lapsiperhearki - Kiintymysvanhemmuus ry

Mindfulnessin, eli tietoisuustaitojen, hyödyt ja käyttö lapsiperhearjessa

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 18 Nov 2021 12:19:14 +0000

Mindfulness, eli hyväksyvä tietoinen läsnäolo, auttaa meitä elämään nauttien nykyhetkestä ja toimimaan vaikeissa tilanteissa. Arjen perhe-elämään niiden käyttö voi tuoda monenlaista helpotusta. Mindfulnessissa harjoitellaan tietoisuutta omista ajatuksista, tunteista ja aisteista. Siksi sen avulla opitaan tunnetaitoja, eli opitaan hillitsemään ja hallitsemaan omia tunnereaktioita.

Olennaisena osana tietoisuustaitoihin kuuluu itsemyötätunto ja sen kehittäminen. Itsemyötätunto on lempeää ja hyväksyvää suhtautumista itseensä. Kun vanhempi opettelee lempeydellä tunnistamaan ja hyväksymään omia reaktioitaan ja ajatuksiaan, hän voi samalla lempeydellä suhtautua myös lapseen. Itsemyötätunnon harjoittelu ei välttämättä ole helppoa, mutta se on silti kannattavaa. On tärkeä kyetä lohduttamaan itseään ja sallia itseltään myös virheitä, vaikka me usein olemme taipuvaisempia piiskaamaan itseämme. Kuitenkin tutkimustulosten perusteella itsemyötätunto kannattaa, koska siten ihminen kokee vähemmän ahdistusta, on tyytyväisempi ihmissuhteissa ja ylipäätään elämässä. Itsemyötätuntoinen ihminen on myös sinnikkäämpi, koska hän vastoinkäymisten kohdatessa suhtautuu itseensä kannustaen ja myötätunnolla. Se tarkoittaa, että positiivisen itseohjauksen myötä ihminen yrittää mieluummin uudelleen, kuin kaatuu vastoinkäymisen edessä.

Itsemyötätuntoa voi harjoitella monin eri tavoin. Omien tunteiden tunnistamisessa auttaa esimerkiksi tunnekehoyhteyden vahvistaminen, vaikkapa kehoskannaus-harjoituksen avulla. Kaikkein vaikeimpana hetkenä nimeämällä omia tunteitaan ja kertomalla itselleen, että tämä tunne on ihan ok. Ehkäpä voisi lohduttaa tai silittääkin itseään vaikealla hetkellä. Tämä voi tuntua hassulta, mutta totuus on, että kehomme reseptorit eivät tunnista kuka meitä silittää tai halaa. Kosketus tutkitusti laskee stressitasoa niin lapsella kuin aikuisellakin, joten silitys ja halaus auttavat meitä hankalissa tilanteissa eteenpäin, vaikka ne tulisivat meiltä itseltämme.

Tässä vaiheessa on tärkeä huomata, että mindfulness-harjoituksissa ei ole kyse mistään uskonnollisesta, eikä ole kyse rentoutusharjoituksesta. Sitä ei saa käyttää kurinpitokeinona, eikä se(kään) ole pikaratkaisu, vaan vaatii säännöllistä harjoittelua. Kuitenkin sen hyödyt ovat merkittäviä. Se vähentää stressiä sekä aikuisilta että lapsilta, auttaa meitä keskittymään, olemaan läsnä ja helpottaa yhdessä toimimista. Ja mikä parasta, kun opimme kiinnittämään huomion tähän hetkeen, opimme myös nauttimaan siitä. Mennyttä emme voi muuttaa ja tulevaisuudesta emme tiedä. Siksi on tärkeä keskittyä siihen, mitä meillä on tässä ja nyt.

Harjoittelua voi mainiosti tehdä yhdessä lasten kanssa. Lasten kanssa tehtäviin harjoituksiin löytyy monenlaisia vinkkejä verkosta. Alla on kerrottu yksi helppo ja nopeahko stressinpoistoharjoitus, jonka voi tehdä esimerkiksi ennen siirtymätilannetta. Mitä enemmän harjoittelee, sen paremmiksi taidot karttuvat.

