VAIPATTOMUUS ELI VAUVOJEN VESSAHÄTÄVIESTINTÄ – TEORIA

Vauvojen vessahätäviestinnän perusoletukset

Vauvojen vessähätäviestinnän perusoletus on, että ihmisvauvat syntyvät tietoisina tarpeestaan virtsata ja ulostaa, ja aikuisen on mahdollista tunnistaa lapsensa vessahätämerkit- ja rytmit ja avustaa vauvaa vessassa käynnissä. Vessahätäviestinnän näkökulmasta valtavirran vaipattamiskulttuurissamme lapset opetetaan käyttämään vaippaa vessana, ja sitten heidät muutama vuosi myöhemmin opetetaan uudestaan käyttämään pottaa ja lopulta aikuisten vessaa vaipan sijasta. Tämän prosessin aikana useat lapset menettävät tietoisuuden näistä ruumiintoiminnoistaan. Vessahätäviestinnän tavoitteena on pitää lapsi tietoisena ruumiintoiminnoistaan ja tarjota hänelle mahdollisuus käydä vessassa muuallekin kuin vaippaan.

Terminologiasta

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja uudelle ilmiölle ei aina ole suoraan yhtä, selkeää nimitystä. Tässä pieni katsaus eri nimityksiin.

Vaipattomuus

Vaipattomuus on yleisesti käytetty, mutta varsin harhaanjohtava nimitys. Ensinnäkin koska vain harvat vessahätäänsä viestivät vauvat ovat todella vaipatta koko ajan. Toisekseen, koska ilmiön ydintarkoitus on vauvan ja aikuisen välisessä viestinnässä, ei vaippojen käytön vähentämisessä.

Vauvojen vessahätäviestintä tai lyhyemmin vessahätäviestintä tai vvv

Englanniksi yleistynein nimitys on Elimination Communication, josta tuo vessahätäviestintä lienee vapaa käännös. Suomen yleiskielessä ei oikein ole käytössä vastaavaa yhteisnimitystä virtsaamiselle ja ulostamiselle kuin englanniksi ‘elimination’. Vessahätä lienee siksi läheisin vastaava nimitys.

Muita nimityksiä suomeksi tai englanniksi

Vanhan kansan kielellä suomeksi tätä voisi nimittää yksinkertaisesti potattamiseksi tai vauvan pissattamiseksi. Potatus on vain harhaanjohtava siinä, ettei varsinainen potta ole läheskään aina ainoa pissapaikka, etenkään vastasyntyneen kanssa. Sekaannus perinteiseen pottaharjoitteluun tapahtuu myös helposti.
Englanniksi on myös nimityksiä, kuten Laurie Boucken käyttämä Infant Potty training (“vauvojen pottaharjoittelu”) ja Ingrid Bauerin Natural Infant Hygiene (“luonnollinen vauvahygienia”), mutta nämä eivät ole tulleet yhtä laajaan käyttöön kuin EC eli elimination communication.

Vessahätäviestinnän “kolme polkua”

Christine Gross-Loh on lanseerannut käsitteet vessahätäviestinnän kolmesta polusta. Nämä polut ovat täys-vvv, osittais-vvv ja satunnais-vvv. Polut ilmaisevat sitä, kuinka intensiivisesti vessahätäviestintää perheessä käytetään. Täys-vvv:ssä pyritään nappaamaan suurin osa vauvan pissoista ja kakoista muualle kuin vaippaan sekä päivin että öin ja sekä kotona että kodin ulkopuolella. Osittais-vvv:ssä rajoitetaan vessatukset esimerkiksi vain kakkoihin, vain kotiin tai vain tiettyyn aikaan vuorokaudesta. Satunnais-vvv:ssä harjoitetaan vessahätäviestintää epäsäännöllisesti tilanteen ollessa sopiva, esimerkiksi vain kerran päivässä tai vain tietyn aikuisen kanssa.

Vauvojen vessahätäviestinnän hyödyt

Tärkeimmät syyt, miksi kokeilla vessahätäviestintää

Luonnollinen tie pidätyskykyyn – Vessahädän fysiologiaa

Jotta voisi ymmärtää, miten vessahätäviestintä on vauvan kanssa mahdollista ja miten tämä eroaa positiivisesti perinteisestä pottaharjoittelusta, on ymmärrettävä ihmisen virtsaamis- ja ulostamisfysiologian perusteet.

Aikuinen tuntee virtsarakkoa ja peräsuolta ympäröivien reseptorien avulla vessahädän jo hyvissä ajoin ennen hädän muuttumista välitöntä helpotusta vaativaksi. Yleensä virtsarakko on korkeintaan puolillaan ensimmäisten tuntemusten tullessa. Aikuinen ei virtsaa ja ulosta passiivisesti, vaan osaa tahdonalaisesti ja aktiivisesti rentouttaa sfinkterilihaksensa ja siten virtsata ja ulostaa. Halutessaan aikuinen luonnollisesti myös osaa käyttää lantionpohjan lihaksistoaan pidättämiseen pitkiäkin aikoja.

Myös vastasyntyneet vauvat havaitsevat nämä varhaiset vessahätätuntemukset, ja vessahätäviestinnän ideana on vauvan viestittäminen aikuiselle näistä tuntemuksista. Muutaman viikon ikäinen pieni vauva voi jo oppia tietoisesti rentouttamaan nämä lihaksensa ja pystyy siten aikuisen avustaessa virtsaamaan ja ulostamaan tahdonalaisesti. Viikkojen ja kuukausien varrella aktiivisesti vessassa käyvän vauvan lihakset vahvistuvat pikkuhiljaa, ja tämän prosessin sivutuotteena lapsi oppii myös pidättämään yhä kauemmin ja varmemmin. Lopputuloksena on yleensä joskus toisen elinvuoden aikana niin sanottu pottakuivuus, eli kyky pidättää tarpeeksi kauan ehtiääkseen itse menemään potalle tai vessaan.

Perinteisessä vaipatuksessa ja pottaharjoittelussa lapsi ensin oppii käyttämään vaippaa vessana. Hän oppii sivuuttamaan varhaiset vessahätätuntemuksensa ja virtsaa ja ulostaa vaippaan rakon tai suolen tullessa riittävän täydeksi tyhjentyäkseen refleksinomaisesti. Kun pottaharjoittelu aloitetaan, lapsen on aloitettava lihasten harjoittaminen hankalamman kautta. Hänen täytyy pystyä pidättämään vessahädän huomaamisen ja potalle pääsyn välinen hetki jo varsin täyttä rakkoa tai suolta. Tämä vaatii työtä, joka on suuri ponnistus aiemmin täysin harjoittamatta olleille taaperon sfinkterilihaksille. Yleensä perinteisessä pottaharjoittelussa lapsi oppiikin ensin pidättämään, vasta myöhemmin rentouttamaan lihaksensa tietoisesti ja pissaamaan halutessaan. Tämä on selitys sille perinteisen pottaharjoittelun vanhempia tuskastuttavalle vaiheelle, jossa lapsi ei pissaa potalle esimerkiksi ennen lähtöä, mutta jo kymmenen minuutin päästä tulee housuun.

Vessahätäviestinnän seurauksena tapahtuvaa kehitysjärjestystä voi perustellusti pitää luonnollisempana ja helpompana tapana saavuttaa pidätyskyky ja ymmärrys omasta vessahädästä. Kun pidätyskyky syntyy vähin erin itsestään, ohitetaan kokonaan perinteisen pottaharjoittelun tyypillisiä ongelmavaiheita, joissa lapsi ja/tai vanhemmat ovat turhautuneita lapsen kyvyttömyyteen tehdä tarpeensa haluttuna ajankohtana tai pidättää tarpeeksi kauan.

