Kirjaesittely: Lujasti lempeä

Maaret Kallio, WSOY, 2016.

Tämä kirja on täynnä upeita oivalluksia, joista isoa osaa varmasti moni pitää itsestäänselvyytenäkin, mutta käytännön arjessa ne unohtaa tai ei anna niille tarpeeksi arvoa. Tähän kirjaesittelyyn on koottu lukijan näkökulmasta keskeisimmät ja herättelevimmät asiat. 

Kirjan alussa kuvataan stereotyyppistä täydellistä elämää ja ihmiskuvaa, jossa työnteko sujuu valtavan flown vallitessa, multitaskaten tuotteliaassa ilmapiirissä, vapaa-ajalla treeni luistaa, kotona on luomua ja lähellä tuotettua gourmet -ruokaa, lapset leikkivät iloisesti, koti on tiptop ja avioliitto kukoistaa. Unikin maistuu ja pian uusi päivä paratiisissa odottaa. Koska kaikkihan on kiinni vain oikeasta asenteesta ja antautuvasta mielestä! 

Vai onko noin sittenkään? 

Lasten kanssa menee hermot liian nopeasti, gourmet vaihtuu eineksiin, koti on kaaoksessa, treeni jää väliin flunssan takia, sokeriton lupaus vaihtuu karkkipussiin…

Monilla meistä on kohtuuttomat odotukset omasta itsestä ja elämästä. Täydellisen elämän myyttiä myydään jatkuvasti, vaikka täydellinen elämä ei ole todellisuudessa edes mahdollista. Kaiken päälle oma mieli lisää kierroksia: miksi en pysty, kun kaikki muut pystyvät? Miksi uuvun, miksi olen ahdistunut? Miksi suutun? Miksi parisuhde ei ole täynnä onnea ja miksi koti on sotkuinen? 

Kun odottaa itseltään täydellisiä suorituksia, upeiden päivien jatkumoa ja ikuisia onnistumisia, tulee samalla ahtaneeksi itsensä niin tiukkaan nurkkaan, ettei liikkumavaraa jää ja liike pysähtyy. Myötätunto alkaa siitä missä täydellisyys loppuu ja missä inhimillisyydelle löytyy tilaa. 

Armolle ei ole tilaa siellä, missä myötätunnottomasti piiskataan kohti parempia suorituksia, suurempia vaatimuksia ja koventuneita ehtoja. Täydellisyyden tavoittelu vie vain kauemmas hyvinvoinnista, rakkaudellisesta elämästä ja myötätuntoisesta vastuusta. 

Hyvinvoivan ihmisen perusta on itsensä tuntemisessa ja todellisen elämän tunnustamisessa. Asiat, joita pyrimme ahkerasti vastustamaan pyrkivät kuin uhmaten mieleemme yhä suuremmalla voimalla. Jos yritämme karkottaa surua, se vain pitkittyy. Jos ahdistuneelle sanoo, ettei kannata ahdistua ja pitää vain ottaa rennosti, hänen mielialansa huononee entisestään. 

Luja lempeys vaatii ja antaa itsensä raakana katselemista: Mitä jo olen? Mistä olen tullut? Millaisin eväin olen elämäni matkalle lähtenyt? Mitä on kohtuullista vaatia nyt? Mitä kaipaan? Mikä saisi vain olla? 

Kun ei voi taipua, voi vain katketa. Ihmisyys on voiman ja voimattomuuden tasapainottelua, ei kilpailevaa voittamista. 

Superelämän ja huippuihmisyyden tavoittelusta hellittäminen voi tuoda pintaan jotain sellaista, jota voi olla sekä lohdullista että vaikeaa katsoa suoraan silmiin: omaa avuttomuutta, pienuutta, epätäydellisyyttä ja tarvitsevuutta. 

Elämän pisin ihmissuhde on suhde omaan itseen. Itsensä tunteminen on yksi elämän, ihmissuhteiden ja mielen hyvinvoinnin merkittävimmistä peruspilareista. Itsensä tuntemisessa ei tule valmiiksi koskaan. Mielen hyvinvoinnin kannalta oman tulotien ja menneisyytensä vaikutuksen tunteminen on keskeistä. 

Eilinen elää meissä tässäkin hetkessä. On eri asia vatvoa ja märehtiä vanhoja kuin pyrkiä ymmärtämään mennyttä elämäänsä ja ennen kaikkea käsittämään, miten se elää jatkuvasti sinussa, kohtaamisissasi muiden ihmisten kanssa ja tavoissasi toimia tai olla toimimatta. 

Mitä paremmin omaa mieltään tuntee ja menneisyyteen heijastaen itseään ymmärtää, sitä vähemmän sillä on automaattisia voimia tämän päivän valintoihin ja ratkaisuihin. Viisas vanhempi pystyy peilaamaan omaa vanhemmuuttaan sietäen syyllisyyden ja riittämättömyyden kokemuksia. Silloin on mahdollista avautua dialogille aikuisen lapsensa kanssa siitä,  mitä kaikkea on yhdessä koettu, ymmärretty ja jäänyt ymmärtämättä. 

Vahvoissa ihmissuhteissa voi tulla kolhuja, mutta kuten rakkautta voi särkeä, sitä voi myös korjata. 

Sillä sitä mitä ymmärtää, sitä myös vähemmän pelkää. Sitä mitä ymmärtää, on myös mahdollista työstää, korjata ja elvyttää.

Itsensä tunteminen on pohja muiden ihmisten aidolle kohtaamiselle. 

Suurinta rikkautta, mitä aikuinen voi lapselleen antaa, on auttaa tätä ymmärtämään ja tutustumaan omaan mieleensä, omaan persoonaansa ja omiin voimavaroihinsa. Mitä paremmin olet tullut nähdyksi ja ymmärretyksi lapsena juuri sellaisena kuin olet ollut, sitä helpompi sinun on ymmärtää ja nähdä itsesi aikuisenakin kokonaisena ihmisenä moninaisine puolinesi ja tunteinesi. 

Kun itsensä määrittelee kiinteästi jollain leimalla, tulee paradoksaalisesti vapauttaneeksi itsensä kehittymisen ja kasvamisen vastuusta sekä mahdollisuudesta. Ilman kiinteää leimaa voi etsiä kasvua, mahdollisuuksia ja monenlaisia tienviittoja. 

Jos ei yritä, ei voi myöskään tietää onnistumisen mahdollisuuksia. 

Ihminen on aina toimintaansa suurempi, ja siihen suuntautuminen ja kasvuun pyrkiminen antaa kasvulle mahdollisuuden. 

Hyväksy asiat, joita et voi muuttaa ja keskitä voimasi niihin, joita voit.

Hyväksyminen on mahdollista vain pysähtymisen hetkessä, tilassa, jossa on läsnä omille tunteilleen, ajatuksilleen, nykyhetkelleen ja tapahtumille. 

Aito läsnäoleminen vaatii rohkeutta, sillä se ei päästä pakenemaan, torjumaan tai kieltämään olemassa olevaa hankalassakaan paikassa. Läsnäoleminen tarkoittaa rohkeutta avautua totuudelle ja todellisuudelle. Se on aktiivista tietoisuutta siitä, mitä omassa mielessä parhaillaan tapahtuu ja miten ympäristönsä kokee. Läsnäolo on ennen kaikkea tilan tuntua: tämäkin ajatus, tunne ja olo saa tulla – ja se saa mennä. Läsnäolevan mielen harjaannuttaminen on yksinkertaista, muttei helppoa tai ikuista. 

Tunteet ovat mielen suurin ohjailuvoima, joka kiilaa kyselemättä usein myös järjen edelle. Suomalaiset on perinteisesti mielletty järkikansaksi. Tunteiden keskeisyyttä elämän mielekkyydessä ei ole osattu riittävästi arvostaa, kun perinteet, vallitsevat yhteiskunnalliset tilanteet ja pohjoisen kylmyys ovat vahvistaneet toistuvasti suorittamiseen, kestämiseen ja pystymiseen tukeutuvaa toimintatapaa. Tunteiden arvostus ja ymmärrys on keskeinen osa elämänlaatua, psyykkistä hyvinvointia ja toimivia ihmissuhteita. Ilman tunteita voi saada arjen teknisesti hyvin toimimaan hyvin ja työt suoriutumaan ajallisesti, mutta elämänmaku jää pidemmän päälle puuttumaan. 

