Ehdoton rakkaus ja vanhemmuuden ihanne

Vanhemmuus on rankkaa. Siihen liittyy paljon odotuksia, mutta myös pettymyksiä itseä kohtaan. Pettymyksiä siitä, ettei olekaan osannut toimia omien ihanteidensa mukaisesti ja pettymyksiä siitä, että lapsi ei toimikaan toivotulla tavalla. Näiden odotusten ja pettymysten ristiaallokossa on vaikea elää ja toisinaan se purkautuu ulos pettymyksenä ympäristöä ja siitä tulkittuja vaatimuksia kohtaan.

Kiintymysvanhemmuuden pohjana ja ihanteena on ehdoton rakkaus lasta kohtaan. Ehdoton rakkaus perustuu jokaisen ihmisen itseisarvoon, siihen, että jokainen ihminen on ehdottoman rakkauden arvoinen. On kuitenkin selvää, että tämänkaltaista ehdotonta rakkautta ei voi aina ja kaikissa olosuhteissa toteuttaa. Se on ihanne, joka määräytyy ihmisarvon pohjalta. Myös kiintymysvanhemmuuden voi ajatella olevan ihanne, jota ei koskaan täysin voi toteuttaa.

Ehdotonta rakkautta pyritään kiintymysvanhemmuuteen liittyvillä tavoilla osoittamaan lapselle täyttämällä hänen tarpeitaan ja kohtaamalla hänet yksilöllisyyttä kunnioittaen, keskustellen ja tunteita ymmärtäen. Lapsen tarpeiden täyttämisellä viestitään lapselle hänen olevan niin arvokas, että vanhempi tahtoo täyttää tämän tarpeet. Lapselle pyritään näin osoittamaan tämän itseisarvo. Kiintymysvanhemmuuden tarkoitus on vaikuttaa kiintymyssuhteen laatuun, joka taas vaikuttaa ratkaisevasti lapsen tunne-elämän kehittymiseen.

Ehdoton rakkaus on sitä, että lapsen ei tarvitse ansaita vanhemman rakkautta, vaan hän on itsessään niin arvokas, että vanhempi on valmis vastaamaan hänen psyykkisiin ja fyysisiin tarpeisiinsa, toisinaan omien tarpeidensa kustannuksella. Tämänkaltainen ehdoton rakkaus on myös parisuhteessa yksi tärkeä, pariskuntaa yhteen liittävä rakkauden muoto. Ehdottomassa rakkaudessa ihminen voi luottaa siihen, että hän voi vapaasti ilmaista tunteitaan, että hän on rakastettu kaikkine tunteineen.

Ehdoton rakkaus voidaan jakaa neljään piirteeseen:
1. Se ei toimi ansaitsemisperiaatteella, vaan on spontaania. Lapsen ei tarvitse kamppailla voittaakseen vanhemman rakkauden, hänen ei tarvitse ansaita vanhemman rakkautta. Kiintymysvanhemmuudessa tätä pyritään osoittamaan mm. välttämällä lapsen suorituksen kehumista. Lapsen itsetuntoa ja kokemusta itsestä arvokkaana olentona pyritään tuomaan esiin ennemmin olemalla kiinnostuneita lapsen piirustuksen yksityiskohdista, kuin kuittaamalla se automaattisesti hienoksi.
2. Rakkaus ei perustu siihen, mitä hyötyä, iloa tai turvaa vanhempi voi ajatella saavansa lapsen kautta. Vanhempi ei tarjoa rakkauttaan ehdoilla. Kiintymysvanhemmuudessa pyritään ymmärtämään, että mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän lapsen turvallinen kehitys vaatii vanhemmalta kompromisseja omien tarpeidensa suhteen.
3. Rakkaus luo pohjan myönteiselle kehitykselle, se tarjoaa perustan, johon lapsen tunne-elämän ja koko persoonallisuuden kehitys mahdollistuu. Kiintymysvanhemmuuteen liittyvien tapojen avulla viestitään lapselle, että hän on niin arvokas ja ihana, että hänen vuokseen ollaan valmiita näkemään vaivaa.
4. Rakkaus luo perustan vanhemman ja lapsen väliselle yhteydelle, jota ei voi rikkoa. Kiintymysvanhemmuudessa ajatellaan, että tämä varhainen kompromissien tekeminen kantaa pitkälle. Tarpeisiinsa vastinetta saaneesta vauvasta kasvaa vanhempiinsa luottavainen lapsi, joka myös itse osaa ja pystyy huomaamaan muiden ihmisten tarpeita.

