VAUVOJEN VESSAHÄTÄVIESTINTÄ – KÄYTÄNTÖ

Neljä vvv:n työkalua – merkit, rytmit, intuitio ja suhistelu

Vvv:n työkalut I – Vauvan vessahätämerkkien lukeminen

Antavatko vauvat todella merkkejä?

Usein kuulee vaipallisten vauvojen vanhempienkin toteavan, että “nytpä taitaa olla kakka työn alla” eli sinänsä ajatus vanhempien kyvystä tunnistaa lapsensa vessahätäviestejä ei ole ennenkuulumaton Suomessakaan. Kuitenkin on myös paljon vaipallisia vauvoja, jotka eivät viesti mitenkään vessahädästään. Tällaisiin vauvoihin tottuneille saattaa kuulostaa uskomattomalta ajatus vanhemmista, jotka tietävät milloin vauvaa pissattaa tai kakattaa.

Vauvat syntyvät tietoisina omista ruumiintoiminnoistaan ja alussa ne monet vastasyntyneen sätkimiset, kiemurtelut ja itkutkin saattavat olla vessahätäviestejä. Vauvat ovat viisaita! Jos viesteihin ei vastata, ne laimenevat ja näin ollen vauvat, jotka eivät viesti, ovat todennäköisimmin oppineet, että vaippa on vessa. Viestit saattavat myös olla niin hienovaraisia, ettei niitä huomaa, ellei asiaan ala kiinnittää tietoista huomiota. Monet vaipattomien tai potatettavien vauvojen vanhemmat voivat vahvistaa sen, että kun vauvan vessahätäviesteihin vastataan, ne vahvistuvat. Merkit, jotka ovat vanhempien mielestä vaikkapa hassuja tai ärsyttäviä, saavat aikaan voimakkaan reaktion, jonka vauva huomaa ja alkaa toistaa merkkiään tiheämmin.

Mitä nuo merkit voivat olla?

Merkkejä on kolmenlaisia: etukäteen vessahädästä ilmoittavia, pissatettaessa/kakatettaessa vielä jatkuvasta vessahädästä kertovia (“kohta tulee!”) ja lopettamishalukkuudesta kertovia.
Nämä kolmenlaiset merkit voivat olla samantyyppisiä, ne vain liittyvät eri tilanteisiin. Oma vauvani esimerkiksi saattoi noin nelikuisena kertoa etukäteen hädästään ojentelemalla jalkojaan tikkusuoraksi ja “älinällä” (pitkiää äää-äää-äää ääniä yhä voimistuvalla volyymilla). Sitten, kun hänet nostettiin ämpärin päälle ns. klassiseen asentoon reisistä pidellen, hän ilmaisi esimerkiksi yritystään tehdä kakat ähisemällä ja hieromalla isovarpaitaan yhteen. Kun hän sitten tahtoi pois, hän veti itseään tikkusuoraksi tai alkoi etsiä katsekontaktia ja seurustella innokkaasti.

Merkit voivat olla yleistä käytöksen muuttumista, kuten levottomuutta tai päinvastoin täysin paikalleen rauhoittumista. Ne voivat olla liikkeitä, kasvonilmeitä tai eleitä, kuten käsien heiluttelua, irvistyksiä, tuijotuksia tai kiemurteluja. Vastasyntyneen kanssa välittömästi ennen vessahätää on ennusmerkkinä usein muita ruumiintoimintoja, kuten pieruja ja pulautteluja. Tämän oppii usein kantapään kautta. Kun vauva pissatusasennossa pulauttaa, ei kannata alkaa pyyhkiä sitä heti pois. Pissa nimittäin taatusti roiskahtaa juuri sillä hetkellä minne sattuu, kun vauvan on nostanut pois asennosta! Vauva yleensä ilmaisee vessahätäänsä myös jonkinlaisin, yhä selvemmin äännähdyksin, jotka alkavat vastasyntyneellä esimerkiksi tietynlaisena ähinänä ja muuttuvat vauvan kasvaessa selvemmin tietyiksi äänteiksi, kunnes lopulta ihastuttava taapero sanoo hämmästyneelle äidilleen selvällä suomen kielellä “potta” tai muun opitun viestintäsanan. Isommilla lapsilla merkit ovat opittuja viittomia tai osoitteluja, kuten potan päälle kiipeämistä.

