Sanaton vuorovaikutus

Vuorovaikutuksella pyrimme tarpeiden täyttöön. Tunteet kertovat meille tarpeistamme. Rakentavaa vuorovaikutusta onkin se, että ihminen kertoo tunteistaan ja tarpeistaan mielekkäällä tavalla (minäviestit)  ja kuuntelee toisten tunteiden ja tarpeiden ilmaisuja hyväksyvän uteliaasti (aktiivinen kuuntelu).

Suurin osa vuorovaikutuksesta on sanatonta: äänensävyjä ja sanojen painotuksia, puheen rytmiä, taukoja ja korkeuden vaihteluita,  ilmeitä ja eleitä, asentoja ja lihaskireyksiä, katseita… Myös sanattomilla viesteillä ilmaistaan tunteita ja tarpeita sekä arvoja ja ajatuksia. Sanattomin viestein välittyy myös se, mitä ihminen ei osaa sanoittaa – ihmisen tiedostamaton mieli. Jos sanallinen ja sanaton viesti ovat ristiriidassa, vastaanottaja tulkitsee tilanteen sanattomien vihjeiden mukaan. Annan tästä muutamia esimerkkejä:

Esimerkki 1:
Molempien lasteni on hankalaa syödä vieraissa paikoissa ja saankin usein kuulla, että lapseni eivät ole syöneet. Tämä itsessään neutraali ja tosi toteamus voi saada erilaisia merkityksiä riippuen siitä, millä ilmeellä ja äänensävyllä se kerrotaan. Jos aikuinen arvostaa sitä, että lapsi syö ennakkoluulottomasti, tämä voi näkyä aikuisen sanattomassa vuorovaikutuksessa halveksuntana. Aikuinen saattaa tiedostamattaan pitää lapsen syömättömyyttä jopa loukkauksena, esimerkiksi silloin, jos aikuinen arvottaa kasvattamisessa tärkeimmäksi lapsen fyysisten tarpeiden täyttämisen. Tällöin sanattomasta vuorovaikutuksesta voi aistia vihaa. Lapset ovat taitavia nappaamaan sanattomasta vuorovaikutuksesta vihjeitä siitä, mitä heiltä odotetaan, ja lapset tulkitsevat herkästi olevansa itse viallisia, jos he eivät täytä aikuisen odotuksia.

Esimerkki 2:
Avauduin kahdelle eri ihmiselle samasta asiasta. Molempien vastaus oli sama: “Ihan kauheaa!”. Ensimmäisen ihmisen sanattomat viestit kertoivat minulle lisäksi: “Olen kokenut tuon ihan saman, se tuntuu niin vaikealta! Ymmärrän sinua ja olen valmis kuuntelemaan!” Toisen sanaton vuorovaikutus taas kertoi: “Ei sinun pitäisi tuntea noin, vaihdetaan puheenaihetta!” Ensimmäisen ihmisen kanssa oloni helpottui, koska koin tulleeni hyväksytyksi. Aloin jopa löytää ratkaisuja ongelmaani sisältäni. Toisen kanssa tunsin itseni täysin mitättömäksi. Aloin torjua ongelmaani, mikä paisutti sitä entisestään.

Vasta myöhemmin ymmärsin, että kummankaan reaktio ei kertonut minusta, vaan heistä  itsestään. Ensimmäinen oli tiedostanut ja hyväksynyt itsessään ne tunteet ja ajatukset, joita hänelle purin. Toisen saattoi olla hankalaa hyväksyä minussa asioita, joita hän ei ollut vielä valmis kohtaamaan itsessäänkään. Toisen yläpuolelle asettuminen ja aiheen sivuuttaminen voivat olla tiedostamattomia keinoja välttää kohtaamasta omia heikkouksia.

Esimerkki 3:
Lapseni olisi halunnut pitää kerhossa kaikki lelut itsellään, niin ettei muille jäisi mitään. Kotona hän haukkui kerhon henkilökunnan, joka oli käskenyt jakaa leluja myös muille. “Taidat olla pettynyt, kun et saanut kaikkia leluja”, sanoin hänelle. Sanaton vuorovaikutukseni paljasti alitajuiset ajatukseni: “Oletpa itsekäs, ei kaikkea voi saada! En jaksaisi toistaa tätä joka päivä!” “Enkä ole!!!” lapseni huusi todella vihaisena.

Seuraavalla kerralla olin tunnistanut alitajuiset ajatukseni; olin tulkinnut lapseni käytöksen itsekkyydeksi, koska en ollut sallinut itselleni edes perustarpeideni ”itsekästä” täyttämistä. Sanoin samat sanat, mutta sanaton vuorovaikutus kertoi tällä kertaa: “Ymmärrän, että jakaminen on sinulle vielä vaikeaa. Hyväksyn vihan tunteesi ja autan sinua selviytymään sen kanssa.” Tällä kertaa lapsi myönsi pettymyksensä ja rauhoittui.

Esimerkki 4:
Perustelen erityislapselleni usein, miksi jotain täytyy tehdä. Joskus perustelin asioita pelosta; pyrin lapseni reaktioita kontrolloimalla täyttämään omaa turvallisuuden tarvettani. “Minun on pakko perustella, ettet raivostu”, viestin sanattomasti lapselleni. Sittemmin opin kartuttamaan luottamusta elämään eri lähteistä ja katsomaan hankalia tilanteita enemmän lapsen tarpeista käsin. Sanaton viestini muuttui itsestään muotoon: “Tiedän, kuinka tärkeää asioiden syiden ymmärtäminen on sinulle, ja haluan pyyteettömästi helpottaa oloasi.”

