KiVaa arkea koululaisen kanssa

Kun lapsi kasvaa koululaiseksi, muuttuvat arjen vuorovaikutustilanteet erilaisiksi verrattuna pikkulapsiaikaan. Lapsi itsenäistyy kovaa vauhtia ja hänelle alkaa muodostua oma maailmankuva ja elinpiiri. Miten KiVa ja Lempeä kasvatus näkyvät koululaisten perheissä erilaisissa tilanteissa, joissa näyttäisi olevan jokin ristiriita? Monelle meistä KiVa on ihan tavallista arkea, jota näillä tosielämään pohjautuvilla esimerkeillä pyrin avaamaan.

Tapaus 1) Lapsi ei siivoa, vaikka on sovittu

Tuntuu, että meillä on ollut jatkuva arkinen siivoustaistelu. Lapsi on kuten äitinsä:  hivenen hajamielinen. Hänen mielestään meillä on hyvin erilainen siisteyskäsitys ja usein kuulenkin lauseen  “ei aina tarvi olla niin siistii”. Olemme käyneet jatkuvia keskusteluja aiheesta ja silti viime viikolla tuntui, että lapsen huone on mullin mallin, eteinen täynnä kenkiä ja takkeja ja elämä on pelkkää muistuttamista. Koululainen kyllä ymmärtää miksi tietyt hommat pitäisi hoitaa, mutta ei muista tai ehdi kaikilta kiireiltään niitä tehdä. Pohdin myös omaa osuuttani: onko oikein, että minä asetan tietyn siisteystason, jota kaikkien tulee noudattaa?

Kyllästyin ja kutsuin perheen koolle, ajatuksena win-win keskustelu, jossa kaikki kertovat tarpeensa ja yritämme tehdä sopimuksen, jonka pohjalta kaikilla olisi hyvä olla. Keskustelu oli hyödyllinen ja lapset ottivat hyvin osaa pohdintaan. Nyt meillä on kokeilussa muistitaulu, joka on talouden toisen aikuisen ja koululaisen yhteinen idea. Sovimme perheessä mitkä tehtävät kuuluvat kenellekin ja tuosta muistitaulusta jokainen katsoo viikon varrella mitä tehtäviä pitäisi hoitaa ja merkitsee hoidetuksi. Ajankohdan töille saa valita itse ja muilta voi tottakai pyytää hommiinsa apua. Systeemi on vasta viikon toiminut, joten en osaa vielä kertoa  tuloksia pidemmältä ajalta. Tässä vaiheessa näyttäisi toimivalta ja ajatus joka tapauksessa tuntuu hyvältä, koska se vähentää omaa jäpätyskuormaa.

Käytetyt lempeän kasvatuksen menetelmät: päätöksenteon harjoittelu, lapsen ottaminen mukaan häntä koskeviin päätöksiin, keskustelu ja kuuntelu, neuvottelu, win-win, aikuisen omat tunnetaidot ja minä-viestien ylläpito, muiden ymmärtäminen, inhimillisyys, asioiden yhteinen käsittely, vuorovaikutustaitojen harjoittelu, luovien ratkaisujen etsiminen

Tapaus 2) Lapsi ei halua käyttää ulkohousuja

Lapseni päätti tokaluokan keväällä, ettei hän halua käyttää enää ulkohousuja. Minusta tietenkin, aikuisen näkökulmasta, ulkohousut ovat ehkä maailmanhistorian järkevin keksintö! Lika ei tule sisälle, lapsi pysyy lämpimänä ja niin edespäin. Yritin perustella lapselle asian järkevästi ja selittää aikuisen logiikkani lapselle. Tällä kertaa, tässä tilanteessa se ei toiminut. Hän oli järkähtämätön. Siispä sorruin maanitteluun. Kun se ei tehonnut, maalasin uhkakuvia, joissa hän paleltuu ulkona vähissä vaatteissaan. Lopulta kaiken sen jälkeen lapseni vastasi minulle “okei, jos pakotat”. Pakotat. Se sana ja se lause sai minut pysähtymään tilanteen äärelle. Hätkähtämiseni antoi minulle aikaa tajuta, että nyt oltiin menossa lapsen itsemääräämisoikeuden rajojen yli. Halusin ymmärtää, mistä pohjimmiltaan oli kyse. Aktiivisen kuuntelun avulla sain tietää, että lapsen mielestä housut olivat nolot. Hän halusi olla kuten muutkin ikäisensä, kuulua joukkoon. Ymmärsin sen, sillä vertaisryhmien merkitys koululaisen hyvinvoinnissa on merkittävä. Päädyimme ratkomaan ongelmaa win-win -tyyppisesti, ja lopulta päädyimme yhdessä ratkaisuun, johon kummatkin saattoivat olla tyytyväisiä: lapsi lupasi laittaa farkkujen tai verkkareiden alle lämpimät välihousut (merinovillalegginsit). Ulkohousut jäivät siis odottamaan seuraavaa käyttäjää. Lapselle täytyy selittää aikuisten maailmaa ja aikuisen logiikkaa, mutta kuten kaikessa vuorovaikutuksessa, puhumista tärkeämpää on kuunnella.

