Kivaa arkea: vanhemman selviytymispakkaus

Arjen kiireiden keskellä yhteyden ja rakentavan vuorovaikutuksen ylläpitäminen on haastavaa. Kun lähtee aamuvarhain päiväkoti-, koulu- ja työpäivää viettämään ja illalla saapuu kotiin, koko perhe nälkäisenä ja väsyneenä, niin mihinkään isoon ei rahkeet riitä, mutta onneksi pienilläkin teoilla saa paljon aikaiseksi. Tässä kootut vinkkini, joiden avulla arjen saa sujumaan pääsääntöisesti mukavasti.

Jokapäiväiset pienet teot:

1. Huumori ja rentous
Lasten kanssa kaikenlaisissa tilanteissa pääsee usein helpommalla pienen hassuttelun avulla. Huumori alentaa stressitasoja sekä vahvistaa yhteyttä ihmisten välillä.

Jos on esimerkiksi aamulla tiukka tilanne ja alkaa hermot kiristyä, niin tilanne usein helpottuu, jos onnistun päästämään irti omasta kiireen tunteesta tai turhautumisesta ja tuomaan tilanteeseen jotain hassua. Lapsen isoihin tunteenpurkauksiin huumori ei tietenkään sovi, koska se mitätöi lapsen kokemuksen, mutta sellaisiin tilanteisiin, joissa lapsella on ihan hyvä mieli, mutta itseä alkaa hermostuttaa, on huumori  oivallinen tapa rauhoittaa itseään ja saada lapsi toimimaan yhteistyössä. Saatan puhua hassulla äänellä, laulaa itse keksimääni hassua laulua tai juksata, että ymmärrän kaiken päinvastoin tai esittää esimerkiksi hassua tai aavistuksen pelottavaa mörköä, dinosaurusta tai vaikka robottia. Yleensä lapset lähtevät tällaiseen leikkiin innolla mukaan eivätkä edes huomaa, että aamu- tai iltatoimet tulivat suoritetuksi. 

2. Rutiinien tarkastelu
Miksi tietyt asiat ovat tärkeitä? Ovatko ne kaikki pakollisia tai edes tarpeellisia tai käytännöllisiä? Voiko järjestystä muuttaa? Mikä toimisi paremmin? Meillä esimerkiksi välillä syödään “iltapala” heti työpäivän jälkeen ja päivällinen vasta illemmalla. Näin saamme heti jotain ruokaa, nälkäkiukku on vältetty ja itse ruoan laittamiseen jää enemmän rauhallista aikaa.  

3. Lasten osallistaminen
Lapset yleensä haluavat tehdä yhteistyötä, auttaa perheessä tekemällä asioita ja olla hyödyksi tai ainakin kokea itsensä hyödyllisiksi. Yleensä lapset myös toimivat paremmin yhteistyössä, kun he saavat puuhailla jotain sen sijaan, että pitäisi odottaa tai olla passiivisia. Joskus lasten auttaminen tosin hidastaa asiaa tai jopa sotkee, mutta koen tärkeänä tällaisen pienen sekasorron sietämisen, jotta lapsetkin saavat onnistumisen kokemusta. Meillä esim 5- ja 7-vuotiaat osaavat tyhjentää ja täyttää tiskikoneen, tehdä lihapullia ja leipoa mokkapaloja ja lettuja (avustetusti). Olen siis antanut heidän tehdä näitä ilman pikkuasioihin puuttumista tai lapsen tekemisten korjaamista. Olen myös yrittänyt sietää sitä, että tämä on minulle aluksi vähän työläämpää, mutta toisaalta sitten taas paljon ihanampaa, kun saadaan mukavia yhdessäolon hetkiä ja jossain vaiheessa saan jopa apua, kun lapset osaavat ja haluavat tehdä tiettyjä juttuja. 

4. Oma jaksaminen
Kaikenlainen jousto, venyminen, huumori, rentous jne edellyttää, että omat voimavarat ovat kunnossa. Tämä ei aina ole helppoa, mutta yksi tärkeimpiä asioita, joista vanhempien täytyisi pitää huolta on se,  että saa itse tehdä sellaisia asioita, jotka lisäävät omia voimavaroja. Itse myös koen, että huumori ja rentous sekä yhteys lasten kanssa kasvattavat omia voimavarojani eli tästä seuraa helposti positiivinen kierre, kun löytää ne pienetkin jutut, jotka itselle toimii.

5. Yhteyden ylläpito
Esimerkiksi seuraavassa blogitekstissä olen avannut niitä juttuja, jotka meillä ovat auttaneet yhteyden ylläpitoon: Kun perheeseemme syntyi sisarus

Yhdistyksen kotisivuilta löytyy monta muutakin tekstiä ja videota yhteydestä ja sen vaalimisesta  (Esim: Ukk: Miksi lapsen ja aikuisen välisen yhteyden vaaliminen on tärkeää ja  Lempeän kasvatuksen viikko 2019 – lauantai ).

Tilanteen ollessa päällä:

1. Pysähdy
Konfliktien ratkominen vaatii läsnäoloa eli sitä ei saa kunnolla tehtyä, jos miettii jotain seuraavaa asiaa tai on jo ratkaisussa, ilman että on oikeasti pysähtynyt kuuntelemaan. Arjessa on usein miljoona asiaa meneillään samaan aikaan tai tulossa tehtävälistalle, ja voi tuntua siltä, ettei aikaa tai energiaa oikeasti ole pysähtymiseen ja asioiden selvittämiseen. Mutta jos jyrää läpi oman agendansa, siitä seuraa usein vain se, että kaikki itkevät tai ovat kiukkuisia, ja aikaa ja energiaa meneekin sitten siihen, että rauhoitutaan tai siihen, että kaikki ovat tyytymättömiä tilanteeseen. 