Sanaton vuorovaikutus siis paljastaa, yritämmekö ymmärtää toisen näkökulmaa ja hyväksymmekö toisen tavan olla, tuntea ja ajatella. Kuulluksi, ymmärretyksi  ja hyväksytyksi tulemisen tunne on hyvinvoinnillemme tärkeää. Miksi kuitenkin meidän ihmisten on niin usein vaikeaa olla hyväksyviä ja läsnä?

Uskon, että syyt löytyvät lapsuudesta. Jos olemme ajatelleet, halunneet tai tunteneet lapsina jotain, meille on saatettu viestiä, että niin ei pitäisi ajatella, haluta tai tuntea. Kuvittele vaikka tilanne, jossa lapsi kertoo vanhemmalle tämän olevan vihainen, silloin kun aikuinen ei sitä itse tahdo myöntää. “En minä ole vihainen!” aikuinen saattaa huutaa. Aikuinen saattaa pukea lasta tavalla, joka viestii vihasta, vaikka omien sanojensa mukaan hän “vain auttaa”. Jos lapsi kaatuu ja itkee, hänelle saatetaan sanoa: ”Ei se sattunut!” Lapsi saa toistuvasti ristiriitaista viestiä ja alkaa epäillä, uskoako omaa tunnetta vai toisen sanoja. Lisäksi, jos lapsen ei anneta tehdä päätöksiä itsemääräämisoikeutensa alueelle kuuluvissa asioissa (esimerkiksi siinä, onko hänellä pissahätä), vahvistuu ajatus: “Toinen tietää minua paremmin, mitä tunnen.”

Opimme lapsina epäilemään omia tunteitamme ja sisäistämme niiden tilalle ympäristön ihmisten ajatuksia, jotta tulisimme hyväksytyiksi. Jos emme kykene hyväksymään edes omia tunteitamme ja ajatuksiamme, voi olla vaikeaa hyväksyä toisenkaan autenttisuutta.

Aikuisina koemme jatkuvaa mielen sisäistä ristiriitaa oman totuutemme (syvimmät tunteemme) ja opitun “totuuden” välillä. Jos lopetamme itsemme hylkäämisen (tuomme esille oman totuutemme), koemme olevamme vaarassa tulla muiden hylkäämiksi.

Kuvittele tilanne, jossa puhekumppanisi puhuu pahaa parhaasta ystävästäsi tietämättä suhteestanne. Saatat olla lapsena sisäistänyt ympäristöstä ajatuksen, että “yhteyden toiseen ihmiseen saa helpoiten valitsemalla yhteisen vihollisen” tai “ yhteyden laatua tärkeämpää on se, että yhteys syntyy”. Saatat myös olla oppinut, että “olet vastuussa toisen tunteista”. Tällöin saatat jättää kertomatta poikkeavan mielipiteesi, koska paljastuksesi voisi saada puhekumppanisi kokemaan häpeää ja “hylkäämään” sinut. Voit katsoa toista silmiin ja yrittää hymyillä, mutta sanaton vuorovaikutuksesi paljastaa, että jokin vaivaa sinua. (Saatat soveltaa vastuuajatusta myös toisin perin: selittelet itsellesi jäävää hankalaa tunnetta sillä, että ympäristö on vastuussa sinun tunteistasi. Ajattelet, että hankala olotilasi johtuu suoraan toisen puheista, vaikka taustalla on paljon monimutkaisempi, oman alitajuntasi sisäinen prosessi, joka on saanut sinut hylkäämään itsesi.)

Sanaton vuorovaikutus on osittain tietoisesti ohjailtavissa, mutta suuri osa sanattomasta vuorovaikutuksesta on kuitenkin alitajuntamme ohjaamaa. Esimerkiksi aidon hymyn voi erottaa tekohymystä, koska emme kykene liikuttamaan tietoisesti kaikkia niitä lihaksia, joita tiedostamaton mielemme liikuttaa aidon hymyn aikana. (Osa aikuisista on kokemukseni mukaan menettänyt tämän erottelukyvyn opittuaan luottamaan enemmän sanoihin ja “järkeen” kuin sanattomaan vuorovaikutukseen ja omiin tunteisiin.)

Alitajunta siis ohjaa sanatonta vuorovaikutusta. Sanaton vuorovaikutus taas kattaa suurimman osan vuorovaikutuksesta. Tästä syystä toisen ihmisen lempeään kohtaamiseen eivät riitä pelkät lempeät sanat. Myös ihmisen alitajuisten uskomusten täytyy olla linjassa sen kanssa, mitä hän sanoo.

Onneksi alitajuntaa voi harjoittaa! Ihminen voi laittaa merkille toistuvia reagointitapojaan ja vetää niistä johtopäätöksiä joko itse tai terapeutin avustuksella. Omia arvojaan voi pohtia tietoisesti ja miettiä, mikä estää (ja edistää!) niiden toteuttamista. Oivalluksia tulee harjoitella arjessa toistuvasti, jotta vanhat aivoyhteydet korvautuisivat uusilla.

Tavoitteena voidaan pitää omien syvimpien tunteiden ja tarpeiden tunnistamista, hyväksymistä ja mielekästä ilmaisua. Tämän jälkeen on mahdollista hyväksyä myös toisen tunteet ja tarpeet ja antaa toisen ilmaista niitä. Intiimein yhteys ihmisten välille syntyy,

kun molemmat saavat toimia omista totuuksistaan käsin ja tuntea itsensä samalla hyväksytyiksi. Tällöin myös sanallinen ja sanaton vuorovaikutus ovat sopusoinnussa keskenään.

– Sonja Häkkinen –

PS. Sanattomalla vuorovaikutuksella voi vaikuttaa hurjan paljon lapsen kokemaan stressitilaan. Lukaisepa vaikka Sajaniemen ym. teos “Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin.”.

Share Button