Käytetyt lempeän kasvatuksen menetelmät: aktiivinen kuuntelu, aikuisen joustavuus, itsemääräämisen tukeminen, itsenäisen päättöksenteon harjoittelu, omien rajojen vahvistus, win-win-ongelmanratkaisu, aikuisen velvollisuus selittää aikuisten maailmaa lapselle ja ymmärtää lapsen maailmaa

Tapaus 3)  Lasta vaivaa jokin, mutta hän ei halua kertoa sinulle asioitaan

Koululainen taistelee tunteiden ristiaallokossa, eikä vähiten kaverisuhteiden osalta. Taannoin huomasin lapsestani, että hänellä oli selvästi surua, josta hän ei puhunut. Tämmöinen tilanne vähän särkee sydäntäni joka kerta. Haluaisin, että hän voisi avautua minulle ja olisin ikuisesti hänen uskottunsa. Minun on kuitenkin kyettävä hyväksymään, että vaikka lapseni on minun, en omista häntä. Hän on oma yksilönsä, joka rakentaa omaa maailmaansa ja joskus jopa ihmissuhteita, jotka minun mielestäni ovat ei-toivottuja tai eivät ole lapselle hyväksi.

Yleensä käy niin, että illalla mennessämme nukkumaan lasta vaivaavat asiat selviävät. Samaa toivoin nytkin. Aluksi hän kieltäytyi puhumasta. Vastasin, että hänellä on oikeus omiin yksityisiin juttuihinsa ja salaisuuksinsa, mutta jos hän haluaa, hän voi puhua minulle. Seuraavana iltana olimme taas sängyssä, kun lapsi antoi pienen signaalin, josta tajusin aloittaa aktiivisen kuuntelun: “sua taitaa painaa joku kaverijuttu…”. Aktiivisesti kuuntelemalla selvisi, että hän koki vahvaa ulkopuolisuuden tunnetta, koska ei pelannut samaa peliä kuin muut. Syyksi hän oli sanonut ettei pidä pelistä,  vaikka totuus oli että hän pelkäsi ettei osaisi pelata sitä. Kun asia oli sanottu, lapsen mieli keveni, vaikka itse ongelma ei ratkennutkaan. Lapsen täytyi tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, sekä saada kokemus ehdottomasta tuesta ja rakkaudesta. Lapsen on myös hurjan tärkeä tietää, että aikuiset ottavat hänen murheensa vakavissaan. Itse koin onnistumista, koska jaksoin odotella että hän kertoo itse,  enkä tyrkyttänyt aikuisen ratkaisuja hänelle.

Käytetyt lempeän kasvatuksen menetelmät: aktiivinen kuuntelu, yksilöllisyyden tukeminen, ehdoton rakkaus, itsenäistymisen tukeminen, aikuisen omien tunteiden käsittely

