Pohdintoja siitä, millaisia ominaisuuksia tarvitaan hyvään vuorovaikutukseen

Vuorovaikutus on niin sanallista kuin sanatontakin kanssakäymistä toistemme kanssa, ja se luo osaltaan tärkeän pohjan hyvien ihmissuhteiden syntymiselle ja  ylläpitämiseen. Vuorovaikutus on edellytys sille, että voimme ymmärtää toista ihmistä, hänen käytöstään ja tarkoitusperiään. Säröt vuorovaikutuksessa sen sijaan näkyvät helposti pahoinvointina ja haastavina tunteina sekä tilanteina. Säröiltä tuskin voimme kuitenkaan täysin välttyä. Voimme kuitenkin osaltamme kehittää omia vuorovaikutustaitojamme ja edesauttaa näin tasapainoa niin itsemme kuin tärkeiden ihmissuhteidemme osalta. Ihminen pyrkii luonnostaan yhteyteen toisten ja itsensä kanssa, jolloin on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millä tavoin tätä yhteyttä ylläpidämme ja tuemme sekä mitkä seikat vievät meitä kauemmas toisistamme.

Jo vauva on valmis vuorovaikuttamaan häntä hoivaavan aikuisen kanssa. Sitä kautta hän oppii itsestään, toisista ja siitä, miten hänen toimensa vaikuttavat muihin. Aivojen toiminnan rakenteet alkavat muokkaantua jo varhain vuorovaikutuksen edesauttamana. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys on merkittävässä roolissa lapsen kehityksen kannalta ja varhaisten aikojen kohtaamiset muovaavat merkittävästi sitä, millaiseksi itsemme koemme. Hyvän vuorovaikutuksen osatekijöitä tässä yhteydessä ovat esimerkiksi vauvan perustarpeisiin vastaaminen herkän kuuntelun kautta ja turvallinen perusarki yhdessä tutun tai tuttujen aikuisten kanssa. Vauva nauttii siitä, että hänestä iloitaan, hänen kanssaan vietetään aikaa ja että hänen tarpeisiinsa vastataan oikea-aikaisesti. Erilaiset temperamentit vaikuttavat ainutlaatuisen vuorovaikutuksen muovautumiseen vanhemman ja lapsen välille.

Lapsen kasvaessa nuoreksi ja myöhemmin aikuiseksi, hän toki vastaa itse perustarpeidensa täyttymisestä. Kuitenkin yhtäläisyyksiä kaipaamastamme kohtaamisesta löytyy, kun verrataan vauva-aikaa, lapsuutta ja jopa aikuisuutta. Kukapa ei haluaisi edelleen aikuisenakin kokea, että hänen läsnäolostaan ilahdutaan, häntä arvostetaan ja tuetaan. Mitkä ominaisuudet sitten voisivat tukea tämänkaltaista hyvää ja kasvua tukevaa vuorovaikutusta?

Läsnäolo nousee hyvän vuorovaikutuksen kulmakiveksi jokaisessa ikäluokassa. Jotta voimme aidosti olla kanssakäymisissä toistemme kanssa, täytyy meidän olla läsnä tilanteessa.Yksinkertaisin keino on pysähtyminen toisen äärelle: minä kuuntelen, katson sinua silmiin, tuen tarpeen tullen, rohkaisen, kannustan ja pyrin ilahduttamaan sinua.
Halu ymmärtää toista on toinen hyvän vuorovaikutuksen osatekijä: näen sinut, voin eläytyä mielesi maisemaan, voin eläytyä tunteisiisi ja saatan huomata jotain sellaistakin,  mitä et sano. Ehkä taustalla vaikuttavat erilaiset tunteet, tarpeet tai tavoitteet. Halu ymmärtää toista lisää kykyä toimia yhdessä, joka on tärkeä osa hyvää vuorovaikutusta. Kyky toimia yhdessä tarkoittaa luottamuksellisia suhteita toisiin, jolloin voi saada itse tukea, kannustusta ja hyväksyntää. Ajattelen, että moni meistä kaipaa näitä samoja asioita, ja yhdessä me voimme olla todellakin enemmän. Tukeva yhteisö voi löytyä niin perheen sisältä, harrastuksista, ystävistä kuin mistä tahansa muustakin yhteydestä.

