lkv2019 - Kiintymysvanhemmuus ry

Mitä on rakentava vuorovaikutus?

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 18 Nov 2021 11:45:35 +0000

Tänään 6.5.2019 alkaa järjestyksessään toinen valtakunnallinen Lempeän kasvatuksen viikko. Kiintymysvanhemmuus ry:n tehtävä on jakaa tietoa ja tarjota vertaistukea kaikenlaisille perheille. Eräs tärkeimpiä asioita, joita yhdistys haluaa tehdä, on antaa avaimia vanhemmuudessa kasvamisessa. Tämän viikon aikana aiomme antaa monipuolisesti vinkkejä rakentavaan vuorovaikutukseen perheissä.

Kaikki perheiden sisällä tapahtuva kasvu lähtee aikuisista. Lasta ei voi opettaa lukemaan osaamatta lukea itse, eikä lapsi voi oppia rakentavaa vuorovaikutusta ilman hyvää mallia. Lempeään kasvatukseen olennaisena osana kuuluu itsetuntemus, yhteys omaan itseen ja itsemyötätunto. Jotta aikuinen pystyy olemaan lempeä ja rakentava, on hänen ensisijaisesti oltava sellainen itselleen. Lempeää ja myötätuntoista rakentavan vuorovaikutuksen viikkoa teille kaikille!

Viikko avataan luontevasti määrittelemällä mitä rakentava vuorovaikutus pitää sisällään.

Rakentava vuorovaikutus muodostuu muutamasta tärkeästä osasta. Kokonaisuus on laaja, mutta yksinkertaistetusti voisi sanoa, että rakentava vuorovaikutus muodostuu läsnäolevan kuuntelemisen ja myötätuntoisen viestinnän kehästä.

Läsnäoleva kuunteleminen on sitä, että kuullaan viesti kuten se on lähetetty, eli tehdään selkeä ja vailla tulkintoja oleva havainto. Hyvä vuorovaikuttaja on hyvä kuuntelija. Vuorovaikutus vaatii tämän vuoksi myös ehdotonta läsnäoloa siinä hetkessä, jotta läsnäolevasti kuunnellen pystyy ottamaan viestin vastaan ja tekemään havainnon, joka sisältää myös nonverbaalin viestinnän. Tässä ehdottomaan tärkeää on havainnon ja tulkinnan erottaminen toisistaan. Jos erehdymme tekemään tulkintoja, jotka pohjaavat omiin tunteisiimme, myös omat viestimme värittyvät, eivätkä välttämättä ole enää rakentavia.

Omien tunteiden ja tarpeiden erottaminen on tärkeää – niin kuunnellessa kuin puhuttaessakin. Omien tunteiden tunnistaminen ei ole välttämättä helppoa. Tunneilmaisussa tulisi myös kyetä erottamaan mikä on tunnetta, mikä puolestaan tarvetta tunteen takana ja mikä taas tunteen aiheuttamaa reaktiota. Tarpeita tunteiden takana voivat olla esimerkiksi tarve tulla kuulluksi, ymmärretyksi tai tarve saada myötätuntoa. Rakentavassa vuorovaikutuksessa on tärkeää tarvittaessa sanoittaa oma tunne ja tarve.

Kun puhumme hyvästä, rakentavasta ja lempeästä vuorovaikutuksesta huomaamme, että keskiössä onkin ihmisen kyky olla yhteydessä omaan itseensä ja lapseen. Kun tunnistamme tarpeemme, halumme, odotuksemme, arvomme ja ajatuksemme, hyväksymme vastuun tunteistamme emmekä syytä niistä toisia. Tunteiden takana on aina tarpeita ja kunkin henkilökohtainen vastuu on selvittää mitä ne ovat. Mitä paremmin onnistumme löytämään yhteyden omiin tarpeisiimme, sen paremmin kykenemme viestimään myötätuntoisesti ja toisaalta, sen paremmin muut voivat reagoida meihin myötätuntoisesti.

Viimeinen, mutta ei vähäisin seikka rakentavassa vuorovaikutuksessa on puhuttujen viestien muodostaminen. Kun olemme kuulleet sekä tunnistaneet tunteemme ja tarpeemme, on meidän ilmaistava ne muille niin, että muut tietävät mitä tarkoitamme ja haluamme sanoa. Rakentavan vuorovaikutuksen ottein sen voisi tehdä selkeän pyynnön muodossa. Pyynnöllä on tarkoitus ilmaista se, mitä toivomme ja pyyntö siis esitetään myönteisessä muodossa. Emme siis sano mitä emme toivo, koska kielteisessä muodossa ilmaistuissa pyynnöissä kuulija ei tiedä varmasti, mitä häneltä tarkkaan ottaen pyydetään. Lisäksi kielteisesti muotoiltu pyyntö todennäköisesti herättää vastustusta. Lempeässä kasvatuksessa tärkeänä pidetään kannustavaa ja kunnioittavaa vuorovaikutusta, jossa ei syytellä, eikä vähätellä vaan keskitytään myönteiseen ja selkeään viestintään. Viestien muotoilun helpottamisessa toimii mainiosti ajatus minä-viestistä, joka muodostuu havainnosta, oman tunteen ilmaisusta ja havainnosta aiheutuvasta konkreettisesta seurauksesta.

