Kotimaista tutkimusaineistoa tietoisen vanhemmuuden teemoista on ainakin toistaiseksi hyvin vähän saatavilla. Tietoisuustaidot ja positiivinen kasvatus ovat kuitenkin vahvasti pinnalla tällä hetkellä meillä ja maailmalla, joten varmasti  vähitellen kertyy myös kotimaista tutkittua tietoa näiden hyödyistä ja sitä kautta tukea esimerkiksi kuntatasoiseen päätöksentekoon.  

Boldtin ym. (2020) artikkelissa kuvatussa tutkimuksessa todetaan, että sekä äidin tai isän ja lapsen välinen varhainen turvallinen kiintymyssuhde liittyi suoraan lapsen parempaan tunteiden säätelyyn stressaavissa olosuhteissa varhaislapsuudesta esikouluikään. Artikkelin kirjoittajien mukaan varhaislapsuuden kiintymyssuhteella ei ollut suoraa vaikutusta enää murrosikäisen tunteiden säätelyyn, mutta sillä havaittiin kuitenkin olevan epäsuora vaikutus vanhemman arvojen sisäistämiseen sekä omantunnon vahvistumiseen murrosiässä. Lisäksi tutkijat esittävät, että varhaisen turvallisen kiintymyssuhteen saanut lapsi omasi paremman kyvyn säädellä negatiivisuutta sekä vihaista ja negatiivista käytöstä kodin lisäksi laajemmassa sosiaalisessa ympäristössä, kuten päiväkodissa tai koulussa. Tutkijat korostavat varhaisen kiintymyssuhteen vaikuttavan nuoren arvojen sisäistämiseen, omatunnon vahvistumiseen sekä negatiivisuuden säätelyyn, joten varhaisen kiintymyssuhteen epäsuorat vaikutukset nuoren tunteiden säätelyyn ovat siltä osin merkitykselliset. 

Nepplin ym. (2020) mukaan positiivisen vanhemmuuden vaikutukset olivat nähtävissä kehityksellisesti niin, että vanhemman oma mahdollinen positiivinen muutos vanhemmuudessa eri tutkimuskerroilla näkyi myöhemmin myös positiivisena muutoksena lapsen omassa tahdonalaisessa toiminnassa. Nepplin ym. (2020) mukaan positiivisen vanhemmuuden vaikutukset ulottuvat pitkälle, sillä se vaikuttaa myös esimerkiksi lapsen parempaan suorituskykyyn koulussa. 

Molemmissa edellä mainituissa tutkimusartikkeleissa tutkittavana oli lapsien ja äitien lisäksi myös lasten biologiset tai sosiaaliset isät. Molemmissa tutkimuksissa tutkittiin sekä äidin että isän vanhemmuutta ja vanhemmuuden vaikutusta lapseen. Molempien tutkimusten tutkimustulokset osoittavat äidin ja isän vanhemmuuden vaikutusten eroavaisuuksia lapseen. Boldtin ym. (2020) artikkelissa kuvatussa tutkimustuloksessa todetaan, että ainoastaan äiti-lapsisuhteen turvallinen kiintymyssuhde oli yhteydessä lapsen kykyyn säädellä vihaa 3–5,5-vuotiaana. Neppl ym. (2020) osoittavat myös tutkimuksessaan äidin ja isän eroavaisuuksia positiivisen vanhemmuuden sekä lapsen tahdonalaisen säätelyn näkökulmasta. Heidän mukaansa molempien vanhempien positiivinen vanhemmuus vaikutti lähestulkoon samankaltaisesti lapseen, mutta pieniä eroja löytyi lapsen ulkoisessa käyttäytymisessä niin, että äidin positiivisella vanhemmuudella oli hieman suurempi ja moniulotteisempi vaikutus lapsen ulkoiseen käyttäytymiseen sekä koulusuorituksiin kuin isällä. Vaikka sekä isän että äidin vanhemmuuden vaikutus lapseen on Boldtin ym. (2020) ja Nepplin ym. (2020) mukaan pääpiirteissään samanlainen, löytyi molemmissa tutkimuksissa pieniä eroja äidin ja isän välillä niin, että äidin vanhemmuudella oli hieman vahvempi merkitys lapseen edellä kuvattujen tutkimustulosten perusteella.

Tanin ym. (2020) artikkelissa kuvatussa tutkimuksessa todetaan, että vanhemman negatiivissävytteinen ja lasta tukematon käyttäytyminen on yhteydessä lapsen aivojen harmaan sekä valkean aineen vähenemiseen erityisesti ennen murrosikää, mikä puolestaan heijastaa muutoksiin aivojen hermoverkoissa. Tutkijoiden mukaan negatiivinen ja lasta tukematon vanhemmuus liittyy myös aivoalueiden vähentyneeseen aktivoitumiseen erityisesti silloin, kun lapsi käsittelee negatiivissävytteistä emotionaalista tietoa. Tan ym. (2020) esittävät, että edellä kuvatut muutokset aivoissa voivat johtaa lapsen lisääntyneeseen negatiiviseen emotionaaliseen reaktiivisuuteen, tunteidenkäsittelyn vaikeuteen, käytöshäiriöihin sekä kohonneeseen riskiin sairastua mielenterveyshäiriöihin. Tanin ym.  (2020) mukaan positiivinen ja lasta tukeva vanhemmuus puolestaan vähentää lapsen negatiivista emotionaalista reaktiivisuutta ja edistää lapsen sopeutumiskykyä.