Kirjaesittely: Positiivinen kasvatus

Tiia Trogen, PS-kustannus, 2020.

Positiivinen kasvatus pohjautuu positiiviseen psykologiaan, positiiviseen pedagogiikkaan ja positive-menetelmiin. Viimein on saatu kotimainen, kattava ja tutkittuun tietoon perustuva teos, johon on helppo paneutua paitsi vanhempana, myös esimerkiksi opettajana ja varhaiskasvattajana. Kirja sisältää runsaasti konkretiaa, ja sen kieli on helppolukuista ja selkeää.

Ylipäätään kasvatuksen tarkoitus on tukea lapsen kasvua niin, että lapsi oppii aikuiselta elämään tarvittavat taidot. Tämä tarkoittaa läsnäoloa, keskustelua, kuuntelua, ymmärtämistä ja empatiaa. 

Lasten kasvatuksessa tulee ottaa huomioon muuttunut yhteiskunta: sen mahdollisuudet ja haasteet. Nyky-yhteiskunnassa tarvitaan myös uusia hyvinvointiamme tukevia taitoja sekä itsesäätelyä. Kehon hyvinvoinnin rinnalle on viimein noussut myös mielen hyvinvointi. Jotta voimme opettaa näitä taitoja lapsille, tarvitsemme niitä myös itse. ”Meidän ei tarvitse olla täydellisiä. Se ei ole meidän etumme, eikä se ole lapsen etu. Meidän tulee näyttää myös inhimillinen puoli elämästä ja ihmisistä, koska siinä on myös monia etuja.”

Mistä kasvatus koostuu? Esimerkiksi rakkaudesta ja empatiasta, hoivasta ja turvallisuudesta. Lisäksi tarvitaan ajattelutaitoja, tunnetaitoja, itsesäätelyä, vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia taitoja. Käskemällä lapsi ei opi näistä mitään. Kasvatuksessa on tärkeä katsoa eteenpäin ja ajatella asioita tulevaisuuden kannalta. 

Pelkokasvatus toimii, koska lapsella on biologinen tarve olla yhteydessä vanhempiinsa ja muihin aikuisiin. Pelko yhteyden katkeamisesta saa heidät toimimaan. Jokainen saa varmasti lapsen toimimaan pelottelemalla, väkivallalla, uhkailemalla tai nolaamalla, mutta sen jättämät jäljet näkyvät lapsessa pitkälle aikuisuuteen. 

Pelkokasvatuksen lisäksi häpeäkasvatus on valitettavan yleistä. Se on kuitenkin petollinen tie eikä johda toivottuihin tuloksiin. Häpäisy ja nolaaminen alentavat lapsen itsetuntoa. 

Kasvatuksessa kaiken keskiössä on lapsen oppiminen, ja pelon vallassa lapsen on mahdotonta oppia mitään. Meidän ei ole tarkoitus olla ylempiarvoisia ja dominoivia hahmoja, vaan opettavia ja ohjaavia esimerkkejä. Lämmön ja rakkauden osoittaminen lapselle lisää lapsen itsekunnioitusta, ystävällisyyttä, sosiaalisuutta, tunteiden säätelyä ja toisten huomioon ottamista. Rakkaudella ja kunnioituksella kasvatettu lapsi oppii rakastamaan ja kunnioittamaan toisia ihmisiä. Rakkaus ei kuitenkaan tarkoita rajattomuutta, eikä positiivinen kasvatus ole salliva kasvatustyyli. Hyvät rajat luovat lapselle turvan ja välittämisen tunteen. Kaikki kasvattajat tekevät myös virheitä, ja ne hyväksyessään ja tunnustaessaan kasvattaja antaa tilaa myös lapsen epätäydellisyydelle. 

”Älä opeta lasta tottelemaan vaan opeta lasta ajattelemaan.” Totteleminen tarkoittaa, että toimii niin kuin joku muu käskee. Ajatteleminen puolestaan herättää sisäisen motivaation. 

Valtataisteluja lapsen kanssa ei tule, kun tarkoitus ei ole voittaa vaan tehdä yhteistyötä. Empaattinen johtajuus ohjaa etsimään ratkaisuja, ei lisäämään rangaistuksia. 