Läheisempi suhde vauvaan

Vessahätäviestintä on läheisessä suhteessa vanhemmuuteen, jota suomeksi on nimitetty muun muassa vaistovanhemmuudeksi, lapsentahtisuudeksi ja lempeäksi kasvatukseksi. Englanniksi yleinen termi on ‘attachment parenting’. Kyseessä on yhteisnimitys monille käytännöille, kuten täysimetys, taaperoimetys, perhepedissä nukkuminen, liinassa kantaminen, kestovaippailu ja niin edelleen. Näitä yhdistää yksi yhteinen kasvatusfilosofinen tavoite ja uskomus: lapsen tarpeisiin vastaaminen mahdollisimman nopeasti, jotta hänelle kehittyisi vahva itsetunto, hyvät kommunikaatiotaidot ja luottamus vanhempiinsa.

Vaikka ei uskoisi kyseisiin periaatteisiin sokeasti eikä toteuttaisi kaikkia edellä mainittuja käytäntöjä, vessahätäviestintä on kiistatta hyvä keino kehittää omaa vauvan lukutaitoaan sekä vahvistaa vauvan halua viestittää tarpeistaan ja siten vahvistaa koko vauvan ja aikuisen välistä luottamussuhdetta. Monet lempeän kasvatuksen käytännöistä, kuten perhepeti, kantoliinailu ja kestovaippailu, auttavat myös selvästi vvv:n käytännön toteuttamisessa. Useat kokeneet vessahätäviestijäperheet tuovat esiin juuri tätä läheisyys-näkökulmaa vvv:n parhaana puolena.

Vauvan pissattaminen voi toisinaan myös olla konkreettisesti hauskaa yhdessäoloa vauvan kanssa! Helpotuksen tunne, joka pissaamista tai kakkaamista seuraa, on tuttu tunne aikuisellekin ja vauvat hyvin usein hymyilevät ja ovat kovin iloisia vessaan päästyään. Potalla tai wc-renkaan pienentimellä istuessa voidaan olla kasvokkain, laulaa tuttuja lauluja ja viettää rauhallisia hetkiä kiireisen touhun keskellä. Lavuaariin asti yltävä peili tai vastapäätä ämpärillä pissatuspaikkaa oleva peili on monille lapsille vessahetkiä rentouttava ja hauskuttava apuväline. Realismin nimissä on kuitenkin sanottava, että on niitä rasittavia pakkopissatuksiakin, kun itseä tai vauvaa väsyttää, lihaksia särkee tai kärsimättömyys iskee.

Vauvan terveydentilan seuraaminen ja edistäminen

Kun konkreettisesti näkee useita kertoja päivässä, millaista kakkaa ja pissaa ja kuinka paljon vauva tekee, saa todella selvän ja nopean yhteyden vauvansa terveydentilan seuraamiseksi. Esimerkiksi täysimetetyllä vauvalla huomaa äitinä nopeasti omassa ruokavaliossa ja vaikkapa suihkutissisyyden hallinnassa tapahtuvien muutosten seuraukset vauvan elimistössä. Kiinteitä ruokia syövillä vauvoilla reaktiot eri ruokiin näkyvät potan pohjalla tai pöntössä. Samoin ripulit, mahdolliset allergiaoireet, virtsatietulehdukset tai vauvaa ärsyttävät iho-oireet tulevat huomatuiksi reaaliajassa ja tarkasti.