Ihan konfliktin ollessa päällä voi soveltaa esimerkiksi STOP-tekniikkaa, ja muuten hetkessä olemista voi harjoitella mindfulnessin avulla. Elina Kauppilan Huomaa hetki perheessä -kirjassa on myös esimerkkejä ja harjoituksia tähän aiheeseen.

Katso harjoitus Youtubesta.

2. Soinnuta
Soinnutaminen pitää sisällään sekä lapseen että itseen kohdistuvan empatian. Pysähtyminen on helpompaa, kun  kuuntelee ja ymmärtää myös itseään. Miksi mulla alkaa tässä tilanteessa keittää? Mikä tunne tai täyttymätön tarve siellä takana on? Ja tärkeää on myös päästä pintaa syvemmälle. Eli ei vain “mua ärsyttää, kun tässä kestää” vaan mietitään myös sitä, miksi ei kestä sitä, etteivät asiat mene just niin kuin on ajatellut. Onko se väsymys tai nälkä vai esimerkiksi hallinnan tarve, ja mistä se hallinnan tarve sitten johtuu? Ensinnäkin, kun tunnistaa itsessään niitä asioita, joita tarvitsee tai joista triggeröityy, niitä on helpompi pyytää muilta (tarvitsen ruokaa, unta, 5 minuutin hiljaisuuden jne) ja toisaalta voi myös päästä käsiksi tunnelukkoihin tai haitallisiin ajatusmalleihin, kun miettii esimerkiksi, että “haluan, että lapset käyttäytyy, miksi, no mua hävettää, miksi, no pelkään että mun vanhemmuutta arvostellaan.” Sitten voi miettiä, oletko mielestäsi hyvä vanhempi? Millainen on hyvä vanhempi? Kuka sen määrittelee ja miten? Voiko siitä tehdä päätelmän jostain 10 minuutin irrotetusta kohtauksesta, joka tapahtui vaikka ostoskeskuksessa? Onko sillä edes väliä, mitä joku ulkopuolinen ajattelee? Näin voi myös oppia armollisuutta itseään kohtaan, koska se on toinen huipputärkeä asia vanhemmuudessa. 

Ja aivan yhtä tärkeää on lapsen ymmärtäminen. Jokaisella on tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Ja kaikilla menee hermo, jos ymmärryksen sijaan aletaan kertoa ratkaisua, perustella toista mielipidettä tai vähätellä tunnetta. Esimerkiksi, jos mä kerron, että mua väsyttää, niin en halua, että mies käskee mua nukkumaan enemmän, tai sanoo, etten voi olla väsynyt, kun olen kerta mennyt aikaisin nukkumaan, tai sanoo, että mitä sitten, hänkin on väsynyt. Mä haluaisin, että hän ymmärtää mun tunteeni ja hyväksyy sen, että musta tuntuu väsyneeltä. Ja antaa mulle tuen ja samalla myös mahdollisuuden selvittää itse, miten pääsen tilanteessa eteenpäin. Aivan sama toimii siis lapsen kanssa. Lapsen ymmärretyksi tulemisen kokemusta voi myös tehostaa sillä, että laskeutuu lapsen tasolle, koskettaa hellästi ja huolehtii siitä, että äänensävy on empaattinen. 

3. Selitä
Tilanteen ratkaisu ja lapsen/lapsien osallistaminen

Vasta tässä vaiheessa kannattaa alkaa miettiä ratkaisuja tai vetää rajoja. Se, että lasta ymmärtää ei tarkoita sitä, että lapsi saa jotain, mikä ei vaan sovi. Mutta lapsi ei hyväksy yleensä rajan vetoa ennen kuin hän on kokenut tulevansa kunnolla ymmärretyksi.

Ratkaisujen löytämiseksi aikuinen voi auttaa ensin lasta ehdottelemalla ratkaisuja tai kysymällä sopivia kysymyksiä. Esim. Mitä sinä tarvitsisit, jotta tämä onnistuisi? Miten me voidaan hoitaa tämä niin, että kaikki ovat tyytyväisiä? Tässä kannattaa olla luova ja miettiä, kuinka vakava jokin asia on. Esimerkiksi onko sillä väliä, jos lapsella on kengät väärissä jaloissa, housut väärinpäin tai “vääränlaiset” vaatteet tai kämppään jää pieni sotku odottamaan. 

Lopuksi
Tähän kirjoitukseen olen koonnut sellaisen mallin, johon itse pyrin. Aina ei kuitenkaan jaksa/pysty/kykene ja silloin saattaa itse kullakin kilahtaa. Silloin tärkeintä on laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja olla armollinen itselleen. Eli kannattaa pitää mielessä, että tämä on tavoitetilani, mutta ei ihmiset aina saavuta tavoitteitaan ja silloin se onkin oivallinen oppimistilanne. Miksi en päässyt ja mikä auttaisi minua seuraavalla kerralla pääsemään siihen, mihin pyrin. Epäonnistumiset eivät määrittele minua tai vanhemmuuttani, vaan se, mikä on perusvireeni ja ajatukseni, kun toimin lasteni kanssa.

– Annika Rintamäki, KiVa ry:n puheenjohtaja

Share Button