Kun puhumme normaalista arkielämän vuorovaikutuksesta, ei aika tietenkään riitä jokaista tilannetta pohtimaan näin huolellisesti. Rakentavaan vuorovaikutukseen yleensä riittää, että on tietoinen asioista, joista se muodostuu ja vastaavasti myös haluaa ilmaista itseään rakentavasti. Harjoittelu tekee mestarin ja hyvä toistaa hyvää, tässäkin asiassa. Parhaassa tapauksessa myös henkilö, kenen kanssa vuorovaikutetaan on tietoinen rakentavasta vuorovaikutuksesta. Aina näin ei kuitenkaan ole, ja silloin voi pyrkiä olemaan mallina. Jos edes toinen vuorovaikuttaa läsnäolevasti, toisen tarpeet kuullen sekä omansa selkeästi ilmaisten, on vuorovaikutuksen laatu taatusti parempi, kuin ilman yhtään rakentavaa vuorovaikuttajaa.

– Petra Masko, yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja –

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2019.

Yhteyden merkitys vuorovaikutuksessa

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 18 Nov 2021 07:55:40 +0000

Olen huomannut, että yhteydellä on iso rooli rakentavan vuorovaikutuksen onnistumisessa. Rakentava vuorovaikutushan muodostuu siitä, että ymmärrämme oman toimintamme motiivit, kerromme ne muille ja yritämme ymmärtää myös muiden ihmisten motiiveja, eli tunteita ja tarpeita käytöksen takana.

Kun minulla on vahva yhteys toiseen, niin minun on paljon helpompi ymmärtää häntä. Osittain tämä tuntuu jopa siltä, että vahva yhteys auttaa minua huomaamaan paremmin sanattomatkin viestit ja ymmärrän toisen motiivit helposti. Tuntuu myös siltä, että minulla on enemmän tahtoa ymmärtää toista silloin, kun yhteys on vahva. Jos taas yhteys on heikentynyt, niin minusta saattaa tuntua siltä, että en yhtään ymmärrä, mitä toisen käytöksen takana on. Eikä minulla välttämättä ole hirveän isoja haluja edes ymmärtää toista, vaan asetun omaan poterooni puolustusasemiin.

Rakentavan vuorovaikutuksen avulla voi kuitenkin parantaa yhteyttä. Jos oikein asetun kuuntelemaan toista ja olen läsnä ja yritän aidosti ymmärtää, niin se vahvistaa meidän välistä yhteyttä. Jokaisella ihmisellä on tarve tulla kuulluksi sekä ymmärretyksi, etenkin silloin kun meillä on jotain mielen päällä. Tämän tarpeen täyttämättä jättäminen rikkoo yhteyttä voimakkaasti. Siksi kuunteleminen ja aito ymmärrys vahvistavat yhteyttä.

Vahva yhteys luo luottamuksen tunnetta ja alentaa kynnystä kertoa omista tunteista ja tarpeista. Toisen henkilön on tietenkin helpompi ymmärtää minua, kun kerron hänelle, mitkä ne omat tunteet ja tarpeet on. Kun tulee itse ymmärretyksi ja omat tarpeet tulevat täytetyksi, niin sekin osaltaan vahvistaa yhteyttä toiseen.

Yhteydellä toiseen henkilöön on siis iso merkitys vuorovaikutuksen onnistumiselle. Mutta yhtä iso rooli on myös sillä, kuinka vahva yhteys meillä on itseemme. Yhteys itseensä tarkoittaa käytännössä itsetuntemusta. Tiedän kuka olen, mitä tunnen ja mitä tarvitsen. Kun minulla on vahva yhteys itseeni, niin pystyn myös olemaan paremmin läsnä hetkessä. Läsnäolon taitoa tarvitaan siihen, että pystyy kuuntelemaan ja ymmärtämään itseään paremmin. Kun tunnistan tarpeeni ja tunteeni, niin pystyn myös kertomaan niistä toisille. Ja tietenkin minun on helpompi asettua kuuntelemaan toista, kun osaan olla läsnä hetkessä.

