itsemyötätunto - Kiintymysvanhemmuus ry

Ajatuksiani Ronnie Grandellin haastattelusta

Kiintymysvanhemmuus ry — Fri, 26 Nov 2021 08:38:54 +0000

Sain kunnian osallistua itsemyötätuntoteemaiseen haastatteluun, jossa haastattelimme Petra Maskon kanssa työterveyspsykologina ja kirjailijana tunnettua Ronnie Grandellia. Grandell oli persoonana hyvin helposti lähestyttävä, asiantunteva ja lämminhenkinen.

Heti haastattelun alussa minuun tulvahti voimakas seesteyden ja levollisuuden hyökyaalto. En usein koe noin voimakkaita tunnereaktioita, joten tuosta kokemuksesta jo tiesin, että nyt saan kokea jotain suurta!

Haastattelun ajankohta oli minulle hieman haasteellinen. Olin juuri tullut töistä ja hakenut 4,5- ja 3-vuotiaat lapseni hoidosta. Puolisoni oli ylitöissä eli lapset olivat vastuullani. Olin pyytänyt lapsilta rauhan tehdä haastattelua, ja ihailtavan hyvin he pyyntöäni kunnioittivatkin. Jouduin kuitenkin tekemään liikkuvaa työtä ja vaihtamaan työskentelytilaani kolme kertaa, samalla haastattelua tehden ja lasteni tekemisiä vilkuillen, koska näin pienet lapset ovat välillä hyvin arvaamattomia keksinnöissään. Sijaintini siis vaihtuu haastattelun aikana aina yläkerrasta ulos ja sieltä keittiöön. Ulkona ollessani lapseni pomppivat uimapuvut päällä trampoliinilla kaikkine uimavarusteineen ja välillä heillä oli kurahousut ja sateenvarjot, olihan kesäkuun alku ja epävakaa sää. Myötätuntoinen ja lämminhenkinen ilmapiiri auttoi suhtautumaan tähänkin tilanteeseen rauhallisella ja positiivisella otteella. Myötätunnolla lapsiini ja itseeni. Ronnie Grandellin tapa puhua oli sellainen, että se meni suoraan syvälle tajuntaani.

Haastattelun jälkeen pystyin allekirjoittamaan täysin Ronnie Grandellin siteeraamat sanat, joita hänen oma esikuvansa käyttää: “yksi itsemyötätuntoinen hetki voi muuttaa päiväsi, säännölliset hetket voivat muuttaa elämäsi”. Itsemyötätunto oli vielä tämän vuoden alussa minulle teema, jonka nimen olin joskus kuullut, mutta johon en ollut enempää syventynyt. Mielenkiintoiselta ja tärkeältä aihe kyllä oli kuulostanut! Kun aloin alkuvuodesta tutustua Grandellin Itsemyötätunto-kirjaan ja samoihin aikoihin luin muutakin aihepiirin kirjallisuutta ja katsoin erästä ihmismieleen liittyvää dokumenttia, joka paikassa tulivat vastaan myös erilaiset mindfulness-harjoitukset. Näihin olin törmännyt aiemminkin ja yrittänyt niitä opetellakin huonolla menestyksellä. Sen sijaan NLP-tyyliset harjoitukset ovat minulle hyvinkin tuttuja.

Mitä enemmän perehdyin itsemyötätuntoaiheeseen, sitä luontevammalta se tuntui, ja nyt minusta tuntuu, että myötätunto, itsemyötätunto ja tietoisuustaitoharjoitukset ovat jo hyvin kiinteä osa elämääni. Asioiden oppimisen myötä on alkanut tuntua siltä kuin jotain isoja kokonaisuuksia loksahtelisi kohdalleen.

– Lotta Parkkonen, Kiintymysvanhemmuus ry:n hallituksen jäsen –

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Tervetuloa LKV: Myötätunto perheessä – apua kiukunhallintaan

Kiintymysvanhemmuus ry — Fri, 26 Nov 2021 08:28:52 +0000

Tietoisuustaidot ovat tämän hetken kuuma peruna monella kanavalla. Ulkomailla myötätuntotaitoja on tutkittu jo usean vuosikymmenen ajan. Mindfulnessia käytetään niin liike-elämässä kuin kasvatuksen kentälläkin.

Suomessakin tietoisuustaitoja tutkitaan siitä näkökulmasta, miten niiden avulla voidaan tuoda helpotusta työhön ja arkeen. Esimerkkinä tästä Terve Oppiva Mieli, joka on Folkhälsanin tutkimuskeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteistyössä toteutettava monitieteinen tutkimus- ja kehittämishanke. Siinä selvitetään tietoisuustaitojen vaikuttavuutta 12-15-vuotiaiden koululaisten tarkkaavaisuuteen, stressinhallintaan, mielenterveyteen, onnellisuuteen ja myötätuntoon.

