Vuorovaikutustavat ovat keinoja – yhteys on päämäärä

Lapseni sai aiemmin toistuvasti pitkäkestoisia raivokohtauksia. Erään tällaisen aikana hän sai sanottua: “Haluan rauhoittua, mutta en voi, koska siitä tulisi sinulle hyvä olo!” Se oli pysäyttävä hetki. Tajusin käyttäneeni “aktiivista kuuntelua” saadakseni oman viestini perille ja hiljentääkseni lapsen, en ymmärtääkseni lasta. Olin koettanut helpottaa omaa oloani, en auttaa lasta pyyteettä. Olin toiminut pelosta, en rakkaudesta, käsin. Tietoiset vuorovaikutuskeinot eivät toimi, jos aito pyrkimys yhteyteen puuttuu.

Jatka lukemista “Vuorovaikutustavat ovat keinoja – yhteys on päämäärä”

Share Button

Miten koin Lauran haastattelun

Laura Markhamin haastattelun tekeminen oli itselleni todella voimaannuttava kokemus. Hänestä huokui hyväksyntä ja ymmärrys, sekä aikuisia mutta etenkin lapsia kohtaan. Haastattelussa käytiin mielestäni aika perusasioita läpi, mutta Lauran tyyli oli niin havainnollistava, että sain monta aha-elämystä, vaikka asiat periaatteessa olivatkin tiedossa.

Jatka lukemista “Miten koin Lauran haastattelun”

Share Button

Yhteyden merkitys vuorovaikutuksessa

Olen huomannut, että yhteydellä on iso rooli rakentavan vuorovaikutuksen onnistumisessa. Rakentava vuorovaikutushan muodostuu siitä, että ymmärrämme oman toimintamme motiivit, kerromme ne muille ja yritämme ymmärtää myös muiden ihmisten motiiveja, eli tunteita ja tarpeita käytöksen takana.

Jatka lukemista “Yhteyden merkitys vuorovaikutuksessa”

Share Button

Rakentava vuorovaikutus työssä perheiden kanssa

Yhdistyksemme Lempeän kasvatuksen viikolla teemana tänä vuonna on rakentava vuorovaikutus. Työskentelen yksityisellä sektorilla nimikkeellä perheohjaaja, mutta työkenttä on käytännössä laajempi; toimin ammatillisena tukihenkilönä lapsille ja nuorille, perheohjaajana sosiaalihuolto- ja lastensuojelulakien mukaisessa perhetyössä sekä tuetun asumisen ja sosiaalisen kuntoutuksen ohjaajana aikuisille.

Jatka lukemista “Rakentava vuorovaikutus työssä perheiden kanssa”

Share Button

Kannustavan vuorovaikutuksen voima

Kannustava vuorovaikutus on käytännönläheinen ja selkeä tapa olla vuorovaikutuksessa. Kannustavan vuorovaikutuksen avulla voit kehittää Sinun ja lapsesi välistä hyvää ja aktiivista vuorovaikutusta. Se vahvistaa tietouttasi siitä, miten suhtautumisesi vaikuttaa lapseesi. Tässä blogissa kerron muutamia vinkkejä, kuinka voit harjoitella kannustavaa vuorovaikutusta lapsesi kanssa. Esimerkit sopivat hyvin myös nuoren, puolison tai vaikka työkaverin kanssa kokeiltaviksi.

Jatka lukemista “Kannustavan vuorovaikutuksen voima”

Share Button

Sanaton vuorovaikutus

Vuorovaikutuksella pyrimme tarpeiden täyttöön. Tunteet kertovat meille tarpeistamme. Rakentavaa vuorovaikutusta onkin se, että ihminen kertoo tunteistaan ja tarpeistaan mielekkäällä tavalla (minäviestit)  ja kuuntelee toisten tunteiden ja tarpeiden ilmaisuja hyväksyvän uteliaasti (aktiivinen kuuntelu).

Jatka lukemista “Sanaton vuorovaikutus”

Share Button

Mentalisointi – mitä se on?

Haastattelin Janna Rantalaa aika tiukan työpäivän päätteeksi, ennen seuraavaa kokousta. Koska työpäivän aikana oli noussut esille kiire, havaitsin aika hyvin, miten arjessa sortuu ns. mukaymmärtämään lasta. Sen sijaan, että antaisi lapsen riitatilanteessa kertoa aidosti oma näkökulmansa rauhassa kuunnellen saatan sortua päättelemään asian lapsen puolesta. Vaikka päätelmäni osuukin useimmiten oikeaan, jää lapselta kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen kokemus saamatta. Vastaavasti lapsi ei pääse kiinni miten aikuinen päätelmään päätyy, mikäli aikuinen ei sitä kiireen tai muun syyn vuoksi lapselle avaa. Haastattelu tuli siis minulle täydelliseen kohtaan muistuttamaan, että vaikka tuntisin lapsen hyvin, en voi kuitenkaan varmaksi tietää, mitä hän ajattelee.

Jatka lukemista “Mentalisointi – mitä se on?”

Share Button

Pohdintoja siitä, millaisia ominaisuuksia tarvitaan hyvään vuorovaikutukseen

Vuorovaikutus on niin sanallista kuin sanatontakin kanssakäymistä toistemme kanssa, ja se luo osaltaan tärkeän pohjan hyvien ihmissuhteiden syntymiselle ja  ylläpitämiseen. Vuorovaikutus on edellytys sille, että voimme ymmärtää toista ihmistä, hänen käytöstään ja tarkoitusperiään. Säröt vuorovaikutuksessa sen sijaan näkyvät helposti pahoinvointina ja haastavina tunteina sekä tilanteina. Säröiltä tuskin voimme kuitenkaan täysin välttyä. Voimme kuitenkin osaltamme kehittää omia vuorovaikutustaitojamme ja edesauttaa näin tasapainoa niin itsemme kuin tärkeiden ihmissuhteidemme osalta. Ihminen pyrkii luonnostaan yhteyteen toisten ja itsensä kanssa, jolloin on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millä tavoin tätä yhteyttä ylläpidämme ja tuemme sekä mitkä seikat vievät meitä kauemmas toisistamme.

Jatka lukemista “Pohdintoja siitä, millaisia ominaisuuksia tarvitaan hyvään vuorovaikutukseen”

Share Button

Kirjaesittely: Haastavat kasvatustilanteet – Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja (2017)

Kasvatustieteiden tohtori Liisa Ahonen kirjoitti kirjan Haastavat kasvatustilanteet – Lempeän vuorovaikutuksen käsikirja, ennen kaikkea kasvatustyötä tekeville ammattilaisille. Se on kuitenkin erinomainen teos kaikille kasvatuksesta ja vuorovaikutustaidoista kiinnostuneille. Kirjailija on vuonna 2015 julkaistussa väitöskirjassa tarkastellut varhaiskasvattajien vuorovaikutuksellista ja pedagogista toimintaa päiväkotien haastavissa kasvatustilanteissa. Suuri osa kirjan vuorovaikutuksellista toimintaa kuvaavista esimerkeistä on tuosta väitöskirjasta poimittuja.

Kirja lähtee ajatuksesta, että lapsen haastava käytös on merkki sosiaalis-emotionaalisen tuen tarpeesta. Jokainen lapsi tarvitsee apua sosiaalis-emotionaaliseen kehitykseensä, osa muita runsaammin. Kun käytös on ympäristön näkökulmasta ongelmallista, on kyse siitä, ettei lapsi vielä pysty säätelemään omaa toimintaansa tarkoituksenmukaisesti. Lapsi ei valitse käyttäytyä ongelmallisesti, vaan hän on vielä kyvytön toimimaan toisin ilman aikuisen tukea.

Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee lapsen sosiaalis-emotionaalisia taitoja ja niiden tukemista, toisessa osassa käsitellään vuorovaikutuksen voimaa ja kolmannessa pedagogista toimintaa.

SOSIAALIS-EMOTIONAALISET TAIDOT JA NIIDEN TUKEMINEN

Käsitteinä sosiaalis-emotionaalinen kehitys, sosiaalis-emotionaaliset taidot ja sosiaalis-emotionaalisen tuen tarve viittaavat kasvatustyössä esimerkiksi lapsen kykyyn ilmaista tunteitaan, käsitellä niitä sekä tapaan olla vuorovaikutuksessa muiden lasten ja aikuisten kanssa. Sosiaalis-emotionaaliset taidot kehittyvät vuorovaikutuksessa lapsen ja häntä ympäröivän sosiaalisen todellisuuden kanssa. Kehitys alkaa jo vastasyntyneellä suhteessa häntä hoitaviin aikuisiin ja jatkuu myöhemmin toisten lasten ja kasvatuksellisten instituutioiden ollessa osana lapsen sosiaalista todellisuutta. Myös geneettisellä perimällä on vaikutusta, sillä esimerkiksi temperamenttipiirteet ja neurologinen kehitys ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, joihin ei voida kasvatuksellisin keinoin vaikuttaa. Kasvatuksellisin keinoin voidaan kuitenkin tukea sosiaalis-emotionaalisten taitojen kehitystä niin, että lapsi oppii ilmaisemaan itseään ja huomioimaan toiset ihmiset sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla, geneettisistä lähtökohdista riippumatta.

Ehkä merkittävin sosiaalis-emotionaalinen taito on itsesäätelytaito. Se on kykyä käsitellä omia tunteitaan, käyttäytymistään ja kognitiivista toimintaansa tilanteen vaatimalla tavalla. Kyky säädellä omia tunteitaan on suuresti yhteydessä kykyyn säädellä käyttäytymistään. Jos tunteiden säätely on vielä heikkoa, se näkyy myös käyttäytymisen säätelyssä. Silloin tunne on impulssi, jota seuraa välittömästi käyttäytyminen, kuten karjuminen, kiroilu, tavaroiden heittely tai voimakas vetäytyminen. Itsesäätelytaitojen oppiminen avaa lapselle portin sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja kehitykselle tärkeisiin sosiaalisiin kokemuksiin. Itsesäätelytaitoja oppiessaan lapsi oppii säätelemään voimakkaita tunnekokemuksia ja ymmärtämään, millainen käyttäytyminen milloinkin on soveliasta. Toimintaansa säädellessään lapsi siis oppii huomioimaan toimintansa vaikutuksia sosiaaliseen ympäristöönsä.

Lapsen haasteet itsesäätelytaidoissa johtavat usein siihen, että lapsen käytös mielletään hankalaksi. Haasteet näkyvät tunteiden ali-tai ylisäätelynä. Tunteitaan ja käyttäytymistään alisäätelevä lapsi voi käyttäytyä uhmakkaasti, uhkarohkeasti tai aggressiivisesti, ylisäätelevä sen sijaan voi vetäytyä voimakkaasti.

Hyviin tunnetaitoihin liittyy kyky tunnistaa omien tunteiden lisäksi myös muiden tunteita. Jotta sosiaalinen vuorovaikutus on toimivaa, tarvitaan kykyä tunnistaa, milloin toisella on paha mieli ja myös pyrkimystä selvittää pahan mielen syy. Empatiaa harjoitellaan aluksi lasta ensisijaisesti hoitavien aikuisten kanssa ja myöhemmin suuressa roolissa ovat vertaisryhmien lapset, ammattikasvattajat, harrastusten ohjaajat, televisio ja internet.

Haastava käyttäytyminen on sosiaalis-emotionaalisen tuen tarvetta. Aggressiivisen ja uhmakkaan käyttäytymisen lisäksi haastavaksi käyttäytymiseksi tulkitaan esimerkiksi ylivilkkaus, tarkkaamattomuus, voimakkaat tunteenpurkaukset sekä voimakas vetäytyminen.

Haastavaan käyttäytymiseen on aina jokin syy. Kukaan lapsi ei käyttäydy tahallaan huonosti ja väärin, koska on niin sattunut päättämään. Kun kirjailija puhuu sosiaalis-emotionaalisen tuen tarpeesta, hän tarkoittaa käyttäytymisen ja tunne-elämän haasteita. Käsitteen avulla siirretään huomio lasta leimaavasta ongelmasta siihen, että lapsi yksinkertaisesti vielä tarvitsee tukea sosiaalis-emotionaalisiin taitoihinsa.

Aggressiiviseen käyttäytymiseen, kuten muuhinkin sosiaalis-emotionaalisen tuen tarpeeseen, vaikuttavat esimerkiksi temperamenttipiirteet. Toiset reagoivat suurieleisemmin kuin toiset ja toisaalta taas osa lapsista kokee enemmän negatiivisia tunteita kuin toiset. Myös ympäristö vaikuttaa: turvattomassa kasvuympäristössä omaksutaan vääjäämättä uhkaava ja muita riistävä tapa käyttäytyä.

Aggressiivisesti käyttäytyvä lapsi ei hyödy rangaistuksista. Jos syynä käyttäytymiseen on vasta kehittymässä olevat itsesäätelytaidot, rangaistukset vain turhauttavat eivätkä opeta lapselle mitään. Tilanne, jossa kiukun vallassa oleva lapsi eristetään jäähypenkille rauhoittumaan, on lasta kohtaan väärin. Silloin aikuinen osoittaa, että tunne on niin voimakas ja uhkaava, ettei aikuinenkaan kestä sitä poistumatta tilanteesta. Rangaistusten sijaan aggressiivisesti käyttäytyvät lapset hyötyvät empatiasta.

Uhmakkaasti käyttäytyvä lapsi harjoittelee joustavuutta. Tällaisen käyttäytymisen taustalla onkin usein lapsen joustamaton mieli. Lapselle saattaa olla esimerkiksi temperamenttipiirteidensä vuoksi vaikeaa toimia ja ajatella joustavasti. Uhmakas käyttäytyminen näkyy sääntöjen kyseenalaistamisena ja rikkomisena, sekä konfliktiherkkyytenä niin aikuisten kuin lastenkin kanssa. Kasvattajat tulkitsevat hyvin henkilökohtaisesti kohtaamisiaan uhmakkaasti käyttäytyvien lasten kanssa. Moni kokee, että lapsi pyrkii tarkoituksellisesti manipuloimaan heitä tai haastamaan heidän auktoriteettiasemaansa ryhmän aikuisena. Tällainen ajattelutapa johtaa haitalliseen kierteeseen ja tilanteissa turvaudutaan usein kieltämiseen, rajoittamiseen ja rangaistuksiin, vaikka ne vain pahentavat tilannetta entisestään. Uhmakkaasti käyttäytyvä lapsi hyötyy perusteluista ja ennakoinnista.

Tärkeintä onkin oivaltaa, ettei joustamaton mieli opi joustamattomalla kasvatustyylillä yhtään sen joustavammaksi. Liian usein joustavuus yhdistetään periksi antamiseen ja lapsen pillin mukaan tanssimiseen. Joustamista ei tule sekoittaa curling- kasvattajuuteen, jossa esteet ja pettymykset pyritään lakaisemaan lapsen kiukun pelossa kokonaan pois edestä.

Levottomana käyttäytymisenä pidetään lapsen erittäin vilkasta käyttäytymistä, johon liittyy motorista levottomuutta, kovaa ääntä, vaikeuksia odottaa omaa vuoroaan, impulsiivisuutta sekä tarkkaavuuden suuntaamisen ja ylläpitämisen vaikeuksia. Voimakas vilkkaus, impulsiivisuus ja tarkkaavuuden ongelmat ovat tahdosta riippumatonta toimintaa. Taustalla saattavat vaikuttaa temperamenttipiirteet ja aivojen kypsymättömyys. Lapsen henkinen paha olo voi myös näyttäytyä levottomuutena. Levottomasti käyttäytyvä lapsi tarvitsee tukea toiminnanohjaukseen.

Vetäytyvä käyttäytyminen on vaikeutta ja haluttomuutta osallistua sosiaaliseen toimintaan, kuten leikkeihin tai tuokioihin. Sitä selitetään usein voimakkaalla ujoudella. Ujous ja vetäytyvyys kumpuavat usein temperamenttityypistä, eikä taustalla ole varsinaista ongelmaa. Tällainen lapsi saattaa olla esimerkiksi kotioloissa hyvinkin sosiaalinen. Vetäytyvän käyttäytymisen taustalla saattaa olla vaikeus tunnistaa toisten sosiaalisia viestejä ja kyvyttömyys vastata myönteisiinkin viesteihin rakentavalla tavalla. Vetäytyvästi käyttäytyvä lapsi kaipaa aikaa ja kannustusta.

Tunteenpurkauksilla tarkoitetaan voimakkaita, usein hallitsemattomia tunteenpurkauksia, joihin liittyy tyypillisesti itkua ja kiukkua. Lapsi menettää hetkellisesti käyttäytymisensä hallinnan ja tunteet ottavat vallan. Siksi tällaisesta käyttäytymisestä usein käytetty sana kiukuttelu onkin harhaanjohtava, sillä siihen liittyy ajatus että lapsi ikään kuin tahallisesti päättäisi kiukuttelemalla vastustaa esimerkiksi aikuisen toimintaohjeita tai sääntöjä. On vaikea ajatella, että kukaan haluaisi ehdoin tahdoin kokea itsekontrollin pettämistä, sillä se on todella voimakas ja kaiken alleen peittävä kokemus. Empaattisen ja rauhoittavan läsnäolon avulla lapsi pystyy palauttamaan yhteyden itseensä siten, että tunteiden ja käyttäytymisen säätely on jälleen mahdollista. Tärkeää on, että aikuinen omalla toiminnallaan näyttää lapselle, että voimakkaan tunteen kanssa selvitään kyllä yhdessä.

OSA II VUOROVAIKUTUKSEN VOIMA

Nonverbaaliset viestit korostuvat erityisesti vuorovaikutuksessa pienten lasten kanssa. Mitä pienempi lapsi, sitä suurempi rooli on nonverbaalisella viestinnällä. Kehollamme, katseellamme ja äänensävyllämme kerromme paljon enemmän aikeistamme, kuin ääneen lausumilla sanoillamme. Jo pieni vauva aistii tunnetilamme kosketuksen välityksellä. Vauva ei osaa vielä erottaa, kenen tunteesta on kyse, vaan kokee hoitajan tunteen ikään kuin omanaan.

Lapsi rakentaa kuvaa itsestään sosiaalisen todellisuutensa perusteella. Lapsen kokonaisvaltainen kehitys nojaa hyvin voimakkaasti lapsen ja hänen sosiaalisen todellisuutensa väliseen vuorovaikutukseen. Vain vuorovaikutuksen avulla lapsi pääsee osalliseksi erilaisiin sosiaalisiin yhteisöihin. Vuorovaikutuksen avulla ihminen ilmaisee ajatuksiaan, tunteitaan ja kokemuksiaan ja vain näin hän voi tulla ymmärretyksi ja ymmärtää toisia. Kasvatustyön tärkein laatukriteeri on vuorovaikutus, sillä työtä tehdään omalla persoonalla. Vuorovaikutustaitoja kehittämällä kasvattajan toiminta muotoutuu laadukkaammaksi ja suhde lapsiin paranee entisestään. Runsaasti sosiaalis-emotionaalista tukea tarvitsevilla lapsilla vuorovaikutuksen laadun merkitys on entistä tärkeämpää. Tällaiset lapset ovat herkimpiä kasvattajan viesteille ja heidän reaktionsa kasvattajan etäiseen tai laadultaan vaihtelevaan vuorovaikutukseen saattavat olla hyvinkin voimakkaita ja näyttäviä.

Liisa Ahonen on väitöstutkimustaan varten tarkastellut varhaiskasvattajien vuorovaikutuksellista ja pedagogista toimintaa päiväkotien haastavissa tilanteissa. Kirjassa hän kertoo viidestä erilaisesta vuorovaikutustavasta, joilla kasvattaja voi kohdata lapset haastavissa kasvatustilanteissa; lämpimästi, teknisesti, ristiriitaisesti, välttelevästi tai etäisesti.

Lämpimässä vuorovaikutustavassa lapset kohdataan kiireettömästi, pysähdytään lapsen kokemuksen äärelle, kuunnellaan lasta arvostavasti, sekä pyritään tavoittamaan lapsen kokemus ja tulkinta tilanteesta. Ominaista tälle vuorovaikutustavalle on syvä sitoutuminen vuorovaikutukseen lapsen tai lapsiryhmän kanssa. Kasvattaja säilyttää sensitiivisyytensä silloinkin, kun lapsi ilmentää sosiaalis-emotionaalisen tuen tarvetta. Kasvattaja ymmärtää, ettei lapsi käyttäydy tahallaan hankalasti ja voimakkaisiin tunteisiin vastataan empaattisesti, ei rankaisemalla tai omaa valta-asemaa korostaen. Kasvattajan lämmin vuorovaikutus auttaa lapsia säätelemään omaa käyttäytymistään.

Ristiriitaisessa vuorovaikutustavassa kasvattajan sitoutuminen vuorovaikutukseen vaihtelee, jolloin tapa näyttää lapsen näkökulmasta ristiriitaiselta. Toisinaan tilanteen alussa vuorovaikutus on lämmintä, mutta sen edetessä laatu heikkenee.  Heikko sitoutuminen vuorovaikutukseen provosoi tunnekuohua haastavissa tilanteissa. Haastavissa kasvatustilanteissa on tärkeää, että kasvattajalla on herkkyyttä tulkita tilanteita ja hän osaa joustavasti muuttaa toimintaansa.

Teknisessä vuorovaikutustavassa kasvattaja toimii näennäisesti johdonmukaisella tavalla, mutta on välillä hyvin mustavalkoinen sääntöjen, tuttujen toimintamallien ja ennalta päätettyjen suunnitelmiensa suhteen. Vuorovaikutus on osittain sitoutumatonta, eikä lasten tunteita ja tarpeita aina tunnisteta. Tilanteiden äärelle ei sen kummemmin pysähdytä, vaan toimitaan rutinoidusti ja etäisesti, jolloin lapsen emotionaalinen hyvinvointi ei toteudu.

Välttelevään vuorovaikutustapaan liittyy se, että kasvattaja välttelee haastavia tilanteita tai niiden selvittämistä. Kasvattaja siirtää mielellään kasvatuksellista vastuuta muille aikuisille ja siirtyy itse muihin tehtävin. Aluksi hän saattaa sitoutua vuorovaikutukseen, mutta ennen asian selvittelyä hän saattaa poistua paikalta. Välttelevän vuorovaikutustavan vuoksi lapsen emotionaalinen hyvinvointi ei toteudu ja haastava kasvatustilanne usein pitkittyy. Syitä saattavat olla neuvottomuus, uupumus, pelokkuus sosiaalis-emotionaalista tukea tarvitsevia lapsia kohtaan sekä turhautuneisuus.

Etäinen vuorovaikutustapa on lämpimän vuorovaikutustavan täydellinen vastakohta. Varhaiskasvattaja sivuuttaa lapsen emotionaaliset ja sosiaaliset tarpeet, eikä ole kiinnostunut lapsen kokemuksista, näkemyksistä tai tulkinnoista. Vuorovaikutus ei ole vastavuoroista, eikä kasvattaja sitoudu vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Kasvattaja on toisinaan viileä ja autoritaarinen, toisinaan taas välttelevä tai poissaoleva. Kasvattaja ei kohtaa lasta tunnetasolla, ei halua kuulla lasta tai nähdä lapsen tarpeita.

Kirjailijan kokemus aiemman kirjallisuuden perusteella on, että joillekin kasvattajille on helpompaa eristää haastavasti käyttäytyvät lapset tai kohdata heidät välinpitämättömästi. Sen sijaan he voisivat sitoutua rakentamaan näiden kanssa myönteistä vuorovaikutusta. Tyypillistä on, ettei kasvattaja kiinnitä huomiota pieniin onnistumisiin, mutta huomaa haasteet ja puuttuu kokonaisuuden kannalta turhalta tuntuviin asioihin. Positiivinen palaute on kuitenkin paras keino tukea lapsen sosiaalis-emotionaalisia taitoja. Olisi rakentavaa miettiä, miksi lapsi kaipaa kasvattajan huomiota runsaasti osakseen. Huomionhakuisuus osoittaa sosiaalis-emotionaalisen tuen tarvetta, samoin kuin esimerkiksi aggressiivinen käyttäytyminenkin. Tällöin lapsi kaipaa vielä runsaasti aikuisen apua voidakseen hyvin.

OSA III PEDAGOGINEN TOIMINTA

Haastavia kasvatustilanteita syntyy myös sellaisten lasten kanssa, joilla ei ole suurta sosiaalis-emotionaalisen tuen tarvetta. Turvallisessakin ryhmässä on pienelle lapselle vaativaa omien tunteiden sanoittaminen sekä sopeutuminen ryhmään ja ohjattuun toimintaan. Myös päiväkodin melko aikuislähtöinen toimintakulttuuri, jossa vaaditaan istumaan hiljaa paikallaan, odottamaan ja jossa aikuiset pitäytyvät laadituissa toimintasuunnitelmissa, synnyttää haastavia kasvatustilanteita.

Haastavien kasvatustilanteiden määrää pystytään vähentämään merkittävästi, mikäli yksilölliset tarpeet huomioidaan jo toimintaa suunniteltaessa. Jos lapsilla on realistinen mahdollisuus suoriutua annetuista tehtävistä, he todennäköisesti niistä suoriutuvat. Liisa Ahosen tutkimuksen mukaan haastavien kasvatustilanteiden myönteiseen etenemiseen tai niiden ennaltaehkäisyyn vaikuttivat vuorovaikutus, pienryhmätoiminta, ennakointi, positiivinen palaute sekä kasvattajan itsereflektio.

Lämpimässä vuorovaikutussuhteessa haastavat kasvatustilanteet kuihtuvat pääsääntöisesti jo alkutekijöihinsä, kun lapset aistivat että kasvattaja aidosti välittää heistä ja on heidän kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan aidosti kiinnostunut. Lämpimän vuorovaikutustavan yhteydessä lapset pyrkivät toimimaan kasvattajan ohjeita noudattaen., sillä lämmin auktoriteetti pohjautuu lasten vapaaehtoisuuteen. Tällöin lapset haluavat toimia tilanteen vaatimalla tavalla parhaan taitonsa mukaan, kasvattajan avustuksella.

Koska runsaasti sosiaalis-emotionaalista tukea tarvitsevat lapset usein kyseenalaistavat aikuisen auktoriteettia sekä päiväkodin toimintakulttuuria, heitä pidetään kuormittavina. Kirjailija haastaa aikuisen kohdistamaan huomionsa omaan toimintaansa ärtymyksen sijaan, kun lapsi kyseenalaistaa aikuisen auktoriteettia.

Ahosen mukaan sosiaalis-emotionaalisen tuen tarvetta ei ymmärretä samalla tavalla kuin esimerkiksi lukivaikeutta. Haastava käyttäytyminen ei ole tahdon asia ja kasvattajien tulisi se tiedostaa ja hyväksyä. Haastavan käyttäytymisen taustalla on sosiaalis-emotionaalisen tuen tarve, jonka vuoksi lapsi ei selviä tietyistä tilanteista ilman aikuisen tukea. Lapseen kohdistuvien odotusten tulisi olla realistisia ja yksilöllisiä. Ikä tai lapsen muut taidot eivät määritä sitä, kuinka lapsi esimerkiksi sietää pettymyksiä tai millä tasolla muiden sosiaalis-emotionaalisten taitojen hallinta on. Erittäin tärkeää on käsitellä lapsen vahvuuksia ja tuen tarvetta yhdessä lapsen kanssa, esimerkiksi satukirjoja ja kuvitettuja tunnekortteja käyttäen.

Sääntöjen määrä kannattaa pitää mahdollisimman vähäisenä, sillä kun ns. turhat säännöt on karsittu, on sekä lasten että kasvattajien helpompi pitää ne mielessään. Ei- tai älä-alkuiset säännöt eivät opeta lapselle, kuinka toimia. Niiden sijaan kannattaa suosia selkeitä toimintaohjeita.

Sosiaalis-emotionaalista tukea tarvitseville lapsille sääntöjen noudattaminen on usein vaikeaa. Aikuisesta saattaa vaikuttaa, että sääntöjen noudattamattomuus on lapsen tietoista uhmaamista päiväkodin sääntöjä kohtaan ja se johtuu rajattomasta kasvatuksesta. Kirjailijan mukaan asia yritetään valitettavan usein ratkaista rajoja kiristämällä, ilman että katsottaisiin asiaa useammasta näkökulmasta. Sääntöihin sopeutumattomuuden syitä voi olla erilaisia. Lapsi voi olla vielä mieleltään joustamaton, eikä hänellä ole sosiaalis-emotionaalisia valmiuksia sopeutua päiväkodin sääntöihin ja aikatauluihin. Kun hän ei ole oppinut vielä ajattelemaan joustavasti, hän ei osaa käyttäytyä joustavasti. Jos tilannetta aletaan ratkoa rajoja kiristämällä, ajaudutaan vääjäämättä kohti konfliktia. Kirjailija toistaa: joustamaton mieli ei opi joustavuutta joustamattomalla kasvatuksella.

Tutkimusten mukaan positiivinen palaute aikuiselta vaikuttaa merkittävästi lapsen itsetuntoon ja käyttäytymiseen positiivisella tavalla. Myös Liisa Ahosen omat tutkimustulokset vahvistavat tätä näyttöä. Positiivinen palaute ruokkii sekä lapsen myönteistä käyttäytymistä että lapsen motivaatiota toimintansa säätelyn harjoitteluun. Se myös edistää oppimista tehokkaasti.

Useissa päiväkodeissa käytetään palkkiojärjestelmää niin että lapsi saa tietynlaisesta käytöksestä palkkion, esimerkiksi tarran ja isommasta tarramäärästä saa jonkin palkinnon. Liisa Ahonen suhtautuu palkitsemiseen osana kasvatusta kriittisesti. Hänen mukaansa palkkiojärjestelmän keskeinen ongelma on se, että lasta motivoidaan ulkoisen palkinnon avulla. Tällöin oppimista eivät ruoki lapsen omat, sisäiset tavoitteet vaan luvassa oleva palkinto. Jos ulkoinen palkkio poistetaan, lapsi ei ole enää motivoitunut oppimaan.  Erityisen kriittisesti Ahonen suhtautuu siihen, että palkkiojärjestelmää sovelletaan lapsen käyttäytymisen säätelyyn. Lapsen aivot ja itsesäätelytaidot eivät kehity yhtään nopeammin, vaikka käytössä olisi millainen porkkana. Päinvastoin palkkiojärjestelmän käyttö voi nakertaa lapsen itsetuntoa, kun hän ei pysty vastaamaan aikuisen hänen käyttäytymiselle asettamiin odotuksiin.

Lisäksi kirjailija haastaa punnitsemaan asiaa lapsen kehittyvän moraalin kannalta. Oppiiko lapsi olemaan lyömättä muita lapsia siksi, että tiedossa on palkinto vai siksi, että lyöminen on väärin ja aiheuttaa muille pahaa mieltä ja kipua? Entä kun palkkio poistetaan? Täytyykö aikuisen ostaa väkivallatonta käytöstä loputtomiin? Oppiiko lapsi väkivallattomaksi vai vain tukahduttamaan aggressionsa? Mitä tapahtuu kun tukahdutetut tunteet nousevat pintaan? Kasvatustyötä tekevien tulisi pohtia toimintaansa perusteellisesti juuri siksi, että se mitä lapsille opetetaan ja miten se tehdään, heijastuu lasten kehitykseen niin moninaisilla tavoilla.

Kasvatussuhde on aina vastavuoroinen. Lasta kunnioittava kasvattaja kasvaa ja kehittyy kasvatussuhteessa vähintään yhtä paljon kuin lapsikin. Kukaan ei ole koskaan täysin valmis tai täydellinen kasvattaja. Siksi onkin ratkaisevan tärkeää tukea omaa kasvuaan lempeästi ja hyväksyvästi.

Lopussa Liisa Ahonen kirjoittaa kauniisti:

”Tällainen on salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen. Vastaa lapsen haastaviin tunteisiin empatialla. Aina. Näe vaivaa ja käytä aikaa luodaksesi lapseen lämmin suhde.”

– Jenni Vainikka –

Takaisin kirjaesittelyihin

Miten koin Hanna Savannan haastattelun?

Teimme Hanna Savannan haastattelua osin yhdessä niin, että Annika hoiti haastattelun ja minä sain kuunnella taustalla alusta loppuun. Olimme yhdessä keskustelleet kotona olevista kasvatustilanteista ja toivoimme, että saisimme niihin jotain uusia ajatuksia, vinkkejä ja neuvoja.

Jatka lukemista “Miten koin Hanna Savannan haastattelun?”

Share Button
Page 1 of 2
1 2