Jesper Juul tuo esille Viisas lapsesi -kirjassa ajatuksen, että lapsi tietää, mitä haluaa, muttei aina tiedä, mitä tarvitsee. Kaikilla ihmisillä on perustarpeet, joita kuvataan yleensä Maslow’n tarvehierarkian avulla. Hierarkian ensimmäinen pohjakerros on fysiologiset tarpeet eli hengissä säilymisen fyysiset edellytykset, kuten ruoka, juoma, happi jne. Toinen kerros on turvallisuuden tarpeet eli suojautuminen vaaroilta. Kolmas kerros on yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet eli rakkaus, ystävyys ja ryhmään kuuluminen. Neljäs kerros on arvonannon tarpeet eli itsearvostus ja kunnioituksen saaminen muilta. Viides kerros on itsensä toteuttamisen tarpeet eli omien kykyjen saaminen täyteen käyttöön.

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta kaikkien perustarpeiden tulisi tyydyttyä.

Lapsi ei aina osaa tai pysty kertomaan tai nimeämään, mitä hän tarvitsee. Kun lapsi reagoi vahvasti, vanhemman ensisijainen tehtävä on ottaa lapsen tunnetila vakavasti. Vaikka tilanne aikuisen silmin näyttäisi, että lapsi kiukuttelee turhasta, voi taustalla olla tyydyttämätön tarve. Sen selvittämiseen lapsi tarvitsee aikuisen tukea, ei väheksyntää tai toruja. Ensimmäisenä olisi hyvä selvittää, onko lapsella nälkä, jano, väsy, epämukava olo tai kaipaako hän huomiota ja läheisyyttä. Isompi lapsi osaa kysyttäessä kertoa myös, onko hän pelästynyt jotakin tai painaako jokin tapahtuma mieltä. Vanhempien lasten kanssa aktiivinen kuuntelu on oiva apukeino. Puhumattoman lapsen kanssa helpointa on selvittää, onko kyseessä jokin perustarpeiden kahdesta ensimmäisestä kerroksesta kyseessä tarjoamalla ruokaa, juomaa ja syliä. Pienikin lapsi osaa elein vastata, mitä hän tarvitsee. Lapsi harvoin kiukuttelee syyttä.

Joskus tarpeet piiloutuvat aikuisen näkökulmasta merkityksettömien halujen taakse (esim. lapsi haluaa, että vanhempi vie hänet jäätelölle -> aikuinen ajattelee lapsen vain olevan makeanhimoinen, mutta oikeasti lapsella on tarve viettää kahdenkeskeistä aikaa vanhemman kanssa). Varminta on siis aina kuunnella lasta ja yrittää selvittää, onko taustalla jokin tyydyttymättä jäänyt tarve. Vanhempi saattaa myös lasta aktiivisesti kuunneltuaan todeta, että kyseessä ei ole perustarve, mikä olisi välttämätöntä saada tyydytettyä. Kaikkia lapsen toiveita ei tarvitse toteuttaa eikä se käytännössä olisi mahdollistakaan, vanhempi harkitsee itse, mihin haluaa vetää oman rajansa. Olennaista on se, että ottaa lapsen vakavasti, sanoittaa lapsen tunteen ja ottaa sen hyväksyen vastaan. Vaikka lapsen halua ei toteuta, voi silti huomioida ja tunnustaa lapsen kokemuksen sekä näkökannan – lapsen tunteet ja halut ovat toteutumattominakin tärkeitä. Näin toimiessaan aikuinen viestii lapselle, että hän on tärkeä.

Lapsen eleiden lukeminen, kuunteleminen ja vakavasti ottaminen ovat tärkeitä myös siitä näkökulmasta, että vanhemmat eivät aina, jos koskaan, tiedä lasta paremmin, mitä hän tarvitsee. Lapsen näkökannan jyrääminen ja tunteiden väheksyminen antaakin lapselle vain sellaisen käsityksen, että hän on jollain tavoin viallinen. Vanhempien tehtävänä on huolehtia lapsen perustarpeiden täyttymisestä, ja vaikka lapsi ei aina itse tiedä, mitä hän tarvitsee, ei se tarkoita, että aikuinen on automaattisesti asiantuntija tyydyttämättömän tarpeen määrittelyssä. Avainasemassa on aikuisen tuki ja ohjaus, joiden avulla lapsi itse oppii tunnistamaan ja nimeämään omia tarpeitaan.