Tätä harjoitusta voi käyttää monessa tilanteessa, koska sen kestoa on helppo säädellä. Tiukassa tilanteessa, kun ei meinaa hallita tunnereaktiota sen voi tehdä minuutissa. Silloin, kun on stressaantunut, tai haluaa aloittaa työskentelyn keskittymistä vaativassa tehtävässä, siihen kannattaa käyttää aikaa useampi minuutti. Keskeistä itselleni on keskittyä omaan hengitykseen ja muistaa, että se on ankkuri, joka on aina tässä hetkessä ja johon voin palata milloin vain.

STOP-harjoitus siis vähentää stressitilaa, auttaa siirtymissä ja toisaalta antaa hetken aikaa rauhoittua impulssin ja reaktion välissä.

S = Stop, pysähdy
Lopeta se, mitä olit tekemässä. Käännä tarvittaessa selkä ärsykkeelle.

T = Tiedosta hengityksesi
Ota kolme syvää hengitystä. (Harjoituksen kestoa voi pidentää keskittymällä syvien hengitysten jälkeen oman luonnollisen hengityksen rytmiin muutamaksi minuutiksi)

O = Ohjaa huomio
1) Kehoon: Miltä jalat tuntuvat lattiaa vasten? Onko kehossa kipuja?
2) Tunteisiin: Mitä tunteita tunnet nyt? Missä ne tuntuvat?
3) Mieleen, eli ajatuksiin. Mitä ajatuksia sinulla on mielessä? Ovatko ne totta, ovatko ne pysyviä?

P = Palaa takaisin siihen, mitä olit tekemässä
Tee jotain, joka tukee sinua hetkessä: helli itseäsi tarvittaessa.

Tätä harjoitusta voi toistaa päivän mittaan eri tilanteissa, tai vaikkapa aloittaa jokaisen aamun sillä. Se on hyvin tunnettu mindfulness-harjoitus ja siitä löytyy englanniksi paljon materiaalia. Suosittelen kokeilemaan tätä tai muita harjoituksia.

Jos olet jo tehnyt hyviä ja arkea auttavia harjoituksia, niin kerro niistä ihmeessä meille muillekin! Kommentteja otetaan mielellään vastaan.

– Petra Masko –

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2019.

Kiintymysvanhemmuus perheen tukena: tiedolla, tuella ja vaistoilla kohti leppoisampaa lapsiperhearkea

Kiintymysvanhemmuus ry — Mon, 08 Nov 2021 05:53:46 +0000

Helsingin Sanomat uutisoi verkkojulkaisussaan 28.8.2018 Jyväskylän Yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan vanhempien uupumus vaikuttaa lapsilukumäärään. Tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisvanhemmista kokee uupumuksen vaikuttaneen lapsilukuun. Tutkijatohtori Matilda Sorkkila kertoo uupumuksen johtuvan eri syistä. Tukiverkoston puuttuminen mainitaan niistä yhtenä. Lehtijutussa kerrotaan myös Väestöliiton keräämästä perhebarometristä, jonka mukaan yhä harvempi suomalainen harkitsee lapsen hankintaa. Tärkeimpinä syinä esille nousi työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen vaikeus. Sorkkila toteaa, että monet vanhemmat vaikuttavat olevan yksinäisiä.

Ehkä entisaikojen yhteisöissä oli enemmän voimaa, kun lastenhoitoon osallistui aktiivisesti muutkin kuin biologiset vanhemmat? Miten ennen selvittiin ilman valtavaa tavaramerta, joiden rahoittamiseksi on paiskittava ylitöitä? Tarvitseeko vauva välttämättä oman huoneen, eli kalliita asuinneliöitä, vai riittäisikö vähempikin?

Biologi ** Tiina Kaitaniemen Luonnollinen lapsuus**-kirjan mukaan monet modernit, länsimaiset lastenhoitotavat, joita yhteiskunnassamme pidetään normaalina ja jotka on alun perin on varmaankin kehitetty arkea helpottamaan, itse asiassa saattavatkin vaikeuttaa ja mutkistuttaa sitä.

Minulla on kaksi pientä lasta, joita olen satunnaista keikkatyötäni lukuun ottamatta hoitanut viimeiset kolme vuotta kotona. En ole koskaan aikaisemmin kokenut niin lohdutonta yksinäisyyttä, kun puolison vanhempainvapaan päätyttyä jäimme vauvan kanssa kotiin kahden. Vauvani ei viihtynyt vaunuissa, jonka vuoksi kulkeminen oli hankalaa ja olin muutenkin vielä epävarma lastenhoitotaidoissani. Minua pelotti, että entä jos lapseni alkaa itkeä kauppakeskuksessa, enkä osaa rauhoittaa häntä. Entä jos hänellä tulee nälkä, missä imettäisin. Olimme kotona ja turhauduin. Neuvolasta vinkattiin äiti-lapsi kerhosta. Ideana se oli kiva, mutta minulla kävi huono tuuri, sillä ryhmän äitien kanssa meillä ei ollut oikein muuta yhteistä, kuin se, että meillä kaikilla oli vauva. Kaipasin takaisin omien ystävieni pariin, tuttuihin ja minulle mieluisiin harrastuksiin. Yksinäisyyden lisäksi tunsin itseni tarpeettomaksi ja aikaansaamattomaksi.

Nettikeskustelujen johdattamana törmäsin Kiintymysvanhemmuus ry:n nettisivuihin. Sivuilta Luin tiivistelmää ** Jean Liedloffin kirjasta Continuum Concept **. Kirjassa Liedloff kertoo Yequana-intiaaneista ja heidän luonnollisesta tavasta hoitaa lasta. Rakastuin Yequanojen ajatukseen siitä, että lapsi on elämän keskipisteessä, ei elämän keskipiste.

Kaipasin ympärilleni ihmisiä, elämän ääniä, keskustelua. Olin kuitenkin jumissa kotona hiljaisuudessa, puhelin äänettömällä, ettei vauvani vain heräisi kesken unien sängystä, jonne olin hänet vihdoin saanut nukahtamaan käyttämällä mitä mielenkiintoisempia kikkailuja ja akrobatiaa, white noise- sovellusta ja lämpötyynyä itseäni korvaamaan. Yequanaintiaanit kantoivat lapsiaan mukana askareissa, eivät linnottautuneet koteihinsa. Enkö minäkin voisi tehdä niin?

Myöhemmin opettelin käyttämään kantoliinaa ja huomasin, että saadakseni vauvani unille tai oleilemaan tyytyväisenä, minun ei oikeasti tarvinnut tehdä erityisesti mitään vauvaa hyssyttääkseni tai viihdyttääkseni. En tuntenut entuudestaan ketään, joka olisi osannut opastaa minua tekemään tällä tavalla. Ystävillä oli lähinnä epäonnistuneita kokeiluja kantamisesta, ja sukulaiset epäilivät liinan turvallisuutta. Kiitos sosiaalisen median, apua löytyi. Kantoliinassa lapseni ovat kulkeneet mukana kotitöissä ja harrastuksissa. He ovat nukkuneet liinassa päiväunet, enkä ollut enää rytmien vuoksi kahlittu kotiin. Elämämme helpottui huomattavasti. Siitä tuli mukavampaa ja aloin nauttia vauva-arjesta.

Kumpikaan lapsistani ei ole liiemmin viihtynyt vaunuissa, suostunut syömään pullosta tai imemään tuttia, eikä kumpikaan ole nukkunut tai nukahtanut yksin. Eivätkä he nukahda vieläkään. Valkoinen, rottinkinen vauvansänky osoittautui yhdeksi hankkimistamme turhakkeista, onneksi se kelpasi meidän kissalle.

Se, että olen hankkinut tietoa ja opetellut vastaamaan lapseni tarpeisiin ihmiselle luonnollisella, lajityypillisellä tavalla, kuten kantamalla lasta, imettämällä ja nukkumalla lasteni kanssa, on helpottanut arkeani ja auttanut jaksamisessa valtavasti. Tieto auttaa myös hyväksymään asioita sellaisina kuin ne ovat. Ei vauvassani ole mitään vikaa, vaikka hän havahtuu hereille tiheästi tai haluaa rintaa yöllä vielä yli puolivuotiaana, ne ovat normaalia, biologian ohjaamaa vauvan käytöstä. Stressi syntyy siitä, että todellinen tilanne on saavuttamattoman kaukana mielessä olevasta ihanteesta.

