymmärrys aivojen kehityksestä eri ikävaiheissa voi olla avuksi.

Toisaalta esimerkiksi tieto aivojen muovautuvuudesta ja sen asettamista mahdollisuuksista sopii hyvin tähän kiintymysvanhemmuuden Lempeän kasvatuksen tunnetaitoteemaankin: aivot muovautuvat jatkuvasti läpi eliniän ja oikeita yhteyksiä vahvistamalla ja harjoittamalla voimme muokata vaikkapa omia tunnetaitojamme läpi elämän.

Heini Saarimäki on kasvatustieteiden maisteri ja kognitiivisen neurotieteen alalta väitellyt filosofian tohtori. Hänen väitöskirjansa “Decoding emotions from brain activity and connectivity patterns” on julkaistu helmikuussa 2018. Hän on myös kahden pienen lapsen äiti.

-Hanna Hongisto-

Share Button