Aloin sitten miettiä, miten voin itsekään uskoa kiintymysvanhemmuuden ja sen osa-alueina olevien vauvanhoitotapojen etuun vauvalle, jos sitä ei tieteellisesti ole todistettu. Päädyin historiatieteen valossa vastaukseen: koska on oikeastaan aivan nurinkurista joutua todistamaan, että vauvoja pitää imettää, kantaa mukana, nukuttaa vieressä tai käyttää puskapissalla. Suurimman osan ihmiskunnan historiasta ajan äideillä ei nimittäin ole ollut mitään muuta vaihtoehtoa! On itsestään selvää, että noista edellä mainituista asioista on vauvan kehitykselle hyötyä, koska ne ovat evoluution muokkaamia lajityypillisiä tapojamme. Historian mittapuulla todellisia, lapsen henkiin jäämisen mahdollistavia vaihtoehtoja kuten korvikkeita, vaunuja, pinnasänkyjä tai vaippoja on ollut aivan mitättömän lyhyen aikaa olemassa. Vauvojen geenit eivät mitenkään ole voineet muutamassa vuosikymmenessä sopeutua teolliseen vallankumoukseen ja sen tuomaan tavarapaljouteen, jonka keskelle vauva laitetaan kulttuurissamme makaamaan.

Näin ollen tieteellisen tutkimuksen vauvanhoidosta pitäisi itse asiassa asettaa tutkimuskysymyksensä toisin päin: mitä riskejä vauvoille on teollisen vallankumouksen mukanaan tuomista luonnollisesta POIKKEAVISTA vauvanhoitotavoista. Mitä riskejä on korvike- ja soseruokinnassa ja varhaisessa siirtymisessä kokonaan kiinteisiin ruokiin? Millaista haittaa lapsen motoriselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselle on makuuttamisesta sekä hereillä että nukkuvana vaunuissa, pinnasängyissä, lattialla ja sittereissä? Mitä haittaa on vuosikausien mittaisesta vaippojen käytöstä, erityisesti muovisista kertakäyttövaipoista?

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2011-2013.