Tunteet ovat lyöneet itsensä läpi myös tieteessä. Enää ei voi väittää, ettei tunteilla olisi väliä, sillä monet tutkimukset antavat vahvaa tieteellistä näyttöä tunteiden keskeisyydestä. Jos elämäänsä ei todella uskalla tuntea, se usein tuntuu myös jääneen elämättä. Kyky tuntea, nimetä ja säädellä omia tunteitaan on lähtökohta vuorovaikutukselle, mutta myös vuorovaikutuksessa opittua. Siksi aiempien sukupolvien tunneosaamattomuus tahtoo hyvästä tahdosta riippumatta kulkeutua sukupolvelta toiselle, ellei sen eteen tehdä sitkeästi töitä. Tunteita ei voi valita, mutta niitä voi säädellä. Tunnetilat ovat aina väliaikaisia eivätkä ne lähde pois järkisyin. Tunnetiloja ei voi hallita.

Kukaan ei synny hallittuna järki-ihmisenä, vaan tunteiden kanssa pärjäämistä ja niiden ilmaisun mahdollisuuksia on kantapään kautta opeteltu elämän aiemmissa ihmissuhteissa. Järkipuhetta tehokkaammin tunteiden säätelyssä toimii tunteen kuunteleminen, sille virittyminen, sen hyväksyvä vastaanottaminen ja lempeä myötäeläminen sekä muihin asioihin keskittyminen. Ylimitoitetut tunnereaktiot ovat syntyneet vuorovaikutuskokemuksissa. Lapsi ei poimi tunnetaitoja vain siitä, miten vanhempi kohtelee häntä hoivassa, vaan myös siitä, miten vanhempi kohtelee ja kohtaa itse itsensä. Siksi myös aikuisen omista tunteista, huolista tai vaikka väsymyksestä välittäminen on myös arvokas osa lapsen hyvän hoivan rakennetta. 

Parhaimmillaan vanhempi osaa riittävän usein ja riittävän hyvin tunnustella, herätellä, peilata ja tyynnytellä lapsensa tunnevirtaa. Hyväksyvä ja tunnetaidokas vanhempi edesauttaa lapsensa itsenäistymistä sekä itseymmärryksen kehittymistä. 

Eniten turvaa ihmiselle tuo yhteyden tunne toiseen ihmiseen. Sisäinen turvallisuudentunne on sitä vankempi, mitä tutumpi on itse itselleen ja mitä myötätuntoisempaa ja sensitiivisempää hoivaa on etenkin elämänsä alkutaipaleella avainsuhteissaan kokenut. 

Olemme ennemminkin oppineet peittelemään ja piilottamaan tunteitamme kuin ilmaisemaan ja tuntemaan niitä hyväksyvästi.

Hankalaksi koettuja tunteita on syytä uskaltaa tietoisesti tuntea ja harjoitella niiden säätelemistä, ei kieltämistä tai torjumista. Jos hankalaksi koetut tunteet vain kieltää, niihin hukkuu herkemmin. Tietoinen pysähtyminen hankalan tunteen äärelle auttaa tekemään tietoisia toimia sen kanssa. 

”Jokaisella harmaammallakin pilvellä on hopeareunukset”, ”kun elämää katsoo pirtein silmin ja iloisin mielin, löytää aina syytä hymyyn”, ”älä käytä aikaasi harmitteluun ja murehtimiseen, vaan pidä mielesi positiivisena”. Tämän tyyppisiä tekstejä ovat monet nykyiset self-help -kirjat pullollaan. Positiivisuudesta on alkanut muotoutua väkinäinen pakko, kuin kilpailulaji, jossa vahvimmat eivät nöyrry kielteisille tunteille. Pakkopositiiivisuudesta muotoutuu vahvuuden sijaan vaatimus, joka ei kunnioita elämän ja mielenmaailman luonnollisia värejä. Silloin positiivisuus muuttuu suoritukseksi. Pakkopositiivisuus on armottomuutta, joka ei osaa myötätuntoa. 

Aikojen alussa ensisijainen tarve ei ole ollut kokea mielihyvää tai olla onnellinen, vaan säilyä elossa ja vaaroilta turvassa. Siksi negatiiviset asiat kaappaavat mielemme huomion herkemmin. 

Iso osa mielen kärsimyksestä tai negatiivisuuteen jumiutumisesta on peräisin taidottomuudesta säädellä tunteita tai harjoittaa viisaalla tavalla kielteisyyden lempeää käsittelyä. Ilon, leikin, kiitollisuuden ja innostuksen tunteita kannattaa tietoisesti voimistaa, virittää ja raivata niille tilaa myös arkisessa elämässä, jottei vakava totisuus pääse vallankahvaan. Hankalien tunteiden ja aikojen kohdalla on tärkeää osata virittää vastalääkkeitä; vahvistaa turvallisuuden kokemusta, voimistaa myönteisiä tunteita, herätellä omaa potentiaaliaan ja virittää innostumisen uskallusta. 

Yhteyden kaipuu ja tarve toisen ihmisen läheisyyteen on meissä sisään viritetty niin voimakkaasti, ettemme usein edes osaa havainnoida sitä erikseen. Jokainen yksinpärjääjä on sitä vaihtoehdottomuudestaan, ei syvimmästä halustaan. Ihmisen tarve syvään sosiaalisuuteen muiden kanssa sekä tarve kokea hyväksyvää yhteyttä vuorovaikutuksessa toiseen ja yhdessä toimimiseen on silkka selviytymisehto.

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että yksin oleminen tai tunne omaan varaan jäämisestä vaikuttaa jo tapaamme nähdä ja kokea sekä sisäistä että ulkoista maailmaa. Turvallinen yhteys toiseen ihmiseen saa myös edessä olevat uhat ja pelot näyttämään pienemmiltä. 

”Jos olet saanut oppia luottamaan laumasi turvaan, sinulla on uskallusta hakea turvaa itsesi sisältä, mutta tarvittaessa pystyt myös kääntymään muiden puoleen liiallisesti kuormittuessasi.” Taito hakeutua toisen ihmisen turvaan ei ole heikkouden tai kyvyttömyyden merkki vaan ennemminkin merkki itsenäisyydestä, kyvystä olla haavoittuva ja elää aidosti syvää elämää kaikkine tunteineen. Yksinpärjäävä kovuus ei kuulu ihmisluontoon vaan on opittu suoja poistorjutulta yhteydeltä ja liittymisen kieltämiseltä. 

”Yksin pärjäävä ihminen on luontonsa vastainen.” Länsimaisen ihmiskuvan suuri erehdys on ollut kohtuuton yksilöllisyyden painottaminen ja pyrkimys erottaa yksilö omaksi erilliseksi yksikökseen, vailla lauman voimaa ja ehtoja. Tämä sotii ihmisyyden perusluonnetta vastaan: ihminen tarvitsee toisia ollakseen itsensä ja selvitäkseen elämästä, onnellisuudesta puhumattakaan. 

Läheisyyden ja tarvitsevuuden kanssa tasapainoinen ihminen pystyy myös ottamaan tarvittavaa erillisyyttä toisiin, puolustaakseen itseään ja kunnioittamaan toisen oman tilan tarvetta. Kun on suhteessa toiseen, lapsena tai aikuisena, saanut kokea olevansa hyväksytty, arvokas ja vastaanotettu kaikkine puolineen, on myös vahvempi ponnistamaan omaan itsenäisyyteen. 

Iso osa ihmisen persoonasta rakentuu merkityksellisimmissä ihmissuhteissa. Mielen kannalta vakavimmat haavoittumiset tapahtuvat useimmiten ihmisten välisissä suhteissa: yksin jäämisessä, hylätyksi tulemisessa, torjunnan hetkillä, kaltoinkohtelun muodoissa ja kohtaamattomuuksissa. Ihminen voi kaikkein eniten rikkoutua ja korjaantua suhteessa toisiin ihmisiin: läheisyydessä toisen kainalossa, turvan kokemisessa lämpimässä katseessa, kuulluksi tullessa toisen korvissa ja nähdyksi tullessa toisen silmissä. 

Kun voimallisissa mielihyvän tai mielipahan kuohuissa pääsee yhteyteen toisen ihmisen kanssa ja tämän avulla autetuksi, voi taas ymmärtää ja säädellä itsekin omaa mieltään viisaammin. Hyvää ja läheistä ihmissuhdetta ei määrittele riitojen tai kriisien puuttumattomuus vaan se, miten niitä osataan yhdessä käsitellä ja korjata.

Niin lapsi kuin aikuinen kaipaa kuohuttavissa hetkissä toista, jotta suojautumiseen valpastunut mieli voi rauhoittua ja tyyntyä. Pois tolaltaan oleminen on normaalia, ja siinä tilassa parhaiten auttaa toinen ihminen. Toisen luo on tärkeää hakeutua erityisesti niinä hetkinä, kun se tuntuu mahdottomalta, häpeälliseltä tai vaikealta. 

Hyvinvoiva ja olonsa turvalliseksi tunteva ihminen ei hyökkää, halua alistaa tai koe tarvetta alistua. 

Yhteys palaa uudelleen virittämällä ja sitkeällä yrittämisellä. Vaikeaa tilannetta, riitaa tai loukkaantumista on käsiteltävä niin kauan, että jokainen siihen osallinen kokee asian olevan selvitetty. Jos joku tuntuu jankkaavan asiaa loputtomiin, hän ei todennäköisesti ole kokenut tulevansa syvällisesti kuulluksi. 

”Kivettyminen, eli kieltäytyminen puhumasta tai käsittelemästä pahoinvointia tuottanutta asiaa, on raju tapa jättää toinen yksin.” Joskus tarvitaan hetken taukoja, jotta voi rauhoittua omassa mielentilassaan ja tulla liian kuumista tunnekierroksista alas ennen kuin yhdessä käsittely ja toisen kuunteleminen on mahdollista. 

Vuorovaikutustaidoissaan taitava ihminen osaa sopeuttaa omaa ilmaisuaan suhteessa toisiin ihmisiin eli ikään kuin soinnuttua toisen kanssa samoille taajuuksille.

Jos aina kohtaat ikäviä ihmisiä, huonoa palvelua ja hankalasti käyttäytyviä ihmisiä, voi olla korkea aika katsoa myös peiliin. 

Voit päättää tehdä omalla olemuksellasi maailmaa hitusen inhimillisemmäksi paikaksi elää. 

Jokaiselle ihmiselle on oman hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeää saada liittyä toiseen ihmiseen ja kaivautua läheisen lämmön suojaan. Tämän tarpeen lisäksi kaipaamme samaan aikaan myös erillisyyttä toisista ihmisistä, tilaa seistä omilla jaloillamme. 

Vaikka jokainen meistä on pieni ja tarvitseva suhteessa toisiin ihmisiin, meidän tulee voida kokea myös oman voimamme potentiaali kaikessa suuruudessaan. Itseltä ja toisilta voi vaatia viisaasti. Viisas vaatiminen on myös luottamusta. ”Annan sinulle tilaa kasvaa.” Oppiminen ja menestyminen voivat tapahtua vain virhemahdollisuuksien vallitessa. Jos vaatimus on liiallinen tai olematon, emme yritä, emme usko, emmekä jaksa pinnistellä. 

Liiallinen vaativuus ei ole hyväksi. Kurin voimalla etenevä käyttää ruoskivaa piiskaa sen sijaan, että vahvistaisi voimiaan viisaasti resurssinsa tuntien. Kohtuuttoman kurin takaa löytyy usein riittämättömyyden tunne. Kurittaja ei kuuntele omia rajojaan, vaan puskee eteenpäin silloinkin kun se rikkoo omaa jaksamista, typistää ihmissuhteiden syvyyttä ja nakertaa mielenterveyttä. Kurittaja ei anna armoa eikä osaa luopua riittävästi. Siinä missä kuri perustuu ulkopuolelle asetettuihin tavoitteisiin ja mittoihin, armollinen myötätunto ja viisas vaativuus lähtevät yhteydestä itseen ja aidosta vuorovaikutuksesta toiseen. 

Vastaavasti ääripäässä vaatimisen viisas taito on kadonnut kokonaan: ei saa mitään aikaiseksi, asiat mutkistuvat kerta toisensa jälkeen saamattomuuden äärellä. Kun ei vaadi itseltään juuri mitään, ei myöskään saa mahdollisuuksia onnistua ja kyetä. Silloin jää ilman voimaannuttavia pystymisen kokemuksia, pinnistelemisen tuloksia. 

