Miten koin Hanna Savannan haastattelun?

Teimme Hanna Savannan haastattelua osin yhdessä niin, että Annika hoiti haastattelun ja minä sain kuunnella taustalla alusta loppuun. Olimme yhdessä keskustelleet kotona olevista kasvatustilanteista ja toivoimme, että saisimme niihin jotain uusia ajatuksia, vinkkejä ja neuvoja.



Oli mukava tajuta, että Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n arvot ja yhdistyksen jakama tieto rakentavasta vuorovaikutuksesta on todella samanlaista kuin NCV-periaatteet. Hannan haastattelussa korostui etenkin tarpeiden ymmärtäminen, toisen kuunteleminen ja tietenkin kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen tarve ja tunteiden hyväksyntä. Rakentava vuorovaikutus siis pohjautuu siihen, että ymmärrämme oman toimintamme motiivit, kerromme ne muille ja yritämme ymmärtää myös muiden ihmisten motiiveja, eli tunteita ja tarpeita käytöksen takana.

Lapsen kanssa vuorovaikuttamisen osalta Hannan haastattelu toi varmennusta siihen, että lapsi tosiaan oppii parhaiten mallista ja itse harjoittelemalla. Siksi esimerkiksi tunteiden sanoittaminen on tärkeää, näin lapsi oppii itse tunnistamaan tunteitaan sekä tarpeitaan. Ja sanoittaa voi tietenkin sekä omia, että lapsen tunteita.

Hanna toi myös esille itse-empatian ja armollisuuden. Jokainen tekee virheitä ja tärkeintä on se, että virheet voi käsitellä ja korjata. Tätä ei voi korostaa liikaa, sillä parhainkin kasvattaja mokaa tai hermostuu tai sanoo ikävästi, mutta se ei ole maailmanloppu. Pääasia on, miten asia selvitetään.

Aivan uudenlaista näkökulmaa sain siitä, että ei kannattaisi ajatella, että on oikeita tai vääriä tekoja, vaan on erilaisia tapoja, joista toiset tyydyttää tarpeita tehokkaasti ja toiset vähemmän tehokkaasti. Koen tämän itse niin, että tämä ajatus voisi tuoda rentoutta, etenkin jos on tottunut pitämään kaikki langat omissa käsissään. Voisi ollakin ihan hyvä antaa toisen kokeilla omaa tapaansa ja katsoa ja oppia, miten kyseinen teko vaikuttaa häneen itseensä sekä muihin.

Hyvä muistutus haastattelussa oli myös se, että lapselle olisi hyvä antaa tilaa silloin, kun hänellä on tunnekuohu päällä. Aikuinen voi tilanteessa olla empaattinen, mutta ei yritä ratkaista lapsen ongelmaa. Näin lapsi oppii ottamaan itse vastuun omista tunteistaan ja kehittämään hyviä ratkaisuja ongelman selvittämiseksi. Vanhempi voi tässä tukea, mutta ei tee päätöksiä lapsen puolesta.

Tärkeintä rakentavassa vuorovaikutuksessa Hannan mukaan on yhteys, eli yhteyden säilyminen ja sen rakentaminen uudelleen, jos se on heikentynyt. Itselle heräsi haastattelusta sellainen ajatus, että rakentava vuorovaikutus ja yhteys on ikäänkuin toisiaan ruokkiva ketju. Kun haluaa ymmärtää toista ihmistä ja kuuntelee toista, sekä kertoo omista tarpeistaan rakentavasti, se vahvistaa henkilöiden välistä yhteyttä. Ja kun yhteys on vahva, niin se tekee ymmärtämisestä, kuulemisesta sekä omien tarpeiden kertomisesta helpompaa. Sain myös hyvän uuden vinkin, miten yhteyttä voi rakentaa; kertomalla lapselle yhteyden kaipuusta.

Kokonaisuudessaan Hannan haastattelu oli hyvin herättelevä monessakin mielessä. Suosittelen katsomaan sen kokonaan!

Share Button