Tapaus 4) Riitaa ruutuajasta

Lapseni rakastaa pelaamista, aivan kuten moni ikätoverinsa. Ruutuaika kuuluu mielestäni terveysasioihin, joista lapsi ei aina ole valmis päättämään itse. Oma lapseni on kuitenkin tässä asiassa ollut aina yhteistyöhaluinen  ja saanut olla mukana päätöksenteossa. Kun hän kiinnostui pelaamisesta, kysyimme haluaisiko hän pelipäivän ja mikä päivä se olisi. Varsinaisesti emme tarjoilleet 5-vuotiaalle mahdollisuutta pelata joka päivä, eikä hän sitä itsekään ehdotellut. Vuoden päästä hän ehdotti, että vaihdetaan pelipäivä lyhyeen pelihetkeen joka päivä. Ehdotus oli järkevä, eikä ollut syytä kieltätytyä. Myöhemmin olemme päivittäneet näitä peli- ja ruutuaikoja lapsen itse sitä ehdottaessa. Tällä hetkellä 9-vuotiaalla on ruutuaikaa kaksi tuntia päivässä, mutta tarpeen tullen joustamme siitä puolin ja toisin. Tottakai hän toisinaan turhautuu ajan loppumisesta ja minä ärsyynnyn pelaamisen tärkeydestä. Näen kuitenkin tosi tärkeänä olla mukana myös lapsen tällä elämän alueella ja niinpä seuraan hänen kanssaan TikTok-videoita tai olen hänen peliseuranaan, sekä kuuntelen hänen juttujaan.  Kun olen kiinnostunut lapsen asioista, ylläpidän suhdettamme ja osoitan, että hänen ajatuksensa ja tekemisensä ovat tärkeitä. Se tukee sekä suhteemme, että lapsen itsetunnon kehitystä.

Ruutuaika sinällään on ollut monivaiheinen juttu ja siinä täytyy koko ajan pysyä ajan hermolla. Esimerkiksi whatsappia tai muita kontaktinpitoappeja ei ole syytä laskea ruutuaikaan, koska ne ovat vertaistoiminnan välineitä. Lisäksi meillä on sovittu, että klo 19.30 ei käytetä enää ruutuaikaa vaikka sitä olisi jäljellä- koko perhe viettää silloin mediatonta aikaa. Puhelin ja muut älylaitteet sulkeutuvat yöksi kokonaan.

Käytetyt lempeän kasvatuksen menetelmät: lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen, keskustelu ja kuuntelu, luottamus lapsen kykyyn tehdä viisaita, ikätasoisia päätöksiä, itsenäistymisen tukeminen, itsetunnon kehityksen tukeminen

Tapaus 5) Lapsi raivoaa turhasta ja kiusaa sisarustaan

Tulimme kotiin eräänä perjantaina ja lähtökohtaisesti kaikki oli hyvin. Vapaapäivä ja rento ilta yhdessä tiedossa ja kaikilla mukava tunnelma, paitsi koululaisella.  Hän tiuski ja murisi kaikille, sekä keskittyi pääsääntöisesti ärsyttämään pikkusisarustaan. Käytin minä-viestejä ja puhuin kivasti. Hermostuin ja lepyin, mutta lapsi jatkoi raivoamistaan. Olin varma, että jotain järisyttävää on tapahtunut ja lapsi oireilee sitä. Olin täysin onnettomassa tilassa, kadotin otteeni enkä tiennyt mitä tehdä. Kun kolmannen kerran meinasin kiivastua lapsen ärjymisen edessä, käytin sovelletusti Elina Kauppilan kehittämää Huomaa hetki- menetelmää (*tulossa kirjaesittelyyn 18.11.*), jonka ansiosta tajusin kysyä onko hän muistanut syödä välipalaa. Aluksi hän – koska tunnetila oli valtava – kieltäytyi syömästä, mutta kun hän viimein söi,  kysyi lapsen toinen vanhempi: oliko se tosiaan tosta kiinni? Olimme kaikki, lasta myöten, hämmästyneitä mihin tilanteisiin verensokerin lasku voi meidät saattaa. Lapsen kontrolloimaton kiukku ja tilanne johtuu meillä liki poikkeuksetta siitä, että jokin lapsen tarpeista on täyttämättä. Tällä kertaa se oli nälkä, mutta joskus esimerkiksi kuormitus sosiaalisista tilanteista aiheuttaa lapselle näitä oloja. Minun ei ole aina helppo huomata mistä kiikastaa, eikä lapsi aina suostu korjaavaan toimintaan, kuten rentoutukseen. Silti yritän muistaa, että lapsi ei koskaan ole tahallaan hankala. Kaikkein tehokkainta näissä hetkissä olisi aikuisen rauhallisuus ja myötätuntoinen ote.