Positiivisen kasvatuksen tavoitteena on saada kasvattaja ja lapsi kukoistamaan. Kukoistus koostuu kolmesta osasta, joita ovat emotionaalinen hyvinvointi, sosiaalinen hyvinvointi ja psykologinen hyvinvointi. Emotionaalisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan, että tunteet ovat elämässä tasapainossa. Ihminen on tyytyväinen elämäänsä monella osa-alueella, ja hänellä on kyky selvitä elämän vastoinkäymisistä. Sosiaalisesti hyvinvoivalla ihmisellä on kokemus arvostuksesta ja ryhmään kuulumisesta. Hän hyväksyy erilaisia ihmisiä ja kokee, että hänen elämässään on myönteisiä ja merkityksellisiä ihmissuhteita. Psykologisesti hyvinvoiva ihminen hyväksyy itsensä ja tuntee omat vahvuutensa. Hän uskaltaa mennä kohti haasteita ja toteuttaa omaa potentiaaliaan. Ihminen tuntee, että hänen elämällään on merkitystä. 

Aivojen toiminnan sekä kasvun ja kehityksen ymmärtäminen auttaa meitä luomaan yhteyden lapseen, ymmärtämään lasta paremmin ja toimimaan yhteistyössä lapsen kanssa. Mitä enemmän lukee ja ymmärtää lapsen aivojen kehityksestä, sitä paremmin pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin. Tällöin on mahdollista ymmärtää ulkoisen käyttäytymisen sisäisiä syitä  kuten tunnereaktioita ja aivojen kehitysvaiheita. 

Lapsen syntyessä aivot ovat keskeneräiset, varsinkin etuotsalohko, jossa sijaitsevat muun muassa itsesäätely ja harkintakyky. Etuotsalohkojen toiminnallinen kypsyminen alkaa kahden vuoden iässä. 

Positiivinen kasvattaja rakentaa kasvatuksen viiden pilarin varaan, joita ovat yhteys, kunnioitus, ennakointi, empaattinen johtajuus ja positiiviset rajat. Näiden päälle on hyvä rakentaa kaikki muut elämäntaidot (esim. hyvinvointi-, tunne- ja vuorovaikutustaidot, yhteiskunnan sääntöjen tunteminen, sosiaaliset taidot, minäpystyvyys ja itsetunnon rakentuminen). 

Yhteys

Suurin pilari on yhteys. Ilman yhteyttä ei voi opettaa mitään, koska ilman yhteyttä aivot eivät ole vastaanottavaiset eikä lapsi ole halukas oppimaan mitään. Useimmat konfliktitilanteet johtuvat yhteyden katkeamisesta, johon ratkaisu on yksinkertainen: yhteyden palauttaminen. Yhteyden luominen on jokaisen ihmissuhteen päätavoite. 

Turvallisessa kiintymyssuhteessa on valtavasti etuja lapsen hyvinvoinnille, kuten lapsen parempi itsetunto, parempi tunteiden säätely, parempi koulumenestys, parempi stressinsietokyky, parempilaatuiset ihmissuhteet, vahvemmat johtajuustaidot, empatiakyky, paremmat sosiaaliset taidot ja suurempi luottamus elämään. Positiivinen kasvatus ohjaa luomaan lapseen turvallisen kiintymyssuhteen. 

”Psykologi Lawrence J. Cohen on sitä mieltä, että melkein kaikki lapsen ei-toivottu käyttäytyminen liittyy yhteydettömyyteen, ja siksi vastaus on aina yhteyden palauttaminen leikin tai leikillisyyden kautta.”

Lapsi ei ole huomionhakuinen, hän on yhteydenhaluinen. Hyvä yhteys sisältää kuuntelemista, empatiaa, luottamusta ja ymmärrystä, toisen tarpeiden huomioon ottamista sekä yhteydessä olemista. Se on nähdyksi tulemista, hoivan ja lohdutuksen saamista.

