Vuorovaikutustavat ovat keinoja – yhteys on päämäärä

Lapseni sai aiemmin toistuvasti pitkäkestoisia raivokohtauksia. Erään tällaisen aikana hän sai sanottua: “Haluan rauhoittua, mutta en voi, koska siitä tulisi sinulle hyvä olo!” Se oli pysäyttävä hetki. Tajusin käyttäneeni “aktiivista kuuntelua” saadakseni oman viestini perille ja hiljentääkseni lapsen, en ymmärtääkseni lasta. Olin koettanut helpottaa omaa oloani, en auttaa lasta pyyteettä. Olin toiminut pelosta, en rakkaudesta, käsin. Tietoiset vuorovaikutuskeinot eivät toimi, jos aito pyrkimys yhteyteen puuttuu.

Seuraavalla kerralla otin eri asenteen. Ensin tiedostin hankalat tunteeni: kiireinen ja epävarma tilanne laukaisi pelon omasta riittämättömyydestä. Kun pelko tuli sanallistetuksi, se ei tällä kertaa kasvanut sietämättömäksi, tullut torjutuksi ja muuntautunut vihaksi. Seuraavaksi hyväksyin mielessäni tilanteen: lapsen kohtaus saattaisi kestää loppuillan tai lyhyemmän ajan – sitä en voinut tietää ennalta tai kontrolloida. Lähetin itselleni myötätuntoa: tilanne saattaisi muotoutua minulle hankalaksi omien käsittelemättömien traumojeni vuoksi, mutta ainakin tein parhaani näistä lähtökohdista. Sen jälkeen heräsi myötätunto lasta kohtaan: “Lapsellani on vielä hankalampaa, ja minun tehtäväni on auttaa häntä.”

Tiedostaminen, hyväksyntä ja myötätunto saivat minut kokemaan syvää rauhaa ja pyyteetöntä rakkautta. Kun aiemmin jouduin harkitsemaan sanojani tarkasti (miten vaikkapa muotoilla minäviesti niin ettei tulistuva lapseni tulistuisi lisää), nyt sanat tulivat itsestään, kuin “suoraan sydämestä”. Hankala tilanne loppui kuin seinään, kun rauhallisuuteni tarttui lapseen. Tuntui, kuin olisin ensi kertaa saanut syvällisen yhteyden itseeni ja sitä kautta myös lapseeni.

Jatkossa ongelmien paisuttua päädyin toistuvasti samaan johtopäätökseen: olin alkanut pelätä jotain ja menettänyt pelon myötä yhteyden itseeni ja lapseeni. Aloin pohtia, mistä löytyy “se oikea minä”, mitä yhteys siihen on, mitä esteitä yhteyden tiellä on ja kuinka menetetyn yhteyden voi palauttaa. Psykologista tietoa ja omia kokemuksia yhdistelemällä päädyin seuraavaan teoriaan.

TEORIA IHMISMIELESTÄ JA YHTEYDESTÄ

Kunkin ihmisen käytöksen taustalla vaikuttavat motiivit ovat yksilöllisiä, mutta pyrimme kaikki saavuttamaan myönteisiä tunteita ja täyttämään yleismaailmallisia tarpeita, kuten hyväksytyksi tulemisen ja turvallisuuden tarpeita (kts. esim. Abraham Maslow, Martin Seligman, Carol Ryff, Steven Reiss). Se, millä keinoin pyrimme päämääriimme, liittyy läheisesti tapaamme havainnoida maailmaa. Kun itsessämme tai ympäristössämme on jotain havainnoitavaa, voimme kokemukseni mukaan reagoida tähän ärsykkeeseen kolmen eri “minän” kautta: tiedostavan minän, intuitiivisen minän tai ajattelevan minän kautta.



KUVATEKSTI: Intuitiivisen minän avulla elämässä eteen tulevia tilanteita on mahdollista katsoa “puhtaasti”, ilman ympäristöstä sisäistettyjen “haitallisten” ajattelumallien (mustat ympyrät) vaikutusta. Alitajuiset intuitiiviset viestit pyrkivät tietoisuuteemme, mutta haitalliset ajattelumallit voivat tulla puhtaan intuition tielle. Ympäristöstä voi sisäistää myös omaa totuutta tukevia ajattelumalleja (vaaleat ympyrät). Tiedostamalla “mustia ympyröitään”, ihminen voi korvata ne “vaaleilla ympyröillä”.

Uskon, että meillä kaikilla on jo syntyessämme olemassa alitajuinen intuitiivinen minä, jossa synnynnäinen “potentiaalimme” asustaa. Temperamenttimme on läheisessä vuorovaikutuksessa intuitiivisen minän kanssa ja perimmäiset arvomme kumpuavat täältä. Kun koemme elämän tilanteita puhtaan intuitiivisesti, ärsyke saa meissä aikaan välittömän tunteen, joka antaa meille energiaa toimia niin että tarpeemme tulisivat parhaalla mahdollisella tavalla täytetyiksi ko tilanteessa. Tämän jälkeen tunne menee ohi. Koko prosessiin ei tarvita sanoja, vaikka omaa intuitiotaan voikin oppia sanallistamaan.

Intuitiivinen minä voi jäädä taka-alalle ajattelevan minän kehittyessä vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Tämä on se osa meistä, joka suuntautuu ulkoiseen maailmaan ja järkeilee, suunnittelee ja toteuttaa arkeamme – se auttaa meitä sopeutumaan yhteiskuntaan. Ajatteleva minä on kuitenkin taipuvainen jumiutumaan emootioihin, eli menneiden kokemusten pohjalta tulkittuihin tunteisiin. Menneet kokemukset ja niistä tehdyt yleistykset tallentuvat tietoisiksi tai tiedostamattomiksi mielen skripteiksi (kuvan mustat ja valkoiset ympyrät), käsikirjoituksiksi, jotka ohjaavat tilanteista tekemiämme tulkintoja ja toimintaamme.

Koska emootiot eivät ole välittömiä reaktioita ympäristöön, ne eivät aina edistä sopeutumista juuri siinä tilanteessa. Ihminen voi esimerkiksi olla kokenut elämässään hylkäämisen uhkaa (ja traumatisoitunut tästä), minkä johdosta hän on alkanut pelätä tulevansa jatkossakin hylätyksi. Tällainen ihminen saattaa tulkita ystävälliset ihmiset väärin, eikä hän välttämättä uskalla muodostaa läheistä ihmissuhdetta, vaikka hänellä olisi sellaiselle tarvetta. Hän saattaa torjua muut tai kerätä itselleen etäiseksi jääviä tuttavuuksia kompensoidakseen hylätyksi tulemisen pelkoaan. Emootiot saattavatkin tarpeiden täyttämiseen energisoimisen sijaan jäädä pyörimään mieleemme ja kuluttamaan psyykkistä energiaamme.

Tiedostava minä kehittyy osalle ihmisiä. Se on kyky kääntyä sisään päin ja tarkkailla omia arvoja, ajatuksia, tunteita, haluja ja tarpeita objektiivisesti, tarvittaessa kyseenalaistaa ne ja valita tilanteeseen sopiva tunnekäyttäytyminen tietoisesti. Tiedostava minä säilyy ihmisellä, joka sen kerran on oivaltanut, mutta ihmisen tietoisuuden taso voi silti vaihdella tilanteesta toiseen (esim. traumatriggereiden vaikutuksesta).

Koen yhteyden itseen olevan sitä, että ihminen kykenee ohjaamaan itseään tietoisesti tai ohjautumaan puhtaiden intuitiivisten viestien kautta – joskus yhteys itseen voi olla myös yhdistelmä näitä molempia.

YHTEYS INTUITIOON KÄYTÄNNÖSSÄ

Intuitio on varma ja usein “tunteettomalta” tuntuva tunne tai mielen sisäinen aistimus (yleensä ääni tai kuva), joka ohjaa meitä toimimaan. Intuitio lähettää meille päivittäin viestejä, mutta viestit saattavat vääristyä tai jäädä kokonaan huomaamatta ympäristöstä opittujen ajattelumallien vaikutuksesta (kun mustat ympyrät ajelehtivat yhteyden tielle). Onneksi intuitiota voi opetella erottamaan emootioista.

Intuition viestin voi aistia helpoiten, kun ajatteleva minä hiljenee. Jotkut saavuttavat tämän tilan meditoimalla, toiset taas flown kautta esimerkiksi urheillessa, kirjoittaessa, opiskellessa, lasten kanssa leikkiessä tai muussa luovassa toiminnassa. Intuitiota voi houkutella esiin kysymällä itseltään esimerkiksi: “Mitä juuri nyt oikeasti haluan?” Kysymyksen jälkeen voi lopettaa vastauksen pohtimisen ja antaa ideoiden nousta ajallaan.

Tiedostavan minän voi valjastaa intuition avuksi ajattelevan minän hiljentämiseen. Etenkin hankalissa tilanteissa pyrin lyhyesti tiedostamaan ja hyväksymään ajatukseni ja/tai emootioni/tunteeni (esimerkiksi “Isosisko löi taas pikkusiskoa ilman syytä, onpa ärsyttävää!”). Tämän jälkeen pyrin laittamaan ne sivuun ja katsomaan tilannetta uteliaana, ilman ennakko-oletuksia, vain sen hetkisiin aistihavaintoihini pohjaten (“Kuulen pikkusiskon kiljuvan makuuhuoneessa.”). Tilanne voikin osoittautua aivan toisenlaiseksi kuin “skriptilasit” silmillä ensin saattaa näyttää.


KUVATEKSTI: Esimerkiksi linnun lentoa seuratessa voi huomata, kuinka paljon ajattelevalla minällä on asiaa. Se voi alkaa pohtia, mitä lajia lintu on, tai arvostella, kuinka kaunis kokemus on. Jopa sanallinen kokemus siitä, että taivaalla on “lintu”, on opittua tulkintaa, mikä aina jossain määrin estää tilanteen välittömän havaitsemisen.

Kokemukseni mukaan pelon puuttuminen on edellytys intuition laadukkaalle toiminnalle. Kun ei tarvitse pelätä, hyväksyvätkö muut itsen, voi valita rohkeasti omalta tuntuvia ratkaisuja. Vaikka intuitio ohjaa ihmistä täyttämään omia tarpeita muiden mielipiteitä pelkäämättä, se ei kokemukseni mukaan aja “itsekkyyteen”, vaan huomioi myös toisten tarpeet. Kun olen täyttänyt omat tarpeeni intuitiota kuuntelemalla, ylijäämäenergia suuntautuu toisten pyyteettömään auttamiseen. Tämä kuitenkin edellyttää, että omille tarpeille on pystynyt antamaan tarpeeksi aikaa.

Ennen harrastin paljon tietoista “mielen vaalennustyötä”. Pyrin tunnistamaan intuitiotani haittaavia skriptejäni (mustat ympyrät) ja korvaamaan niitä arvojani tukevilla ajatuksilla (valkoiset ympyrät). KiVa-blogi ja -vertaistuki ovat tähän työhön oivia välineitä! Yhteys intuitioon helpottuu, kun “mustat ympyrät” vähenevät.

Tämä vaalennustyö voi herättää etenkin alkuun vahvoja tunteita. Olemme rakentaneet skriptimme ennakoidaksemme maailmaa, joten skriptejä purkaessa elämän ennakoitavuus ja turvallisuuden tunne voivat hetkellisesti kadota. Intuition kuunteleminen voi edellyttää suuriakin muutoksia totutussa elämässä ja aiheuttaa vastustusta ympäristössä. Intuitio vahvistuu, kun sitä kuunnellaan, ja intuition kuuntelu voi alkaa tuntua yhä oikeammalta tavalta elää. Tällöin riskinä on, että ihminen saattaa alkaa syyllistää itseään ei-intuitiivisista ajatuksistaan ja jopa pelätä niitä – hän saattaa alkaa suorittaa intuitiivisuutta pakolla. Intuitio ei kuitenkaan toimi pakolla tai pelolla, vaan hyväksynnän ja luottamuksen kautta: “Olen juuri niin hyvä kuin tällä hetkellä kykenen. Virheet ovat mahdollisuuksia oppia.”

ATUHE JA TIETOINEN VUOROVAIKUTUSTAPOJEN KÄYTTÖ YHTEYDEN LUOMISESSA

Lähteenoksa muistuttaa, että ajatus luo tunteen ja tunne halun. Hän kuvaa rauhallista yhteyden kokemusta ydintilana, jonka voi saavuttaa tietoisella Atuhe-menetelmällä (Ajatusseula, Tunnehissi, Haluhaavi). Seuraavaksi esittelen tapani soveltaa Atuhea. Hankalien emootioita jäädessä päälle, voin esittää itselleni seuraavat kysymykset:

1. Mitä ajatuksia on hankalan emootion taustalla?

Listaa ajatukset niitä arvostelematta. Sen jälkeen mieti ajatus kerrallaan, onko se täysin totta ja voisiko sen kääntää päinvastaiseksi.

Esimerkiksi: “Minua ärsyttää, kun puoliso ei koskaan osaa puhua tunteistaan.” Voit pohtia, onko “ei koskaan” totta, vai kykenetkö löytämään tilanteita, jolloin puoliso on puhunut tunteistaan. Myös henkilöt voi vaihtaa. Onko puoliso se, joka ei osaa puhua tunteistaan, vai voisiko sen tilalla olla ”minä”?

Toistojen myötä voit oppia kyseenalaistamaan ajoissa itsellesi tyypilliset, ympäristöstä opitut yleistykset (esim. pitäisi, on pakko, aina, ei koskaan, on normaalia jne.). Voit myös oppia huomaamaan, näetkö toisissa piirteitä, joita torjut itsessäsi.

2. Mitä oikeasti tunnen?

Tunteet  ovat energiaa, ja niiden tarkoitus on energisoida meidät toimimaan itsellemme suotuisilla tavoilla. Joskus ihminen tulkitsee, ettei tunne ole sallittu, jolloin hän torjuu tunteen. Torjuttu tunne voi muuttua toiseksi emootioksi (usein voimakkaammaksi vihaksi) tullakseen huomatuksi. Tämä tapahtuu usein hyvin nopeasti ja automaattisesti, ihmisen sitä itse tiedostamatta. Jos alkuperäisen tunteen ohjaamaa toimintaa ei tapahdu, emootio voi myös varastoitua kehoon.

Esimerkiksi: Jos lapsi ei tottele ja aikuinen vihastuu, vihan takaa voi löytyä torjuttu pelko siitä, että menettää tilanteen hallinnan. Pelon taustalta voi löytyä kyseenalaistettavia ajatuksia, esimerkiksi “olen huono vanhempi, jos lapseni ei aina tottele.”

Emootioita voi kyseenalaistaa, kunnes löytää perimmäisen tunteen (ja tarvittaessa siihen liittyvän ajatuksen). Pohdittuani omia tunteitani olen huomannut, että kaikki tunteeni palautuvat joko rakkauteen tai pelkoon.

3. Mitä todella haluan?

Kun tulee vahva halu, voi pohtia, mitä syvempää tarvetta tällä halulla yrittää täyttää. Voiko tarpeen täyttää vaihtoehtoisella tavalla, joka tukee enemmän omia arvoja?

Esimerkiksi: Torjuttu pelko omasta huonosta vanhemmuudesta voi johtaa vihaan, joka saa aikaan halun pakottaa lasta. Tämän halun takaa voi löytyä halu tulla hyväksytyksi toisten vanhempien silmissä. Ihmisen perimmäinen tarve voi olla hyväksyä itse itsensä, niin ettei olisi riippuvainen toisten mielipiteistä, tai ympäröidä itsensä ihmisillä, joiden kanssa tulee hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Arki lasten kanssa opettaa paljon, sillä lapsilla on tallella luontainen kyky kyseenalaistaa ympäristön ajatusmalleja ja tuntea tunteita aidosti. Vuorovaikutustapojen tietoinen käyttö voi lisätä vanhemmuuden tarjoamia oppimismahdollisuuksia entisestään. Minä-viestejä käyttävä vanhempi voi oppia ajattelemaan arjessa, mitä hän oikeasti tuntee ja tarvitsee. Minä-viestillä ei voi sysätä vastuuta omasta tunteesta toiselle, vaan aikuinen joutuu pohtimaan, mitä kautta toisen käytös pääsee vaikuttamaan omiin tunteisiin. Minä-viesteillä saa siis yhteyden itseen. Aktiivisen kuuntelun avulla taas voi oppia, että toisen ajatukset, tunteet ja emootiot, halut ja tarpeet ovat hyväksyttäviä ja kokijalleen aitoja, vaikka ne poikkeaisivatkin omista. Tämän oivalluksen myötä voi luoda yhteyden myös toisen sisimpään.

– Sonja Häkkinen –

Aihepiiriin liittyvää kirjallisuutta:

  • Dunderfelt, Tony. Intuitio – sisäinen viisaus. Kirjapaja, 2011.
  • Dunderfelt, Tony. Valoisaksi. Viisas elämä, 2017.
  • Hannu. Alkuajatus. Elämän pieni käsikirja. Books on Demand, 2010.
  • Harris, Russ. (Suom. Arto Pietikäinen) Onnellisuusansa. Elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla. Duodecim, 2013.
  • Hellsten, Tommy. Elämän lapsi. Vastuulliseen aikuisuuteen. Kirjapaja, 2011.
  • Lähteenoksa, Meri. www.ydintila.fi
  • Raami, Asta. Älykäs intuitio. Kustantamo S&S, 2016.
  • Van der Kolk, Bessel. Jäljet kehossa. Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla. Viisas elämä, 2017.
Share Button