Jos luomme mielikuvaa vauvasta, joka nukahtaa itsekseen ja nukkuu aamun asti, on selvää, että tunnemme suurta pettymystä, kun se ei onnistu. Jos mielessä on idea hohtavan valkoisesta, siististä kodista, jossa tuoksuu kanelipulla, mutta todellisuudessa töistä palaavaa puolisoa on vastassa rintamaidon ja puklun tuoksuinen, väsynyt äiti yhä yöpaidassaan ja tarjolla on jo kahdesti lämmitettyä einesruokaa, on inhimillistä turhautua.

Pienten lasten kanssa arki on täynnä. On päivänselvää, ettei pelkällä asenteella tai lastenhoitotapoja muuttamalla selviä. Tai selviää kyllä, mutta on eri asia selvitä, kuin voida hyvin. Ihminen tarvitsee lauman ympärilleen, apukäsiä ja tukea. Ei ole epäonnistumista, jos ei kykene kaikkeen yksin. Minua on lohduttanut suuresti tieto siitä, että se, että koin suurta ahdistusta yksin vauvan kanssa ollessani, ei johtunut minusta. En ollut viallinen.

Kaikenikäisillä ihmisillä on tarve olla yhteydessä toisiin ihmisiin ja saada tuntea olevansa tarpeellinen. Perinteinen käsitys yhteisöstä on perhe ja suku, kylä, naapurusto tai heimo. Tänä päivänä aika harva perhe asuu yhdessä isovanhempien kanssa. Uusia yhteisöjä ovat ystäväporukat, kommuunit, kimppakämpät, harrastusporukat tai järjestötoiminta. Myös sosiaalinen media kokoaa yhteen samassa tilanteessa olevia, samanhenkisiä ihmisiä.

Parhaimmillaan yhteisö on voimavara, josta ihminen saa ja jolle ihminen voi antaa. Yhteisö voi kuitenkin olla tuomitseva, elämää rajoittava. Yhteisö on välttämättömyys, jonka ulkopuolelle ei halua jäädä. Ymmärrän nyt, että esikoisen kohdalla olen hoitanut aluksi vauvaani vasten vaistojani yhteisön odotusten ja sosiaalisen paineen vuoksi. Synnytyssairaalassa oli kiellettyä nukkua vauvan vieressä ja neuvolassa sanottiin, että yöimetykset lopetetaan kun vauva täyttää puoli vuotta. Yhteiskunta, johon kovasti kaipasin mukaan, olikin omalta osaltaan syy siihen, että jäin aluksi yksin kotiin. Pelkäsin, että julki-imetys tuomitaan ja koin, että moniin tilaisuuksiin en ollut tervetullut vauvan kanssa. On vaikeaa lähteä toimimaan oman yhteisön normien vastaisesti. Se vaatii voimia, joita väsyneillä, tuoreilla vanhemmilla ei välttämättä ole. Kun ihminen on hauras, hän tarvitsee ympärilleen hyväksyvän, empaattisen ilmapiirin. Ilmapiirin pitää olla sellainen, että apua uskaltaa pyytää, tai mieluummin jopa niin, että sitä tarjotaan ilman pyytämistä.

Muutokset perhe- ja työelämän yhteensovittamisessa vaatii poliittisia ratkaisuja. Tutkimus Jyväskylän Yliopistossa jatkuu; tutkimushanke selvittää myös keinoja vanhempien jaksamisen tukemiseksi. Tuloksia ja seuraavia vaaleja odotellessa, taidan mennä ystäväni luo kylään. Sen sijaan, että istun kahvipöytään passattavaksi, taidankin ehdottaa, että tehdään heille ruokaa valmiiksi seuraaviksi päiviksi. Ensi kerran en kutsukaan häntä meille vain kahville, vaan pyydän, että hän tulisi auttamaan minua viikkaamaan kahden viikon ajalta kertyneet puhtaat pyykit. Jospa se madaltaisi muidenkin rimaa pyytää ja ottaa apua vastaan.

– Anu Toivonen –

Kiintymysvanhemmuus-yhdistyksellä on paikallistoimintaa yhteensä 18 paikkakunnalla ympäri Suomea. Paikallistoiminnan tapahtumat ovat lapsentahtisesta ja ja lempeästä kasvatuksesta kiinnostuneiden vanhempien vertaistukipaikka.

Virtuaalinen perhekahvila Digipuu on yhdistyksen jäsenille tarkoitettu vertaistukikanava, joka kokoontuu kerran kuussa noin tunnin ajan erilaisin teemoin.

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2018.