Miksi hyvä yhteys on tärkeää:

  • voimme paremmin kun olemme yhteydessä toisiin ihmisiin 
  • vuorovaikutus toimii 
  • vähemmän ongelmia 
  • enemmän mahdollisuuksia ongelmatilanteiden ratkaisemiseen 
  • voit opettaa asioita 
  • paremmat tulevaisuuden näkymät 

Yhteyden ylläpitäminen koetaan usein helpoksi vauva- ja taaperoikäisen kanssa. Se tulee haastavammaksi, kun lapsi kasvaa ja alkaa osoittaa omaa tahtoaan. Kun lapsi kasvaa, kasvaa usein myös fyysinen etäisyys. Se ei kuitenkaan tarkoita, että yhteyden tarvitsisi katkeilla tai olla huono. 

Kunnioitus

Lasta kunnioittavat aikuiset tukevat lapsen hyvinvointia. Kunnioitus on kolmikantaista, ja siihen kuuluu lapsen fyysinen kunnioitus, lapsen henkinen kunnioitus ja lapsen kasvun kunnioitus. 

Fyysinen kunnioitus tarkoittaa, ettemme kosketa lasta väkivalloin tai muuten ikävällä tavalla. Emme lyö, riuhdo, vedä hiuksista tai raahaa kädestä. Kunnioitus koskee myös positiivista kosketusta, esim. halaamista. Hyväkin kosketus voi pakotettuna ahdistaa. Lapsen kehon kunnioitus opettaa hänelle mm. oman kehon rajoja, oman kehon kunnioitusta, itsemääräämisoikeutta sekä rajoista kiinni pitämistä. 

Jos lapsi rikkoo toisen ihmisen fyysistä koskemattomuutta esim. puremalla tai lyömällä, on omista rajoista tärkeää pitää kiinni ja ohjata lasta toivottuun toimintaan. Pientä lasta voi kädestä pitäen ohjata esim. silittämään ja samalla vahvistaa toimintaa sanomalla ”hellästi”. Näin lapselle annetaan toimintaohje miten toimia, emmekä vain kerro mitä ei saa tehdä. Lapsen käyttäytymiseen on myös aina joku syy.

Henkinen kunnioitus tarkoittaa, ettemme käytä henkistä väkivaltaa eli esim. vähättelyä, mitätöintiä, haukkumista, uhkaamista tai eristämistä. Kuuntelemme lapsen toiveita, ajatuksia ja mielipiteitä. Opetamme tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä muita elämäntaitoja. Emme vähättele lapsen vaikeita tunteita, vaan autamme häntä selviämään ja toipumaan niistä. Kunnioitamme lapsen kasvua. Autamme lasta löytämään omat elämänarvonsa. Lapsella on oikeus olla sitä mitä hän on. Kunnioitukseen kuuluu myös aikuisen anteeksipyyntö lapselta silloin, kun itse on toiminut huonolla tai ikävällä tavalla. Sillä annetaan hyvää mallia anteeksipyynnöstä ja inhimillisyydestä. 

Lapsen kunnioitusta vahvistetaan olemalla itse hyvä malli, kuuntelemalla, antamalla lapsen tehdä valintoja sekä olemalla rehellinen. 

Ennakointi 

Ennakoiva kasvattaja käyttää aikaa hyvän vuorovaikutussuhteen rakentamiseen ja ennalta opettamiseen, jotta vältettäisiin ongelmat, jotka aiheutuvat kontaktin tai tiedon puuttumisesta. Lisäksi kaikkiin ongelmiin puututaan ajoissa, jotta ne eivät pääse kasvamaan isoiksi. Ennakoiva kasvatus on ennaltaehkäisevää ja lyhentää konfliktitilanteiden kestoa. Ennakoiminen on työtä, joka palkitsee. 

Empaattinen johtajuus

Positiivinen kasvatus on lapsilähtöinen mutta ei lapsijohtoinen kasvatusmenetelmä. Aikuisjohtoisuus tuo lapselle turvaa. Liiallinen ja liian runsas vastuu lapsella liian aikaisin aiheuttaa stressiä ja pelkoa. Jos aikuinen ei aseta tarvittavia rajoja, voi lapsi saattaa itsensä henkiseen tai fyysiseen vaaraan. 

Empaattinen johtaja ohjaa empatialla ja rakkaudella. Empaattinen johtaja kasvattaa pitkänäköisesti, ei pikaratkaisujen avulla. Hänen tärkein ominaisuutensa on olla empaattinen, ja hän luottaa vaikutusvaltaan. Myös lasta kannattaa opettaa olemaan empaattinen johtaja antamalla mallia. 

Positiiviset rajat

Positiiviseen kasvatukseen kuuluvat rakkauden lisäksi rajat. Siihen ei kuulu rangaistuksia, vaan lasta ohjataan rakkaudella. Häntä opetetaan säätelemään omia impulssejaan ja käyttäytymistään, kuten toisen lapsen lyömistä, hänelle opetetaan uusia taitoja sekä autetaan korjaamaan virheitä ja etsimään ratkaisuja. Lapsi ei siis toimi rangaistuksen pelosta tai palkkion toivossa. Tärkeintä on sisäinen motivaatio.

Lapsi tarvitsee rajoja, jotka suojaavat hänen fyysistä kehitystään. Tällaisia rajoja ovat esimerkiksi:

  • turvallinen kasvuympäristö
  • rajat, jotka suojaavat lapsen henkistä kehitystä
  • rajat, jotka opettavat lapselle sosiaalisia rajoja ja taitoja, esimerkiksi puhumisen ja kuuntelemisen taidot, fyysisen koskemattomuuden rajat ja sopivan kielenkäytön rajat
  • yhteiskunnan rajat, kuten liikennesäännöt ja toisen omaisuuden kunnioittaminen. 

Lapsi saattaa vastustaa rajoja siksi, että hänen mielestään joku raja on epäreilu. Rajoja onkin siis hyvä tarkastella uudestaan aika ajoin. Rajojen tulee olla perusteltuja. Jos huomaat, ettet oikein osaa vastata, miksi jokin asettamasi raja on olemassa, on hyvä pysähtyä pohtimaan rajan tarpeellisuutta. Joskus vanhentuneesta tai turhasta rajasta voi olla aika luopua. 

Jos lasta rangaistaan rajojen rikkomisesta, se aiheuttaa vastarintaa ja etääntymistä aikuisesta. Tällä tavoin lapsi ei myöskään opi uusia taitoja. Pahimmillaan lapsi saattaa alkaa valehtelemaan rangaistuksen pelossa. 

Hyvinvointitaidot ovat osa positiivista kasvatusta

Lapsille on tärkeää opettaa, miten pidetään huolta mielenterveydestä. Jokaisella lasten kanssa vuorovaikutuksessa olevalla on vastuu lapsen henkisestä repusta. 

Myönteiset tunteet

Ei ole olemassakaan huonoja, negatiivisia tai kielteisiä tunteita, joita pitäisi välttää, varoa tai piilottaa. Myönteisiä tunteita ovat esimerkiksi ilo, mielenkiinto, tyyneys, toivo, kiitollisuus, ystävällisyys, miellyttävä yllätys, hyväntuulisuus, varmuus, ihailu, innokkuus, euforia, tyytyväisyys, ylpeys, rauha, inspiroituminen, nautinnollisuus, huvittuneisuus, haltioituminen ja rakkaus. 

Aivomme ja mielemme tarttuvat helpommin negatiivisiin kuin positiivisiin asioihin. Se on osa biologiaamme. 

Myönteisten tunteiden hyödyt 

Myönteiset tunteet kasvattavat sisäistä motivaatioita, ja ajatukselliset kyvyt kasvavat. Ne lisäävät mielen joustavuutta ja kehittävät erilaisia ajattelutapoja. Lisäksi ongelmanratkaisukyky ja toipumiskyky paranee. 

Myönteiset tunteet lisäävät yhteyden tunnetta ihmisten välillä, ja vievät minä-ajattelusta me-ajatteluun. Myönteisessä tunteissa saa ja kannattaa velloa. 

Myönteisten tunteiden vahvistaminen

Huolista on hyvä kertoa ystävälle, mutta jos on vain joku pienikin hyvä tai myönteinen kokemus, sekin kannattaa ehdottomasti jakaa. Myönteiset tunteet ovat myös itsesäätelyn apu.

Optimismi 

Jos lapsuudessa sisäistää optimistisen ajattelumallin, se toimii masennukselta suojaavana tekijänä myöhemmin. Optimistit ovat myös terveempiä ja elävät pidempään. He kokevat vähemmän stressiä, ovat keskimäärin onnellisempia ja menestyvät työelämässä sekä parisuhteessa. 

