Mallioppimisen merkitys Lempeässä kasvatuksessa ja perheiden arjessa

Lapsi tekee, mitä hän näkee, ei mitä hänen käsketään tekevän. Vanhemman teot ja esimerkki vaikuttavat lapsiin enemmän kuin ohjeet ja kehotukset, koska lapsi oppii parhaiten tarkkailemalla ja jäljittelemällä hänelle tärkeitä ihmisiä. Lapsi havainnoi kaikkea mitä näkee ja kuulee ympärillään, ja siksi onkin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten lapsen seurassa käyttäydymme ja millaisia arvoja ja toimintamalleja käyttäytymisellämme viestimme lapselle. Jäljittelemällä oppimista tapahtuu syntymästä saakka, huomaamatta, kaikissa tilanteissa. Kun tulemme tietoisiksi esimerkin ja mallioppimisen voimasta, voimme tehokkaammin vaikuttaa siihen, mitä lapsi meiltä oppii ilman että meidän tarvitsee turvautua autoritääriseen vallankäyttöön ja perinteisiin kasvatuskeinoihin kuten komentamiseen, palkitsemiseen ja rankaisemiseen.

Kiintymysvanhemmuudessa lapsi nähdään mallioppijana. Jos lapsen halutaan käyttäytyvän tietyllä tavalla, täytyy vanhemman näyttää mallia eli itse käyttäytyä siten kuin haluaa lapsen käyttäytyvän. Lapsen ei esimerkiksi voi odottaa käyttäytyvän kunnioittavasti muita kohtaan, jos lapsi ei itse saa kunnioittavaa kohtelua osakseen. Lempeässä kasvatuksessa lapsen katsotaan toimivan juuri niin hyvin kuin hän sillä hetkellä osaa. Sama pätee myös aikuiseen. Erona on ainoastaan se, että aikuisella on paremmat mahdollisuudet etsiä itsenäisesti tietoja tai taitoja, joiden avulla hän kykenee toimimaan entistä paremmin ja sitä kautta olemaan entistä parempi malli lapselle.

Joskus me aikuiset käännämme asian ylösalaisin ja odotamme lapsilta asioita, joihin emme kykene itse. Oman elämän esimerkki on, kun koin, että lapsen on tärkeää istua ruokapöydässä syömisen loppuun asti. Tätä voi toki pitää tärkeänä ̶ mikäli kykenee siihen itse. Jos sen sijaan huomaa, kuten minä, että onnistuu nousemaan pöydästä useita kertoja jo ennen ruokailun aloittamista, on täysin kohtuutonta vaatia paikallaan istumista lapselta. Sama toistuu helposti vaikkapa ruutuajan kanssa. Lapsilta tulee kieltäneeksi ruudun, mutta itse “vielä vähän” katsoo Facebookia. Mallioppimisessa on siis ehdottoman tärkeää muistaa, ettei oleta lapsen oppivan asioita, joita joku ei hänelle mallinna.

On tästä näkökulmasta erittäin ristiriitaista, että keskustelupalstoilla näemme aikuisten haukkuvan teinien huonoa käytöstä ja kielenkäyttöä kirosanoja viljellen. Vastaavasti on melko kummallinen malli, että lasta huutaen käsketään olemaan huutamatta tai kielletään lasta viemästä lelua toisen kädestä samalla kun napataan lelu lapsen kädestä. Nämä ovat ehkä huvittavan kuuloisia esimerkkejä, mutta tosia. ”Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon” on mahdottoman huono ohje, koska se antaa lapselle ristiriitaisen viestin. Lapsi ei voi olla ihmettelemättä, miksi aikuinen ei toimi oman ohjeensa mukaan.

Mitä asialle sitten voi tehdä? Millaisia mahdollisuuksia aikuisella on toimia hyvänä mallina lapselle, varsinkin jos omat (esimerkiksi tunnesäätelyn) taidot ovat puutteelliset?

Lempeässä kasvatuksessa paino on koko perheen hyvinvoinnissa ja yksilöllisyyden tukemisessa. Perheiden kannattaa etsiä heille parhaiten sopiva toimintamalli, heille sopivat arvot ja toiveet ja lähteä sitä kautta kehittämään niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Jos perheessä pidetään tärkeänä itsesäätelytaitoja, on vanhemman hyvä aloittaa harjoittamaan omia taitojaan itsemyötätunnon kautta. On tärkeä löytää ja pohtia ne hetket, kun itse ei toimi omien arvojensa mukaan ja pienin askelin etsiä muutosta. Jos nyt vaikkapa toivoisi, että lapset eivät tiuskisi toisilleen, on hyvä itse pyrkiä kuuntelemaan omaa äänensävyään eri tilanteissa. Jos itsessään tunnistaan tiuskivan sävyn esimerkiksi väsyneenä, nälkäisenä tai muuten kuormittuneena, on tärkeää löytää keino purkaa kuormitus pois. Joskus vanhemmat sanoittavat asiaa lapselle: “Jos minä en saa nyt ruokaa, mulle tulee nälkäkiukku.” Tällä tavoin vanhempi mallintaa, että myös aikuiselle täyttymätön tarve aiheuttaa tunnepurkauksia, mutta niitä voi ennaltaehkäistä. Tottakai on myös muistettava, että normaaliin elämään kuuluu se, ettei aina kykene toimimaan arvojensa mukaan, ennakoimaan kiukkuja tai täyttämään kaikkia tarpeitaan. Tällöin on tärkeää olla itselleen armollinen, harjoittaa itsemyötätuntoa ja sitä kautta pystyä tarjoamaan myös lapselle myötätuntoa silloin, kun tämä ei toimi aikuisen toiveiden, arvojen tai antaman mallin mukaan.

Vanhemmuudessa parasta ja raastavinta on opetella olemaan malliksi kelpaava, hyvä aikuinen. Onneksi oppiminen voi jatkua läpi elämän, ja vanhemmaksi tuleminen tarjoaa oivan hetken lähteä opettelemaan taitoja, joita ei itselle ehkä ole lapsena mallinnettu. Aikuinen voi lähteä lapsen kanssa yhdessä opettelemaan taitoa, jolla tavoin haluaisi itse toimia ja edelleen, jolla tavoin haluisi lapsen toimivan. Jos vaikkapa halutaan lapsen syövän terveellisesti ja säännöllisesti sekä istuvan rauhassa pöydässä, on aikuisen harjoiteltava näitä yhdessä lapsen kanssa. Tai jos vanhempi toivoo, että lapsi oppii itsesäätelyä ja muita tunnetaitoja, kannattaa vanhemman lähteä opettelemaan niitä itse. Joskus, parhaimmillaan saattaa käydä jopa niin, että pääsee itse mallioppijaksi. Muna opettaakin kanaa, kuten sanotaan.

Loppujen lopuksi on siis tärkeintä pyrkiä kunnioittamaan sekä itseään että muita ja toimia sillä tavoin, että se näkyy. Lapset kaipaavat rinnalleen aitoja aikuisia iloineen ja suruineen. Ihan tavalliset asiat ovat riittäviä ja antavat lapselle hyviä malleja. Tärkeintä on, että aikuisella on tietoa, taitoa ja halua toimia hyvänä, aitona mallina lapselle ja kasvaa tämän rinnalla.

Share Button