Kyky olla myötätuntoinen itseään kohtaan on olennainen osa vanhemman tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä omasta jaksamisesta huolehtimista. Itsemyötätunnon avulla vanhempi kestää paremmin omat turhautumisensa ja ne hankaluudet ja vastoinkäymiset, joita vanhemmuuteen väistämättä liittyy. Näin vanhempi pystyy paremmin ottamaan myös lapsen pettymykset ja tunnekuohut vastaan myötätuntoisesti ja selvittämään tilanteet rakentavan vuorovaikutuksen avulla sen sijaan, että toimisi oman tunnekuohunsa vallassa harkitsematomasti tai omassa lapsuudessa opittujen ei-rakentavien mallien mukaan.
Vanhemman itsemyötätunto on sen muistamista, että vanhemmuus on jaettu kokemus, monet muutkin kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa eikä kukaan ole täydellinen (eikä tarvitsekaan olla). Lisäksi itsemyötäntunto auttaa omien rajojen tunnistamisessa ja asettamisessa, mikä lisää omaa hyvinvointia ja voimavaroja vanhemmuudessa.
Kriittinen ja ankara sisäinen äänensävy on tavallinen meille kaikille ja usein omilta vanhemmilta peritty. Se saa meidät syyllistämään itseämme ja tekee haastavista vuorovaikutustilanteista entistäkin hankalampia. Lisäksi on vaarana, että siirrämme kriittisen sisäisen puheen eteenpäin lapsillemme mallioppimisen kautta. Aikuisen merkitys itsemyötätunnon oppimisessa on suuri, joten vanhemman on tärkeää näyttää lapselle mallia siitä, miten itseensä voi suhtautua lempeästi ja myötätuntoisesti. Itsemyötätuntoisen aikuisen esimerkistä lapsi oppii myös, että virheiden tekeminen on sallittua ja että epätäydellisyys kuuluu elämään.
Tunnekuohussa aikuinenkaan ei kykene toimimaan omien arvojensa mukaisesti, koska taistele-pakene -järjestelmä aktivoituu. Kun syyllistämisen ja itsekritiikin sijaan juttelee näissä tilanteissa itselleen lempeästi, ja lohduttaa itseään, sisäinen uhkakokemus rauhoittuu ja rauhoittumisjärjelmämme pääse palauttamaan meidät hätätilasta. Tunnekuohussa olevan lapsen rauhoitteleminen on huomattavasti helpompaa, jos kykenee ensin rauhoittamaan itsensä.
Jos haluaa ylläpitää hyvää yhteyttä lapseen ja suhtautua lapseen empaattisesti, täytyy vanhemman ensin opetella olemaan yhteydessä itseensä eli kohdata, tunnistaa ja hyväksyä omat tunteensa ja tarpeensa, kuunnella itseään ja kyetä lohduttamaan ja rauhoittelemaan itseään haastavissa tilanteissa (eli sanoittaa omia tunteitaan lempeällä sisäisellä puheella). Omat empatiavarastot täytyy täyttää itsemyötätunnon avulla, jotta kykenee suhtautumaan myötätunnolla lapseen.
