Eristäminen, esimerkiksi nurkkaan, jäähylle tai omaan huoneeseen komentaminen, on ollut kasvatuksessa tyypillistä vuosikymmeniä. Nykyään alkaa olla melko selvä, ettei sitä pidetä hyvänä kasvatusmenetelmänä. Miksi näin? Miksi lasta ei voi komentaa jäähylle, kun se kerran toimii?

On äärimmäisen tärkeä ymmärtää, että lapsi oppii säätelemään tunteitaan vuorovaikutuksessa ja kosketuksessa muiden kanssa – ei suinkaan eristyksissä. Tuokio sitten eräs ammattilainen perusteli aikalisää niin, että siinä on mahdollista opettaa lapselle hengitystä tai muita itsensä rauhoittamisen keinoja. Tämä tuntuu mahdottomalta väitteeltä. Tunnekuohussa, eli stressitilassa, kun etuotsalohko kytkeytyy pois päältä ja mantelitumake huutaa hätätilaa, on ihmisen täysin mahdoton oppia mitään.

Tietoinen ajattelu tapahtuu etuotsalohkossa, mutta yhteydet sinne vaimentuvat lapsella helposti. Silloin havaintojen ja tiedon tietoinen käsitteleminen käy vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Kun stressin säätelyn raja ylittyy, lapsen aivoissa syntyy voimakas epäjärjestyksen tila. Epäjärjestyksen tilassa lapsi toimii biologiansa ohjaamana, koska edellytyksiä stressin tietoiselle säätelylle ei vielä ole. Lapsi on siis tunnekuohussaan valmiina taistelemaan, pakenemaan tai jähmettymään.

Laumaeläimillä, kuten vaikkapa ihmisen lähisukulaisella simpanssilla, eristäminen aiheuttaa yksilössä aggressiivisuutta. Koirilla taas ajatellaan eristämisen eli huomiotta jättämisen aiheuttavan mielistelyn tarpeen. Tulos näyttäytyy ohjaajalle hyvänä, mutta koiran toiminta onkin stressitilaa siitä, että se on epävarma ja pelkää resurssien menettämistä. Mitä enemmän stressiä, sen ärtyneemmin koira toimii.

Saattaa olla, että joku on havainnut myös lapsen kanssa, kuinka eristämisrangaistus “toimii”, eli näennäisesti lapsi alkaa käyttäytymään aikuisen toivomalla tavalla. Tässä on kuitenkin se riski, että lapsi maksaa siitä omalla tunne-elämällään, yhteyden menettämisellä, pelolla ja stressillä.  Yhteyden menettäminen on merkittävä stressitilan aiheuttaja. Koska ihmisen vaistot eivät stressitilassa kykene erottamaan hätätilanteita toisistaan, aivot saavat signaalin, ettei lasta suojella silloin, kun hätä on suurin. Jos lapsi joutuu usein säätelemättömään tilaan ja tulee torjutuksi esimerkiksi aggression (raivareiden tms) hetkellä, lapsen täysipainoinen kehitys vaarantuu ja riski käytöshäiriöihin kasvaa. Näissä asioissa emme valitettavasti pysty hallitsemaan ja kahlitsemaan biologiaa, eli emme voi muuttaa lastemme aivoja toimimaan toisin ja pakottaa ymmärtämään, että eristäminen kasvattaa. Sen sijaan voimme ymmärtää mitä aivoissa tapahtuu tunnekuohuissa ja tukea lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä sen tiedon pohjalta.