Optimismi ei ole synnynnäinen ajattelumalli vaan on taito, jota voi opetella. Optimistin ja pessimistin erottaa toisistaan vastoinkäymisiin ja onnistumisiin suhtautuminen. 

Optimismi on myös toipumiskyvyn moottori. Optimismia opettamalla vahvistamme samalla lapsen toipumiskykyä. Optimisti näkee, että vastoinkäymiset ovat väliaikaisia, ja että ne voi aina korjata ja sovitella. 

“Kun itse sanoitat elämän onnistumisia ja epäonnistumisia optimistisen mallin avulla, samanlainen ajattelu siirtyy myös lapselle.” 

Luonteenvahvuudet

Jokaisella ihmisellä on noin 3-7 ydinvahvuutta. Parhaimmillaan tunnemme ne ja saamme käyttää niitä päivittäin. VIA-luokittelun mukaan on olemassa 24 luonteenvahvuutta. Ne on jaoteltu kuuteen hyveiden ryhmään. Omien luonteenvahvuuksien tunnistaminen ja niille rakentaminen antavat väylän saada itseluottamusta ja onnistumisen kokemuksia. 

Vahvuuksilla on optimaalinen toiminta-alue, ja meidän tehtävämme on löytää se. 

Tietoisuustaidot

Tietoisuustaitojen eli mindfulnessin ajatus on taito siitä, miten maallista elämää eletään rauhassa tasapainossa itsensä ja ympäristön kanssa. Se on kykyä elää hetkessä ja tasapainossa itsensä kanssa. Sen tarkoituksena on saada yhteys kehoon ja tulla tietoiseksi oman mielen toimintatavoista. 

Tietoisuustaidoilla on tutkitusti monia psykologisia hyötyjä, jotka tukevat hyvinvointia. Lapsilla ne parantavat muun muassa unta, muistia, keskittymiskykyä, oppimista, itsetuntoa, stressinhallintaa ja jaksamista. Niiden on myös todettu vähentävän stressiä, masennusta, ahdistusta, vihaa ja riippuvuuksia. Ne tuovat elämään lisää myönteisiä tunteita, itsemyötätuntoa, merkityksellisyyttä, luottamusta, itsehyväksyntää, empatiaa ja huumoria. 

Tietoisuustaitojen yksi tärkeä viesti on: eletään tässä hetkessä. 

Ajattelutaidot

Kasvatuksessa toivomme, että lapsi oppii vähitellen ajattelemaan itse ja tutkimaan ympäristöään. Lapsen ajattelutaitoja voi kehittää kuuden näkökulman avulla:

  1. muista tärkeät pysähtymis- ja tunnetaidot
  2. näytä ajattelun mallia 
  3. ole ajattelun apupyörät, älä ohjaustanko
  4. pysähdy ihmettelemään ja muista leikkiä
  5. ohjaa kohti omaa oivallusta 
  6. vahvista kunnioitusta ja kuuntelua

Kasvun asenne

Kun lapsella on kasvun asenne, kasvaminen perustuu oppimiseen ja itseluottamukseen. Lapsi ajattelee, että harjoittelun ja omien ponnisteluiden ansiosta hän voi kehittyä, ja että menestystä kertyy koko ajan. Kasvun asenteen omaava lapsi ei pelkää epäonnistumista ja ottaa mielellään vastaan palautetta. Kun vastaan tulee haasteita, ne ovat lapselle oppimiskokemuksia. Hän ei ajattele, ettei osaa tai ole lahjakas. 

Kasvun ajattelu on yhteydessä sinnikkyyteen, parempaan koulumotivaatioon, vastoinkäymisistä selviämiseen ja itsetuntoon. 

Kasvun asennetta kasvattaa, kun kehumme lapsen yritystä, strategiaa, etenemistä tai harjoittelua ja käytämme enemmän toimintakehua kuin persoonakehua. Erään tutkimuksen mukaan lapset, joita oli kehuttu työskentelystä tehtävien parissa, ottivat todennäköisemmin vastaan uusia ja haastavampia tehtäviä. 