Kiistanalaisempi teoria on se, että vaipattoman vauvan suoli toimii paremmin. Tieteellistä tutkimusta aiheesta ei ole tehty, mutta Bauerin mukaan vvv-vauvoilla on tapana kakata säännöllisesti vähintään kerran päivässä, usein aamuisin. Hän kiistää siis Suomessakin yleisen uskomuksen, että pienelle vauvalle on normaalia kakata jopa niinkin harvoin kuin kerran viikossa. Syy tähän vvv:n tai vaipattomuuden tuomaan ruoansulatusapuun olisi se, että kireät vaipat painavat vauvan pikkuruista suolistoa ja saattavat olla siis konkreettisena, mekaanisena esteenä suolen toiminnalle. Tämän edun saadakseen riittänee, ettei laita vaippoja kireämmälle kuin on pakko. Kun vvv-vauvan vaippaan pissaamisen huomaa useimmiten heti, (kesto)vaippa ei ehdi tulla litimäräksi eikä sitä siis tarvitse laittaa kovin kireälle vuotojen pelossa. Samoin vvv:ssä yleinen “linkkuasento” eli reisistä pitely, niin että vauva on ikään kuin kyykyssä ilmassa, on anatomisesti hyvin edullinen kakkaamisasento, kuten esimerkiksi japanilaiset varsin hyvin tietävät aikuisenakin kyykkyasennossa vessassa käydessään.

Vauvan hyvä hygienia ja terveen ruumiinkuvan edistäminen

Ingrid Bauer on nimennyt vvv:n Natural Infant Hygiene -nimellä ja kuten siitä ilmenee, hän pitää vvv:n tuomaa parannusta vauvan hygieniaan keskeisenä etuna. Hän nimittää käytäntöä luonnolliseksi, koska hän uskoo virtsan ja ulosteen olevan tarkoitetun kehosta poistettavaksi, ei ihoon hierottavaksi. Ihmisiltä, myös vauvoilta, löytyy tarvittavat lihakset siihen, etteivät virtsa ja uloste jää “pesäämme likaamaan” vaan lentävät kauemmas ja tässä suhteessa olemme kuin mitkä tahansa nisäkkäät, jotka eivät tee tarpeitaan itsensä päälle tai pesäänsä.

Kulttuurissamme on totuttu pitämään aivan normaalina, että elämän alkukuukausina (tai vuosina) pissat ja kakat hieroutuvat vauvan haaroihin, pakaroihin ja joskus isommallekin alueelle. Varmasti yleisesti ajatellaan, että kakkavaippa pitää vaihtaa ja pylly pestä mahdollisimman nopeasti ja pissavaippakin pyritään vaihtamaan säännöllisesti. Kuitenkaan aktiivisimmankaan vanhemman ei ole tosielämässä useinkaan mahdollista vaihtaa vaippaa joka pissan jälkeen eikä aina aivan heti kakankaan jälkeen, jos ei olla vaipanvaihtopaikan ääressä. Vauvat päätyvät näin viettämään pitkiä jaksoja päivittäin likaisissa vaipoissa. Ehkä hieman provosoiva, mutta ajatuksia herättävä vertaus on se, että miltä itsestä tuntuisi, jos tietäisi oman laitoshoitoon joutuneen vanhemman makaavan likaisissa vaipoissa edes puolta tuntia?

Vessahätänsä viestivän vauvan aika likaisissa vaipoissa vähenee huomattavasti. Ensinnäkin, koska usein juuri kakat ovat ensimmäinen asia, jonka vauvat oppivat pidättämään ja tekemään vain vaippojen ulkopuolelle. Toisekseen, koska tunnistettavalla viestimällä vauva pystyy kertomaan aikuisille heti, kun vaippa kastuu. Kolmanneksi, koska vaippoja kuluu huomattavasti vähemmän kun vaippa on vain varmuusväline, ei jatkuva vessa. Tuolloin yleensä raaskii vaihtaa vaipan useammin, vain yhden pissankin jälkeen, etenkin kestovaipan.