Joskus tilanne kuitenkin yltyy riidaksi hyvistä aikeista huolimatta. Silloin minulle on tärkeä olla armollinen itselleni ja ennen kaikkea käydä tilanne lapsen kanssa jälkikäteen huolella läpi. Näin teimme nytkin: Minä aloitin sanomalla, että olen pahoillani kun hermostuin enkä tajunnut, että hän on nälkäinen. Lapsen on tästä hyvin helppo jatkaa kertomalla, mikä omalta osalta meni pieleen. Vaikka tuntisin, että varsinainen riidanaiheuttaja olisi lapsi, on mielestäni ehdottoman tärkeää, että aikuinen mallintaa sopimista ja siksi hyvin herkästi aloitan itse näiden tilanteiden ratkomisen. Kun saimme pyydettyä anteeksi pohdimme, miten seuraavalla kerralla osaisimme toimia paremmin. Harjoittelimme myös  ihan konkreettisesti mitä voi sanoa. Tällä viikolla lapsi eräänä päivänä huusi: “älä kuuntele mitään mitä mä sanon, koska mä oon nälkäinen ja saatan siksi sanoa mitä vaan!” Oppi meni perille 🙂

Käytetyt lempeän kasvatuksen menetelmät: lapsen tarpeiden tunnistaminen ja täyttäminen, keskustelu ja kuuntelu, aikuisen omat tunnetaidot ja minä-viestien ylläpito, yhteyden palauttaminen, inhimillisyys, asioiden käsittely, vuorovaikutus- ja tunnetaitojen harjoittelu, lapsi ei ole tahallaan hankala, Huomaa hetki-menetelmä

Tapaus 6) Lapsi haluaa viettää aikaa kanssani päivittäin ja olla lähellä – vaikka ei sitä selvästi ilmaise.

Kuuntelin eilen mielenkiinnolla kun lapsi kertoi pelimenestyksestään, halasin ja  ehdotin lapselle iltalenkkiä. Näin, kuinka hän syttyi ja innostui. Nyt, kun koululaisen elämää täyttävät koulun lisäksi harrastukset ja kaverit, hän ei enää hakeudu yhtä usein syliin. Läheisyyden ja kosketuksen tarve ei kuitenkaan ole vähentynyt. Olen ottanut tavaksi halata lasta vähintään kahdeksan kertaa päivässä (joku tutkimus sanoi, että se lisää hyvinvointia), mutta aina nuo kahdeksan kertaa ei ole arjen humussa helppo toteuttaa. Nukumme koko perhe perhepedissä ja illat ovat onneksi varmoja kainalohetkiä.

Läheisyyttä haastavampaa on yhteyden säilyttämisen kannalta merkittävä, riittävä yhteinen aika. Lapseni tykkää viettää aikaa kanssani ja olen siitä todella onnellinen, mutta joskus kahdenkeskisen ajan järjestäminen tuntuu tosi vaikealta. Tärkeää yhteyden kannalta on, että tarjoan hänelle jakamatonta huomiota. Mitä useammin ja pidempään ehdin sen tekemään, sen parempi yhteys on välillämme, sen paremmin ymmärrämme toisiamme ja sen mutkattomampaa arkemme on.

Meidän eilinen iltalenkkimme oli taas tosi kiva ja sanoin sen lapselle. Että oikeastaan mä en pidä lenkkeilystä, mutta tässä seurassa siitäkin tulee huippukivaa. Parasta on, että viihdyn lapseni seurassa hurjan hyvin ja hänestä on kasvamassa minulle aivan ihana ystävä, koska arvostamme ja rakastamme toisiamme juuri sellaisina kuin olemme.

Käytetyt lempeän kasvatuksen menetelmät: keskustelu ja kuuntelu, läheisyyden vaaliminen, lapsen tarpeiden tunnistaminen ja huomioiminen, ehdoton rakkaus, molemminpuolinen kunnioitus

Näiden esimerkkien avulla käy varmasti selväksi, että Lempeä kasvatus ja KiVa arki ovat ihan tavallista vanhemmuutta, jota uskoakseni enemmistö meistä toteuttaa. Parasta vanhemmuutta on lapsen rinnalla kasvaminen. Siihen minä uskon, ja luotan että se riittää.

-Petra Masko-

Share Button