Kirjaesittely: Luonnollinen lapsuus

Evoluutiobiologi Tiina Kaitaniemen kirja on pyrkimys hahmottaa sitä, miten lajimme tyypillisesti synnyttää ja hoitaa vauvoja sekä miten vanhemmuus ja perhe muotoutuu ja miten yhteisö ja sukulaissiteet vaikuttavat siihen. Evoluutiobiologian lähtöoletusten mukaisesti kirjan lähteenä on käytetty sekä tutkimuksia toisista kädellislajeista, tutkimuksia fossiileista ja arkeologisista löydöistä että tutkimuksia laajasti nykyisistä eri ihmispopulaatioista, erityisesti keräilijä-metsästäjä-kansoista. Lähtöoletuksena on, että ihminen pyrkii geeniensä ohjaamana lisääntymismenestykseen ja vuosimiljoonien kuluessa nykyiseen olemukseemme ja toimintaamme vaikuttaa se, millaisia valintoja tehneet edeltäjämme ovat säilyneet parhaiten hengissä ja lisääntyneet eniten.

Kaitaniemi kirjoittaa luonnontieteilijälle tyypilliseen tapaan suoraan ja selkeästi, eikä varo sanojaan peläten, että joku lukija voisi niistä syyllistyä. ”Tietoa ei voi jättää jakamatta siinä pelossa, että joku voisi siitä pahoittaa mielensä”, sanoo Kaitaniemi johdannossa. Jotkut tietyt sanonnat vaativat tieteellisen käyttötapansa ymmärryksen, jotteivät aiheuta väärinkäsityksenä hämmennystä ja mielipahaa. Biologeilla on esimerkiksi tapana puhua vauvojen geneettisesti ohjautuvasta käyttäytymisestä preesensissä ja aktiivilauseena ikään kuin vauva tietoisesti tietäisi mitä tekee (esimerkiksi vaatiessaan syliin pääsyä tai hakiessaan heti synnyttyään katsekontaktia). Samoin käytetään esimerkiksi termejä ”lapsien laatu ja määrä”, jossa laadulla ei tarkoiteta esimerkiksi hyviä käytöstapoja, vaan todennäköisyyttä säilyä hengissä ja aikanaan itse lisääntyä.

Vauvat ovat kaikista ihmisistä eniten geeniensä ohjaamana toimivia. Heidän hoitoonsa liittyy sitenselkeästi lajityypillisiä tapoja, joita noudattamalla vauvat ovat tyytyväisimpiä, koska pelkäävät silloin vaistonvaraisesti vähiten hylkäämistä ja kuolemaa. Kaitaniemen mukaan näitä tapoja ovat muun muassa syntyminen vailla lääkkeiden vaikutuksen alaisuuteen altistumista, lapsentahtinen täysimetys, yhdessä nukkuminen ja jatkuva kantaminen. Perustelut kaikille näille ovat mittavat ja perusteelliset, esimerkiksi rintamaidon edut lapselle on harvassa suomenkielisessä teoksessa esitetty niin laajasti ja suorasanaisesti. Kirjassa myös kerrotaan monesta eri näkökulmasta siitä, miksi vauvat itkevät, miksi syntyvät siinä kokoluokassa kuin syntyvät, miten syntyminen esikoisena tai kuopuksena vaikuttaa ja monia muita biologisia seikkoja, jotka selittävät vauvojen käyttäytymistä.

Perheisiin ja vanhemmuuteen liittyvässä osiossa avataan sitä, miten moninaisin tavoin ihminen on eri aikoina ja eri paikoissa nykyäänkin järjestänyt perhe olosuhteet. Evoluutiobiologin silmin ei ole havaittavissa vain yhtä perhejärjestelyä, joka olisi selkeästi ihmislajille tyypillisin. Yksiavioisuus, moniavioisuus, osallistuva isyys, poissaoleva isyys, äidin sukulaisten kanssa asuminen, isän sukulaisten luona asuminen–kaikki nämä ja monet muut muodot löytyvät ihmiskunnan keskuudesta. Myös tämä osio tuulettaa reilusti ja häpeilemättä monia kulttuurisesti tabujakin aiheita. Kaitaniemi kirjoittaa esimerkiksi siitä, miten nuori äiti panostaa enemmän lasten määrään kuin laatuun, kuinka lasta voisi hyödyttää jos hänellä olisi kaksi isää ja kuinka anoppien ja miniöiden tuttujen ihmissuhdevaikeuksien takana on se yksinkertainen biologinen asetelma, ettei anoppi voi varmasti tietää, ovatko miniän synnyttämät lapset hänelle sukua ja kuinka miniällä ja appiukolla olisi potentiaali keskinäiseen lisääntymiseen. Lukija saa muutaman kerran teet väärään kurkkuun, mutta vaikutus on varsin virkistävä!

Tämä tiivistelmä oli nimensä mukaisesti vain tiivis pintaraapaisu niistä kaikista mielenkiintoisista uusista tiedoista ja näkökulmista, joita Kaitaniemen kirja avaa. Suosittelen todella lämpimästi kaikille kiintymysvanhemmuudesta kiinnostuneille!

-Katri Pääkkö-Matilainen-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *