Pienesti pienten unista

Mediassa ja kirjallisuudessa näkee aika ajoin kirjoituksia, joissa neuvotaan, miten pienen vauvan saa nukkumaan paremmin, jopa koko yön heräämättä. Nämä kirjoitukset perustuvat oletukseen, että vauvan olisi tarpeen heti syntymästään sopeutua aikuisten maailmaan aikatauluineen ja lisäksi, että vauva olisi henkisesti ja fyysisesti siihen täysin kykeneväinen.

Yritetäänpä vaihteeksi katsoa uniasiaa lapsen silmin.  

Syntyminen tähän maailmaan on vauvalle melkoinen järkytys. Hän on elänyt yhdeksän kuukautta äitinsä kehon pehmeässä suojassa. Keinuen äidin liikkeiden mukana. Äidin sydämenlyöntejä ja muita vaimeita ääniä kuunnellen. Tietämättömänä siitä, miltä tuntuu olla nälkäinen, kylmissään, tai yksin.

Vauvalla on synnyttyään mielessään selkeä tavoite: pysyä hengissä. Siihen hänen vaistonsa ohjaavat. Koska yksin ei pieni avuton ihminen selviä tässä maailmassa, tärkein sääntö tavoitteen saavuttamiseksi on: pidä hoitaja lähellä. Aikana jolloin ihminen eli ns. luonnon armoilla, yksin hetkeksikin jätetty ihmisenpoikanen oli äkkiä petojen kynsissä. Siksi meillä on varmistusjärjestelmä, joka huolehtii, ettei muiden huolenpidosta riippuvainen ihmisentaimi nuku liian sikeästi. On tärkeää havahtua välillä tarkistamaan, onko hoitaja yhä tallella. Ja onko turvallista jatkaa unia.

Ravinto on olennainen osa hengissä pysymistä. Ihmisen maidolla on monia hienoja ominaisuuksia, ja se on myös verrattain helposti sulavaa. Ehkä maito on evoluution myötä kehittynyt juuri tällaiseksi, jotta vauva heräisi tiheästi syömään ja samalla tarkistamaan, että hoitaja on varmasti lähellä. Näin hengissä pysymisen mahdollisuudet kasvavat. Tai sitten maidon koostumus on mukautunut ihmisellä luontaisesti olevan heräilytaipumuksen rytmiin.

Emme voi ohjelmoida vaistojensa varassa eläviä vauvoja vastaamaan nyky-yhteiskunnan tarpeita. Voimme toki ”kouluttaa” heitä, mutta silloin vaadimme heitä toimimaan luontoansa vastaan. Yksin hätänsä kanssa jäänyt vauva kutsuu hoitajaansa itkulla, mutta lopettaa jonkin (vauvan luonteesta riippuvan) ajan kuluttua. Selviytymiskeino tämäkin. Itkeminen kuluttaa energiaa, joten sekään ei ole pidemmän päälle kannattavaa hengissä pysymisen kannalta. Vauva siis sopeutuu hetkellisesti tilanteeseen, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Miten kukaan voi ennustaa, miten lapsena koetut turvattomuuden ja hylkäämisen kokemukset myöhemmässä elämässä ilmenevät? Sanottaessa, että jostain lapsuuden kokemuksesta ei tutkimusten mukaan ole haitallisia vaikutuksia, sivuutetaan täysin ihmismielen kompleksisuus.

Taito rauhoitella itseään opitaan muiden taitojen tapaan ajan myötä. Ensin pieni ihminen huomaa, että selviää jostain pienestä vastoinkäymisestä. Lapsi, joka osaa jo mielessään pohtia asioita ja ymmärtää maailman menoa, osaa ehkä selvitä yksin vähän isommistakin harmeista. Mutta mitä kovemman vastoinkäymisen ihminen kokee, sitä todennäköisemmin hän haluaa tukeutua läheisiinsä kriisin selvittämisessä. Vielä aikuisenakin. Pieni lapsi ei ole millään vielä voinut hankkia tarvittavia taitoja selvitä yksin hädästä suurimmasta, eli hoitajan katoamisesta.

Vauva kaipaa, että häntä autetaan kaikkien vastoinkäymisten kanssa, ei vain niiden jotka sopivat aikuisten aikatauluun. Näin vauvalle vakuutetaan, että hän on turvassa päivin öin. Että hänestä välitetään. Että hän on tärkeä, joka hetkessä.

Myös vanhemman jaksaminen on tärkeää. On lapsenkin etu, että vanhempi saa nukkua riittävän paljon laadukasta unta. Luovuutta pääseekin varmasti käyttämään miettiessä, miten kaikki perheenjäsenet saavat tarpeeksi unta ja pääsevät toteuttamaan omaa unirytmiään. Monet ovat huomanneet, että mitä lähempänä vauva yöllä on, sitä helpompi hänen tarpeisiinsa on vastata.

Jos kaikesta huolimatta elämä pienen lapsen kanssa uuvuttaa, ei ole syytä tuntea itseään epäonnistuneeksi. Vanhempia ei olekaan tarkoitettu pärjäämään yksin, vaan ihminen on luonteeltaan yhteisöeläjä. Haalikaa siis mahdollisuuksien mukaan ympärillenne laumaa auttavine käsineen. 

– Veera

Luettavaa:
Evolutionary Parenting With TracyCassels PhD: Distress, Self-Soothing, and Extinction Sleep Training
Jean Liedloff – The Continuum Concept: In Search of Happiness Lost (Da Capo Press, 1985)

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *