Miten pienen vauvan tarpeisiin tulisi vastata? Ymmärtääkö vauva ympärillä tapahtuvaa vuorovaikutusta? Minkä ikäisenä vuorovaikutus vauvan kanssa kannattaa aloitta? Ihmisen kehityshistorian varhaisena aikana on metsästäjä- ja keräilijäyhteisöissä pientä lasta pidetty ympäri vuorokauden fyysisesti lähellä niitä ihmisiä, jotka häntä hoitivat. Päivisin lapsi vietti aikaa äidin tai muun hoitajan sylissä sekä kantoliinassa ja öisin hän nukkui pääsääntöisesti äidin vieressä. Vauvan tarpeisiin vastattiin yleensä viipymättä ja häntä imetettiin ilman rajoituksia, ja imetys jatkui taaperoikään saakka. Tällainen hoivakäytäntö on taannut ihmislapselle parhaat mahdollisuudet selviytyä hengissä ihmiskunnan historian aikana (Silven, 2010, 19).
Vanhempien ja vauvan varhainen vuorovaikutus alkaa jo odotusaikana. Hyvin sujuvan raskauden aikana kohdun sisäinen aistimaailma muodostuu äidin kehon äänistä sekä sikiön oman kehon tuottamista ja kohdun ulkopuolisista ärsykkeistä. Loppuraskauden aikana sikiö tallentaa varhaisia muistikuvia, ja synnyttyään vauva pystyykin tunnistamaan mm. perheenjäsenten äänet ja tutut laulut. (Hoefer M, 2005, 291–300.) Vanhemman mielikuva syntyvästä lapsesta sekä vanhemman ja vauvan välinen kiintymyssuhde alkavat muodostua siitä hetkestä, kun vanhempi saa tiedon raskaudesta. Mielikuvat vahvistuvat ja vauvan tulee yhä todellisemmaksi äidin kehon muuttuessa, sydänäänten alkaessa kuulua ja vanhemman nähdessä vauvansa ultraäänikuvauksessa (Mayes L, 2005, 301–312).
Mitä sitten on varhainen vuorovaikutus ja miten siihen on mahdollista vaikuttaa? Varhainen vuorovaikutus on vauvan käytöksen takana olevien tarpeiden ja viestien tulkintaa, niiden ymmärtämistä sekä sanoittamista. Vauva käyttää viestimiseen ääniä, eleitä ja ilmeitä eli aivan samoja asioita kuin aikuisetkin vain ilman sanoja. Hän voi viestiä esimerkiksi nälkää, kipua, vaipan vaihdon tarvetta, väsymystä tai seuran ja läheisyyden kaipuuta. Vuorovaikutusta on hyvä harjoitella yhdessä vauvan kanssa ja pikkuhiljaa vanhempi tai läheinen oppii tulkitsemaan vauvan lähettämiä viestejä.
Useissa tutkimuksissa painotetaan sitä, että vauvan viesteihin tulisi vastata riittävän nopeasti sekä oikea-aikaisesti, jotta hänelle rakentuisi turvallinen ja hyvä kiintymyssuhde.
Vaikka vauvan viesteihin vastaaminen on tärkeää, tulee asiaa aina tarkastella armollisesti itseään kohtaan sekä omista lähtökohdista. Meillä kaikilla on omat perhetilanteemme ja voimavaramme, jotka voivat vaikuttaa varhaisen vuorovaikutuksen määrään ja laatuun. Launonen (2023) haluaa korostaa, miten vanhemmilla on sisäänrakennettu kyky vastata sekä tukea lapsen kehitystarpeen mukaista toimintaa ja vuorovaikutusta omalla toiminnallaan. Meidän ei siis tarvitse edes tietoisesti harjoitella ja stressata siitä, osaammeko tukea vauvan kehitystä oikein, kun luotamme ja kuuntelemme omaa ääntämme arjen erilaisissa tilanteissa. Kykymme vastata ja tukea lapsen vuorovaikutuksen kehittymistä herää yleensä luonnostaan, arjen edetessä ja vauvaan tutustumisen myötä.
Syntymästään lähtien lapsi kykenee biologisten, kognitiivisten, kommunikatiivisten, emotionaalisten sekä sosiaalisten, toiminnallisesti jäsentyneiden taitojensa avulla etsimään aktiivisesti vuorovaikutusta sekä säätelemään omaa käyttäytymistään vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa (Zeanah ym. 1997). Vanhempi vaikuttaa vauvaansa ja vauva vanhempaansa eli jatkuva vuorovaikutus heidän välillään merkitsee ihmissuhteen kehittymistä. Tämä suhde onkin pohjana kaikille myöhemmille ihmissuhteille. Laadultaan ja määrältään riittävä varhainen vuorovaikutus on tarpeen tunnekokemusten, tiedostamattomien muistojen ja vaistonvaraisen käyttäytymisen kehittymiselle sekä stressin, tunteiden, sosiaalisen kanssakäymisen ja käyttäytymisen säätelyn oppimiselle. Tämän lisäksi varhaisen vuorovaikutuksen tuloksena syntyvät kiintymyssuhteet mallintavat sitä, mitä ihminen myöhemmissä ihmissuhteissaan hakee ja kokee ja miten itse aikanaan toimii vanhempana.
Haasteet varhaisessa vuorovaikutuksessa ovat hyvin tavallisia. Säröt ja pienet katkokset vuorovaikutussuhteessa ovat inhimillisiä ja niitä tapahtuu meille kaikille, sillä virheet ovat osa ihmisyyttä. Väsynyt ja kuormittunut huoltaja ei kykene eläytymään vauvan kokemukseen, kun omakin mieli on maassa. Tärkeämpää on se, että yhteys luodaan uudelleen katkoksen jälkeen. Varhaisen vuorovaikutuksen ei myöskään ole tarkoitus olla mitään suorittamista, vaan vauvan viestien tulkitsemista empaattisella otteella arjessa. Epäonnistuminen ja riittämättömyyden kokemukset varhaisessa vuorovaikutuksessa voivat saada aikaan häpeää ja syyllisyyttä omaa vanhemmuutta kohtaan, mutta ankaruus ei kuitenkaan auta meitä voimaan hyvin. Armollisuus itseä ja omia voimavaroja kohtaan onkin yksi tärkeimmistä asioista, minkä voit vauvavuoden keskellä muistaa.
– Mia Nieminen –
- Launonen, K. (2023). Vuorovaikutus – kehitys, riskit ja tukemine kuntoutuksen keinoin. Kehitysvammaliitto.
- Mayes, L. Parental attachment systems: neural circuits, genes, and experiental contributionsto parental engagement.Clin Neurosci Research. 2005. 301–312.
- Silven, M. 2010. Varhaiset ihmissuhteet – polku lapsen suotuisaan kehitykseen. Saarijärvi: Minerva Kustannus Oy.
-
Zeanah, C. H., Boris, N. W. & Larrieu, J. A. Infant development and developmental risk: a review of the past 10 years. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1997; 336: 165–78.
Julkaistu 5/2023.
