Kun lapsi täyttää vuoden, hänestä aletaan käyttää nimitystä taapero, ja tätä nimitystä hänestä käytetään aina 3-vuotiaaksi saakka. Vauva ja taapero eroavat toisistaan monin tavoin. Pienestä, sylin suojiin mahtuvasta ja siellä pääsääntöisesti viihtyvästä vauvasta on kasvanut maailmaa innokkaasti tutkiva, uuteen uteliaasti suhtautuva taapero. Taaperon kanssa eläminen asettaa vanhemmuudelle uudenlaisia vaatimuksia ja haasteita, mutta samalla se antaa vanhemmuudelle myös runsaasti uudenlaisia mahdollisuuksia.
Muutokset lapsessa eivät toki tapahdu yhdessä yössä, vaan ne ovat viikkojen ja kuukausien kehityksen tulosta. Lasten kehitystahti on myös kovin yksilöllinen. Tässä tekstissä käsitellyt muutokset ovatkin sellaisia, jotka yhdellä voivat olla ajankohtaisia jo vauvaiässä, kun taas toiselle ne kuulostavat ominaisilta vasta reilusti ensimmäisen syntymäpäivän jälkeen. Isossa kuvassa, siis kun vertaillaan vauvoja ja taaperoita yleisesti, nämä erot kuitenkin näkyvät.
Maailma avartuu, elinpiiri laajenee
Pienelle vauvalle tärkeimpiä asioita ovat oma perhe ja koti. Vauva ei suuresti kaipaa pois oman kodin seinien suojasta, ja vanhemman syli vaikuttaa olevan paikoista paras. Hiljalleen vauvavuoden lopulla ja erityisesti taaperovuosien aikana lapsen elinpiiri alkaa kuitenkin laajentua. Hän kiinnostuu ympäristöstä ja sen ihmeellisyyksistä: männynkävyistä, ohi ajavista autoista ja taivaalla lentävistä linnuista. Vuoden ikäinen lapsi pystyy jo pitämään mielikuvan vanhemmastaan lyhyitä hetkiä, ja hiljalleen hän alkaa harjoitella pientä irtaantumista vanhemmista. Taapero uskaltaa ehkä kulkea ulkona aiempaa kauemmas vanhempien luota, ja sisällä hän saattaa viihtyä hetkittäin aivan omissa touhuissaan.
Taaperon loputon kiinnostus kohdistuu ulkomaailman lisäksi vahvasti myös kodin seinien sisäpuolelle. Hyllyjen ja kaappien tyhjentäminen on puuhaa, johon taapero jaksaa palata kerta toisensa jälkeen, eivätkä esimerkiksi auton avaimet tai WC:n viemärin kannetkaan ole turvassa. Viimeistään taaperon kanssa vanhemman täytyykin katsella kotia aivan uusin silmin. ”Onko kotimme lapsiturvallinen?” on kysymys, joka jokaisen taaperon kanssa elävän kannattaa kysyä itseltään. On tärkeää estää lapsen pääsy pistorasioiden ja terävien tai muuten vaarallisten esineiden luo, varmistaa, ettei lapsen saatavilla ole pikkuesineitä, joihin tämä voisi tukehtua, ja tarkistaa, ettei lapsen päälle voi pudota tai kaatua mitään painavaa.
Samalla vanhemman on kuitenkin hyvä jättää tilaa myös lapsen uteliaisuuden ja tutkailun toteuttamiselle. Esimerkiksi osa alakaapeista kannattaa tietoisesti jättää lukitsematta ja varata kaappeihin vain sellaisia tavaroita, joita lapsi saa rauhassa tutkia ja levitellä. Tällä tavalla lapsi voi omalla tavallaan osallistua perheen yhteisiin touhuihin, esimerkiksi ruoanlaittohetkiin, mikä on jo pienelle taaperolle hyvin tärkeää.
Elinpiirin laajenemisen ja uusien taitojen oppimisen ohella myös lapsen mahdollisuudet omatoimisuuteen ja omatoimisuuden taitojen harjoitteluun lisääntyvät. Pienen taaperon ei vielä suinkaan tarvitse esimerkiksi käydä potalla tai pukea itse, mutta vanhempi voi hiljalleen alkaa tukea näitä taitoja ja antaa lapselle mahdollisuuksia oppia tekemään asioita itse. Jo yllättävänkin pienet lapset voivat oppia monenlaisia aikuisesta kenties haastaviltakin vaikuttavia taitoja. Tärkeää on kuitenkin edetä lapsentahtisesti. Omatoimisuuden harjoittelusta ei myöskään kannata ottaa stressiä. Jos lapsella on kaikki tarvittavat valmiudet vaikkapa pukemaan oppimiseen, hän sen varmasti jossain vaiheessa myös oppii.
Tahto lisääntyy, tunnekirjo laajenee
Taaperoiässä lapsen oma tahto kehittyy selvästi. Hän pystyy jo vähintään non-verbaalisesti eli sanattomasti ilmaisemaan, miten toivoisi asioiden menevän. Tahtomisen harjoitteleminen onkin tärkeä osa lapsen kasvua ja kehitystä. Samalla aikuisen olisi hyvä pohtia sitä, kuinka hän itse suhtautuu lapsen oman tahdon ilmauksiin. Pienen taaperon tahtomiseen suhtaudutaan usein joko melko huvittuneesti tai sitten lapsen tahdonilmauksia pidetään raskaana ja epätoivottavana asiana. Lapsen mielipiteen ilmaisut tulisi kuitenkin ottaa vastaan vakavasti. Syy lapsen tahdon tai esimerkiksi pahan mielen taustalla on aina lapselle todellinen, vaikka se aikuisen silmissä voi näyttää hassulta tai turhauttavalta. Jo pienelle taaperolle kokemus siitä, että vanhemmat kuulevat ja arvostavat hänen mielipiteitään on tärkeä. Vanhempien välittämän viestin olisi hyvä olla seuraavankaltainen: ”Ai näin sinä ajattelet! Kiitos, että kerrot siitä.”
Lapsen tahdon kuuleminen ja arvostaminen ei tarkoita samaa kuin sen toteuttaminen. Vanhempi ei aina voi eikä hänen aina kannatakaan toimia juuri taaperon toivomalla tavalla. Lapsi voi tällöin kuitenkin pettyä suuresti, mikä on varsin ymmärrettävää. Pienen lapsen tunnetaidot ovat vielä kovin heikot, eikä hän kykene hillitsemään tai yksikseen rauhoittamaan tunnereaktioitaan rakentavalla tavalla. Tunnekuohujen hetkellä aikuisen tärkeä tehtävä onkin toimia lapsen aputunnesäätelijänä. Erilaisten tunteiden kokeminen ja niistä selviäminen yhdessä turvallisen aikuisen kanssa on tärkeää juuri tunnetaitojen kehityksen kannalta.
Lapsen näkökulman lisäksi on hyvä tuoda esille sekin seikka, että taaperon vahva tahtominen voi todella olla raskasta vanhemmille. Toisinaan se voi jopa koetella koko perheen jaksamista. Se, että lapsen tahtoon tulisi suhtautua vakavasti, ei tarkoita sitä, etteikö aikuinen saisi joskus myös väsyä siihen. Vanhemman olisikin tärkeää pohtia omia voimavarojaan myös taaperoaikana. Mitkä tekijät tukevat vanhemman jaksamista, ja mikä voisi auttaa vanhempaa jaksamaan myös ne arjen raskaimmat hetket? Pientä lasta ei koskaan voi vastuuttaa vanhemman jaksamisesta. Samalla vanhemmalla on lupa miettiä myös omaa hyvinvointiaan.
Rajojen merkitys nousee esille uudella tavalla
Lapsen kasvu muuttaa myös lapsen suhdetta rajoihin. Vauvaa, joka ei vielä osaa liikkua, ei juuri tarvitse rajoittaa. Sen sijaan kävelevä ja utelias taapero vaatii vanhemmalta jatkuvaa hereillä olemista, mahdollisten vaaranpaikkojen huomaamista ja lapsen suojaamista. Lasta täytyy siis rajoittaa uudella tavalla. Samalla, kun rajat astuvat lapsen elämään, on hyvä pohtia niiden asettamista. Millaisia rajoja ja minkä takia asetan? Ovatko määrittelemäni rajat perusteltuja ja aiheellisia? Millä tavalla teen rajojen asettamisen?
Rajoista puhuessa puhumme usein juuri rajoista, joita lapselle tulee asettaa. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että myös lapsella on rajat, joita hänellä on oikeus puolustaa. Tämä ei tarkoita sitä, että tarpeellisten, mutta lapselle epämiellyttävien asioiden tekemisestä luovuttaisiin kokonaan, vaan ennemmin sitä, että aikuinen pyrkii löytämään tavat, joilla asioiden hoitaminen sujuu lapsellekin mieluisella tavalla. Esimerkiksi hampaita pestessä vanhempi voi jahdata hammaspeikkoja hammasharjalla tai luetella lapsen päivän aikana syömiä ruokia, joita hän harjaa pois hampaiden koloista.