Ihmissuhteet

Hyvistä ihmissuhteista on paljon hyötyjä. Niiden avulla eletään pidempään, stressitasot on matalammat ja kokonaisvaltainen hyvinvointi on parempaa. Lapset, joilla on hyvät sosiaaliset taidot ovat hyviä ratkaisemaan ongelmia ja konflikteja ja ilmaisevat toiveensa vakuuttavasti ja selvästi. He pyytävät anteeksi, kun ovat väärässä, mutta pysyvät kannassaan, kun ovat oikeassa. 

Lapsuuden turvalliset aikuissuhteet ovat muiden ihmissuhteiden pohja. Turvallinen kiintymyssuhde auttaa lasta onnistumaan myös muissa ihmissuhteissa. 

Myötätunto on ihmissuhteiden ytimessä, ja ystävällisyys on luontainen taipumuksemme. Olemme vauvasta saakka ystävällisiä ja myötätuntoisia, ellei ympäristö saa meitä ajattelemaan tai toimimaan toisin. Tarkoitus on vaalia ja ylläpitää ystävällisyyttä, ei korjata tai opettaa. 

Merkityksellisyys

Merkityksellisen elämän sivutuotteena tulee onnellisuus. 

Meillä on tarve tulla ystäviemme, perheemme ja kumppanimme ymmärtämäksi, arvostamaksi ja hyväksymäksi. Meillä kaikilla on tarve antaa ja ottaa vastaan rakkautta. Meillä kaikilla on tarve löytää heimomme. Toisin sanoen meillä on tarve tuntea yhteenkuuluvuutta.

Emily Esfahani Smith 

Tarkoituksen tunne saa ihmiset kokemaan elämänsä merkityksellisempänä tai tyydyttävämpänä. He ovat sinnikkäämpiä ja motivoituneempia sekä resilienttejä eli toipumiskykyisiä. 

Itsensä tunteminen on tärkeä osa merkityksellisyyden kokemusta. Kun tunnet oman arvosi ja vahvuutesi, voit löytää niiden avulla tarkoituksesi. Merkityksellisen elämän viettäminen yhdistyy antajana olemiseen, jolloin ihmiset keskittyvät tekemään itsestään hyödyllisiä muille. He miettivät, kuinka voisivat auttaa muita tulemaan onnellisemmiksi ja kokonaisemmiksi. 

Merkityksellisyydelle voidaan määritellä neljä peruspilaria: 

  • yhteenkuuluvuus
  • tarkoitus
  • tarinat
  • transsendenssi. 

Näitä kannattaa harjoituttaa lasten kanssa jo pienestä pitäen. 

Toipumiskyky eli resilienssi

Vaikeilla tunteilla on tärkeä rooli elämässä, ja vastoinkäymiset opettavat ja kasvattavat. Kaikilla tunteilla on paikka elämässämme, ja vaikeiden tunteiden tunnistaminen, hyväksyminen, säätely, ilmaiseminen ja käsittely ovat erittäin tärkeä osa tunnetaitoja. Vaikeista tunteista selvitään toipumiskyvyn eli resilienssin avulla. Se on kykyä ponnahtaa takaisin vastoinkäymisistä ja kykyä kasvaa vaikeuksista. 

Resilienssi kehittyy vähitellen, ja sen harjoittelu on hyvä aloittaa jo lapsuudessa. Myönteisten tunteiden tiedostaminen ja vahvistaminen auttaa meitä pääsemään nopeammin vaikeista tunteista normaalitilaan. 

Kun lapsi oppii hyväksymään ja säätelemään omia vaikeita tunteitaan, kasvaa myös resilienssi. Lapsen tunnetaidot ja itsesäätely vahvistuvat yhdessä aikuisen kanssa, kun aikuinen toimii lapsen kanssasäätelijänä. 

Tunteet eivät mene pois käsittelemättä. Tunne on aito ja otettava sellaisena kuin se on, mutta sen ilmaisua voi säädellä. Tämän takia jäähy kasvatusmenetelmänä on jätetty historiaan. Ainoa asia jonka lapsi oppii jäähyllä on yritys tukahduttaa tunteet. 