Jämäkkä omien rajojen ilmaisu on myös tärkeä ominaisuus terveen ja itseään arvostavan vuorovaikutuksen pohjatekijä. Jämäkkyyttä on omien rajojen tunnistamisen lisäksi taito huomioida omat tarpeet, tunteet ja toiveet sekä tuoda ne esille toista kunnioittavalla tavalla, itseensä luottaen. Saan puolustaa omia näkemyksiäni, mutta annan sinun kertoa omistasi keskeyttämättä. Tästä pääsemmekin viimeiseen ja ehkä tärkeimpään vuorovaikutuksen osatekijään, eli kuuntelutaitoon. Hyvänä kuuntelijana keskityn kerrottuun viestiin, ilmaisen eleillä kuulevani toista, kysyn lisäkysymyksiä ja kerron omista ajatuksistani vasta sopivalla hetkellä hyväksyttyäni ensin toisen näkökulman.

Kokonaisuutena ajattelen, että vuorovaikutus on monien osatekijöiden summa ja hyvään vuorovaikutukseen liittyy olennaisesti myös halu sen kehittämiseen. Joskus suhteemme toisiin säröilee ja toisinaan se voi hajota sirpaleiksi, joihin voimme loukata itsemme ja toisemme. Haavat voidaan kuitenkin paikata, niitä voidaan hoitaa ja luonnolla on kyky parantaa myös itsestään. Ajattelen, että tässä taika piileekin: kuinka olen yhteydessä siihen luontoon sisälläni, joka toimii itsessään parantavana ja eheyttävänä voimana?

Hyvän vuorovaikutuksen osatekijöitä tarkastelemalla voi saada oivalluksia siitä, mitä ominaisuuksia voi itsessään vielä kehittää. Yhdessä nämä ja monet muut tekijät luovat kokonaisuuden hyvään, rakentavaan vuorovaikutukseen. Yksi itselleni tärkeä osatekijä edellä mainittujen lisäksi, on vuorovaikutus itseni kanssa eli yhteys itseeni. Vaikka kuuntelisin kuinka tarkoin korvin ja sydämin toista, mutta en itseäni, jää kokonaisuudesta jotain puuttumaan. Jämäkkä rajojen ilmaisu on mahdollista vain, jos ensin tunnistamme omat rajamme. Halu ymmärtää itseämme ja läsnäoleva pysähtyminen itsensä äärelle helpottavat näiden keinojen laajentamista myös itsen ulkopuolelle toisiin.

Miksi sitten hyvää vuorovaikutusta olisi syytä pitää yllä? Tähän vastaus löytyy mielestäni yhteydestä. Kun voimme olla yhteydessä toisiimme ja itseemme, on elämä monilta osin mielekkäämpää ja antoisampaa. Yhteys mahdollistaa hyvän näkemisen toisissa ja turvallisuudentunteen läsnäolon. Ajattelen, että yhdessä voimme olla jopa enemmän yksilöllisiä; toisten seurassa tunnistamme omat erityispiirteemme ja autamme toisia näkemään omansa. Yhdessä voimme kannatella toinen toistamme tarpeen tullen ja antaa sekä vastaanottaa rakkautta. Yhdessä voimme siis todellakin olla enemmän.

Jenna Metsäketo, yhdistyksen aktiivi

Lähteet:

https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/ihmissuhteet/vuorovaikutustaitoja-voi-oppia

https://www.vaestoliitto.fi/nuoret/mina-ja-muut/ihmissuhteet/vuorovaikutus/

https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/vanhemmuus-ja-kasvatus/lapsen-ja-vanhemman-varhainen-vuorovaikutus/

Share Button