Kun vuosi sitten pohdimme teemaa tulevalle Lempeän kasvatuksen viikolle, olin juuri itse löytänyt tietoisuustaidot ja erityisesti itsemyötätunnon. Tietoinen läsnäolo oli vakuuttanut minut ja koin, että niiden taitojen ansiosta pystyn kokemaan olevani riittävän hyvä vanhempi, joka päivä. Halusin osaltani tuoda tätä tietoa kaikkien vanhempien saataville, jotta pääsisimme kaikki oivaltamaan, ettei vanhemmuuden tarvitse olla raskasta, vaikka se monesti vaikeaa onkin. Kun itsemyötätuntoa alettiin tarkemmin tutkimaan yhdistyksen aktiivien kanssa, oli nopeasti selvää, että aihepiiri kulkee käsi kädessä Lempeän kasvatuksen sanoman kanssa. Se tuo siihen ripauksen lisää tärkeää sanomaa ja muistuttaa myötätunnon merkityksestä arjessa ja tunnetaidoissa ja niiden kehittymisessä – sekä aikuisella että lapsella.

Myötätuntoinen ihminen on aidosti läsnä, kuulee toista ja pyrkii auttamaan toista eli lievittämään toisen kärsimystä. On luonnollista, että vanhempi on myötätuntoinen omia lapsiaan kohtaan. Varsinaisesti pelkkä myötätunto ei kuitenkaan ole avain kiukunhallintaan. Myötätuntoisinkin äiti saattaa räjähtää lapselle pukemistaisteluissa tai nukkumaan mennessä, ja potea siitä syyllisyyttä jälkeenpäin. Mikä sitten auttaa, kun haluaa olla lempeä ja myötätuntoinen, mutta toistuvasti kokee, ettei se onnistu?

Vastaus löytyy itseen kohdistuvasta myötätunnosta. Vanha sanonta siitä, että täytyy pukea ensin happinaamari itselle, pätee tässäkin. Ollakseen myötätuntoinen niin, että perhe-elämä on onnellista, laadukasta ja hyvää, on aikuisen löydettävä tie itsemyötätuntoon. Siihen me tarjoamme tällä viikolla keinoja.

Tiiviistettynä itsemyötätuntoon perustuva kiukunhallinta on sitä, että aikuinen kohtelee itseään kuten parasta ystäväänsä. Aikuinen tunnistaa omat tarpeensa, tunteensa ja heikkoutensa, ja suhtautuu niihin lempeästi ja myötätuntoisesti. Aikuisen tulee kohdella itseään samalla lämmöllä, jolla hän haluaa kohdella lastaan. Kun aikuinen harjoittaa itsemyötätunnon taitojaan, hän kykenee tunnistamaan ja sitä kautta hallitsemaan tunnekuohujaan paremmin. Ja kun ei kykene, suhtautuu itseensä edelleen myötätunnolla. Kun sydän on täynnä itsemyötätuntoa, on helpompi olla aidosti myötätuntoinen muita kohtaan.

Useissa tutkimuksissa on todettu, että ne, jotka kiinnittävät huomion sen hetkiseen kokemukseen ja kärsimykseen ovat tunne-elämältään tasapainoisempia. He myös ovat vähemmän olosuhteiden uhreja ja tunteiden vietävissä. Tietoisuustaitojen kehittäminen on siis mahdollisuus kehittää kiukunhallintaa.

Kiintymysvanhemmuus ry seuraa ympäröivän yhteiskunnan tapahtumia aktiivisesti ja on tässäkin asiassa tiiviisti mukana tieteen ja yhteiskunnan kehityksessä. Myötätunnon avulla saamme voimaa arkeen, työhön ja juhlaan positiivisella ja lempeällä tavalla.

Henkilökohtaisesti itsemyötätunnon merkityksen ymmärtäminen on avannut minulle oven hyvän vanhemmuuden kokemukseen. En ehkä tee moniakaan asioita ulkoisesti toisin, mutta koska minulla on koko ajan kokemus, että olen riittävän hyvä tai oikeastaan aika mainio, on elämä lasten kanssa enimmäkseen vaivatonta. Tämä ei tarkoita, etteivät lapset riitelisi tai etten minä suuttuisi. Se tarkoittaa sitä, että osaan hallita tunteitani, mutta myös tarjota itselleni huononakin hetkenä lohtua ja arvostusta sekä mallintaa myös lapsille itsemyötätuntoista kohtaamista. Koska en enää säti itseäni epäonnistumisista, tunnen olevani riittävän hyvä juuri näin. Silti minulla säilyy halu kannustaa itseäni vielä parempiin suorituksiin ja ikuiseen oppimiseen. Teen tietoisuustaitoharjoituksia nykyään päivittäin.

Meillä oli eilen esiteinin kanssa eripuraa. Hän suuttui kovasti, mekasti ja oli vihainen. Kun yritin tarjota hänelle myötätuntoa hän sanoi “Älä yritä tarjota mulle tota kiintymysvanhemmuus-lässynläätä, se ei auta ketään.” Vastasin: “Mulle se auttaa. Sen ansiosta en nyt hermostu sulle, vaikka lähellä se on.” Onnistuin siis tunnistamaan vaikean hetken ja muistamaan, että muutkin kokevat vaikeita hetkiä lastensa kanssa. Samalla koko ajan silitin peukalolla kättäni, tarjosin itselleni lohtua. Saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta toimii. Kun lapsikin oli rauhoittunut, saimme purettua tilanteen ja arki jatkui taas normaaliin, kivaan tapaan.

