Vauva tuli taloon, kivaa!

Raskauteni sujui leppoisasti, ja tuttuun tapaani valmistauduin lähestyvään synnytykseen ja tulevaan kaksilapsisen perheen arkeen niin huolellisesti kuin osasin. Kävin doulailloissa, polskin Aquamama-kurssilla, valmistelin esikoista tulevaan isoveljeyteen ja tilasin kasvatuskirjallisuutta (Alfie Kohnin Unconditional Parenting, Laura Markhamin Peaceful Parent, Happy Siblings ja Elina Kauppilan Huomaa hetki perheessä – Vanhemman tunnetaitokirja), joita en kylläkään sitten ehtinyt lukemaan, kun vauva syntyikin aikaisemmin kuin luulin.


Synnytin kuopuksemme ammeeseen puoli tuntia Naistenklinikalle kirjautumisen jälkeen aikaisin huhtikuisena lauantai-aamuna. Kaikki sujui rauhallisesti ja luonnollisesti, annoin synnytykselle arvosanaksi 10. Oli mahtavaa saada kokemus spontaanisti käynnistyneestä synnytyksestä esikoisen yliaikaisuuden vuoksi käynnistettyyn ja lopulta istukan käsin irroitukseen johtaneeseen synnytykseen verrattuna.

Imetys lähti hyvin käyntiin synnytyssalissa ja ensimmäiset pari päivää se sujui oikein hienosti. Sitten rinnanpäät kipeytyivät esikoisen ajoilta tuttuun tapaan, ja noin viikon ajan imetys sattui niin, että itketti. Tiesin, että kipu hellittäisi, ja pian imetys olisi yhtä vaivatonta ja helppoa kuin esikoisenkin aikana, mutta pariin otteeseen muistan katselleeni heräilevää vauvaani kauhulla pitäen samalla kaalinlehtiä kipeillä rinnoillani – kohta on taas aika imettää, ja se sattuu!

Lapsentahtinen imettäminen ja pesiminen vauvan kanssa iho ihoa vasten täyttivät elämäni synnytyksen jälkeen. Nukkumaan mennessä sain kuitenkin esikoiseni kainalooni isän sylitellessä vauvaa. Ne hetket olivat tosi tärkeitä, kun luimme iltasadun vauvan ensipäivinä ihan vain kahdestaan, ja yhtäkkiä mukamas paljon isommaksi kasvanut rakkaani saikin nukahtaa tuttuun tapaan kainalooni. Mieheni lähentyi selvästi aina niin kovin äidin perässä kulkeneen esikoisemme kanssa. Nelivuotias oli ja on aivan ihana imetystukihenkilö: Aina kun pikkuveli vaikutti tyytymättömältä, häneltä tuli ratkaisuehdotus: ”Äiti, anna vauvalle maitoa!”. Isoveli ja mieheni pitivät minusta hyvää huolta tuomalla käden ulottuville tarpeeksi vettä ja syömistä (suklaata).

Pikkuisemme on sylivauva, kuten veljensäkin aikoinaan. Tästä syystä toivoin, ja sain, nimiäislahjaksi kantovälineen, joka sopisi vastasyntyneen kantamiseenkin. Esikoisen aikaan hyvin palvellut Tula-kantoreppu olisi sopiva vasta muutaman kuukauden kuluttua.

Vauva oli viiden viikon ikäinen, kun matkustimme ensimmäistä kertaa vähän pidemmälle reissulle. Lähdimme Vierumäelle pienelle toukokuiselle sporttilomalle. Vauva kulki mukanamme ulkotenniskentällä, sisäurheiluradalla ja jopa golfkentällä niin myöhään illalla, ettei paikalla ollut enää muita golfareita. Vauva joko nukkui, oli sylissä tai imetettävänä. Samat puuhat toistuivat vielä muutaman kuukauden päästä toisellakin Vierumäen reissullamme ja liikuntaharrastuksissa muutenkin. On suuri onni omata pitkämielisiä ystäviä ja sukulaisia, jotka suostuvat esimerkiksi pelaamaan padelia siten, että vuorotellen neljä pelaa ja viides katsoo lasten perään, ja sitten vaihto.

Vauva on nukkunut vieressäni syntymästään lähtien. Emme hankkineet vauvaa varten pinnasänkyä todettuamme sen jo esikoisen aikana meille täysin hyödyttämäksi, vaan sen sijaan ostimme 90 cm leveän runkopatjan 160 cm perhepetimme jatkeeksi. Meillä on niin kapea makuuhuone, että koko perheen jättisänkymme ulottuu nyt seinästä seinään. Tuntuu luonnollisimmalta ja turvallisimmalta valinnalta nukkua vierekkäin koko perheen kesken. Olemme kaikki hyväunisia, iltavirkkuja ja aamuntorkkuja. Vauva on hämmästyttänyt meitä unenlahjoillaan, ja aiomme nauttia tilanteesta niin pitkään kuin se vain kestää (esikoisen rikkonaisia öitä kauhulla muistaen!). Vauvamme oppi vastikään puolivuotiaana ryömimään ja sen vuoksi irrotimme sängynjalat, ettei pudotus sängystä sattuisi. Peppu ylös + jalat ensin -pudottautumistreenit ovat alkaneet.

Meille on tärkeää kohdella vauvaamme kunnioittavasti ja varmistaa, että hänellä olisi mahdollisimman mukava ja ”oikein ymmärretty” olo. Olen oppinut tunnistamaan vauvamme kakkahätämerkit, ja ensimmäisten viikkojen jatkuvaa kakkarumbaa lukuunottamatta olemme kakattaneet vauvaamme melko onnistuneesti lavuaariin ja vessanpönttöön. Pissaviestejä en edelleenkään osaa lukea, mutta onneksi pissat yleensä tulevat samalla kuin kakatkin. Jos vauva viestii vessahätää, menemme heti vessapuuhiin hänen kanssaan. Ajatus siitä, että joutuisi itse olemaan pissat tai kakat housuissa/vaipassa kuulostaa niin inhottavalta, että haluan helpottaa vauvani oloa aina mahdollisimman pian.

Täysimetin vauvaani tasan puolivuotiaaksi ja ilmoitin neuvolaankin, ettemme aio aloittaa soseiden maistelua aiemmin (tai pikemminkin ollenkaan) vaan odotamme puolivuotiaaksi ja sitten jatkamme maitoillen ja sormiruokaillen. Syitä tähän oli kolme: 1) hyvä kasvu pelkällä äidinmaidolla ja 2) helppous (alkuvaikeuksien jälkeen imetys sujui todella vaivattomasti) ja 3) sormiruokailu on ihanaa mutta jäätävän sotkuista puuhaa, enkä halunnut aloittaa siitä seuraavaa siivoushulabaloota yhtään aiemmin kuin olisi pakollista. Haluan tarjota lapsilleni parasta, mutta olen myös laiska varsinkin siivouksen ja kokkailujen suhteen, joten tämä oli meille paras ratkaisu!

Vauvamme on aloittanut sormiruokailun innokkaasti, rauhallisesti ja, no – sotkuisesti. On mahtavaa syödä koko perheen kesken soveltaen samaa ruokaa ja yhtaikaa. Vauva saa tehdä omaa ruokailuaan koskevat päätökset, meidän tarjolle asettamien ruokien rajoissa, samalla kun suun ja sormien motoriikka harjaantuu. Kuopuksemme käsittelee ruokaa suussaan paljon rauhallisemmin kuin kakojaesikoisemme, joten senkin puolesta yhteisruokailu on suhteellisen auvoista. Mitä nyt pitää varoa astumasta lattiasuojuksen päälle tippuneeseen tomaattiin, eikä nirsostelevalle nelivuotiaalle todellakaan maistu kaikki tarjottava.

Vauva on sosiaalisesti vilkkaan ja liikkuvaisen elämämme ja arjen pyörityksen keskipisteessä, ei kuitenkaan keskipisteenä. Vauva kulkee mukanamme siellä missä mekin, oli kyseessä sitten eläköityvän pomoni läksiäiskahvitukset, Tukholman työmatka, mökkiviikonloppu tai Vauvakino.

Vauvan tarpeisiin pyritään vastaamaan niin pian kuin mahdollista, ja hänen tarpeensa uneen, maitoon, ruokaan ja seurusteluun ovat hetken aikaa ykkösprioriteetteja. Itsestään selvästi hyväntuulinen, levännyt ja kylläinen vauva on paljon mukavampaa seuraa kuin kiukkuinen, väsynyt ja nälkäinen pikkuinen.

Äidin ja isän oman ajan tarve, puhumattakaan yhteisestä ajastamme, ei näin pikkuvauva-aikana varmasti ole riittävällä tasolla. Isovanhemmat asuvat kaukana, ja lähimmillä tukiverkostoilla on omat kiireiset elämänsä. Väliaikaisen kuormituksen kuitenkin kestää, kun ymmärtää, että vauva on tarvitsevimmillaan ensimmäisen vuotensa aikana.

Kuopuksemme on ollut kaiken kaikkiaan niin helppohoitoinen, vaivaton, iloinen, hyvin nukkuva ja kasvava, ihana ja suloinen vauveli, että tällä hetkellä painin hirmuisten vauvahaaveiden kourissa! Vaikka juuri tälläkin hetkellä, kun kirjoitan tätä tekstiä kännykkä kädessäni, minulla on oma puolivuotias vauva kainalossani! Pitää yrittää muistella, miten vaivattomalta ja sopivalta neljän vuoden ikäero esikoisen ja kuopuksemme välillä tuntuikaan, ja miten raskaalta pelkkä ajatus kahdesta alle kaksivuotiaasta samaan aikaan kuulostaa!

Nyt kuitenkin yritän keskittyä nauttimaan leppoisista vauvahetkistä. Ne ovat ihanimmillaan niin ihania, että niiden avulla kestää väsymyksen, ajoittaiset riittämättömyyden tunteet, jatkuvan sotkun, kesken katkeavat ajatukset ja kaiken sen, mitä vauva elämäämme toi.

Share Button