Tiiviisti ryhmiteltynä merkit voivat olla esimerkiksi:

Mitä haasteita merkkien lukemisessa voi odottaa?

Merkit eivät yleensä pysy samana. Tämä kuulostaa raskaalta: pitääkö minun joka päivä lukea lastani uudestaan? Vastaus on kyllä ja ei: yleensä merkkejä on nippu, ei vain yksi merkki kerrallaan. Jos yksi merkki vaihtuu, muut pitävät aikuisen kärryillä viestinnästä. Viestinnässä voi tapahtua suuriakin muutoksia, joiden yhteydessä saattaa olla takapakkikausia ja yllättäviä pissavahinkoja tai lisääntyneitä vaippapissoja tiedossa. Näinä kausina kannattaa hengittää pari kertaa syvään, koettaa rentoutua ja ajatella, että nyt pitää vain skarpata vauvan lukemisessa ja häneen positiivisella mielialalla keskittymisessä. Usein jokin uusi merkki tai lapsen tarve tai halu selviää ja tilanne paranee sen myötä. Tuo uusi halu voi olla esimerkiksi siirtyä lavuaarilta potalle tai potalta pöntölle tai halu tulla eri ihmisen avustamaksi.

Kun lapsen kehityksessä tapahtuu nopea harppaus, viestintä menee usein hetkellisesti sekaisin tai jopa unohtuu. Tyypillisiä tällaisia haastekohtia on esimerkiksi lapsen viihtyminen sylin sijasta yhä enemmän lattialla, kääntymään oppiminen, ryömimään tai konttaamaan oppiminen sekä kävelemään oppiminen. Myös esimerkiksi hampaiden puhkeamiskaudet voivat viedä lapsen huomiota tai tehdä hänet itkuiseksi ja kärsimättömäksi, jolloin pissakin lirahtaa nopeammin. Kiinteisiin siirtyminen ja muut ruokavalion muutokset luonnollisesti vaikuttavat suuresti myös ruoansulatusjärjestelmän loppupäähän ja sitä myöten viestintään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pissaamismahdollisuuksien tarjoaminen pitää lopettaa! Tällaisina kausina aikuisen kannattaa luottaa enemmän muihin työkaluihin, siis rytmeihin ja intuitioon vessahädän arvaamisessa ja suhisteluun eli potatusmahdollisuuksien tarjoamiseen tarpeeksi usein.

Viestintä voi mennä sekaisin myös lääketieteellisten poikkeustilanteiden vuoksi. Sairaana ja kuumeessa ollessa pissat voivat lirahdella viestimättä. Ummetus voi häiritä vauvan kykyä pidättää pissaa täyden suolen painaessa virtsarakkoa ja pienentäen sen tilavuutta. Ummetus voi aiheuttaa myös runsaasti turhia vessassakäyntejä, kun vauva viestii kakkahätäänsä, mutta mitään ei tule ulos. Reaktiot voimakkaisiin ruokiin joko äidinmaidon kautta tai kiinteitä syövällä vauvalla suoraan sekä allergiset reaktiot ja ripuli voivat vaikuttaa vauvan ulostamiseen ja myös viestintään siitä.

Vvv:n työkalut II – Rytmien seuranta ja hyödyntäminen

Toisin kuin toisinaan näkee luultavan, vauvan viestimät merkit eivät ole ainoa keino, johon pissatusmahdollisuuksien tarjoaminen voi perustua. Usein liikkeelle lähteminen voi olla helpompaakin vauvan vakiorytmien pohjalta todennäköisen pissaamishetken arvaillen. Vähitellen osasta päivän pissatushetkiä tulee rutiinia ja tiettyihin tilanteisiin automaattisesti kuuluu pissatus. Vauvoilta on havaittavissa tyypillisiä pissaamisrytmejä, jotka pätevät lähes kaikkiin lapsiin.

