Miten koin Lauran haastattelun

Laura Markhamin haastattelun tekeminen oli itselleni todella voimaannuttava kokemus. Hänestä huokui hyväksyntä ja ymmärrys, sekä aikuisia mutta etenkin lapsia kohtaan. Haastattelussa käytiin mielestäni aika perusasioita läpi, mutta Lauran tyyli oli niin havainnollistava, että sain monta aha-elämystä, vaikka asiat periaatteessa olivatkin tiedossa.

Isoimmat oivallukset liittyivät siihen, miten kohdata lapsi empaattisesti, näyttää rajat ja aktivoida vielä lapsen oma ajattelu. Tärkein työkalu on lapsen ymmärtäminen. Se, että ymmärtää lapsen käytöstä ja tunteita käytöksen takana ei tarkoita sitä, että antaisi periksi lapsen halulle tai hyväksyisi esim pikkusisaruksen satuttamisen.

Aina kun selvittää tapahtunutta asiaa lapsen kanssa, niin ensimmäiseksi lasta pitäisi kuunnella. Laura havainnollistaa tätä hyvin: “Olit näköjään vihainen.” Johon lapsi sitten kertoo, miten vihainen olikaan. Tähän myötäelävä aikuinen voi vastata: “ No ei ihme, että tulit noin vihaiseksi. Mitä sinun mielestäsi juuri tapahtui?” Sitten kun lapsi on saanut purettua mieltään tarpeeksi ja on saanut kokea aikuisen ymmärryksen ja hyväksynnän omille tunteilleen, voi aikuinen herätellä lapsen ajattelua kysymällä: “ Eikö vain, että jokin osa sinusta tiesi, ettei se ollut hyvä tapa toimia?”. Josta taas lähtee ihan uudenlainen tie tukea lasta tunteiden hallitsemisessa ja rakentavien valintojen tekemisessä. Lopputuloksena tästä keskustelusta on se, että jokainen on itse vastuussa omista tunteistaan ja itsehillinnästä. Se ei ole helppoa, mutta sitä voi harjoitella. Ja omia hyväksi havaitsemiaan toimintatapoja voi mallintaa lapselle (esim syvään hengittäminen, tunteen sanoittaminen).

Lapsi, joka vihastuksissaan kertoo tekevänsä jotain ei rakentavaa toiselle henkilölle, voi myös herätellä ajattelemaan seurauksia, ilman että aikuinen kieltää tai estää toiminnan, vaan että lapsi itse tajuaisi, ettei teko kannata. Tässäkin ensin pitää lasta ymmärtää; tottakai tietyt asiat vihastuttaa. Sitten lapselta voi kysyä: “Mitäköhän luulet, että tapahtuu, jos teet niin?” Tällä tavalla lapsi oppii itse miettimään seurauksia ennen toimintaansa.

Itseäni on mietittänyt usein, että miten pystyisi olemaan neuvomatta lasta ja antaa lapsen itse löytää ne hänelle parhaimmat ratkaisunsa. Ja ehkä myös erehtyä ja oppia siinä välissä. Ylläoleva toimintamalli tukee tätä ihanasti. Laura myös kehoitti luottamaan lapsen hyvyyteen, eli siihen, että lapsi pohjimmiltaan haluaa tehdä hyviä asioita, joskus ei vaan osaa ja silloin aikuinen voi tukea.

Share Button