Viime vuosina on puhuttu paljon liiasta vaativuudesta ja ylisuorittamisesta, mutta on menty liikaa myös toiseen äärilaitaan: totaaliseen pysähtymiseen, kaiken armahtamiseen ja vaativuudesta luovuttamiseen. Siinä missä pysähtymiselle ja hitaudelle on aikansa, on myös liikkeelle, kestämiselle ja vaativuudelle paikkansa. Olennaista olisikin molempien kanssa tasapainottelu. 

Myötätuntoa on myös se, että autetaan ihmisiä kehittymään omien kykyjensä puitteissa.

Jukka Rantanen, psykologi 

Menestymistä voi saavuttaa aktiivisella työllä, viisailla valinnoilla, epämukavien tunteiden sietämisellä, merkityksellisyyden kokemuksen sivutuotteena, höystettynä vahvalla myötätunnolla. Tärkeimmäksi menestyksen reseptiksi nousee harjoittelun määrä ja se, miten harjoittelee. Tavoitteissa menestymisen kannalta on oleellisinta keskittyä sisäiseen motivaatioon ja siihen, minkä asian äärellä jaksaa tehdä sitkeästi töitä kokien sen merkitykselliseksi ja arvokkaaksi itselleen. Menestys on ennen kaikkea henkilökohtainen maalitaulu, joka tarkoittaa panostusta sellaisiin asioihin ja tavoitteisiin, jotka kokee itselleen merkityksellisiksi ja tärkeiksi. 

Menestyminen vaatii raakaa harjoittelua, epäonnistumisia, sitkeää työtä ja sitoutumista. Sitä ei voi jäädä odottamaan passiivisesti, mutta se ei myöskään synny pakottamalla tai vaatimalla. 

Tasapainoisen ihmisen ei tarvitse korottaa itseään elämää korkeammalle eikä alistaa muita alemmalle. 

Ihminen ei aina saa juuri sen verran kuin jaksaa kantaa. Moni ei jaksa, vaan kaatuu murheittensa alle. Moni katkeaa taakkansa painamana, särkyy surujensa rikkomana. Etenkin, kun jaksamattomuus, rajallisuus ja ajoittainen elämän sietämättömyys maalaillaan yleisesti ihmisen omaksi valinnaksi, tahdoksi ja asennevammaksi. 

Tavallinen elämä on suuren kiitollisuuden aihe! Kaunein kiitos elämälle on uskallus elää. 

Hyväntekemisen on tutkimuksissa todettu lisäävän ihmisten hyvinvointia. Kuten Dalai-lama on sanonut: ”Jos haluat toisten olevan onnellisia, harjoita myötätuntoa. Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa.”

Vahva mieli on lujan lempeä: vaativa ja rohkea, mutta myötätuntoinen ja leikkivä.

Kirjaesittely: Toimiva yhteys – Myötätunto ja hyväksyntä ihmissuhteissa

Anna Kåver & Åsa Nilsson, Edita Publishing Oy, 2008

Anna Kåverin ja Åsa Nilssonin kirjoittamassa Toimiva yhteys -kirjassa esitellään menetelmä tai ajatusmalli, jonka avulla voi parantaa yhteyttä muihin ihmisiin ja näin ollen vahvistaa sekä parantaa eri ihmissuhteita.

Kirjassa puhutaan ensin tietoisesta läsnäolosta. Lyhyesti tämä tarkoittaa sitä, että kiinnittää huomion toiseen ihmiseen ja huomaa, mikäli ennakko-asenne toista kohtaan on negatiivinen, koska se tulee vaikuttamaan siihen, miten henkilöä tulkitsee. Tässä on tärkeää myös tiedostaa, mikä on puhdasta havaintoa ja mikä on havainnosta tehtyä tulkintaa. Kun on läsnä tässä hetkessä, havainnoi tarkasti ja tiedostaa omat tunteensa, on helpompaa erottaa omat tunteensa ja lähestyä nykyhetkeä ilman menneisyydestä kumpuavia oletuksia tai ennustuksia tulevasta lopputuloksesta. Tähän kuuluu myös se, että hyväksyy ihmiset sellaisina kuin he ovat. On turha pettyä henkilöön, joka ei ikinä muista viedä roskapussia. Rakentavampaa on olla luova ja kehittää muita ratkaisuja tilanteeseen, esimerkiksi muistilappu, muistutussoitto tai vaikka erilainen työnjako. 

