UKK: Miksi lapsen ja aikuisen välisen yhteyden vaaliminen on tärkeää?

Lapsi kaipaa luonnostaan yhteyteen ympäröivän yhteisön ja erityisesti lähimpien hoivaajiensa kanssa. Yhteys lapseen syntyy luonnostaan heti syntymässä ja pitää sisällään molemminpuolista luottamusta, ymmärrystä, tarpeiden huomioimista ja ehdotonta rakkautta. Yhteyttä on tärkeä vaalia, sillä sen avulla lapsi on onnellisempi ja itsetunto vahvistuu ehdottoman hyväksynnän ja rakkauden ilmapiirissä. Sitä kautta hänen taitonsa olla yhteydessä itseensä, hyväksyä tunteensa ja ilmaista niitä kehittyvät. Kun ihminen kykenee olemaan yhteydessä itseensä, luonnollisesti myös kyky vuorovaikuttaa ihmissuhteissa muiden kanssa kehittyy.

Tavallisia arkisia keinoja yhteyden vaalimiseen ovat lempeä ja positiivinen keskustelu lapsen kanssa, läsnäoleva kuunteleminen, yhdessä vietetty aika, yhteinen hassuttelu ja erityisesti nauru, rakkaussanojen käyttö, katsekontakti, läheisyys ja kosketus. Nämä toimivat niin pienten kuin isompienkin lasten kanssa. Kun aikuisen ja lapsen välinen yhteys on kunnossa, on arjen vuorovaikutus mutkattomampaa ja ristiriidat selviävät helpommin, kun osapuolet yhteyden ansiosta ymmärtävät toisiaan paremmin. Hyvä yhteys säilyy, vaikka aikuinen ja lapsi eivät olisikaan jatkuvasti vuorovaikutuksessa.

Joskus yhteys rakoilee tai rikkoontuu, mutta se ei ole katastrofi. Yhteyden voi onneksi palauttaa, mutta se vaatii aikuiselta aktiivisuutta. Aikuisen on tärkeä pyrkiä hyvään yhteyteen itsensä kanssa, palauttaa mielenrauha itselleen ja sen jälkeen entistä painokkaammin käyttää ylläolevia keinoja. Yhteyden palauttamisessa erityisen myötätuntoinen ote ja rakkaudenosoitukset ovat tärkeässä asemassa.  Yhteyden palauttamisessa myös yhteisen huumorin löytäminen voi olla avaintekijä. Ja aina kannattaa kokeilla Love Flooding-menetelmää.

Seuraava kysymys:
Pitääkö lapsen kanssa olla aina kaikessa johdonmukainen?

Palaa UKK-sivulle

Share Button

Kirjaesittely: Mitä ihmettä? Opi ymmärtämään lapsesi mieltä

Mitä ihmettä? – opi ymmärtämään lapsesi mieltä on mainiosti Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n sivuilla esiteltäväksi sopiva teos. Usein keskusteltaessa lempeästä kasvatuksesta ja rakentavasta vuorovaikutuksesta puhutaan siitä, miten tärkeää on ymmärtää lasta ja tukea hänen yksilöllisyyttään. Lapsia – tai ylipäätään muita ihmisiä – ei kuitenkaan aina ole helppo ymmärtää. Tähän lastenpsykiatri Janna Rantalan ja psykologi Leea Mattila tarjoavat apua tällä teoksella.

Kirja koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa on nimeltään Ihmeellinen mieli. Siinä avataan mentalisaation käsitettä ja se on kirjan teoreettinen osuus. Toisessa osiossa kuvataan mentalisaation käyttöä arkisissa lapsiperheiden tilanteissa. Johdannossa kirja lupaa sen avulla voitavan muuttaa arkea toimivammaksi tai huomata, että osaankin jo aika hyvin.

Ihmeellinen mieli

Mentalisaatiota sanotaan esimerkiksi tunteilla höystetyksi arkijärjeksi ja “mielen pitämistä mielessä”. Se on ymmärrystä siitä, että meillä jokaisella on oma mieli, joka toimii eri tavoin. Mentalisaatio on myös ymmärrystä siitä, että mieli ohjaa toimintaamme. Se ei varsinaisesti tarkoita, että pitäisi kyetä lukemaan ajatuksia. Tärkeää on tiedostaa, että jokin ohjaa lasta ja olla utelias mitä toisen mielessä liikkuu. Mitä ihmettä lapsi ajatteli, kun teki noin, tai mikä tarve hänellä on tyydyttämättä? Alunperin mentalisaatioteoria on luotu psykoterapeuttiseksi menetelmäksi ja ammattilaisten käytössä se on vakiintunut tapa ymmärtää mielen terveyttä. Koska mentalisaatio kuitenkin liittyy vahvasti ihmisen arkiseen olemiseen, on sitä mahdollista soveltaa vanhemmuuteen.

On oleellista ymmärtää, että mieli ohjaa meitä koko ajan. Silloinkin kun käyttäydymme erikoisesti, jokin saa meidät toimimaan niin. Mielessä ajatukset, toiveet, halut, tarpeet jne kytkeytyvät päälle. Mentalisointia voi sanoa myös mielen tavoitteluksi. Sen avulla, eli toisen mieltä pohtimalla ja ihmettelemällä, meidän on mahdollista ymmärtää toimintaa, joka muuten näyttää käsittämättömältä. Mentalisaatio ei ole kuitenkaan automaattista ja usein tulkitsemme asioita omasta näkökulmastamme käsin. Jos lapsen toimintaa ei pysähdy miettimään, saattaa tahtomattaan väheksyä tai ohittaa lapsen kokemuksen. Mentalisaatio itsessään on haastavaa, mutta vielä haastavammaksi sen tekee ajatus, että on ymmärrettävä, ettei koskaan voi oikeasti varmaksi tietää, mitä toisen mielessä liikkuu. Ihmisten mielet ovat aina toisistaan erilliset ja erilaiset. Siksi kukaan meistä ei koskaan täysin pääse toisen pään sisään, eikä aina onnistu arvaamaan lapsen – tai edes omia – motiivejaan toimia. Päämäärä ei ole siis tietää, vaan yrittää ymmärtää. Ja kun tietää, ettei voi tietää, ei jyrää toista, mikä puolestaan johtaa rakentavaan vuorovaikutukseen. Vuorovaikutuksella ja ihmissuhteilla on tutkimusten mukaan suurempi vaikutus mielenterveyteen kuin geeneillä. Mentalisaatio kehittyy jo lapsuuden ihmissuhteissa.

Mentalisointia ei ole tarpeen tehdä koko ajan, mutta se on tärkeä väline lapsen ymmärtämisessä ja väärinkäsitysten välttämisessä ja selvittelyssä. Mentalisaation avulla vanhemman on myös mahdollista välttyä vallankäytöltä ja pakottamiselta. Kun lasta ymmärtää ja kuulee, on helpompi hyväksyä aikuisen määräys. Meillä kaikilla on tarve tulla ymmärretyksi (toim. huom.: ymmärtämisen ja kuulemisen avulla pakottamiseen ei tarvitse välttämättä ryhtyä!)

“Mielen pitämistä mielessä” tekee valtaosa vanhemmista koko ajan ja useimmat toimivat niin jo ihan vauvan kanssa. Vastaavasti arjessa pidetään mielessä ystävää, jolle ostamme mieleistä tuliaista, tai jätetään sanomatta asioita, joilla saattaisimme loukata läheistä.

Kun lapsi kasvaa ja tarpeet moninaistuvat, voi mentalisointikin olla haastavaa. Ajattelumme on aina sidonnainen tunteisiin ja tämä asettaa mentalisoinnillekin haasteita. Kuitenkin lapsi harjoittelee tunnetaitoja ja mentalisointia aikuisen ohjauksessa ja etenkin mallista. Kun huomioi muita ja kiinnittää huomionsa tunteisiin ja ajatuksiin, pystyy niitä säätelemään. Vanhemman olisi tärkeä olla tietoinen omista tunteistaan ja ajatuksistaan, jotta hän pystyisi olemaan turvallinen ja vakaa aikuinen. Mentalisointia kuitenkin hankaloittaa tunnemyrskyt, jotka liittyvät lapsen kasvuun ja ylipäätään vanhemmuuteen. Tunnetaidot ja mentalisointi liittyvät siis hyvin kiinteästi yhteen. Jos aikuinen ehtii ennen tunnereaktiota mentalisoimaan lapsen kokemusta, hän pystyy säätelemään tunnettaan. Stressaantuneena, kuormittuneena ja omat tarpeet täyttymättömina se voi olla vaikeaa. Kun mentalisaatio heikkenee, ihmisestä tulee ehdoton ja hän saattaa hyvin mustavalkoisesti kokea tietävänsä toisen aikeet ja ajatukset. Halu pohtia toisen näkökulmaa pienenee, samoin kuin kyky pohtia omien tulkintojen totuudenmukaisuutta. Tämä voi näyttäytyä joko raivoamisena tai sitten passiivisuutena – ollaan kuin ei kuultaisikaan. Onneksi ainakin välillä tunteiden säätely ja mentalisaatio onkin helppoa. Aikuisen tulisi siis pyrkiä pitämään itsensä tasapainossa ja tietysti pohdiskelemaan tilanteita myös jälkikäteen. Täydellinen on tuskin kukaan ja on ihan normaalia joskus tehdä virheitä.  

Lapsen mentalisaationkyvyn kehittyminen
Kyky mentalisoida tapahtuu aina suhteessa aikuiseen. Lapsi oppii mentalisoimaan, kun häntä hoitaa aikuinen, joka toimii samoin. Sen lisäksi, että aikuinen tulkitsee lapsen näkökulmaa hänen toiminnassaan, aikuinen myös pyrkii katsomaan omaa toimintaansa lapsen näkökulmasta. Lapsen tunnetilojen huomaaminen ja niiden sanoittaminen on tärkeää. Yhtä tärkeää on pyrkiä ymmärtämään lapsen syitä silloinkin, kun hän toimii ei-toivotusti. Tunnetaidot kehittyvät varsin hitaasti ja vaativat aktiivista vuorovaikutusta. Lohtua, empatiaa ja syliä tarvitsevat myös isot lapset. Lapsille on mentalisaatiokyvyllä on iso merkitys. He ovat suosittuja kavereita, pärjäävät ryhmässä ja oppivat taas lisää vuorovaikutuksesta.    

Mentalisaatiokyky alkaa kehittyä jo vauvana, koska vauvallakin on jo tunteita, mutta hän ei vielä tiedä mitä tuntee. Vastatessaan vauvan tarpeeseen aikuinen heijastaa vauvan kokemuksen intensiteettiä. Kyse on peilaamisesta, jota useimmat vanhemmat tekevät luonnostaan ja vauvaan suhtaudutaan myötäeläen. Tätä samaa kaipaavat myös tahtova taapero tai traaginen teini, vaikka tarpeiden ja tunteiden arvaaminen heidän kohdallaan on vanhemmalle paljon vaikeampaa. Lapsen mentalisaatiokyvyn kannalta aikuisen ennakoitavuudella on myös merkitystä. Kun kyky kehittyy, lapsi oppii kiinnittämään huomiota siihen, mitä muiden päässä liikkuu. Hän oppii esimerkiksi ilahduttamaan, koska tietää mistä aikuinen ilahtuu.

Sen lisäksi, että sanoitetaan tunteita, sanoitetaan ja ymmärretään myös intentioita, eli toiminnan syitä ja tarkoitusperiä. Aikuisen on tärkeä nähdä lapsi hyväntahtoisena, ja muistaa tämän kehitystaso. Näin lapsen intentio ja toiminta linkittyvät, eli sisäinen ja ulkoinen maailma kohtaa ja syntyy mielikuva minusta, joka pystyy toteuttamaan ideoitaan. Käytännössä tämäkin hankaloituu, kun lapsi kasvaa. Pienen lapsen raivarit johtuvat yksinkertaisesti siitä, ettei lapsi osaa ilmaista intentiotaan niin, että aikuinen ymmärtäisi. Lapsi ei myöskään kykene ymmärtämään, miksi hän ei vaikkapa saa koskea kännykkään, mutta aikuinen saa, vaikka hänen intentionsa olisikin tutkia kivaa esinettä, ei rikkoa sitä. Kun hän toistaa halunsa, saattaa vanhempi tulkita tämän uhmaamisena. Tilanne olisi paljon helpompi, jos vanhempi kykenisi näkemään lapsen intention. Vastaavassa tapauksessa on muistettava, että lapsi ei vielä kykene näkemän aikuisten intentioita, vaan tekee päätelmiä sen perusteella, mitä näkee. Aikuisen käytös on ratkaiseva, ei se, mitä hän mahdollisesti ajattelee ja tuntee. Jos siis aikuinen ei ymmärrä lasta, joka tavoittelee kännykkää, on aikuinen karkeasti ilmaisten lapsesta ilkeä ja tuhma, kun ei anna sitä. Lapsi ei kykene tilanteiden arvioimiseen ja joustavaan ajatteluun. Näissä tilanteissa lapsi tulee kohdata empaattisesti, ei järkisyillä perustellen.

Puheen kehitys helpottaa lapsen tulkitsemista puolin ja toisin. Silti ajatus pysyy samana: on tärkeää, että aikuinen haluaa ymmärtää lasta ja on kiinnostunut tämän ajatuksista sekä osoittaa sen selvästi.  Mentalisoivan aikuisen on myös otettava lapsi tosissaan. Tunteet ovat aina totta, ja aikuisen on tärkeä se ymmärtää. Mentalisointi ei kuitenkaan ole ajatusten lukua, eikä joka kerta tarvitse ymmärtää – silti lapsen taidot kehittyvät.

Suhteessa aikuiseen
Useimmiten mentalisointi tapahtuu aikuisilta ihan luonnostaan. Jos ei tapahtuisi, se olisi valtavan raskasta. Lapsen taitojen kehitykselle ei myöskään ole haitallista, jos aikuinen ei aina mentalisointiin kykene. Näin tapahtuu esimerkiksi stressitilanteessa tai väsyneenä. Kun aikuinen ajautuu voimakkaaseen tunnetilaan, hän vajoaa lapsen tasolle, eikä pysty auttamaan lasta. Näin käy useimmille joskus, ja sen voi paikata jälkeenpäin. Joskus aikuisen mentalisaatiokyky ei ole lapsuudessa kehittynyt, mutta sitä on onneksi vielä aikuisuudessa mahdollisuus korjata.

Kun aikuisen mentalisaatiokyky ei toimi, aikuisen sisäinen maailma hämärtää tulkintoja, eli aikuinen ei tavoita lapsen ulkoista todellisuutta. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos vanhemmalla on jokin ylitsepääsemätön pelko. Hän saattaa olettaa, että lapsi pelkää samaa asiaa ja toimii silloin pelkonsa sanelemana. Vanhempi voi myös tulkita vauva itkua väärin, koska ei tavoita lapsen tunnetilaa.

Kasvu tapahtuu niin, että aikuinen lukee lapsen mielen sisältöä, mutta myös lapsi pyrkii tavoittelemaan aikuisen mielenliikkeitä. Jos aikuisen mentalisaatio ei toimi, lapsi ei pääse kehittymään. Näissä tilanteissa voisi sanoa, että aikuisen yhteys omaan itseensä on katki. Toisilla pysyvästi, enemmistöllä satunnaisesti.

Ihmisellä on luontaisesti selviytymiskykyä haastavistakin tilanteista. Se on nimeltään resilienssi ja sitä kirjoittajat kutsuvat henkiseksi pommisuojaksi. Relisienssi kehittyy hyväksi, jos mentalisaatiokyky on jossain elämänvaiheessa (suhteessa aikuisiin) päässyt kehittymään niin vahvaksi, että he pystyvät käyttämään sitä myös stressaavissa tilanteissa. Psyykkisesti vahvan, eli resilitentin ihmisen elämässä on ollut haasteita ja käsittelymahdollisuuksia. Merkittävää on, että lapsen mentalisaatiokyky ja resilienssi eivät kehity ainoastaan vanhempien kanssa, vaan esimerkiksi hyvät ystävyyssuhteet ja muut läheiset ihmissuhteet ennustavat niiden kehittymistä.

Mentalisaatiotaidosta aikuisiällä on hyötyä myös aikuiselle itselleen, sillä sen avulla voi esimerkiksi kyetä ymmärtämään omien vanhempien vääriä tekoja ja sitä kautta antaa heille anteeksi.

Mentalisaation haasteet
Muutama tärkeä asia on hyvä nostaa esiin, kun puhutaan haasteista, jotka voivat olla mentalisaation tiellä. Nämä ovat tärkeitä sekä tietää että tunnistaa. Haasteita voivat aiheuttaa aikuisesta tai lapsesta johtuvat asiat.

Teleologisella asenteella tarkoitetaan sitä, kun lapsen mielenliikkeisiin ei edes pyritä perehtymään. Tähän liittyy se, että lasta halutaan hallita ja hänen toivotaan toimivan aikuisen mielen mukaan. Ajatellaan, että kun lapsi vastustaa aikuisen ohjausta, se on turhaa kiukuttelua, uhmaikää, huomionhakua, kurittomuutta, teiniangstia jne. Aikuinen ei siis kykene, eikä halua nähdä lapsen toiminnalla olevan tarkoitusta. Kun lapsen (tai aikuisen) intentioita ei koskaan tunnisteta, on sillä pysyvä vaikutus paitsi lapsen ja aikuisen väliseen suhteeseen, myös lapseen itseensä. Kun suhteesta puuttuu lämpö, leikillisyys ja jousto, on vuorovaikutus haastavaa ja vanhempi kokee tilanteen raskaana, eikä lapsi saa kokea ehdotonta rakkautta, mikä on hyvinvoinnin tärkeä edellytys. Kun lapsi kasvaa näin, hän ei aikuisenakaan kykene arvostamaan omia tunteitaan ja tarpeitaan. Sanomattakin on selvää, että teleologisesta asenteesta on tärkeää pyrkiä eroon.  

Psyykkisen vastaavuuden tilalla tarkoitetaan sitä, kun ihmisen sisäinen maailma hallitsee hänen tulkintoja ja asioiden kokemista. Hänellä omat tunnetilat ja ajatukset sekoittuvat todellisuuteen ja asioita tarkastellaan vain niiden kautta. Silloin havainnot voivat olla täysin vääristyneitä.

Uskottelutilassa taas sisäinen ja ulkoinen maailma kyllä löytyvät, mutta eivät yhdisty. Aikuinen tekee havaintoja, mutta ei osaa tulkita niiden merkityksiä loogisesti. Tällöin aikuinen luulee, että hänen luulonsa on tieto ja päättää lapsen puolesta, mitä tämän mielessä on liikkunut.

Ihmeellinen arki

Kirjan jälkimmäinen kappale kertoo käytännön vinkkejä siihen, miten aikuinen voi paremmin oppia ymmärtämään lapsen mieltä. Aikuisen toimenpiteet ovat valtavan tärkeitä, koska lapsi tarvitsee mentalisointikykyä esimerkiksi vertaistensa kanssa toimiessa. Aikuista itseään taidon kehittäminen hyödyttää myös. Sen avulla voi välttää hermostumistaan, kun ymmärtää toista ja oppii tunnistamaan omat intentionsa.

Ymmärryksen etsimistä
Ensimmäinen tehtävä ymmärryksen lisäämisessä on oppia erottamaan havainto ja tulkinta toisistaan. Lapsen käytös pitäisi nähdä vain käytöksenä, eikä tulkita sitä tahalliseksi ärsytykseksi. Tai puolison pöydälle jättämä lautanen tulee nähdä vain pöydälle jääneenä lautasena, ei puolison tahallisena välinpitämättömyytenä. Tämä saattaa olla yllättävän vaikeaa, vaikka kuulostaakin simppeliltä. Mitä läheisempi ihmissuhde, sen vaikeampaa mentalisaatio on. Tätä voi harjoitella arkena kaikissa eri tapahtumissa ympärillään.

Ymmärtämiseen liittyy kaksi puolta. On yritettävä havainnoida sekä lapsen käytöstä, että omia käsityksiämme lapsen toiminnasta. Mentalisointiin ei liity tietäminen, vaan arvioiminen, arvaaminen ja ihmetteleminen. Lapsi kannattaa ottaa mukaan ihmettelyyn lempeästi kysyen. Kiinnostus, myötäelävät ilmeet, eleet ja kehonkieli auttavat lasta luottamaan aikuiseen. On tärkeä ymmärtää, että lapsella ei juuri koskaan ole paha aikomus. Aina syy lapsen toimintaan ei edes selviä, koska lapsi ei tiedä sitä itsekään. Silloinkin oleellista on osoittaa kiinnostusta ja halua myötäelää.

Ymmärrystä helpottaa, kun suhde lapseen on avoin. Tärkeintä on kuunnella lasta niin, että lapsi haluaa kertoa. Kun vahvistaa lapsen ja aikuisen välistä yhteyttä hyvänä hetkenä, on lasta helpompi ymmärtää ja lapsen on helpompi puhua huononakin hetkenä. Keskeisintä on myötäelävä ymmärrys. Korjaaminen, vähättely, neuvominen tai tunteisiin hurjasti mukaan lähteminen eivät ole rakentavaa vuorovaikutusta. Kun lasta ohjataan kertomaan ja häntä halutaan kuulla, on lapselle jo aiemmin tarjottava ajatteluprosesseja kuvaavia sanoja. Tämän aikuinen tekee mallintamalla. “Minä huomaan/ajattelen/arvioin, että olet väsynyt” on eri sävyinen kuin suora “Olet väsynyt”. Myös omia intentioitaan ja ajatteluprosesseja kannattaa selittää ja joskus voi olla syytä vastata lapselle, ettei ole miettinyt asiaa tuolta kannalta tai ettei tiedä vastausta.

Kun lasta halutaan häntä kasvattaessa ohjata oikeaan ja samalla mentalisoida, tulee aikuisen päästä sisälle lapsen kokemukseen, kertoa minä-viestein oma näkemys silloin kun se on tarpeen ja auttaa tunteiden säätelyssä tai rajoittamisessa. Myös lasta rajoittaessa on tärkeä mentalisoida ja selittää ja lisäksi on tärkeä muistaa lapsen näkökulma. Lapsi ei vielä tunne maailmaa jossa elää, eikä osaa vielä lukea muiden mieliä. He eivät siis tee asioita tahallaan, vaikka se aikuisista joskus voi siltä tuntua. Reagoidessaan lapsen toimintaan aikuisen on kyettävä erottamaan oma tunne ja ajatus. Aikuista saattaa ärsyttää, mutta lapsi ei ole ärsyttävä. Kaikki tunteet ovat kuitenkin myös aikuiselle sallittua ja aikuisen täytyy ne kuunnella, kuulla ja hyväksyä itsessään. Vain sillä tavoin hän pystyy säätelemään tunteitaan ja opettamaan säätelyä myös lapsille. Kirjassa on erinomaisia pieniä vinkkejä tunnesäätelyn tueksi, jotka ovat tietoisuusharjoituksia, eli harjoituksia, joilla palautat itsesi tähän hetkeen, etkä lähde toimimaan impulssin perässä.

Mentalisoinnissa ja ymmärryksen etsimisessä on monta askelta, joissa joskus onnistuu ja joskus taas ei. Kehittyminen on tärkeää, mutta täydellisyyden tavoitteleminen turhaa. On muistettava, että mentalisointia tarvitaan myös hyvissä hetkissä.

Riitojen (ja leikkien) kautta
Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu riitojen läpikäynti ja yhteyden palauttaminen. Riitojen välttelyä sen sijaan ei pidetä hyvänä vuorovaikutuksena. Lapsen on hyvä huomata, ettei vanhempi hylkää häntä ristiriidoissa. Yhteyden vahvistaminen ja luottamus ehdottomaan rakkauteen saavat lapsen toimimaan toivotusti paljon paremmin, kuin pakottamalla. Aina vanhempi ei ristiriitatilanteessa kuitenkaan osaa toimia rakentavasti, ja hän saattaa turvautua kiristämiseen tai pakottamiseen. Nämä rikkovat tunneyhteyttä. Esimerkiksi jättäminen jäähylle jättää lapsen yksin mielensä kanssa ja lapsi tarvitsee aikuista eniten nimenomaan silloin, kun hän käyttäytyy ei-toivotusti. Lempeys, empatia ja ystävällisyys puolestaan kertovat lapselle, että aikuinen auttaa hänet tunnemyrskystä yli. Jos lasta käskytetään ankarasti, häntä ei ymmärretä ja kuulla sekä jätetään tunteiden kanssa yksin, tunneyhteys katkeaa. Tunneyhteyden katkos aiheuttaa lapselle aitoa hätää. Jos tilanteet toistuvat usein, katkeaa yhteys kokonaan ja vanhemman ja lapsen välit huononevat. Myös väärin tehneen lapsen mieltä tulisi mentalisoida ja antaa lapsen kertoa oma näkökulmansa syyttelemättä ja tuomitsematta. Opetuksen aika on myöhemmin. Sisarussuhteisiin liittyy usein riitelyä ja niissäkin voi oppia sekä opettaa mentalisaatiota. Riitoja selvitellessä kannattaa kannustaa lapsia kertomaan ja kuuntelemaan sekä oma, että toisen näkökulma ja taitojen edetessä arvioimaan miten riidan olisi voinut estää ja miltä toisesta mahtoi tuntua. Aikuisen mallilla ja läsnäololla on tärkeä rooli.

Lapsen elämässä leikillisyys on tärkeää. Leikin kautta lapsen mielikuvitus ja mentalisaatiokyky kehittyy. Mentalisointia on kiinnostua lapsen asioista ja aikuisen on tärkeä kiinnostua lapsen leikeistä- ja osallistuakin jollain tavoin. Kukin lapsi-vanhempipari voi löytää itselleen sopivan tavan leikkiä, harjoitella mentalisaatiota sekä ylläpitää tunneyhteyttä.
Elokuvat, kirjan ja pelitkin voivat olla mainiona tukena mentalisaation harjoittelussa.

Paljon on tehtävissä
Elämä lapsen kanssa voi olla taiteilua, taistelua, täynnä haasteita ja tunnemyrskyjä. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Mentalisoiva ote voi olla ratkaisu lempeämpään ja mukavampaan lapsiperhearkeen, jossa vanhemmuudesta ja elämästä lasten kanssa saa aidosti nauttia. Teoksen viimeinen kappale kuvaa esimerkkitilanteita, joiden yhdistävä tekijä on nimenmaan lasta kuuleva ja mentalisoiva ote, enkä näe tarpeelliseksi esimerkkejä tässä kuvata.

Keskeisesti mentalisaatioon on muutama tärkeä ajatus, joista tärkein lienee aidosti kiinnostunut ja ymmärrystä etsivä mieli. Aikuisen on aloitettava mentalisaatiotilanteessa  havainnoimaan omaa mielentilaansa. Jos yhteys omaan itseen on hukassa ja tunteet meinaavat ottaa vallan, on tärkeä ensin rauhoittua. Sen jälkeen lapseen tulisi aina ottaa kontakti: ainakin katse, eikä lempeä kosketuskaan ole paha vaihtoehto. Kun pääsee lapsen rinnalle, peilataan, soinnutetaan ja kuunnellaan. Osoitetaan lapselle, että halutaan ymmärää lapsen ajatus ja intentio. Rauhallisena voidaan keskustella ja selvitellä asioita. Lapsen kuunteleminen on äärimmäisen tärkeää. Jos on pakko toimia, täytyy toimia ja jättää loputon selittely. Ja jos ei ole pakko, niin sitten voi joustaa. Molemmissa tapauksissa asian voi purkaa myöhemmin. On myös tärkeä antaa lapselle aikaa kasvaa. Ihan heti ei tarvitse osata kaikkea.

Vimeisenä ja tärkeimpänä muistutetaan, että aikuisen on tärkeä joustaa itsensä kanssa ja hyväksyä, ettei aina onnistu. Tärkeintä on oikea suunta ja halu ymmärtää sekä itseä, että lasta.  Aikuinen voi kasvaa lapsen rinnalla.

Petra Masko –

Takasin kirjaesittelyihin