Rakentavan vuorovaikutuksen kannalta yhteys on siis ratkaisevassa osassa. Uskallan jopa väittää, että ilman yhteyttä ei edes ole rakentavaa vuorovaikutusta. Yhteyttä tarvitaan omien ja toisten tunteiden ja tarpeiden ymmärtämiseen, kuuntelemiseen, läsnäoloon, omien tunteiden ja tarpeiden kertomiseen ja yleensäkin haluun olla sellaisessa vuorovaikutuksessa, mikä rakentaa eikä riko.

Miten vaalia yhteyttä lapseen?

Jos yhteys on rakoillut isosti lapsen kanssa, niin aikuisen voi olla vaikeaa kokea myötätuntoa tai puhua kauniisti lapselle. Ja lapsen voi olla vaikea tehdä yhteistyötä aikuisen kanssa. Yhteyden vahvistaminen koostuu aika pienistä arkipäiväisistä asioista: Katsekontakti, läheisyys, kosketus, läsnäolo, yhteinen huumori, ymmärrys, toisesta kauniisti ajatteleminen sekä toiselle kauniisti puhuminen. Itse koen, että kaikkia näitä tarvitaan päivittäin ja paljon, jotta yhteys olisi vahva. Toiset lapset myös vaativat hieman enemmän, että “rakkaustankki” täyttyy ja toisille riittää vähempikin.

Meillä aamut alkavat usein niin, että halin kumpaakin lasta ja kuiskin kivoja asioita heidän korviinsa. Yritän hetkeksi unohtaa kellon ja kiireen ja keskityn vain siihen hetkeen, kun minulla on rakkaimpani ihan lähellä. Näin meidän kaikkien aamut alkavat mukavammin ja usein tällä vältytään myös aamun kiukuilta.

Joskus sitä kuitenkin ajattelee että haluaa säästää aikaa ja saada esim aamu- tai iltatoimet tehtyä nopeasti ja jos yhteys rakoilee, niin lapsi ei välttämättä olekaan yhteistyökykyinen. Sen sijaan, että vetäisi aamun rutiinit väkisin läpi, niin nopeampi keino suoriutua aamusta voikin olla jonkin yhteyden parantajan, esim empatian, läsnäolon, huumorin tai kosketuksen käyttäminen, vaikka se aluksi vaikuttaakin siltä, että se vie enemmän aikaa ja energiaa. Näiden menetelmien käyttäminen on helpompaa, jos aikuisella on hyvä yhteys itseensä ja esimerkiksi omat tarpeet on jotakuinkin tasapainossa. Vaikka aamu olisikin alkanut väärällä jalalla, niin huumorilla ja läheisyydellä sekä itse-empatialla aikuinen voi saada myös itsensä paremmalle mielelle sekä yhteistyökykyisemmäksi . Silloin pieni muutos suunnitelmiin tai lapsen vastahakoisuus ei tunnukaan maailmanlopulta vaan ihan normaalilta arjelta.

Työpäivän jälkeen kun haen lapsia, niin usein ihan ensimmäisenä kiljutaan kaikki iloiset tervehdykset ja sen jälkeen joko halitaan tai sitten teemme hassun jahtausleikin päiväkodin pihalla ja nauramme päivän stressit ulos. Sitten vaihdamme rauhalliset kuulumiset lasten sekä hoitajan kanssa ja lähdemme kotiin. Pieni leikittely ja hetkessä läsnäoleminen auttavat tätä siirtymätilannetta, ja sen huomaa etenkin silloin, kun ei olekaan pystynyt hassuttelemaan tai olemaan läsnä, silloin lapsetkin usein reagoivat isommin. Iltaisin pyrin katsomaan lapsiani rakastavasti, kuuntelemaan kaikki heidän hassut juttunsa, ymmärtämään heidän tunteitaan ja vaikeita hetkiä. Yritän koskea kumpaakin lasta usein (pienempi hakeutuu aktiivisesti syliin ja lähelle, isommalta pitää pyytää lupa halaukseen ja kosketukseen). Iltapesut ja nukkumaanmenot ovat taas yksi vaikeampi siirtymätilanne ja silloin otan jännityshuumorin käyttöön. Olen esimerkiksi metsästäjä, joka jahtaa karhuja ja kantaa ne pesulle. Usein juoksemme pitkin taloa päättömästi ja kikatamme (tai ainakin lapset kikattaa) hysteerisinä. Loppuhuipennuksena lapset piiloutuvat sänkyyn, josta menen heitä etsimään hirviönä, joka haluaa syödä herkulliset lapset.

Kyseiset käytännön vinkit olen kerännyt ja soveltanut enimmäkseen Laura Markhamin kirjasta ja kotisivuilta.

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2019.