– Petra Masko –

P.S. Tätä voit kokeilla jo tänään:
Helpoin ohje kiukun hetkeen on vetää syvään henkeä kolme kertaa, silittää itseään ja toistaa omaa itsemyötätuntomantraa. Näin aivoille saadaan signaali, ettei hätätilaa ole ja ne ehtivät rauhoittumaan.

On kuitenkin tärkeä muistaa, että aivotkin kaipaavat harjoitusta, eivätkä ne kiukun hetkellä ole kykenevät oppimaan. Niinpä kannattaa alkaa harjoitella itsesi hellimistä ihan heti.

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Tutkimus- ja ajankohtaiskatsaus meiltä ja maailmalta: itsemyötätunto ja myötätunto

Kiintymysvanhemmuus ry — Mon, 22 Nov 2021 08:59:51 +0000

Myötätuntotutkimus on kasvava tieteenala. Myötätunnon ja itsemyötätunnon yhteyttä vanhemmuuteen, parisuhteeseen, itsetuntoon, mielenterveysongelmiin ja lähes kaikkiin elämän muotoihin ja osa-alueisiin on tutkittu runsaasti eri puolilla maailmaa ja uutta tutkimustietoa julkaistaan jatkuvasti. Myös OECD:n eli Organisation for Economic Co-operation and Development Global competency for an inclusive world –raportissa (2016), hoiva, empatia ja myötätunto mainitaan keskeisiksi globaaleiksi taidoiksi tulevaisuuden yhteiskunnissa. Erilaiset yhteisöt ja organisaatiot, joilla on vakiintuneita käytäntöjä huomata ja kohdata ihmisten mielipaha ja kärsimys ovat tuottavampia ja ihmiset myös voivat niissä keskimääräistä paremmin. Seuraavassa pääset lukemaan pientä pintaraapaisua tutkitusta ja ajankohtaisesta tiedosta.

HYVINVOINTI

Journal of Research in Personality -lehdessä vuonna 2007 julkaistussa artikkelissa kerrotaan kahdesta eri tutkimuksesta. Näiden mukaan itsemyötätunnolla on yhteys psyykkiseen terveyteen. Itsemyötätunto tuo mukanaan kiltteyttä ja toisen ihmisen ymmärrystä vaikeissa tilanteissa enemmän kuin itsekriittisyys. Toisessa tutkimuksessa todettiin, että itsemyötätunto auttaa torjumaan ahdistusta. Tutkimuksessa 2 todettiin, että yhden kuukauden jakson aikana tapahtunut itsemyötätunnon lisääntyminen liittyi lisääntyneeseen psyykkiseen hyvinvointiin. (Neff ym.)

Itsemyötätunnon vaikutusta hyvinvointiin on tutkittu myös esimerkiksi vuonna 2015 The International Association of Applied Psychology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Tulokset osoittivat itsemyötätunnolla ja yksilön hyvinvoinnilla olevan selkeä yhteys.

KEHONKUVA, ITSETUNTO

Yli kolmelle sadalle kiinalaisopiskelijalle teetetyssä tutkimuksessa selvitettiin, vaikuttaako itsemyötätunto vähentävästi kehonkuvaongelmiin, kehon tarkkailuun ja “body shame” -ilmiöön. Tuloksissa todettiin itsemyötätunnolla olevan näihin ongelmiin vähentävää vaikutusta. Sukupuolten välisiä eroja ei havaittu, vaan vaikutus oli sama sekä mies- että naisopiskelijoille. Tutkimus on julkaistu Sex Roles: A Journal of Research -lehdessä kesäkuussa 2020. (Wang ym.) Myös Body Image -lehdessä maaliskuussa 2020 julkaistussa artikkelissa kerrotaan samansuuntaisista tutkimustuloksista: itsemyötätunto vaikutti naistutkituilla myönteisempään kehonkuvaan (otos 363 naista). Tulokset laajennettiin koskemaan syömiseen ja liikuntaan liittyviin sosiaalisiin vertailutilanteisiin. (Siegel ym.)

Kristin Neffin kirjoittaman artikkelin mukaan korkean itsetunnon tavoittelu voi olla myös ongelmallista. Itsemyötätunto onkin tälle hyvä vaihtoehto. Itsemyötätunto merkitsee itsensä kohtelemista ystävällisellä tavalla, inhimillisyyden tunnustamista ja tietoisuutta negatiivisten puolten esilletuontiin. Itsemyötätunnolla voi saada samanlaisia hyötyjä mielenterveydelle kuin korkealla itsetunnolla, mutta vähemmillä haitoilla. Tutkimus on osoittanut, että itsemyötätunto antaa enemmän emotionaalista sietokykyä ja vakautta kuin itsetunto, mutta siihen liittyy vähemmän itsearviointia ja itsepuolustusta, kuin korkean itsetunnon tavoitteluun. Vaikka hyvä itsetunto merkitsee itsensä positiivista arviointia siihen liittyy usein tarve olla erityinen ja keskiarvoa korkeammalla tasolla, itsemyötätunto sen sijaan ei merkitse itsearviointia tai vertailua muihin. Pikemminkin se on eräänlainen yhdistetty ja selkeä tapa suhtautua itseemme myös silloin, kun epäonnistumme ja olemme epätäydellisiä. (Neff)

