Aktiivinen kuuntelu on tapa pyrkiä kuulemaan lasta siten, että hän kokee tulevansa ymmärretyksi. Aktiivisen kuuntelun tarkoituksena on auttaa huolissa, lisätä luottamusta, ymmärrystä ja läheisyyttä, sekä löytää ja sanoittaa tarpeita ristiriidoissa. Toisinaan lapsi ei itsekään tunnista tai osaa nimetä mikä häntä vaivaa. Silloin on mahdollista selvittää tunnetilan syy aktiivisen kuuntelun keinoin. Aktiivisen kuuntelun avulla ei ole tarkoitus tarjota lapselle ratkaisuja tai antaa ohjeita, saati saada lasta tekemään vanhemman toiveen mukaan.

Aktiivinen kuuntelu on äärimmäisen hyvä menetelmä silloin, kun lapsi viestii tunteita tai tarpeita, joita hän ei sanallisesti kerro. Se kertoo lapselle, että aikuinen haluaa ymmärtää hänen kokemustaan. Se on hyvä lähestymistapa myös silloin, kun lapsi ilmaisee voimakkaita tunteita, puolustautuu tai vastustaa.

Aktiivisessa kuuntelussa kuuntelen mitä lapsi sanoo, tulkitsen viestin ja tunteen sen takana ja sanon sen lapselle ääneen. Kuunnellessa täytyy kuunnella sekä sanattomat että sanalliset viestit. Usein lasta helpottaa tilanteessa se, että häntä ymmärretään. Lapsi voi keksiä ratkaisut itse, mutta aktiivisen kuuntelun jälkeen niitä voidaan etsiä myös yhdessä.

Alla on esimerkki, joka on Elina Kauppilan kirjasta Ihana perhe. Yliviivatut kohdat tarkoittavat lauseita, jotka vanhemmilta helposti tulevat automaattisesti, mutta jotka tässä saadaan korjattua aktiiviseksi kuunteluksi.

Yhtenä arki-iltana tulimme aika myöhään kotiin. Rappukäytävässä esikoiseni potkaisi vahingossa sisarustaan jalkaan. Puolisoni sanoi siinä vähän kärkevästi, että olipa kurjasti tehty, kunnes tajusi, että kyseessä oli vahinko. Lapsi pyysi anteeksi, mutta väsynyt pikkusisarus kiukustui kovasti eikä antanut anteeksi. Sisään päästyämme me söimme pikaisesti iltapalan ja sitten lapset kävivät pesulla ja menivät nukkumaan. Pienempi nukahtikin ihan samantien, mutta 5-vuotias isompi pyöri sängyssä ja sanoi sitten:

– Äiti, mua ei nukuta yhtään.

– Pulinat pois ja pää tyynyyn, nyt on nukkumaanmenoaika.
– Ai, sä et halua nukkua? Haluaisit valvoa? Minä vastasin.

– Niin. Isi ei tykkää musta enkä mä halua mennä päiväkotiin huomenna, lapsi sanoi.

– Tottakai isi sinusta tykkää! Isi rakastaa sinua kovasti. Huomenna on ihan tavallinen päiväkotipäivä, tottakai menet. 
– Susta tuntuu, että isi ei tykkää susta? Vahvistin lapsen sanoman.

– No, niin, tai että se on mulle vihainen, kun mä potkasin Eeriä rapussa, lapsi kertoi.

– Höpsis, eihän se enää sulle vihainen oo. 
– Ai, sä ajattelet, että isi on sulle siitä vielä vihainen? Hieman yllättyneenä totesin.

– Joo. Tai ehkä se ei oo enää. Ei se vaikuttanu vihaiselta iltapalalla, lapsi huomasi.

– Niin. Mutta mites se, että sanoit, ettet haluu mennä päiväkotiin? Palasin aktiivisesti kuuntelemaan toista lapsen mainitsemaa asiaa.

– Niin, ku kukaan ei leiki siellä mun kanssa, hän kertoi huolestuneena.

– No leikkiinhän, onhan sulla vaikka kuinka paljon kavereita!
– Sua pelottaa, että jäät yksin ulkopuolelle leikeistä? Sanoitin tunteita.

– Joo. Koska Eeri on mulle vihainen siitä potkusta. Se sanoo muille, ettei ne leiki mun kanssa, lapsi kuvaili mielessään olevaa tilannetta.

– Mutta eihän Eeri päätä sitä, kuka sun kanssa leikkii ja miks se muutenkaan noin tekis. Turha tätä on murehtia!
– Sä ajattelet, että Eeri määrää sen, kuka sun kanssa leikkii ja kuka ei ja että huomenna ne jättää sut sen rapussa käyneen jutun takia yksin? Sanoin.

– Niin, tai ehkä ne ei jätä. On mulla siellä kivoja kavereita eikä Eeri tekis silleen. Sehän nukkuu. Ei se oo vihainen. Hyvää yötä, äiti.

Lapsi käänsi kylkeä ja nukahti heti.