Vaikka vauvan viesteihin vastaaminen on tärkeää, tulee asiaa aina tarkastella armollisesti itseään kohtaan sekä omista lähtökohdista. Meillä kaikilla on omat perhetilanteemme ja voimavaramme, jotka voivat vaikuttaa varhaisen vuorovaikutuksen määrään ja laatuun. Launonen (2023) haluaa korostaa, miten vanhemmilla on sisäänrakennettu kyky vastata sekä tukea lapsen kehitystarpeen mukaista toimintaa ja vuorovaikutusta omalla toiminnallaan. Meidän ei siis tarvitse edes tietoisesti harjoitella ja stressata siitä, osaammeko tukea vauvan kehitystä oikein, kun luotamme ja kuuntelemme omaa ääntämme arjen erilaisissa tilanteissa. Kykymme vastata ja tukea lapsen vuorovaikutuksen kehittymistä herää yleensä luonnostaan, arjen edetessä ja vauvaan tutustumisen myötä.

Syntymästään lähtien lapsi kykenee biologisten, kognitiivisten, kommunikatiivisten, emotionaalisten sekä sosiaalisten, toiminnallisesti jäsentyneiden taitojensa avulla etsimään aktiivisesti vuorovaikutusta sekä säätelemään omaa käyttäytymistään vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa (Zeanah ym. 1997). Vanhempi vaikuttaa vauvaansa ja vauva vanhempaansa eli jatkuva vuorovaikutus heidän välillään merkitsee ihmissuhteen kehittymistä. Tämä suhde onkin pohjana kaikille myöhemmille ihmissuhteille. Laadultaan ja määrältään riittävä varhainen vuorovaikutus on tarpeen tunnekokemusten, tiedostamattomien muistojen ja vaistonvaraisen käyttäytymisen kehittymiselle sekä stressin, tunteiden, sosiaalisen kanssakäymisen ja käyttäytymisen säätelyn oppimiselle. Tämän lisäksi varhaisen vuorovaikutuksen tuloksena syntyvät kiintymyssuhteet mallintavat sitä, mitä ihminen myöhemmissä ihmissuhteissaan hakee ja kokee ja miten itse aikanaan toimii vanhempana.

Haasteet varhaisessa vuorovaikutuksessa ovat hyvin tavallisia. Säröt ja pienet katkokset vuorovaikutussuhteessa ovat inhimillisiä ja niitä tapahtuu meille kaikille, sillä virheet ovat osa ihmisyyttä. Väsynyt ja kuormittunut huoltaja ei kykene eläytymään vauvan kokemukseen, kun omakin mieli on maassa. Tärkeämpää on se, että yhteys luodaan uudelleen katkoksen jälkeen. Varhaisen vuorovaikutuksen ei myöskään ole tarkoitus olla mitään suorittamista, vaan vauvan viestien tulkitsemista empaattisella otteella arjessa. Epäonnistuminen ja riittämättömyyden kokemukset varhaisessa vuorovaikutuksessa voivat saada aikaan häpeää ja syyllisyyttä omaa vanhemmuutta kohtaan, mutta ankaruus ei kuitenkaan auta meitä voimaan hyvin. Armollisuus itseä ja omia voimavaroja kohtaan onkin yksi tärkeimmistä asioista, minkä voit vauvavuoden keskellä muistaa.



– Mia Nieminen –