IHMISSUHTEET

The Journal of Positive Psychology -lehdessä vuonna 2014 julkaistussa tutkimusartikkelissa todetaan, että koska ihminen käyttää itseään ankkurina arvioidessaan ihmissuhteita ja käsityksiään niistä, itsemyötätunnolla voi olla vaikutusta esimerkiksi seuraaviin ihmissuhdepiirteisiin: empatiaan ja auttaviin
aikomuksiin. (Welp & Brown.)

Personality and Social Psychology Bulletin -lehdessä kuvataan itsemyötätunnosta olevan monenlaisia etuja yksilölle. Yhä on kuitenkin epäselvää, kuinka näitä etuja saisi siirrettyä myös muille. Kolmen tutkimuksen tuloksissa osoitettiin itsemyötätunnon voivan lisätä omien epätäydellisyyksiensä hyväksymistä, mikä puolestaan voi samalla lisätä myös muiden ihmisten epätäydellisyyksien hyväksymistä. Erityisesti tutkimuksissa 1 ja 2 todettiin, että myötätuntoiset ihmiset ilmoittivat hyväksyvänsä omat virheensä paremmin, mikä myös ennakoi heidän seurustelukumppaniensa ja muiden tuttaviensa virheiden suurempaa hyväksymistä. Tutkimuksessa 3 havaittiin, että myötätunto edisti molemminpuolista hyväksyntää parisuhteessa. (Zhang ym.)

VANHEMMUUS JA KASVATUS

Elokuussa 2020 julkaistussa kiinalaistutkimuksessa tutkittiin ankaran vanhemmuuden ja nuoruusiän masennusoireiden välistä yhteyttä. Tuloksissa todettiin itsemyötätunnon olevan oireita torjuva tekijä. Masennusoireita oli vähemmän niillä nuorilla, ketkä olivat itsemyötätuntoisia. (Liu ym.)

Itsemyötätuntoa ja myötätuntoa sisältävät vanhemmuusinterventiot parantavat vanhemman omaa itsemyötätuntoa ja tietoisuustaitoja, sekä vähentävät masennusta, ahdistusta ja stressiä. (Jefferson ym.) Itsemyötätunnolla on myös todettu olevan vanhemmuuteen suora tiedostava ja kiitollisuutta välittävä vaikutus. Tutkimuksen tulokset osoittavat myös, että myötätunnon ja kiitollisuuden lisääminen voivat auttaa ylipäätään parantamaan tietoista vanhemmuutta. (Thanh ym.)

Tutkimusten mukaan myötätunnolla on merkittävä rooli toimivassa organisaatiossa. Suomen Opetushallitus on vuosina 2019-2020 rahoittanut ”Empatian ja myötätunnon laajenevat kehät varhaiskasvatuksessa” -hanketta, jonka avulla avulla päiväkotiyhteisöjä voidaan tukea oman myötätuntokulttuurinsa tiedostamisessa, tunnistamisessa ja kehittämisessä ja sitä kautta elävän myötätuntokulttuurin saavuttamisessa. Myötätuntokulttuurilla tarkoitetaan yhteisöön vakiintuneita ja säännöllisiä tapoja huomata jäsentensä mielipaha ja kärsimys ja myötäelää näissä tilanteissa. Hankkeessa luodun Pedagogisen mallin avulla päiväkotiyksiköitä koulutettiin havainnoimaan, tunnistamaan ja tarkastelemaan omaa myötätuntokulttuuriaan. Tulosten perusteella “Kohti elävää myötätuntokulttuuria” -malli osoittautui koulutuskäytössä toimivaksi ja päiväkotiyhteisöt kokivat saaneensa sen avulla hyvän alun oman toimintansa kehittämiseksi kohti elävää myötätuntokulttuuria. (Rainio ym.)

Haku seuraavista: Google Scholar, ResearchGate, PsycINFO(EBSCO), FINNA
Hakusanoilla: “self-compassion”, “compassion”, “itsemyötätunto”, “myötätunto”

Lähteet:

Jefferson F., Shires A. & McAloon J. 2020. Parenting Self-Compassion: A Systematic Review and Meta-analysis. Mindfulness 11(2).
Liu K. & Hu Y. 2020. Self-compassion mediates and moderates the association between harsh parenting and depressive symptoms in chinese adolescent. Current Psychology: A Journal for Diverse Perspectives on Diverse Psychological Issues, Aug 29, 2020.
Neff K. 2011. Self‐Compassion, Self‐Esteem, and Well‐Being. Social and personality Psychology Compass.
Neff K., Kirkpatrick L., Rude S. 2007. Self-compassion and adaptive psychological functioning. Journal of Research in Personality. Vol 41(1), Feb 2007, pp. 139-154.
Rainio A, Kurenlahti E., Nurhonen L., Pursib A., Hilppo J. & Lipponen L. 2020. ”Kohti elävää myötätuntokulttuuria”: Päiväkotien myötätuntokäytännöt liikkeessä. Varhaiskasvatuksen Tiedelehti Journal of Early Childhood Education Research Volume 9, Issue 2, 2020, 329–348.
Siegel J., Huellemann K. & Hillier C. 2020. The protective role of self-compassion for women’s positive body image: An open replication and extension. Body Image, Vol 32, Mar, 2020. pp. 136-144.
Thanh M., Thi T., Xingxue X. & Vu, H. 2020. The Influence of Self-Compassion on Mindful Parenting: A Mediation Model of Gratitude. The Family Journal
Welp L. & Brown C. 2014. Self-compassion, empathy, and helping intentions. The Journal of Positive Psychology, Vol 9(1), Jan, 2014. pp. 54-65.
Wang Y., Wang X., Yang J., Zeng P. & Lei, L. 2020. Body talk on social networking sites, body surveillance, and body shame among young adults: The roles of self-compassion and gender. Sex Roles: A Journal of Research, Vol 82(11-12), Jun, 2020. pp. 731-742.
Zessin U., Dickhäuser O. & Garbade S. 2015. The Relationship Between Self‐Compassion and Well‐Being: A Meta‐Analysis. The International Association of Applied Psychology.
Zhang J., Chen S., Tomova S. & Teodora K. 2020. From me to you: Self-compassion predicts acceptance of own and others’ imperfections. Personality and Social Psychology Bulletin, Vol 46(2), Feb, 2020. pp. 228-242.

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Erityislapsen vanhemman tunteet ja itsemyötätunnon merkitys

Kiintymysvanhemmuus ry — Mon, 22 Nov 2021 07:23:09 +0000

Erityislapsen kasvattaminen herättää monia vahvoja tunteita. Itselläni päällimmäisenä tunteena oli vuosikausia syyllisyyden tunne. Lapsen diagnosoinnin vaihe oli raskainta. Etenkin tuolloin syyllistin itseäni muun muassa siitä, olinko itse aiheuttanut lapseni hankaluudet – varsinkin kun käsittelin samanaikaisesti omia traumojani ja huomasin etenevissä määrin myös itsessäni samoja piirteitä kuin lapsessa. Diagnosoinnin edetessä koin syyllisyyttä myös siitä, kun jouduin toistuvasti puhumaan ja kirjoittamaan lapsen “oudoista” piirteistä, monesti myös lapsen itsensä kuullen. Jälkikäteen tajusin, että olisin voinut kieltäytyä lapsen läsnäolosta osassa hoitotapaamisia – taas uusi syy syyllistää itseään omasta tyhmyydestä!

Riittämättömyyden tunne oli huipussaan opittuani, kuinka paljon ympäristö vaikuttaa lapsen vireystilaan ja sitä kautta lapsen oireiluun. Aloin vaatia itseltäni mahdottomia. Koin esimerkiksi, että minun olisi täytynyt olla jatkuvasti kykenevä muokkaamaan ympäristöä lapselle sopivammaksi ja tarjoamaan lapselle sopivia aistimuksia. Olin tähän tietysti riittämätön, kun samalla pyrin riittämään myös toiselle lapselle, puolisolle, ystäville, sukulaisille, kotitöille saatika itselleni.

Ajan myötä riittämättömyys alkoi kehittyä katkeruudeksi. Miksi mies, sukulaiset ja muut lapsen kanssa toimivat eivät kiinnittäneet lapsen vireystilan säätelyyn samalla tapaa huomiota tai miksei yhteiskunnalla muka ollut resursseja auttaa lasta enempää? Tilannetta hankaloitti lapsen taipumus piilottaa hankala olonsa muilta ja purkaa kaikki kasautunut myöhemmin minulle.

Jos jätin lapsen jollekin muulle hoitoon, tuntui, että sain purkaa lapselle lyhyessä ajassa syntynyttä ylivireystilaa päiviä, vaikka toiset aikuiset vakuuttivat, että lapsella oli mennyt kaikki todella hyvin. Tuntui, että muut pääsivät helpolla, ja minun hoidettavakseni jäi kaikki “raskas”. Katkerana en osannut ilmaista toisille, millaista apua heiltä olisin toivonut, sillä huomioni keskittyi siihen, mitä en olisi halunnut. Tämä edesauttoi sitä, että jäin ilman apua.

Väsyin omien tarpeideni täyttymättömyyteen, ja lapsen auttaminen alkoi tuntua pakolta. “En jaksaisi, mutta kun on pakko.” Tämä johti inhottavaan kierteeseen. Kun toimii “pakosta”, uhrautuen ja vastoin omaa tahtoaan, se väsyttää entisestään. Toisaalta myös omia arvojaan vastaan toimiminen väsyttää ja jopa vihastuttaa. Koska pidin lapsen hyvinvointia suuressa arvossa, väsyin ja tulin vihaiseksi itselleni nähdessäni “oman aikani” vaikutuksen lapseen. Aloin kokea ahdistusta, kun en löytänyt keinoa auttaa samanaikaisesti sekä lasta että itseäni.