Tyypillisiä rytmejä – herääminen, syöminen, vuorokaudenajan mukaan vaihtelu
Kuten aikuisia, myös vauvoja pissattaa aina herätessä. Pissa yleensä tulee joko ensiäännähdyksen tai silmien aukaisemisen jälkeen tai hetken päästä heräämisestä. Mitä vanhempi vauva, sitä pidempi väli heräämisestä pissaamiseen yleensä on. Monet vauvat pissaavat myös unissaan, mutta eivät missä unen vaiheessa tahansa, vaan vilke- eli REM-unessa. Syvässä unessa, jonka tunnusmerkkinä ovat täysin rennot raajat ja liikkumattomat silmät, vauvat pissaavat vain aniharvoin. Heräämisen lisäksi toinen tyypillisin pissahätähetki on syömisen yhteydessä. Vauvasta riippuen pissa yleensä tulee joko imetyksen tai ruokailun aikana tai jonkin tietyn ajan päästä sen jälkeen. Tämä aikaväli vaihtelee, mutta on yleensä samalla lapsella suurin piirtein sama, ja aikaväli kasvaa lapsen kasvaessa. Tämä “toisesta päästä sisään, toisesta ulos” -yhteys perustuu gastrokolooniseen refleksiin.

Heräämis- ja ruokailupissojen lisäksi tavanomaisesti lapsilla on vessahätä tiettyyn aikaan päivästä tiheämmin, välillä harvemmin. Tyypillisesti vuorokaudenajan mukaan vaihtelussa pissahätä on aamuisin tiheämmin, iltapäivällä ja alkuillasta harvemmin ja taas nukkumaanmenoaikaan tiheämmin. Tässä on suuria lapsikohtaisia vaihteluja, ja näihin rytmeihin vaikuttaa suuresti mitä ja kuinka usein vauva tai lapsi on juonut ja syönyt, kuinka kuuma sää on ollut sekä moni muu lapsen terveydentilaan ja olosuhteisiin liittyvä seikka. Näistä rytmeistä voi kuitenkin olla hyötyä esimerkiksi valitessa kokonaan vaipattoman jakson ajankohtaa päivässä tai suunnitellessa retkiä kodin ulkopuolelle, joko niin että tähtää harvemman vessahädän kausiin tai aloitusvaiheessa valiten seuranta- ja tiedostamisjaksoksi tiheän vessahädän jakson.

Rutiinit ja tilannesidonnaisuus

Pissaamismahdollisuuksia voi myös tarjota tiettyjen rutiinien mukaan, esimerkiksi aina ennen lähtöä, ennen automatkaa, ennen kylpyä, tunnin välein ja niin edelleen. Näissä on toki pienen vauvan kohdalla huomioitava, että lapselle on mahdoton selittää kyseessä olevan viimeinen vessatusmahdollisuus vähään aikaan ja lapsi voi tällöin lähinnä aistia aikuisen stressaantuneisuuden ja painostuksen, jolloin pissa ei todennäköisimmin tule. Vähitellen nämä rutiinit kuitenkin tulevat tutuiksi ja lapsi oppii rentouttamaan lihaksensa tiedostetummin.

Pieni vauvakin valikoi asennon, jossa mieluiten pissaa ja välttää pissaamista tietyissä paikoissa ja asennoissa. Mitä isompi lapsi, sitä enemmän ympäristötekijät vaikuttavat. Myös tätä voi hyödyntää vessahädän ennakoinnissa. Esimerkiksi kantoliinasta tai turvakaukalosta pois ottaessa vauvalla on useimmiten pissaamistarve ja -halu.

Kun viestintä tökkii, rytmien mukaiset arvailut ovat hyvä tapa saada viestintä takaisin raiteilleen. Ilman lapsen merkkejä vessatettaessa jotkut lapset kyllä saattavat äänekkäästi vastustaa ja sitä on silloin kunnioitettava! Pakolla pissattaminen ei kuulu vessahätäviestinnän periaatteisiin ja vessatushetkien ei pitäisi olla stressaantuneita tai painostavia.

