Tämä on blogipohdinta siitä, miten vanhemmuus on syventänyt matkaa minuuteeni, itseeni ja jotakin siitä, mitä se on tuonut tullessaan. Jatka lukemista “Vanhemmuusmatka minuuteen”
Vanhemmuusmatka minuuteen
Avainsana: vanhemmuus
Vauva tuli taloon, kivaa!
Raskauteni sujui leppoisasti, ja tuttuun tapaani valmistauduin lähestyvään synnytykseen ja tulevaan kaksilapsisen perheen arkeen niin huolellisesti kuin osasin. Kävin doulailloissa, polskin Aquamama-kurssilla, valmistelin esikoista tulevaan isoveljeyteen ja tilasin kasvatuskirjallisuutta (Alfie Kohnin Unconditional Parenting, Laura Markhamin Peaceful Parent, Happy Siblings ja Elina Kauppilan Huomaa hetki perheessä – Vanhemman tunnetaitokirja), joita en kylläkään sitten ehtinyt lukemaan, kun vauva syntyikin aikaisemmin kuin luulin.
Jatka lukemista “Vauva tuli taloon, kivaa!”
Kaupparaivarit ja Lempeä kasvatus
Kiintymysvanhemmuusperheet ry:lle esitettiin kysymys, missä haluttiin tietää, mitä pitäisi tehdä kun lapsi saa ns. kaupparaivarit, eli menettää malttinsa julkisella paikalla ja heittäytyy esimerkiksi lattialle makaamaan huutaen. Pohdimme vastausta ja päädyimme seuraavanlaisiin ajatuksiin.
Kun ajatellaan lapsen raivareita ylipäätään, on aika tärkeä muistaa, että lapsen tunneryöppyyn on aina joku syy. Aikuisen mielestä syy voi olla vähäpätöinen, mutta lapselle sekä syy, että tunne ovat todellisia. Syy on usein joku täyttymätön tarve. Kaikkein helpoin tapa raivareiden hoitoon on ennakointi, eli lapsen välittömien tarpeiden täyttäminen jo ennen kauppareissua. Kauppaan ei siis kannattaisi lähteä väsyneen, nälkäisen tai päiväkotipäivästä kuormittuneen lapsen kanssa. Myös aikuisen tarpeet olisi hyvä olla täytetty ennen kauppareissua. Lapselle kannattaa pohtia omaa tekemistä ja vastuualueita kaupassa, jotta lapsen ei tarvitse turhautumistaan purkaa kiukuttelemalla.
Jatka lukemista “Kaupparaivarit ja Lempeä kasvatus”
Läsnäoleva kuunteleminen ja vanhemmuus
Kun puhumme vuorovaikutustaidoista tai sosiaalisista taidoista ja kyvystä olla ihmisten kanssa yhteistyössä, nousee aika merkittäväksi taito kuunnella toista. Hyvät kuuntelijat ovat hyviä ystäviä, reiluja työtovereita ja lasta ymmärtäviä vanhempia. Kun lapseni sanoi häntä kehuttaessa, “Musta tuli näin ihana, koska mua on kuunneltu”, oltiin asian ytimessä. Lapsi aitoudessaan ja sanoillaan kiteytti sen, mikä on tärkeä muistaa aina. Kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve on meillä todellinen. Ja mitä paremmin meitä kuullaan, sen paremmiksi ihmisiksi me kasvamme, koska sillä tavoin opimme myös kuuntelemaan itseämme.
Jatka lukemista “Läsnäoleva kuunteleminen ja vanhemmuus”
Vieraskynä – Miten puhua lapselle ilmastonmuutoksesta?
Ilmastonmuutos on tämän hetken polttava yhteiskunnallinen puheen- ja huolenaihe. Koemme huolta, surua ja ahdistustakin käsillä olevasta tilanteesta. Lapsen kanssa on hyödyllistä puhua ilmastonmuutoksesta useastakin eri syystä. Ensinnäkin lapsi kuulee aiheesta ympärillään olevilta ja mediasta joka tapauksessa. Jos aihe sivuutetaan kotona täysin, se voi aiheuttaa lapsessa hämmennystä ja lisätä pelkoa. Lisäksi on mielestäni tärkeää olla lapselle rehellinen itselle tärkeistä asioista ja jakaa huolenaihe erityisesti, jos huomaa sen aiheuttavan lisästressiä arkeen. On hyvä viestiä lapselle, ettei vanhemman stressi johdu lapsesta.
Jatka lukemista “Vieraskynä – Miten puhua lapselle ilmastonmuutoksesta?”
Erityislasta ei ole lempeydellä* pilattu
Olen usein törmännyt ajatukseen, että nykylasten (aikuisia) häiritsevä käytös ja erityislasten määrän lisääntyminen johtuisi lempeämmästä kasvatuskulttuurista, kun lapsia ei enää entiseen tapaan “laiteta kuriin”. Erityislapsiaan lempeästi kasvattavat vanhemmat saattavatkin saada ympäristöstään usein viestiä: “teet jotain väärin”. Milloin muiden mielestä lapselle on annettu liikaa periksi, milloin on asetettu liian tiukat rajat ja jopa vanhempien rakkauden riittävyyttä saatetaan epäillä. Näille vanhemmille haluaisin kertoa, että erityislapsi voi oireilla, vaikka ne kuuluisat rajat ja rakkaus olisivatkin kunnossa.
Jatka lukemista “Erityislasta ei ole lempeydellä* pilattu”
Arkea herkästi aistivan lapsen kanssa
Kiintymysvanhemmuuden arvot sopivat myös neuropsykologisia erityispiirteitä omaavien lasten (nepsyjen) kasvattamiseen, kunhan muistaa sovittaa omat toimintatapansa lapsen erityispiirteisiin. Aikoinaan sanoitin lapseni tunteita raivotilanteissa ja tarjosin empatiaa kosketuksen kautta. Nykyisin jätän aistiyliherkän lapsen rauhaan. Pysyn samassa tilassa mutta en ota häneen edes katsekontaktia. Keskityn omiin puuhiini kunnes lapseen saa taas yhteyden. Aivan päinvastaisten toimintatapojen taustalla ovat samat arvot; haluan auttaa lasta tunteiden käsittelyssä ja osoittaa että hyväksyn ja kestän kaikki hänen tunteensa. Jälkimmäisessä toimintatavassa en hylkää lasta tunnetasolla (kuten ennen ajattelin lapselle viestiväni) vaan autan häntä minimoimalla raivoa pahentavat ärsykkeet. Hyväksyn hänen tunteensa, kun en anna niiden viedä minua tolaltani.
Jatka lukemista “Arkea herkästi aistivan lapsen kanssa”