Kiintymysvanhemmuuden perustana on toimiva vuorovaikutus ja keskinäinen kunnioitus. Arjen tohinassa ne ilmenevät käytännössä siten, että vanhempi perustelee, selittää ja ohjaa pakottamatta kuitenkaan lasta väkisin tahtoonsa sekä osallistamalla lapsen päätöksentekoon. Useimmiten ongelmana on se, että lapsen ja aikuisen suhde nähdään valtataisteluna, ja aikuinen pyrkii keskittämään kaiken vallan itselleen. Toisin sanoen liian pitkät neuvottelut harvemmin muodostuvat ongelmaksi.

Kiintymysvanhemmuuden ajatuksena ei kuitenkaan ole se, että kaikesta pitää keskustella tai että aina pitäisi kysyä lapsen mielipidettä. Aikuinen johtaa arkea, kertoo mitä tuleman pitää ja oletusarvoisesti lapsi toimii yhteistyössä. Siinä tapauksessa, jos lapsi on eri mieltä, pysähdytään arvioimaan tilannetta uudestaan, ja yhdessä lapsen kanssa lasta kuullen pyritään ratkaisemaan tilanne.

Silloin, kun lapsi aktiivisesti tuo esille olevansa eri mieltä aikuisen kanssa, huomionarvoista on se, että useimmiten lapsen kanssa voi keskustella ja päättää asioista yhdessä. Kun lapsi otetaan mukaan päätökseentekoon ja hänen mielipiteensä huomioidaan, hän todennäköisesti sitoutuu päätöksen toteuttamiseen paremmin, koska on saanut itse olla vaikuttamassa siihen. Lisäksi, kun lapsi tietää saavansa esittää eriävän mielipiteen ja luottaa tulevansa kuulluksi (apuna vanhempi voi käyttää aktiivista kuuntelua), vastustaa lapsi yleensä ottaen harvemmin. Monissa tilanteissa myös pelkkä valinnanvapaus laukaisee tilanteen.

Kiintymysvanhemmuuden tarkoituksena ei ole tarjoilla vaihtoehtoja niin kauan, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Kuten Saako lapsi pettyä -vastauksessa tulee esiin, pettymykset ovat osa elämää, ja vanhemman tehtävä on auttaa lasta selviämään niistä. Jos puolestaan vanhempi on pettynyt, on silloin pohdittava, mistä se johtuu ja selkein minä-viestein kertoa, mitkä ovat tilanteen suorat vaikutukset vanhempaan. On myös hyvä pysähtyä pohtimaan, onko aikuisen todella takerruttava omaan näkökantaansa vai helpottaisiko siitä luopuminen sekä aikuista että lasta. Joskus aikuisen ohjauksella tilanteisiin löytyy ratkaisu molemmat voittavat -menetelmällä, jolloin niin lapsi kuin aikuinenkin tulevat kuulluiksi. Toisaalta neuvottelutilanteiden pitkittyminen ja venyminen tarkoittaa yleensä myös sitä, että vuorovaikutusta olisi syytä muokata jollain tapaa.

Yksi tärkeä näkökulma toistuvissa ongelmatilanteissa vanhempien lasten kanssa on se, että ongelma tuodaan esille kaikkien osapuolten kannalta stressittömänä ja rauhallisena ajankohtana lasta osallistaen ja aktiivista kuuntelua apuna käyttäen. Tunteiden räiskyessä lopputulos on harvemmin ketään tyydyttävä. On myös hyvä muistaa, että vanhempi on aina vastuussa vuorovaikutuksen laadusta. Kun lapsi osallistetaan keskusteluihin ja päätöksentekoon, kun hänet nähdään luonnostaan hyvänä ja kun häntä kohdellaan kunnioittavasti, tekee hän silloin yhteistyötä.

Esimerkki 1:
Autossa lapselle laitetaan turvavyöt, häneltä ei kysytä, laitetaanko ne vaan vanhempi automaattisesti laittaa ne. Jos lapsi kuitenkin vastustaa, lapselle selitetään ja perustellaan ikätasoisesti, miksi turvavyöt pitää autossa matkustettaessa olla. Jo taaperoikäiselle voi kertoa, että turvavyöt on tärkeä laittaa, koska jos auto jarruttaa yhtäkkiä, lapsi tippuu istuimesta ja voi lyödä nenän ja sitten sattuu kovasti. Selittämällä ja perustelemalla lapsen sisäinen motivaatio syttyy, ja lopulta tarpeeksi monen toiston jälkeen lapsi itse haluaa laittaa turvavyöt. Aktiivisen kuuntelun avulla voi myös selvittää, miksi lapsi ei halua turvavöitä, ja saadun tiedon perusteella voi esimerkiksi säätää vöitä tai laittaa pehmusteita, jotta turvavyöt häiritsisivät mahdollisimman vähän.

Esimerkki 2:
Kotityöt aiheuttavat usein ristiriitoja, koska niiden hoitamisesta ei ole sovittu yhteisesti. Sen sijaan, että aikuinen yksinvaltaisesti määräisi lapselle kotitöitä ja sanelisi, milloin ne on hoidettava, voi lapsen kanssa yhdessä sopia siitä, mitkä työt ovat hänen ikätasoonsa nähden sopivia. Lisäksi on tärkeää kysyä myös lapsen mielipidettä siitä, milloin olisi lapselle hyvä aika hoitaa sovitut kotityöt. Tällaisia sopimuksia tehtäessä on hyvä muistaa, että vasta alakouluikäiseltä tai sitä vanhemmalta voi odottaa sopimusten noudattamista.