Vvv:n työkalut III – Intuitio, arjen nopea tapa tietää vauvansa vessahädästä

Mitä intuitio on?

On monia teorioita siitä, mitä intuitio on. Riippuen uskonnollisista ja tieteellisistä käsityksistä, itse kukin voi tulkita intuition joko “sisäiseksi ääneksi”, sielun tai alitajunnan ilmentymäksi taikka sitten yksinkertaisesti aivojen toimimiseksi niin nopeasti, että ajatusprosessi ei ole kokonaisuudessaan tietoista, vain lopputulos on.

Miten intuitio auttaa vvv:ssa?

Vvv:n yhteydessä intuitiolla esimerkiksi Ingrid Bauer tarkoittaa sitä nopeasti mieleen pälkähtävää ajatusta, että vauvallani on vessahätä. Hän korostaa, että tuota sisäistä ääntään kannattaa todella kuunnella ja tarjota vauvalleen heti pissaamismahdollisuus. Myös Gross-Loh kertoo vastaavasta, etenkin äideille vähitellen kehittyvästä kyvystä tietää vauvansa vessahätätarpeet ilman, että pystyy heti rationaalisesti selittämään, miksi niin luulee. Gross-Loh myös kertoo ilmiöstä “haamupissa” eli aikuiselle vauvaa sylissä pitäessään tulevasta lämmön tai märkyyden tunteesta, kun luulee vauvan pissanneen syliinsä. Kun vauva sitten ei olekaan pissannut, vaan aikuinen vain luuli niin, se on usein vauvan aivan todellisen vessahädän merkki. Molemmat kirjoittajat vakuuttavat intuition pohjalta hoituvan vessahätäviestinnän olevan sen kaikkein vaivattomin muoto.

Intuitio saattaa kuulostaa aluksi omituiselta, epämääräiseltä ja epäuskottavalta tavalta tietää lapsensa vessahätä. Länsimaiset ihmiset on totutettu olemaan rationaalisia, perustelemaan aina ajatuksensa. Itse kallistuisin sen selityksen kannalle, että intuitio on todellisuudessa vvv:n yhteydessä sitä, että aikuinen lukee vauvansa merkkejä salamannopeasti tai on vauvansa rytmeistä perillä niin hyvin, että ajatusprosessin nopeuden takia se jää osittain tiedostamatta. Toimii siis niin automaattisesti ja rutiininomaisesti, että se tuntuu intuitiiviselta. Oli miten oli, tämä on hyödyllinen työkalu vvv:ssa! Jos joka kerralla empii ja etsii selviä, tunnistettuja merkkejä vessahädästä, katsoo kelloa ja alkaa pohtia, joko se pissahätä voisi olla, ne pissat ehtivät jo tulla vaippaan, harsoon tai jonnekin ei-toivottuun paikkaan! Intuitioon luottavatkin usein vaivattomimmin äidit, jotka vessahätäviestivät jo toisen lapsen kanssa. Heillä on kokemuksen tuomaa itseluottamusta, jonka vuoksi he eivät kyseenalaista tunnettaan vauvan vessahädästä. Tätä samaa kyseenalaistamattomuutta ja nopeaa toimintaa voi kuitenkin harjoitella heti alusta alkaen.

Vvv:n työkalut IV – Suhistelu eli vauvalle pissausmahdollisuudesta viestittäminen

Aikuisen viestitystapa

Kun aiemmat kolme mainittua työkalua olivat enemmänkin tapoja, joilla aikuinen voi arvata vauvansa vessahädän, tämä neljäs on sitten se tapa, jolla aikuinen viestittää vauvalle ymmärtäneensä. Suurimmassa osassa maailmaa vvv on arkipäivää, ja näin ollen todella monista kulttuureista tunnetaan tapa jollain tavalla antaa vauvalle äänimerkkiä ja siten kehotus tehdä tarpeensa aikuisen valitsemaan paikkaan. Merkkien on tarkoitus olla vauvalle kehotuksia rentouttaa virtsaputkea ja peräsuolta ympäröivät lihaksensa ja siten antaa pissan ja kakan tulla.

Millaisia äänimerkit voivat olla?

