Tieteellisten tutkimuskysymysten asettelusta vauvanhoidossa

Olen iloinen siitä, että vastikään KiVan nettisivuilla julkaistu kirjani on saanut palautetta. Pariin otteeseen olen päässyt perustelemaan sitä, miksen ole käyttänyt tarkkoja lähdeviitteitä kirjassani. Vastaus on: tietoisesti. Olen historioitsija ammatiltani ja kyllä varsin kykenevä käyttämään tieteellistä lähdeviittausapparaattia. Koska lähteeni eivät ole tieteellisiä tutkimuksia enkä itse ole esimerkiksi psykologi tai kasvatustieteilijä, en halunnut kirjani vaikuttavan tieteelliseltä tutkimukselta tai edes niiden referaatilta.

Teokseni Kiintymysvanhemmuus – lapsen perustarpeet ja niihin vastaaminen on yhteenveto alan populaarista opaskirjallisuudesta höystettynä omilla ja muiden perheiden kokemuksilla, ei tieteellinen tutkimus. Jos tarkkojen lähdeviitteiden puuttuminen lisää lukijan lähdekriittisyyttä tekstiäni kohtaan, se on vain positiivinen asia.

Kun minulta tutkimusten perään on kyselty, olisi ollut varsin mukavaa pystyä ohjaamaan tutkimuspinon ääreen. Vaan kun länsimaisten tieteellisten kriteerien mukaan tehtyä, objektiivista ja laajoihin monikulttuurisiin lähdeaineistoihin pohjaavaa tutkimustietoa kiintymysvanhemmuudesta ei ole. Imetystä on tutkittu maailmalla melko paljon, samoin lapsen kanssa nukkumista on USA:ssa tutkittu unilaboratoriokokein. Kantamisen vaikutuksesta lapsen kehitykseen on William Searsin ja Evelin Kirkilioniksen kirjojen lähdeluettelon perusteella tehty myös jonkinlaista pienimuotoista tutkimusta. Kattavaksi tätä tutkimuskenttää ei kuitenkaan voi suurin surminkaan sanoa. Se on harmi.

Aloin sitten miettiä, miten voin itsekään uskoa kiintymysvanhemmuuden ja sen osa-alueina olevien vauvanhoitotapojen etuun vauvalle, jos sitä ei tieteellisesti ole todistettu. Päädyin historiatieteen valossa vastaukseen: koska on oikeastaan aivan nurinkurista joutua todistamaan, että vauvoja pitää imettää, kantaa mukana, nukuttaa vieressä tai käyttää puskapissalla. Suurimman osan ihmiskunnan historiasta ajan äideillä ei nimittäin ole ollut mitään muuta vaihtoehtoa! On itsestään selvää, että noista edellä mainituista asioista on vauvan kehitykselle hyötyä, koska ne ovat evoluution muokkaamia lajityypillisiä tapojamme. Historian mittapuulla todellisia, lapsen henkiin jäämisen mahdollistavia vaihtoehtoja kuten korvikkeita, vaunuja, pinnasänkyjä tai vaippoja on ollut aivan mitättömän lyhyen aikaa olemassa. Vauvojen geenit eivät mitenkään ole voineet muutamassa vuosikymmenessä sopeutua teolliseen vallankumoukseen ja sen tuomaan tavarapaljouteen, jonka keskelle vauva laitetaan kulttuurissamme makaamaan.

Näin ollen tieteellisen tutkimuksen vauvanhoidosta pitäisi itse asiassa asettaa tutkimuskysymyksensä toisin päin: mitä riskejä vauvoille on teollisen vallankumouksen mukanaan tuomista luonnollisesta POIKKEAVISTA vauvanhoitotavoista. Mitä riskejä on korvike- ja soseruokinnassa ja varhaisessa siirtymisessä kokonaan kiinteisiin ruokiin? Millaista haittaa lapsen motoriselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle kehitykselle on makuuttamisesta sekä hereillä että nukkuvana vaunuissa, pinnasängyissä, lattialla ja sittereissä? Mitä haittaa on vuosikausien mittaisesta vaippojen käytöstä, erityisesti muovisista kertakäyttövaipoista?