Koska aikuinen on viime kädessä vastuussa lapsen hyvinvoinnista ja arjen pyörittämisestä, voi hän toisinaan myös joutua rikkomaan lapsen rajoja. Tällöinkin asiaa olisi kuitenkin hyvä pohtia, sillä lasten rajojen rikkominen on yhä edelleen varsin tavallista tilanteissa, joissa se ei oikeastaan olisi välttämätöntä. Jos rajoja kuitenkin joutuu rikkomaan, asiasta olisi hyvä keskustella yhdessä lapsen kanssa.
Myös aikuisten rajat nousevat vauvavuoden jälkeen uudenlaiseen rooliin. Vauvan kanssa aikuisen tulee hyvin usein olla se, joka joustaa omista tarpeistaan. Kun lapsi kasvaa, hänen tarpeensa eivät ole enää aivan niin akuutteja – joskin aina tärkeitä – ja lapsen kanssa on hyvä alkaa harjoitella myös muiden rajojen ja tarpeiden tunnistamisen tärkeyttä. Monille vanhemmille tämä on varmasti helpottavaa, mutta se voi tuottaa myös päänvaivaa. Aiemman melko selkeän jaon jälkeen saattaa olla haastavaa erottaa tilanteet, joissa omat tarpeet todella voi hetkellisesti asettaa lapsen tarpeiden edelle. Yhä edelleen on tärkeää muistaa, että isossa kuvassa lapsen tarpeet ovat aikuisen tarpeita tärkeämpiä, joskin myös aikuisen tarpeet ovat ehdottoman tärkeitä ja huomionarvoisia.
Kaikki ei kuitenkaan muutu
Vaikka elämä taaperon kanssa eroaa monin tavoin vauvan kanssa olemisesta ja toimimisesta, eivät ne kaikista tärkeimmät asiat muutu. Maailmaa tutkiva ja kovaa vauhtia uutta oppiva taapero tarvitsee yhä edelleen runsaasti läheisyyttä. Taaperoikäänkin liittyy kehitykseen kuuluvia eroahdistuskausia, ja myös tiheän imun kausia esiintyy vielä vauvavuoden jälkeenkin. Imetystä tai perhepedissä nukkumista ei siis ole tarpeen lopettaa taaperon kanssa. Päinvastoin, touhujen keskelle ajoittuvat imetyshetket ja vanhempien vieressä nukkuminen ovat loistava tapa tankata läheisyyttä ja rakkautta kaiken uuden ja kiinnostavan keskellä. Myös taaperoille tarkoitettu kantoreppu on edelleen oiva väline läheisyyden tankkaamiseen.
Taapero on yhä lähtökohtaisesti yhtä hyväntahtoinen kuin pieni vauvakin. Todennäköisesti useimpien on helppo muistaa, että itkevä vauva ei kiukuttele pahuuttaan tai ole tahallaan hankala. Hänellä vain ei ole muuta keinoa ilmaista tarpeitaan. Helposti unohdamme, että tismalleen sama pätee myös tahtoviin, oman mielipiteensä ilmaiseviin ja jekkuja tekeviin taaperoihin. Myös taapero toimii niin hyvin kuin osaa. Jos lapsi siis käyttäytyy haastavasti, se ei ole merkki hankalasta tai huonosti kasvatetusta lapsesta. Sen sijaan se on merkki siitä, että lapsella ei vielä ole riittäviä sosiaalis-emotionaalisia valmiuksia toimia paremmin. Juuri nämä ovatkin niitä hetkiä, jolloin lapsi kaipaa runsaasti vanhemman tukea ja turvaa.
Lopuksi on hyvä muistaa, että jokainen lapsi on erilainen ja että jokainen lapsi kehittyy omaan, yksilölliseen tahtiinsa. Esimerkiksi temperamenttiin pohjautuvat erot lasten välillä voivat olla suuria jo yhdenkin vuoden iässä. Yksi taapero kulkee innokkaasti etsimässä uutta tutkittavaa vailla huolta vanhemman sijainnista, kun taas toinen tarkkailee tilannetta kaikista mieluiten vanhemman sylin suojassa. Tietynlainen temperamentti ei ole yhtään sen huonompi tai parempi kuin muutkaan – se on vain erilainen. Jokainen lapsi on omanlaisenaan, ihanana itsenään arvokas ja tärkeä.
– Henriikka Vainio, KiVa ry:n toimihenkilö –
Julkaistu 3/2022.