Terveen ruumiinkuvan edistämisellä sekä Bauer että Gross-Loh tarkoittavat sitä, kuinka vähän vvv-vauvan tarvitsee aistia omiin jätöksiinsä kohdentuvaa inhoa ja yökötystä – ja kuinka vähän vanhempien tarvitsee sitä tuntea! Vaippaan kakkaavan vauvan vanhemmat joutuvat kädestä pitäen pesemään ja hankaamaan kakkaa pois pyllystä, käsittelemään vaippoja (joko roskakorissa haisevia kertakäyttövaippoja tai huuhdeltavia kestovaippoja). Astiaan tai pönttöön kakkaavan vauvan vanhempien ei tarvitse kuin pesaista pieni määrä kakkaa pyllystä (jopa pyyhkiminen usein riittää), huuhdella astia tai vetäistä vessa ja se on siinä. Vauvan ei tarvitse tuolloin aistia minkäänlaista inhoa ruumiintoimintojaan kohtaan. Bauer myös korostaa sitä, kun vauvaa tai taaperoa vaipallisiin ystäviinsä verrattuna nuorempana pidetään ilman vaippaa, hän voi myös kokea haarojen alueensa samanlaiseksi luonnolliseksi osaksi kehoaan kuin vaikkapa kyynärpäänsä – ei tarvitse tutustua näihin alueisiin outoina, vain muutamia minuutteja päivässä käsillä olevina ruumiinosina.

Muita etuja, jotka eivät ole vvv:n tavoitteita, vaan mahdollisia oheisseuraamuksia

Edellä lueteltujen lisäksi vessahätäviestinnästä koituu etuja, jotka eivät ole vvv:n itsetarkoitus, mutta joista on myös iloa.

Vvv-vauvat ja -lapset yleensä oppivat pottakuiviksi nopeammin

Vaikka vvv-lapset yleensä oppivat käymään itsenäisesti potalla jossain vaiheessa toisen ikävuotensa aikana, tätä aikarajaa ei pidä nostaa päätavoitteeksi. Lapsentahtisuus, viestintä ja jokaisen lapsen yksilöllisten valmiuksen ja elämäntilanteen huomioon ottaminen on tärkeintä vvv:ssä eikä tätä tule käyttää yhtenä kilpailukriteerinä oman lapsen vertailussa muiden lapsiin. Vauvojen vessahätäviestintää joskus virheellisesti luullaan jonkinlaiseksi varhaistetuksi perinteiseksi pottaharjoitteluksi, jonka päätavoite on kuivaksi oppimisessa. Aivan kuten imetyksessä tavoitteena ei ole vieroittaminen, vaan lapsen ravitseminen, myöskään vvv:n tavoite ei ole kuivaksioppiminen, vaan vauvan vessahätätarpeissa auttaminen reaaliajassa. Toki pottakuivuus on lopulta seurauksena – ja kyllä, useimmiten myös hieman aiemmin kuin nykykulttuurimme valtavirran pottaharjoittelutapojen kautta.

Vaippoja tarvitaan vähemmän, ympäristöä ja rahaa säästyy

Vaikka vessähätäviestijävauvat harvoin ovat koko elämänsä ajan täysin vaipattomia vauvoja, pelkästään päivittäin likaantuvien vaippojen määrän pienentyminen ja vaippaiän lyhentyminen vaikuttavat kokonaiskulutukseen suuresti. Mitä vähemmän vaippoja kaiken kaikkiaan tarvitaan, sitä enemmän luonnonresursseja ja rahaa säästyy. Kertakäyttövaipat ovat suurimpia yksittäisiä jäteongelmaa kasvattavia tuotteita länsimaissa. Vaikka tuota jätemäärää voi huomattavasti vähentää vaihtamalla kestovaippoihin, nekin kuluttavat ympäristöä valmistuksen, pesun ja kuljetusten aiheuttamien päästöjen ja energiankulutuksen kautta. Vaippojen kulutuksen pienentäminen siis kannattaa sekä ympäristön että rahan näkökulmasta. Pelkän taloudellisen edun toivossa vessahätäviestintää tuskin kuitenkaan kannattaa aloittaa, koska kuluttettujen vaippojen määrän lasku ei useinkaan ole valtavan dramaattinen. Säästyvän rahan voi myös ainakin osittain saada tuhlattua söpöihin pottiin, wc-istuimen pienentimiin, vvv-kirjallisuuteen, halkiohousuihin, avovaippoihin, säärystimiin ja muihin vvv-varusteisiin.