Viha, katkeruus, ahdistus, syyllisyys ja riittämättömyys olivat kaikki voimakkaita tunteita, jotka ohjasivat energiaa muutoksen hakemiseen. Näiden tunteiden voimalla jaksoin esimerkiksi vääntää lukuisia hakemuksia ja vaatia lapselleni apua. Minussa kyti toivo siitä, että elämä muuttuu vielä taistelujen myötä paremmaksi.

Lapsen diagnoosien ja kuntoutusten saamisen jälkeen aloin tuntea suurta voimattomuutta. Nyt oli kaikki mahdolliset oljenkorret käytetty. Vuosien stressihormonit vaativat veronsa. Myös voimakkaan surun kokeminen oli ensi kertaa mahdollista. Suru nousi pintaan kaikissa pienissäkin tilanteissa, kun vertasin perhe-elämäämme muiden vastaavaan tai omiin odotuksiin. Tajusin, että tämäkin asia voisi mennä helpommin, tai että tätäkään aiempaa odotustani en tule toteuttamaan.

Vasta näiden hauraampien tunteiden tuntemisen jälkeen pystyin vähitellen hyväksymään tilanteen. Ymmärsin, etten ollut täysin voimaton – vaikka en voinut muuttaa lastani, muita ihmisiä tai yhteiskuntaa, oli minulla voimaa vaikuttaa sisäisiin tiloihini. Surun tilalle alkoi nousta muita tunteita, kuten ilo. Aloin iloita suuresti kaikista pienistäkin edistysaskelista, jotka näyttäytyisivät jossain toisessa perheessä itsestäänselvyyksinä, mutta jotka meidän tilanteessamme helpottivat lapsen ja perheen eloa huomattavasti.

Rakkaus lasta kohtaan muotoutui aiempaa pyyteettömämmäksi. Alkuun koin tarvetta varmistella omaa hyvyyttäni lasten kautta ja tunsin häpeää erilaisissa tilanteissa lasten käytöksen vuoksi, mutta ajan myötä opin, ettei oma “hyvyyteni” tai arvoni ole lasten käytöksestä kiinni – eikä muuten ole lastenkaan arvo. Tarve laittaa lapsi johonkin “muottiin” on hävinnyt. Koen suurta onnen tunnetta tilanteissa, joissa lapsi saa olla oma itsensä – esimerkiksi järjestelemässä lelujaan jonoon ilman kiirettä tai painetta sosiaaliseen vuorovaikutukseen.

Olen myös kiitollinen kaikesta lapselta oppimastani. Jouduttuani karsimaan kaikkea turhaa elämästäni, on kirkastunut se, mikä on oikeasti tärkeintä. Lapsi on auttanut minua kyseenalaistamaan vääristyneitä uskomuksiani ja odotuksiani; ohjautumaan jostain aidommasta käsin.

Ymmärrys erilaisia näkökulmia kohtaan on lisääntynyt, hyväksyntä omia ja toisten heikkouksia kohtaan kasvanut ja tunne-, vuorovaikutus- ja konfliktinratkaisutaidot yleensäkin ovat parantuneet.

Uskon, että ilman suuritarpeista lasta en olisi koskaan oppinut tätä kaikkea.

Mukavissakin tunteissa on kuitenkin piillyt vaaransa; olen ajautunut aika ajoin selittämään niillä hankalampia tunteita pois. “Turha tästä on tuntea surua tai katkeruutta, voisin olla vain kiitollinen siitä, että asiat eivät ole tämän pahemmin.” “Pitäisi tuntea iloa tästäkin edistymisestä, sen sijaan että tuntisin riittämättömyyttä siitä, mitä ei olla vielä saavutettu.” Hankalien tunteiden tullessa olen siis syyllistänyt itseäni, etten saisi tuntea noita tunteita, jolloin olen kehittänyt itselleni vain lisää hankalia tunteita!

Tärkein asia, jonka erityislapsen vanhempana olen oppinut, onkin itsemyötätunto. Siis se, että kaikki tunteet ja ajatukset ovat sallittuja, silloinkin kun ne ovat toistensa kanssa ristiriidassa. Voin olla samaan aikaan sekä iloinen lapsen piirteistä että surullinen kaikesta, mitä koen hänen menettävän. Ajatusteni ei edes tarvitse olla objektiivinen totuus, ja silti ne ovat hyväksyttäviä. Surun tuntemiseksi riittää, että koen lapsen menettävän jotain, vaikka lapsi ei näin edes itse kokisi.

