Hellän kosketuksen voima

Moni suomalainen kärsii tälläkin hetkellä kroonisesta kosketuksen puutteesta. Läheisyysvaje on vakava asia, sillä kosketus on ihmiselle sosiaalisena olentona merkittävä voimavara. Se rauhoittaa ja laskee stressiä, taltuttaa kipua ja lievittää pelkoa. Kosketus sitoo ihmisiä toisiinsa.

Suomalaiseen kulttuuriin halailu ja muu koskettelu ei juurikaan ole kuulunut. Moni aikuinen kertoo, kuinka lapsena ainoa kosketuksen muoto oli lyöminen tai muu väkivalta. Vaikka kosketus ei olisikaan ollut väkivaltaista, se oli niukkaa. Sylissä ei pidetty, saati halailtu, paijattu tai suukoteltu. Vanhemmilta saadut satunnaiset hellyydenosoitukset vieroksuttivat.

Sanonta kuuluu: se mikä ei tapa, vahvistaa. Se ei muuten pidä paikkaansa. Fyysinen väkivalta ei vahvista ketään, ei myöskään henkinen. Suoranaisen kaltoinkohtelun lisäksi myös perustarpeiden laiminlyöminen haavoittaa. Emotionaalinen tai fyysinen etäisyys ja kylmyys tekevät ihmisestä hauraan.

Nuoruus on toinen mahdollisuus, ja aikuisuus kolmas. Jokainen ihmissuhde tarjoaa mahdollisuuden opetella antamaan ja ottamaan vastaan hellyyttää. Joku totuttelee läheisyyteen parisuhteessa. Myös vanhemmaksi tulo voi olla tältä osin eheyttävä kokemus.

Minulle lapsen saaminen oli kaiken mullistava tapahtuma. Äidiksi tuleminen on ollut parasta, mitä olen aikuisiällä saanut kokea. Kiintymysvanhemmuuden kautta sain vahvistusta luonnollisille vaistoilleni: lapsen pitäminen lähellä, iholla, oli hyvää ja oikein. Oli oikein koskettaa, koska se tekee lapselle hyvää fyysisesti ja psyykkisesti. Kosketus oli kuitenkin esikoista, ei minua varten.

Lapsen kasvaessa vastasyntyneisyyskauden hurmaava symbioosi sai hiljalleen väistyä. On luonnollista sukeltaa äitiyden ensihuumaan, mutta siitä on osattava myös päästää irti. Kosketuksesta ei silti tarvitse luopua.  Isompikin lapsi kaipaa välillä aikuisen syliä, tai ainakin kainalossa köllimistä. Vaikeana hetkenä vahva, lempeä halaus rauhoittaa lasta. Ilon hetkellä voi suikauttaa suukon.

Lapsen koskettamisesta nauttiminen on vielä monin tavoin tabu. Namusedät koskettelevat lapsia. Kosketukseen liittyy monen mielessä jotain likaista, tai ainakin seksuaalista. Sellaista, mikä kuuluu vain aikuisten välisiin intiimeihin (seksi)suhteisiin. Lapsen koskettaminen nähdään helposti lähentelynä ja hyväksikäyttönä.

Mutta ei kosketus ole vain lasta varten. Mielestäni kosketus saa, ja sen pitääkin olla, nautinnollista myös aikuiselle. Se palkitsee aivoja ja vahvistaa käyttäytymistä. Jos aikuinen ei pitäisi vauvan pehmeän posken silittelystä, pienokaisen kantamisesta ja halileikeistä, miksi hän tätä koskettaisi? Imetyskin sujuu paremmin, kun myös äiti nauttii siitä. Kosketuksesta nauttimisesta on siis lapsellekin hyötyä, mutta ennen kaikkea: eikö se ole myös vanhemman perusoikeus?

Tämän myöntäminen oli minulle monen vuoden prosessi, ja vaati vielä toisen lapsen syntymän. Hänen johdollaan olen saanut heittäytyä täysillä ihokontaktin, halailun, suukottelun ja paijailun maailmoihin. Osansa haleista ja pusuista saa myös esikoinen. Annan heille jotain arvokasta, mitä sukuni edelliset sukupolvet eivät osanneet antaa. Jotain, mistä jäin itsekin vaille.

Lasta ei voi varustaa kylmää, julmaa maailmaa varten olemalla hänelle kylmä ja julma. Parhaat varusteet tulevat hyväksynnästä ja rakkaudesta, joka osoitetaan sanoin, teoin ja myös läheisyyden keinoin. Antaessaan lapselle superarvokasta läheisyyttä, lataa aikuinen myös omia hellyysakkujaan. Niitä, jotka tyhjenivät stressaavassa arjessa, ja niitä, joita ei lapsena kukaan ladannut. Näin lapsi ja vanhempi tulevat eheämmiksi ja vahvemmiksi yhdessä, toistensa läheisyydestä nauttien.

Se on hyvää ja oikein.

Saila

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *