Suurin osa lasten riidoista on seurausta huomion kaipuusta ja siitä kilpailusta. Lapsi tappelee sisaruksensa kanssa, koska biologia ohjaa häntä pitämään kiinni asemastaan perheessä. Aikuisen on tärkeä ymmärtää lasta myös tässä tilanteessa ja suhtautua lapsiin hyväksyvästi. On muistettava, että lapsi oppii mallista ja harjoittelemalla. Kun vanhempi haluaa ymmärtää lasta, lapsi oppii, että muiden ymmärtämisellä on merkitystä. Aikuisen tuella hän voi oppia ymmärtämään sisaruksia ja harjoitella sovussa elämistä sekä erilaisia tunnetaitoja, joita (sisarus)suhteiden ylläpidossa tarvitaan.

Kun vanhemman yhteys lasten kanssa on tiivis ja hyvä, kokevat lapset olevansa tärkeitä ja arvokkaita ja heidän riitelytarpeensa vähenee. Seuraavilla asioilla riitelyä voidaan ennaltaehkäistä:

• Anna kullekin lapselle yksilöllistä huomioita päivittäin.
• Pidä huolta, että lapset tuntevat päivittäin itsensä rakastetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin ovat.
• Ole aito ja aidosti läsnä.
• Älä ota ristiriidoissa puolia, vaan kuuntele aidosti molempia ja pyri ymmärtämään syitä toiminnan takana.
• Kannusta lapsia minä-viesteihin ja selkeään tunneilmaisuun, myös (ja etenkin) silloin, kun he toimivat keskenään.
• Puhu heille kuten toivot heidän puhuvan sisarukselleen.
• Pidä huolta, että kaikkien, myös omat tarpeet on täytetty.
• Kosketa lapsia. Myös ristiriitoja ratkoessa kosketuksella saa yhteyden lapsiin ja se tuo heille turvallisen olon.
• Kehitä omia tunnetaitoja. Etsi keinot pitää itsesi rauhallisena kun sisarukset riitelevät.
• Ohjaa lasta ilman vallankäyttöä tai pakottamista. Lapset, joita on kasvatettu kovalla kurilla suhtautuvat negatiivisemmin sisaruksiaan kohtaan, koska he ovat oppineet, että uhkailulla ja voimalla saa muut tekemään oman tahtonsa mukaan.
• Opeta lapselle tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja anna hänen harjoitella niitä itse.

Ristiriitatilanteissa vanhemman kannattaa herkällä korvalla kuunnella, milloin tilanne vaatii puuttumista. Toisinaan lapset ratkovat pulmansa itsenäisesti. Jos se ei onnistu, aikuisen tarkoitus ei ole tuomaroida, vaan toimia lasten välillä välittäjänä, siis eräänlaisena rauhanneuvottelijana. Vanhempi rauhoittelee lapsia, että suurin tunnekuohu tasoittuu. Hän kuuntelee vuorotellen molempia. On hyvä, että lapset kuulevat itsekin, mikä oli toisen osapuolen käsitys tapahtumien kulusta ja miltä toisesta tuntuu. Kuuntelun keskiössä ovat molempien tunteet ja toiveet – ei se, kuka aloitti ja kuka teki eniten väärin. Tärkeää on, että vanhempi ohjaisi lapsia puhumaan suoraan toisilleen, ei vanhemman kautta. Tämä edesauttaa lasten empaattista suhtautumista toisiinsa ja halukkuutta neuvotella.

Kun tunteet tasaantuvat ja lapset kokevat tulleensa kuulluiksi, on lapsen helpompi toimia yhteistyössä ja keksiä ratkaisuja ristiriitaan. Aikuinen voi auttaa ehdottomalla erilaisia ratkaisutapoja. Parhaat ratkaisut ovat usein lasten itsensä ehdottamia. Toinen lapsi saattaa löytää ratkaisun avaimen, ja toinen kehittelee sopimusta eteenpäin. Toteutusta hiotaan yhdessä.

Kun ratkaisu on lasten oma, he ovat tyytyväisempiä lopputulemaan ja halukkaampia sitoutumaan siihen. Vähemmän tuomarointia, vähemmän pettymyksiä ja protesteja. Enemmän yhteistä ongelmanratkaisua, enemmän myönteisiä oppimiskokemuksia, yhteistä iloa ja yhteyden tunnetta.