Vaippojen tarpeen vähentymistä kylläkin rajoittaa vaipanvaihtoalttiuden nousu. Lapsen tehdessä suurimman osan pissoista ja kakoista vaipan ulkopuolelle vanhempien toleranssi pissaisia vaippoja kohtaan myös yleensä laskee niin, että vaippa menee vaihtoon jokaisen havaitun pissan jälkeen. Tällöin vaippojen kokonaismäärä päivässä ei vähene välttämättä paljoakaan. Kestovaippojen kanssa tämä vaihtoherkkyys ei haittaa ja voi valita vaippoja tai harjoitteluhousuja, joiden imukyky on muutenkin tarkoitettu vain yksille pissoille. Samalla kertyy vähemmän pyykkiäkin.

Yleisimmät epäilyksen aiheet

Vvv vaatii suurta vaivannäköä?

Kyllä vaatii, mutta niin vaatii kaikki vauvanhoito – myös vaipanvaihdot ja vaipparalli yleensä, käytti sitten kertakäyttö- tai kestovaippoja. Tavanomainen vaippaikä ja pottaharjoittelu vaativat päivittäin lukuisia kertoja toistuvia rutiinitoimenpiteitä, jotka varmasti tuntuvat kaikista vanhemmista välillä työläiltä ja jopa suorastaan epämiellyttäviltä.

Kyse on näkökulmaerosta, kuten Bauerin kirjassaan mainitsema monilapsisen perheen äiti tuo esille: joko vastaan lapseni tarpeisiin heti, tai sitten myöhemmin. Hän tarkoitti sitä, että lapsen tarpeisiin, myös ruumiintoimintojen hoitamiseen ja hygieniaan, on vastattava jossain vaiheessa joka tapauksessa. Sen voi tehdä joko reaaliajassa, eli tarjota lapselle mahdollisuus pissata tai kakata vaipan ulkopuolelle heti kun vessahätä tulee, tai sitten vaihtaa vaippaa (ja mahdollisesti vaatteita) ja pestä lapsi jälkikäteen. Työtä on tiedossa joka tapauksessa.

Siisteysstandardit ja hygieniakäsitykset kovalla koetuksella?

Lapset sotkevat. Se on tosiasia, joka johtuu lasten motoristen kykyjen kehittymättömyydestä aikuisiin verrattuna ja siitä, etteivät he vielä ymmärrä aikuisten maailman käytös- ja siisteysnormeja. Vanhemmilla on kaksi keinoa asian hoitamiseksi. Esimerkiksi syömisen ja leikkimisen kohdalla vanhemmat joko pyrkivät minimoimaan sotkun tai sietämään sen ja siivoamaan jäljet. Pissaaminen ja kakkaaminen sekä vaippaan että vaipan ulkopuolelle aiheuttaa sotkua, tavalla tai toisella. Lapset pitävät vapaaseen ilmaan pissaamisen tunteesta, sen tietävät varmasti monet isät ja äidit, jotka ovat saaneet päälleen pissat hoitopöydällä tai matkalla vessaan pyllynpesuun. Se, että pissat ja kakat pyrkii ohjaamaan esimerkiksi pottaan, ämpäriin tai vessanpönttöön on sotkun minimoimista etukäteen. Vahinkoja kuitenkin sattuu, varmasti vvv-perheissä siivotaan pissoja lattioilta ja muista vääristä paikoista vähintään yhtä paljon kuin vaipallisten vauvojenkin perheissä. Jotta pystyy kestämään elämää vvv-perheenä, on saatava nostettua omaa sietokykyä ja vähennettyä inhoa vauvan pissaa ja kakkaa kohtaan. Mitään vaarallista ympäristömyrkkyähän vauvan pissa ja kakka eivät olekaan, sen enempää kuin hänen pulautuksensa tai kuolansakaan. Vauvan pissa on steriiliä, sisältää veden lisäksi ureaa, monia hormoneja ja muita aineita, joista mikään ei ole myrkyllistä tai vaarallista. Kakka lienee vvv-perheissä huomattavasti harvemmin erimuotoisten astioiden tai pottien ulkopuolelle tuleva yllätys, eikä sekään ole kuin poispestävää likaa.