Jokaisella ihmisellä, jokaisella lapsella, on oikeus saada osakseen ehdotonta rakkautta ja kunnioittavaa, lempeää kasvatusta. On elintärkeää tietää olevansa arvokas olento, huolimatta siitä mitä tekee ja kuinka suoriutuu. On elintärkeää tietää tarpeidensa olevan niin arvokkaita, että niihin vastataan. Jos lasta ei kohdata ehdottoman rakkauden periaattein, jos häntä ei kunnioiteta ja arvosteta valmiina, itseisarvoisena ihmisenä, hän tulee loukatuksi ja pettyy. Lapsen eettisesti vääränä pidetty käytös on aina osittain reaktiota siihen, ettei häntä ole kohdattu hänen ihmisarvonsa edellyttämällä tavalla.

Kasvattajana on hyvin kipeää tiedostaa, että ihannetta ei voi koskaan täysin saavuttaa ja että tulee väistämättä tekemään tekoja, jotka loukkaavat lasta ja toimivat vastoin tämän itseisarvoisena olentona ansaitsemaansa ehdotonta rakkautta. Kasvattajana joudumme jatkuvasti tilanteisiin, joissa oma rajallisuutemme tulee vastaan esimerkiksi väsymyksen muodossa. Myös kasvattajilla itsellään on tarpeita, joita voi olla hyvin vaikea toisinaan laittaa lapsen tarpeiden taakse. Se saa helposti aikaan puolustusreaktion, sen, että hylkää ihanteen, pitää sitä totaalisen saavuttamattomana. Kritisoi sitä.

Ihanteen hylkääminen olisi houkutteleva, joskin huono vaihtoehto. Olisi helppoa ajatella, että vähempikin riittää. Että on ihan suotavaa olla välittämättä siitä kuinka viestisi lapselle ehdotonta rakkautta. Ihanne kuitenkin saa aikaan itsekriittistä pohdiskelua, jota vasten omaa toimintaa arvioidaan. Kasvattaja tiedostaa omat puutteensa, ja se auttaa häntä kehittymään sekä kasvattajana että ihmisenä ylipäänsä.

Ihannetta kohti pyrkivää toimintaa helpottaa se, että muistaa ehdottoman rakkauden yltävän myös kasvattajaan itseensä. Että hän, aivan kuten kasvattamansa lapsi, ansaitsee ehdottomaan rakkauteen perustuvan armahduksen virheistään. Että tekemänsä, itsemäärittelemänsä virheet eivät määrittele häntä persoonana niin, ettei hän voisi vaikuttaa niihin. Pettymykset itseensä kasvattajana ovat hallittavissa, niihin voi itse vaikuttaa ilman, että ne tuntuvat tulevan ulkopäin, ympäristöstä tulevina odotuksina. Vanhat tavat ja uskomukset ovat tiukassa, mutta tiedostamalla kasvatuksen takana olevia omia arvojaan, voi saada voimaa toimia kohti omia ihanteita. Arvojen mukaan toimiminen on yksi tärkeimmistä ihmisen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä; arvot ja niiden mukaan toimiminen tarjoaa pysyvimmän tunteen elämän mielekkyydelle.

Realistinen tietoisuus siitä, mikä on oma ihanne ja kuinka oma toiminta suhteutuu siihen, on edellytys sille, että ihminen pystyy tämän ihanteen valossa korjaamaan puutteitaan ja kehittymään ihmisenä. Ehdoton rakkaus on ennen kaikkea voimaa, ja jokainen siitä nouseva teko itsessään palkitseva. On voimaannuttavaa huomata, että huolimatta pettymyksestä omaa toimintaansa kohtaan, voi silti toimia arvojensa mukaan, kulkea kohti omaa ihannetta, kun on itselleen armollinen ja sallii itselleen ja muille virheet sekä keskeneräisyyden.

– Annu Göös

Lähteenä käytetty Tapio Puolimatkan teosta Kasvatus, arvot ja tunteet (Tapio Puolimatka ja Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2004)

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *