Kirjaesittely: Kannustava vuorovaikutus käytännössä. ICDP-ohjelman toteutus (2017)

Kirja on ensimmäinen suomenkielinen teos ICDP – Kannustava vuorovaikutus -ohjelmasta. Kirjan alussa todetaan, että kirja on tarkoitettu käytettäväksi ICDP-ohjaajien koulutuksessa, eikä ole siis tarkoitettu vanhemmille tai työntekijöille. Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa keskitytään ohjelmaan yleisellä tasolla ja toisessa osassa puolestaan käsitellään ICDP-ohjaajan ja vanhemman/työntekijän suhdetta sekä ohjelman soveltamista käytännössä. Tässä kirjaesittelyssä keskityn ainoastaan ensimmäiseen osaan, kertoen ja tehden ohjelman lukijalle tutuksi.

ICDP – Kannustava vuorovaikutus rantautui Suomeen vuonna 2009. ICDP on sekä teoreettisesti että toteutukseltaan sitoutunut vahvasti Lapsen oikeuksien sopimukseen. Ohjelma ei ole ainoastaan kannanotto sen puolesta, että lapsia tulee kohdella hyvin, vaan se rakentuu samalle arvopohjalle kuin Lapsen oikeuksien sopimuksen ja ihmisoikeussopimukset laajemminkin. Alun perin ohjelma kehitettiin 0-18 -vuotiaiden lasten vanhempien tueksi.

ICDP on yksinkertainen ohjelma, jonka tarkoitus on tukea ja edistää lasten huolenpidosta vastuullisten psykososiaalisen hoivan taitoja. Ohjelman tavoitteena on myös kehittää kunnioittavaa kohtaamista. Ohjelma on voimavara- ja ihmissuhdekeskeinen. ICDP perustuu empatiaan ja tukee ihmisten välistä yhteenkuuluvuutta. Se on myös terveyttä edistävä, ennaltaehkäisevä, yhteisöllinen ja kulttuurisensitiivinen. Ensisijaisesti ohjelma on tarkoitettu niille, jotka vastaavat lasten huolenpidosta, kasvatuksesta ja oppimisesta eli vanhemmille ja aikuisille, jotka työssään kohtaavat lapsia ja perheitä.

Ohjelman tarkoitus on ensisijaisesti edistää ja parantaa aikuisen (vanhemman) ja lapsen välistä vuorovaikutusta. Tämän tukemiseksi on kehitetty kahdeksan vuorovaikutusteemaa, jotka on koottu kolmeksi vanhemman ja lapsen väliseksi dialogiksi. Hyvän vuorovaikutuksen kehittymisen edellytys on, että aikuisella on positiivinen käsitys lapsesta. Aikuisen tulee siis nähdä lapsi henkilönä, jolla on mahdollisuudet kehittyä, josta hän pitää ja johon hän voi samaistua empaattisesti/myötätuntoisesti.   

KOLME DIALOGIA JA KAHDEKSAN VUOROVAIKUTUSTEEMAA

Lapsen ja aikuisen välisellä vuorovaikutuksella on suuri merkitys lapsen kehitykselle. Ennen oletettiin vastasyntyneiden olevan epäsosiaalisia ja, että sosiaaliset taidot kehittyvät heille vasta vähitellen. Nykyään tiedetään, että vastasyntyneillä on jo syntymästään lähtien vahva taipumus ja pyrkimys luoda yhteys toisiin ihmisiin. Vastasyntynyt tuntee heti syntymänsä jälkeen äitinsä äänen ja vähän myöhemmin vauva haluaa katsella mieluiten ihmisiä muistuttavia kuvia ja osaa jäljitellä yksinkertaisia kasvojen ilmeitä. Jo muutaman viikon ikäisen vauvan kanssa on mahdollista käynnistää molemminpuolinen äänien ja ilmeiden vaihto, joka muistuttaa keskustelua.

Tämä siis tarkoittaa sitä, että lapsi on itse aktiivisesti vaikuttamassa siihen hoivaan, jonka hän saa. Aikuinen ei ole ainoa vuorovaikutuksen vaikuttaja, vaan myös lapsi osallistuu vuorovaikutukseen yhtä paljon. Lapsen viestit ja aloitteet ”ohjaavat” aikuisen toimintaa. Lapsen hoiva voidaan nähdä vuoropuheluna, jossa lapsi kysyy ja aikuinen vastaa siten kuin hän on ymmärtänyt lapsen ilmaisut.

Vastasyntynyt on siis syntynyt sosiaaliseksi olennoksi, joka on sekä biologisesti ohjelmoitu käymään vuoropuhelua ja olemaan yhdessä muiden ihmisten kanssa.

Lapsi omaksuu aikuisen johdolla ne valmiudet, joita vaaditaan osallistumiseen kulttuuriyhteisössä. Hoivaan tarvitaan siis muutakin kuin emotionaalista turvallisuutta: tarvitaan ohjausta, joka edistää lapsen ymmärrystä sekä tietoja maailmasta, jossa hän elää. Lisäksi lapsi tarvitsee tukea hallitakseen niitä valmiuksia, joita vaaditaan toisten ihmisten kanssa toimimiseen ja aktiiviseen osallistumiseen yhteiskunnassa. Ohjauksella on tärkeä rooli sekä hoivassa että turvallisuuden lisäämisessä.

ICDP – Kannustava vuorovaikutus -ohjelmassa on kolme dialogia, jotka jakautuvat kahdeksaan vuorovaikutusteemaan. Kahdeksan vuorovaikutusteemaa kuvaavat yksityiskohtaisesti vuorovaikutusta. Ne eivät ole tarkoitettu säännöiksi. Niitä voidaan käyttää keskustelun ja pohdinnan pohjana, esimerkiksi millä tavoin osoitetaan luonnollista rakkautta, luodaan merkityksiä ja avarretaan lapsen kokemuksia, säädellään ja asetetaan rajoja positiivisella tavalla.

Lähes jokainen tunnistaa näiden teemojen sisällön, mutta eri asia on, kuinka paljon niitä todellisuudessa käytetään. Teemoissa viitataan kokemuksiin, jotka ovat kaiken hyvän hoivan perusta. On siis tärkeää käyttää niitä aktiivisesti päivittäin. Se on ICDP:n päätavoite.

1. Tunnepohjainen dialogi
Kun lapsi nähdään yksilönä, on luonnollista kokea tunteita hänen kanssaan, olla myötätuntoinen ja eläytyä lapsen kokemuksiin kuin ne olisivat omiamme. Osallistuessamme lapsen elämyksiin koemme myötätuntoa. Kun vanhempi virittyy tunneperäisesti ja myötätuntoisesti sekä osallistuu lapsen toimintaan, saa hän parhaimman yhteyden lapseensa. Tämä on spontaani, tiedostamaton ja osallistava prosessi, jonka sensitiivinen vanhempi välittömästi kokee. Empaattinen samaistuminen ei koske vain suhdetta lapseen vaan myös suhdetta meille läheisiin ihmisiin. Tunnepohjainen dialogi on osa meitä koko elämämme ajan.

Vanhempien osoittama rakkaus luo perustan ja antaa turvan ihmiselle elämässä. Rakkaus on erityisen tärkeää sekä vastasyntyneelle että pienille lapsille, koska turvallisuuden perusta luodaan jo varhain. Jotta lapsi pystyy luottamaan ihmisiin ja ympäröivään maailmaan, tulee lapsen saada hoitajiensa pysyvää rakkautta ja huolehtivaa vuorovaikutusta.

Vuorovaikutusteema 1: Osoita, että pidät lapsestasi
Tässä vuorovaikutusteemassa on tärkeää näyttää positiivisia tunteita, olla hellä ja ilmaista rakkautensa lapseen niin selvästi ja avoimesti, että lapsi kokee ja ymmärtää aikuisen pitävän hänestä ja arvostavan häntä. Positiivisia tunteita voi ilmaista lapselle monilla eri tavoilla, kuten suoralla katsekontaktilla, sanomalla ”tykkään sinusta” tai ”minusta on kivaa, että leikimme yhdessä”. Myös hellä fyysinen läheisyys ja kosketus ovat oivia tapoja osoittaa lapselle, että hänestä välitetään. Myös isommalle lapselle on tärkeää näyttää kiintymystä. Se voi tapahtua esimerkiksi antamalla aikaa yhteisille harrastuksille lapsen kanssa. Vanhemmat ovat näin tunteiden tasolla läsnä lapselle.

Vuorovaikutusteema 2: Seuraa lapsen aloitteita
Yksi tapa edistää vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta on pitää vauvan toimintoja ja ilmeitä ”kysymyksinä” tai ”pyyntöinä”, jotka vaativat vastausta. Jotta vanhempi osaa vastata näihin, tulee vanhemman olla tarkkaavainen ja ymmärtää lapsen ”pyyntö”. Aikuinen siis harjoittelee näkemään lapsen ilmaisemia aloitteita ja lukemaan hänen kasvojensa ilmeitä ja eleitä. Tässä vuorovaikutusteemassa siis korostetaan huolenpidon vastavuoroista luonnetta.

Vuorovaikutusteema 3: Pidä yllä läheistä vuoropuhelua
Tässä vuorovaikutusteemassa on kyse samalle aaltopituudelle asettumisesta – vanhemman ja lapsen rytmi ja tunnetila ovat samat. Tällöin molemmat keskustelijat kokevat keskustelun iloa tuottavaksi Tässä hellyyttävässä ja tulkitsevassa keskustelussa vanhempi kommentoi lapsen ilmaisuja ja toimintoja kuin ne olisivat hänen omiaan.

Vuorovaikutusteema 4: Kannusta ja anna tunnustusta
Nähdyksi ja hyväksytyksi tuleminen on keskeinen asia läpi koko elämän. Sitä voidaan sanoa tunnustuksen antamiseksi: aikuinen näyttää helliä tunteita, huomaa lapsen, seuraa hänen aloitteitansa ja vastaa hänen ilmaisuihinsa. Tärkeää on, että lapsen suorituksia arvostetaan ja hän saa tunnustusta siitä, mitä on tehnyt hyvin.

2. Merkityksiä luova ja avartava dialogi
Myös tässä dialogissa tarvitaan sensitiivisyyttä ja kykyä huomata lapsen kiinnostuksen kohteet, aloitteet ja pyrkimykset. Tämä tapahtuu luonnollisesti, kun aikuinen eläytyy ja samaistuu empaattisesti  lapseen.

Tähän dialogiin sisältyy se, että olemme osallistumassa lapsen maailman tutkimiseen. Olemme mukana lapsen aloitteissa ja pyrkimyksissä sekä ohjaamme lasta hänen maailmassaan. Lapsi tarvitsee tukea ja ohjausta pystyäkseen ymmärtämään yhteistä maailmaamme ja selviytymään siinä. Meidän aikuisten on annettava kognitiivista, havainnointiin liittyvää tukea ja ohjausta merkityksiä luovalla ja avartavalla dialogilla.

Merkityksiä luovan ja avartavan dialogin kriteerit ovat yhteinen huomion kohde (vuorovaikutusteema 5), merkityksen välittäminen (vuorovaikutusteema 6) ja avartaminen (vuorovaikutusteema 7).

  • ”Katso tätä!” (kehotus kiinnittää huomio yhteiseen kohteeseen)
  • ”Mikä tämä on?” (nimeäminen – merkityksen kysyminen)
  • ”Miksi näin on…?” (kysymyksen laajentaminen ja selitys)
  • ”Kerro, miksi näin tapahtuu, että….” (kertomukset antavat selityksen)

Vuorovaikutusteema 5: Auta lasta keskittymään yhteiseen kiinnostuksen kohteeseen
Yhteisen jaetun tarkkaavaisuuden tilaa voidaan pitää myös eräänlaisena yhdessäolon muotona. Kun lapsi ja aikuinen tekevät ja kokevat jotain yhdessä, lapsi tuntee, että toinen ymmärtää häntä. Kyse ei ole ainoastaan vain yhteisestä fokuksesta, vaan otetaan huomioon myös toisen osapuolen kiinnostus. Tämä synnyttää molemminpuolisen yhteisymmärryksen ja kiintymyksen tunteen sekä vahvistaa yhteenkuuluvuutta.

Vuorovaikutusteema 6: Luo merkityksiä lapsen kokemukselle
Jotta aikuinen voisi välittää merkityksen niin, että lapsi ymmärtää sen, on hänen ”oltava siellä, missä lapsi on”. Tähän kuuluu sekä yhteinen kiinnostus siihen, mitä koetaan ja, että aikuinen jossain määrin ymmärtää, miten lapsi kokee ja tulkitsee tilannetta. Merkitys sisältää aina hiljaisen tunnelatauksen, joka on tärkeää silloin, kun halutaan aktivoida lapsen kiinnostusta ja kiintymystä.

Vuorovaikutusteema 7: Laajenna, selitä ja rikastuta
Tämä viimeinen teema avartaa todellisuutta: siinä kurottaudutaan nykyhetken tilanteen ulkopuolelle. Aikuisen avartaessa lapsen kokemusta, hän suuntaa katseensa tässä ja nyt olevaa tilannetta pidemmälle. Hän voi mennä ”eteenpäin” kuvaamalla mitä lapsi kokee myöhemmin tai ”taaksepäin” kuvaamalla ja selittämällä aikaisempia tapahtumia. Avartaminen merkitsee, että aikuinen antaa selityksiä, jotka menevät sen ulkopuolelle, mitä lapsi ja aikuinen näkevät ja kokevat yhdessä riippumatta lapsen iästä tai kehitystasosta.

3. Säätelevä dialogi
Lapsen käyttäytymisen sääntely auttaa lasta itsesäätelyn kehittämisessä. Aikuinen ohjaa lasta pohtimaan, saamaan yleiskäsityksen tilanteesta ja näkemään käyttäytymisensä seuraukset. Säätely auttaa lasta toimimaan harkitsevammin ja suunnitelmallisemmin kuin hän muutoin olisi tehnyt.

Vuorovaikutusteema 8a: Suunnittele askel askeleelta
Vaiheittaisessa suunnitelmassa aikuinen suunnittelee tilanteen niin, että lapsi saa siitä helposti yleiskäsityksen, jolloin tilanne ohjaa siihen, mitä on tehtävä. Aikuinen poistaa lasta häiritsevät tekijät ja auttaa lasta eteenpäin ”suunnittelemaan projektia”.

Vuorovaikutusteema 8b: Anna tukea sopivasti
Lapsen tulee saada juuri sitä tukea, jota hän tarvitsee. Jos lapsi saa liian paljon apua, eivät hänen kykynsä ymmärtää ja taitonsa hallita tilanteita kehity. Aikuisen ei pidä ottaa aloitetta kokonaan omiin käsiinsä eikä tyrkyttää tukea, jolloin hän vie lapselta mahdollisuuden tehdä oma aloite. Tuen laajuutta on säädeltävä lapsen valmiuksien ja tehtävän vaikeusasteen mukaan. Kun lapsi alkaa hallita tehtävän, on tukea asteittain vähennettävä niin, että lapsi tuntee itse selviytyvänsä tehtävästä.

Vuorovaikutusteema 8c: Käytä säätelysi tukena tuttuja tilanteita ja rutiineja
On tärkeää ymmärtää, että lapsen käyttäytyminen joissain tietyissä tilanteissa ei kerro vain lapsesta, vaan myös sen hetkisestä tilanteesta, jossa sillä hetkellä ollaan, sekä niistä rutiineista, mitkä lapsi olettaa kuuluvan kyseiseen tilanteeseen. Säätely voi tapahtua suorassa vuorovaikutuksessa lapsen kanssa, mutta myös tilannetta säätelemällä, jolloin aikuinen järjestää tilanteen niin, että se antaa mahdollisuuden sellaiseen toimintaan ja käyttäytymiseen, jota lapselta odotetaan.

Vuorovaikutusteema 8d: Aseta rajoja myönteisellä tavalla
Rajoja on mahdollista asettaa sekä positiivisella että negatiivisella tavalla. Positiivinen rajojen asettaminen tapahtuu ystävällisessä hengessä ja molemmin puolin toista kunnioittaen. Sen sijaan, että aikuinen huutaisi lapselle, hän selittää, miksi tiettyjä asioita ei saa tehdä ja miksi tietyt säännöt tai kiellot ovat välttämättömiä. Asioista ja säännöistä neuvotellaan ja sääntörikkomusten seuraamuksista sovitaan. Lapsen käyttäytyessä odotusten mukaan häntä kiitetään ja kiitos perustellaan. Positiiviset rajat luovat lapsen moraalikäsityksen, empatian ja vastuunoton perustan. Ei riitä, että lapsi käyttäytyy sääntöjen mukaan ja tottelevaisesti, vaan hänen täytyy myös tietää, miksi käyttäytyminen on oikein tai väärin, jotta hän ymmärtäisi moraalisen vastuun.

Rajat siis asetetaan määrätietoisesti, mutta kunnioittaen. Aikuinen selittää ne lapselle ja tekee sopimukset niistä lapsen kanssa. Päämääränä on kehittää lapsen epäitsekkyyttä ja moraalista ymmärrystä.

ICDP – Kannustava vuorovaikutus -ohjelma on siis käytännönläheinen ja ihmeellinen vuorovaikutuksen maailma. Kirja ja ohjelma yleensäkin on selkeä ja järkevä tapa tuoda Lapsen oikeuksien sopimus arkeen ja käytäntöön. Kannustava vuorovaikutus kehittää kykyämme kohdata lapsi häntä kunnioittaen. Ohjelman avulla opimme kuulemaan ja vastaanottamaan lapsen tunteet, ajatukset ja aikeet. Keskitymme lapsen vahvuuksiin puutteiden sijaan ja kohtaamme lapsen ainutlaatuisena persoonana juuri siinä hetkessä, jonka yhdessä jaamme.   

– Taru-Tuulia Marsalo –

Takaisin kirjaesittelyihin