Oleellista on ollut myös oivaltaa, että tunteiden hyväksyminen ei tarkoita sitä, että jäisin rypemään hankalissa ajatuksissani ja siten lisäisin hankalia tunteitani entisestään. En kuitenkaan torju tunteitani, vaan tiedostan, etten ole tunteeni ja ajatukseni, vaan ainoastaan tarkkailen niitä ja hyväksyn ne tämän hetkisinä sisäisinä tiloinani, jotka ovat alttiita muutoksille. Ymmärrän, että kaikki toimivat kussakin hetkessä parhaimpansa mukaan sen hetkisten tietojensa, taitojensa ja voimavarojensa rajoissa. Voimavarojen ehtyessä jo moneen kertaan käsitellyt hankalat tunteet ja ajatukset saattavat palata yhä uudestaan.

Itsemyötätunnossa on omien ajatusten ja tunteiden tiedostamisen ja hyväksymisen lisäksi oleellista tunnustaa niiden inhimillisyys. Myös muut tuntevat samanlaisia tunteita. Vertaistuki onkin ollut ehdottoman tärkeää. Toivon myös tämän tekstin tarjoavan sinulle vertaistukea tunteiden vuoristorataasi, erityislapsen vanhempi.

– Sonja Häkkinen, Kiintymysvanhemmuusperheet aktiivi –

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Vanhempi voi tukea nuoren itsetuntoa auttamalla häntä kohti itsemyötätuntoa

Kiintymysvanhemmuus ry — Fri, 19 Nov 2021 10:03:26 +0000

Itsemyötätuntoinen puhe ei ole meille ihmisille luontaista. Myös ympäröivä kulttuuri opettaa edelleen, että paras lopputulos saavutetaan kriittisen puheen kautta. Myytti siitä, että itsekritiikki on tehokas motivaattori elää tiukassa. Totuus on, ettei kritiikissä ole juuri mitään motivoivaa. Sen kautta ainoastaan opitaan pelkäämään epäonnistumisia tai menetetään luottamus itseen. Omaa sisäistä puhetta kannattaa kuunnella ja ohjata myös lasta ja nuorta kuuntelemaan sitä. On myös iästä ja temperamentista kiinni kuinka kriittistä sisäinen puhe on. Jos lapsi kohdataan kriittisesti, muodostuu sisäinen puhe kriittiseksi. Toisaalta, vaikka lapsi kohdattaisiin lempeästi, saattaa sisäinen puhe olla toisinaan kriittistä. Näin varsinkin teini-iässä, jolloin minäkuva kehittyy ja nuori alkaa vertailla itseään muihin. Vanhemmalle saattaa olla todella raskasta kuunnella kasvavan lapsen negatiivista puhetta itsestään. Kokemus siitä, ettei mikään kehu auta, voi olla tuttu monelle.

Lapselle ja nuorelle voi kuitenkin opettaa itsemyötätuntoa. Seuraavat keinot ovat olleet toimivia erityisherkän varhaisnuoren kanssa.

Kuuntele lapsen tunnetta sanojen takana: jos osaat kuunnella lapsen tunnetta, pystyt sanoittamaan sen ja näin erottelemaan tunteen ja lapsen minäkuvan toisistaan. Se, että lapsi tuntee vihaisuutta ei tee hänestä huonoa tai vihaista lasta. Se, että lapsi tuntee kateutta ei tee hänestä lasta, jota kukaan ei rakasta. Eikä se, että lapsi kokee ulkopuolisuutta tarkoita sitä, että hän olisi kaikkien mielestä kamala. Vertaukset voivat kuulostaa oudoilta, mutta usein torjutut tunteet, joita ei saa tai uskalla ilmaista tai joita ei osaa tunnistaa, muuttuvat osaksi minuutta. Lapsi, jonka tunteet torjutaan vaikkapa laittamalla hänet yksi huoneeseen kiukkuamaan saattaa kehittää minäkuvan pahasta tai ilkeästä lapsesta.

Kun lapsi seuraavan kerran sanoo olevansa tyhmä, voit aktiivisesti kuunnellen selvittää onko taustalla vaikea matematiikan tehtävät tai kenties kokemus siitä, että kaikki muut koulussa ovat häntä taitavampia.

Puhu avoimesti kriittisestä sisäisestä puheesta, jotta lapsi havaitsee, että sitä on kaikilla. Asioiden aukaiseminen ja lapsen tai nuoren herättäminen siihen, etteivät ihmisen ajatukset ole aina totta on tärkeää. Tämä on tärkeää myös aikuiselle. Me helposti uskomme sisäiseen puheeseemme, koska se on meille niin totta.

Oma sisäinen puheeni esimerkiksi toistuvasti kertoo, kuinka huono olen suunnistamaan. En tunnistanut tätä pitkään aikaan sisäiseksi puheeksi, koska “sehän on totta”.

Negatiivinen sisäinen puhe on usein oire pelosta tai muusta vaikeaksi koetusta tunteesta. Kun ymmärrämme sen, pystymme käsittelemään sen. Jos lapsi esimerkiksi sanoo olevansa tyhmä, voitte pohtia mitä ajatuksen taustalla on. Se voi olla esimerkiksi pelko, ettei hän ymmärrä jotain tehtävää koulussa. Yhdessä voitte sitten käsitellä, ettei kyse ole tyhmyydestä ja pohtia mitä voi tehdä jollei ymmärrä tehtävänantoa. Tämmöisessä tilanteessa ei ole kiellettyä muistuttaa, että myös aikuiset antavat toisinaan huonoja ohjeita.