Etenkin alussa on tärkeää, että olivatpa aikuisen pissaamis- ja kakkaamiskehotukset vauvalle millaisia tahansa, ne ovat systemaattisesti aina samanlaisia. Vauvan pitää oppia yhdistämään tietyt asennot, äänet ja tilanteet vessassakäyntiin. Universaalisti yleisimpiä pissakehotusääniä ovat erilaiset suhistelut “psss, psss, psss” tai “sshhh, sshhh, sshhh”. Oletettavasti kyse on pissan tai ylipäänsä virtaavan nesteen äänen matkimisesta. Jotkut jopa laittavat hanan valumaan vessassa pissattaessaan. Samoin kakkaamiskehotusäänet ovat usein erilaisia ähinöitä tai plörinöitä. Molempia varten ei ole välttämätöntä olla omaa ääntä, pelkkä suhistelukin voi riittää. Äänimerkit voivat myös olla loruja tai lauluja, vanhan kansan loruna esimerkiksi “piss-kakki, piss-kakki, anna tulla vaikka molemmakki”. Samoin apuna voi olla laulunpätkä itse keksityin sanoin. Ainoa rajoitus äänimerkin luonteelle on Ingrid Bauerin antaman oman kokemuksen mukaan se, ettei äänimerkin kannata olla pelkkä oikean sanan (esimerkiksi pissa tai kakka) toistelu. Tuolloin saattaa nimittäin käydä niin, että saa pissat syliinsä kun vauvaa sylissä pitäessään juttelee esimerkiksi ystävänsä kanssa vauvansa vvv-jutuista ja mainitsee useaan otteeseen niitä tuttuja sanoja.

Millä muulla tavoin pissaamiskehotuksen voi antaa?

Äänimerkin lisäksi asento ja aikuisen lihasten liike voivat olla hyvin tärkeitä kehotuksia vauvalle. Usein lapsi ei totuttuaan vessatuksiin edes äänimerkkiä tarvitse, tuttu asento tutussa paikassa riittää. Jos ja kun kuitenkin haluaa vauvansa ymmärtävän kyse olevan pissahetkestä muuallakin kuin aina samassa tutussa kotivessassa, kannattaa vahvistaa kehotuksiaan mahdollisimman paikasta riippumattomiksi. Ingrid Bauer neuvoo, että niin sanotussa klassisessa asennossa vauvaa selkä aikuisen vatsaa vasten reisistä/polvitaipeista kannatellessa äänimerkkiin kannattaa yhdistää voimakas liike vatsalihaksilla. Vähitellen voi käydä niin, että pelkkä asento ja vatsalihasten liikuttaminen riittää merkiksi. Vastaavan voi tehdä myös reisilihaksillaan, jos pissattaa vauvaa istualtaan jalkojensa välissä pidellen.

Vauvaviittomat muiden merkkien tukena

Lapsi oppii ymmärtämään kieltä paljon ennen kuin kykenee sitä itse tuottamaan ja lapsi myös viestii ennen varsinaista puhumaan oppimista lukuisilla muilla tavoilla. Vaikka käsiviittomat yleensä assosioidaan kuurojen vauvojen kanssa kommunikoimiseen, ne ovat hyödyllinen lisä kaikkien vauvojen kielen kehityksen tukemisessa. Myös vessahätäviestinnässä voi käyttää viittomia, joko suomalaisen viittomakielen virallista vessaviittomaa tai itsekeksittyjä. Pääasia, että viittoma on systemaattisesti sama ja sitä käytetään aina, kun vauvan kanssa kommunikoidaan vessahädästä. Yleensä viittomat tulevat käytännössä käyttökelpoisiksi sitten, kun vessatus ei vaadi aikuiselta molemmilla käsillä vauvasta kiinni pitelyä, eli vauvan siirtyessä istumaan itse potalle jossain vaiheessa noin neljän ja kahdeksan kuukauden välillä. Jo kahdeksankuinen vauva voi osata ilmaista vessahätänsä viittomalla, jos hänelle on systemaattisesti käytetty äänimerkkien lisäksi vauvaviittomaa vahvistuksena.