Ympäröivä yhteisö ihmettelee ja jopa paheksuu?

Etenkin esikoisvanhemmille kaikki vauvanhoito muiden katseiden edessä on jännittävää. Teenkö oikein, arvosteleekohan nuo mielessään, pidetäänkö minua huonona vanhempana, kun teen näin? Se, että jossain näin syvälle vauvanhoitokulttuuriimme menneessä asiassa kuin vaippojen kanssa toimii valtavirran vastaisesti, on rohkeutta vaativa asia. Vaihtoehtoisia toimintatapoja ovat esimerkiksi vessahätäviestinnän rajoittaminen vain kotiin, kun ei ole vieraita (hyvä tapa aloittaa), toimiminen ilman selittelyjä tai innokas selostaminen ja perusteleminen kaikille kiinnostuneille (ja vähän muillekin).

Paheksuntaa saa luultavasti osakseen paljon vähemmän kuin uskoikaan saavansa (me emme ole saaneet hyvin julkisista pissatuksista huolimatta vielä lainkaan!). Suomessa ei ole päässyt yhtä vahvasti vallalle uskomus, että varhainen potatus on lapselle haitallista. Ingrid Bauer kertoo kirjassaan Diaper Free, että Yhdysvalloissa Harvardin yliopiston professori esitti vuonna 1962 ajatuksen, että pottaharjoittelu pitäisi lapsen psyykkisen ja fyysisen kehityksen vuoksi aloittaa vasta, kun hän osoittaa siihen valmiusmerkkejä eli aikaisintaan puolitoistavuotiaana. Siellä tämä ajatus otettiin innokkaasti vastaan, koska edeltävä valtavirran uskomus oli vastasyntyneestä aloitettava pottaharjoittelu, jonka mukaan lapsen on kakattava kahdesti päivässä, aamulla ja illalla ja jos ei muuten tule, niin saippuaa pyllyyn vaan. Tällaisen hurjan meiningin vastavetona on ymmärrettävää, että lempeämpi lähestymistapa löi nopeasti läpi. Asiaa ei myöskään yhtään haitannut se, että samana vuonna 1962 Yhdysvalloissa tulivat myyntiin ensimmäiset kertakäyttövaipat ja vaippayhtiöt ovat nyt vuosikymmeniä markkinoineet aggressiivisesti vaippoja yhä isommille lapsille. Tämähän näkyy myös Suomessa ja siksipä täälläkin vvv saa aikaan ihmetystä.

Ehkä vähiten vvv viehättää luultavasti niitä ihmisiä, joilla on tuoreessa muistissa useamman lapsen kanssa monivuotinen vaipparalli ja pottaharjoittelu vaikeimman kautta. Ihmismieli ei varmaankaan helposti hyväksy paremmaksi vaihtoehtoa, jonka avulla olisi itse voinut säästyä paljolta vaivalta. Eniten ihastelevia kommentteja olemme saaneet ikäihmisiltä, joiden muistimaailmaan muutaman sukupolven takaa kuuluu vielä varhainen potattaminen ja aika ennen käteviä vaippoja ja pesukoneita. Ei sitä silloin vvv:ksi tai muuksikaan sen ihmeellisemmäksi nimitetty, lapsi vaan laitettiin potalle heti kun mahdollista ja pideltiin vadin päällä ennen kuin osasi itse istua. Monista suvuista löytyy pottaloruja, jotka ovat aivan vastaava asia kuin suhistelumerkit vvv:ssa nykyään.