Tunnekasvatukseen on tärkeää aina liittää myös kehollinen puoli, sillä tunne on aina kehollinen reaktio. Missä ja millä tavalla tunne tuntuu kehossani? Mitä silloin tapahtuu? Nouseeko syke vai laskeeko se? Jännittyvätkö lihakset vai tuntuuko tilanne lamaannuttavalta? Joskus tunne voi tuntua myös esimerkiksi mahakipuna, eikä tällöin ole kyse sairaudesta vaan tunteesta. Myös aistivälineitä voi käyttää tunteiden säätelyyn. Tällaisia ovat esimerkiksi höyhenet, tuoksukynttilät, hilepurkit ja hengittely. Lasta ei kuitenkaan saa jättää vain välineiden varaan. Sellainen väline ei myöskään ole hyvä, joka vie pois kehon tuntemuksista.

Lasta ei tulisi jättää tunteiden vallassa yksin eikä työntää pois, mutta entä jos lapsi itse haluaa poistua? Jos lapsi haluaa itse pois tilanteesta hetkeksi, se tulisi sallia, kunhan kyse ei ole siitä, että lapsi ei uskalla ilmaista tai kertoa tunteistaan tai pakenee, koska häpeää tunteitaan. 

Ei-toivottuun käyttäytymiseen puuttuminen

On todella tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millä tavoin pidämme rajoista kiinni ja puutumme lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen. Voimme tehdä todella hyvää työtä muodostaaksemme hyvän yhteyden lapseen ja opettaaksemme hyvinvointitaitoja, mutta jos ratkaisemme konfliktitilanteita pelon, häpeän tai pelkkien ulkoisten motivaattoreiden avulla, menetämme hyödyn. 

Ulkoisesta ohjauksesta sisäiseen oivalluksen 

Moni saattaa ajatella, että ratkaisuna hankalaan tilanteeseen ovat seuraamukset. Seuraamukset oikealla tavalla käytettynä vievät tilannetta eteenpäin, mutta harmittavan usein seuraamukset ovat vain naamioituja rangaistuksia tai lievempiä rangaistuksia. Ainoastaan luonnolliset seuraamukset, kun niistä puhutaan oikein, ovat toimivia ratkaisuja. 

Seuraamuksia käytetään usein väärin. Kasvattajan on tarkoitus olla opettaja ja ohjaaja, jolla on vaikutusvaltaa mutta ei pakkovaltaa. 

Vaikka aikuiset eivät asettaisi seuraamuksia, luonnollisia seuraamuksia tulee vastaan elämässä koko ajan automaattisesti. 

Lapsen kasvattaminen on opettamista ja hyvään käytökseen ohjaamista. Kyse ei ole ulkoisen käyttäytymisen muokkaamisesta rangaistuksin tai palkkioin vaan sisäisen motivaation ja halun sytyttämisestä. Tähän ei rangaistuksen avulla päästä. Rankaisu heikentää lapsen ja aikuisen vuorovaikutus- sekä luottamussuhdetta. Se myös lisää ei-toivottua käyttäytymistä. 

Palkkiot ovat samalla tapaa ulkoisia motivaattoreita kuin rangaistukset. Niillä on tarkoitus saada lapsi käyttäytymään sillä tavalla kuin haluamme, usein herättämättä kuitenkaan lapsen omaa sisäistä motivaatiota tai ajattelua. 

Laaja-alaista, johdonmukaista ja pysyvää toimintaa

Kirjassa on esitelty kuusiaskelinen malli lapsen ei-toivottuun käytökseen puuttumiseen:

  • 0. askel = puuttuminen. Ennen kuin puutut, pysähdy miettimään, onko tämä oikeasti lapsen osalta ei-toivottua käyttäytymistä vai onko kyse jostain muusta. Pysähdy pohtimaan, onko kyse ylipäätään lapsesi vai sinun käyttäytymisestä. 
  • 1. askel = itsesäätely. Kasvattajan oma tunteiden ja käyttäytymisen säätely vaikuttaa paljon siihen, miten tilanne etenee ja millainen jälki kohtaamisesta jää kummallekin osapuolelle. On turha odottaa lapselta hyvää käytöstä, jos emme itse käyttäydy hyvin. Aikuisella on paljon paremmat mahdollisuudet itsesäätelyyn täysin kehittyneiden aivojen ansiosta. Lapsi vasta opettelee tunteidensa tunnistamista ja itsesäätelyä. 
  • 2. askel = empatia
  • 3. askel = miettiminen. On tärkeää erotella lapsen käyttäytymisessä kaksi tasoa: en pysty ja en halua. 
  • 4.askel = kuunteleminen
  • 5. askel = ratkaiseminen 

Ratkaisujen työkalupakki

Kirjan lopussa esitellään joitakin ratkaisutapoja kasvatustilanteisiin:

  • hyvään tarttuminen
  • toiminnan uudelleenohjaus
  • huumori ja leikillisyys
  • voiman palautus
  • stop ja uudestaan
  • ehdollinen kyllä
  • luonteenvahvuudet
  • myönteiset tunteet
  • ajattelun pysäkki
  • toimintatavoite

Lopuksi: positiivinen kasvatus käytäntöön 

Lapset tarvitsevat aikuista oppiakseen asioita. Omaa positiiviseen kasvatusmenetelmään suuntautumista varten kannattaa tehdä konkreettinen suunnitelma. Suunnitelma sisältää myös esimerkiksi ohjeet omia esteitä, esimerkiksi väsymystä tai motivaation puutetta varten. 

Vastaus parempaan tulevaisuuteen on rakkaus ja ystävällisyys. 

Esittelyn laati KiVa ry:n hallituslainen Lotta Parkkonen

Kivaa arkea: päiväkodin aloitus

Syksyllä monella alkaa uudenlainen arki. Vanhemmilla alkavat työt kesäloman jälkeen ja pienet lapset saattavat aloittaa päiväkodissa. Päiväkodin aloitus voi olla jännittävä ja pelottavakin asia sekä lapselle että aikuiselle. Tässä tekstissä on esimerkkejä, miten KiVa ja Lempeä kasvatus näkyvät päiväkodin aloituksessa.

Jatka lukemista “Kivaa arkea: päiväkodin aloitus”

Share Button

Kaupparaivarit ja Lempeä kasvatus

Kiintymysvanhemmuusperheet ry:lle esitettiin kysymys, missä haluttiin tietää, mitä pitäisi tehdä kun lapsi saa ns. kaupparaivarit, eli menettää malttinsa julkisella paikalla ja heittäytyy esimerkiksi lattialle makaamaan huutaen. Pohdimme vastausta ja päädyimme seuraavanlaisiin ajatuksiin.

Kun ajatellaan lapsen raivareita ylipäätään, on aika tärkeä muistaa, että lapsen tunneryöppyyn on aina joku syy. Aikuisen mielestä syy voi olla vähäpätöinen, mutta lapselle sekä syy, että tunne ovat todellisia. Syy on usein joku täyttymätön tarve. Kaikkein helpoin tapa raivareiden hoitoon on ennakointi, eli lapsen välittömien tarpeiden täyttäminen jo ennen kauppareissua. Kauppaan ei siis kannattaisi lähteä väsyneen, nälkäisen tai päiväkotipäivästä kuormittuneen lapsen kanssa. Myös aikuisen tarpeet olisi hyvä olla täytetty ennen kauppareissua. Lapselle kannattaa pohtia omaa tekemistä ja vastuualueita kaupassa, jotta lapsen ei tarvitse turhautumistaan purkaa kiukuttelemalla.

Jatka lukemista “Kaupparaivarit ja Lempeä kasvatus”

Share Button

Erityislasta ei ole lempeydellä* pilattu

Olen usein törmännyt ajatukseen, että nykylasten (aikuisia) häiritsevä käytös ja erityislasten määrän lisääntyminen johtuisi lempeämmästä kasvatuskulttuurista, kun lapsia ei enää entiseen tapaan “laiteta kuriin”. Erityislapsiaan lempeästi kasvattavat vanhemmat saattavatkin saada ympäristöstään usein viestiä: “teet jotain väärin”. Milloin muiden mielestä lapselle on annettu liikaa periksi, milloin on asetettu liian tiukat rajat ja jopa vanhempien rakkauden riittävyyttä saatetaan epäillä. Näille vanhemmille haluaisin kertoa, että erityislapsi voi oireilla, vaikka ne kuuluisat rajat ja rakkaus olisivatkin kunnossa.

Jatka lukemista “Erityislasta ei ole lempeydellä* pilattu”

Share Button