Tietoisen läsnäolon ja hyväksynnän jälkeen kirja käsittelee lyhyesti empatiaa. Kirja esittelee ensin teoriaa empatian takana sekä miten eri tilanteissa ihminen voi käyttää empatiaa myös omiin ikäviin tarkoitusperiinsä tai tukahduttaa empatian, mikäli toisen kärsimys on liikaa omalle henkiselle hyvinvoinnille. Kirja esittelee myös sisä- ja ulkoryhmän vaikutukset empatian kokemiselle. Sisäryhmää kohtaan koemme empatiaa, mutta ulkoryhmän suljemme siitä pois. Näin vastuu siitä, kuinka laaja sisäryhmä on, ja ketkä on vaarassa joutua ulkopuolelle, on meillä itsellämme. Myötätuntoon vaikuttaa siis se, kuinka hyvin osaa olla tietoisesti läsnä. Myötätunto muuttuu tehokkaaksi vasta sitten, kun sen osaa muuttaa toiminnaksi. 

Empatiassa on tärkeintä ymmärtää se, että katsomme maailmaa usein vain omasta näkökulmastamme. Toisen ymmärtäminen ei aina ole helppoa, sillä hänellä on aivan erilainen näkymä asioihin, kuin itsellä. Ymmärtääkseen toista, joutuu ensin arvaamaan, ellei tunne toista tarpeeksi hyvin. Tämän vuoksi empatian osoittaminen on helpompaa henkilölle, jonka tuntee hyvin tai joka ilmaisee selkeästi omat tunteensa ja tarpeensa. Ymmärtääkseen toista, tulee asettua hänen asemaansa. 

Empatian muuttaminen toiminnaksi tarkoittaa sitä, että tuo näkyväksi sen, että ymmärtää toista. Tämä tarkoittaa sitä, että vahvistaa todeksi toisen reaktiot, tarpeet tai tavoitteet ja osoittaa näkevänsä ja hyväksyvänsä ne riippumatta omasta mielipiteestä. Tämä ei tarkoita sitä, että pitäisi luopua omista arvoista tai tarpeista. Toisen näkökulman voi ymmärtää, olematta itse samaa mieltä. Samaten toisen toiveen vahvistaminen todeksi, ei tarkoita sitä, että toive pitäisi täyttää.

Kirjassa kerrotaan esimerkein, miten toista kuuntelemalla ja läsnäolemalla voi oppia toisesta uusia puolia ja näin vahvistaa ymmärrystä. Yhteys toiseen ihmiseen vahvistuu, kun kuuntelee toista läsnäollen ja hyväksyy toisen ajatukset ja tunteet ilman tuomitsemista, vaikkei olisikaan itse samaa mieltä. Kirjassa on myös avattu tilanteita, joissa on tärkeä olla empaattinen ja yrittää ymmärtää toisen näkökulmaa sekä vahvistaa se todeksi. Tällaisia tilanteita on esimerkiksi ristiriitatilanteissa, toisen lohduttamisessa ja vaikeissa tilanteissa lasten kanssa.

Toisen ymmärtämisen lisäksi on tärkeää myös kuunnella ja ymmärtää itseään eli vahvistaa omat tunteet ja pitää kiinni omista tarpeista ja oikeudesta tunteisiin. Tämä on tärkeää, jotta pystyy ilmaisemaan selkeästi oman tahtonsa ja muiden on helpompi ymmärtää ja olla empaattisia. Näin ihmissuhteissa säilyy tasapaino. 

Joskus tasapaino itsen ja muiden välillä on järkkynyt vakavasti ja henkilön on vaikea ymmärtää itseään ja pitää kiinni omista rajoistaan. Kirjassa käsitellään myös näitä tilanteita ja miten niitä voi itsekin alkaa muuttaa. Kirjan lopussa on myös harjoituksia, joilla voi vahvistaa myötätuntoa sekä muita että itseään kohtaan.