Vastaavasti lapsia saa muistuttaa siitä, että sisäinen puhe voi olla myös positiivista ja sitä on hyvä myös harjoitella ja varsinkin mallintaa.

Kannusta ja kehu lasta oikein. Kehu lasta suorituksesta, ei lopputuloksesta. Kun lasta kehutaan ponnistelusta, lapsi oppii kiinnittämään huomiota prosessiin ja hän ymmärtää sen tuottavan mielihyvää.

Kehumistyylillä on merkitystä. Tutkimusten mukaan se vaikuttaa merkittävästi siihen, uskaltaako lapsi tarttua haasteisiin vai ei. Kehuminen ei vanhemman hyvästä aikeesta huolimatta lujita lapsen uskoa itseensä, eikä tue pärjäämistä. Vaikka halutaan tukea lapsen itsetuntoa, sitä ei voikaan tehdä yksinkertaisesti kehumalla. Vanhempi nimittäin saattaa tahtomattaan alkaa kehua asioita, joita itse pitää lapsessa heikkouksina. Samalla tulee antaneeksi signaalin, että lapsen täytyy muuttua tullakseen kehujen arvoiseksi, oikeanlaiseksi. Riippuen lapsen tai nuoren temperamentista, tekee lapsi tulkintoja enemmän tai vähemmän. Jos lasta kehuu jostain persoonaan kohdistuvasta ominaisuudesta, saattaa lapsi olettaa, että se on oletusarvo, sellainen täytyy aina olla. (Esim. oletpa sinä kiltti.) Tällöin epäonnistuminen saattaa kytkeytyä minuuteen ja omanarvontuntoon. Lapset, joita on kehuttu hyviksi jonkun tekemisessä kokevat suurempaa häpeää epäonnistuessaan kuin he, joita on kannustettu yrittämään.

Itsemyötätunnon kehittymisen kannalta lapsen on tärkeä oppia, että ponnistelu tuottaa mielihyvää ja häntä autetaan tarvittaessa. Virheet ovat mahdollisuuksia kehittyä eivätkä merkki tyhmyydestä.

”Jaksoitpa ponnistella pitkään tehtävän parissa, taisit olla tyytyväinen, kun ratkaisit sen? Haluaisitko, että ratkaisemme jotain yhdessä?”

(EI NÄIN: ”Oletpa sinä fiksu, kun ratkaisit näin vaikean laskun.”)

Muistuta lasta siitä, että ihminen oppii ja kehittyy kokoajan. Toisinaan lapsilla tai varsinkin nuorilla on uskomus, että he ovat tietynlaisia ja tulevat pysymään sellaisina ikuisesti. Lapsille on tärkeä kertoa, että ihmisen mieli, minuus, taidot ja älykkyys kehittyvät myös aikuisena. Oppimista tapahtuu joka päivä. Tämä avaa nuorelle mahdollisuuksia ymmärtää, ettei hän ole lukittu jonkun huonona pitämänsä ominaisuuden kanssa. Esimerkiksi käsitys keskittymiskyvystä, piirtämistaidosta tai matemaattisesta lahjakkuus voivat olla nuoressa lukitsevia ajatuksia ja estää kehittymisen. Yritä vanhempana rikkoa tällaiset uskomukset.

Puhu ääneen ajatuksia ja epäonnistumisia. Lapsen ja nuoren on tärkeä saada itsemyötätunnon ja tietoisen läsnäolon yksi tärkein kokemus: jaettu ihmisyys. Puhu siis lapselle ääneen siitä, kuinka kaikki mokaavat joskus. Voit kertoa omia kokemuksia epäonnistumisista ja niistä selviämisistä. Nuorelle kannattaa alleviivata sitä, että jokainen, myös heidän silmissään täydelliset ihmiset mokaavat joskus.

Luo kotiin turvallinen ilmapiiri. Tietoisen vanhemmuuden yksi erittäin keskeinen asia on hyväksyntä. Hyväksy lapsi siis sellaisena kuin hän on ja luo kotiin turvallinen ilmapiiri. Kotona saa epäonnistua, eikä tarvitse edes yrittää olla täydellinen. Perheissä, joissa vanhemmat itsekin mokaavat avoimesti, kehuvat ponnistelusta ja halaavat usein, on ilmapiiri, jonka ansiosta lapset uskaltava kokeilla uusia asioita ja hyväksyä epäonnistumiset osana kasvamista.

Kannusta lasta myös harjoittelemaan itsemyötätuntoa. Lapsi ja nuori oppii itsestään paljon, mikäli häntä kannustetaan ja rohkaistaan harjoittamaan itsemyötätuntoa. Me voimme puhua aiheesta lapsille loputtomasti, mutta ilman harjoitusta taito ei välttämättä kehity. Sitä varten lapsi ja nuori pitää saada vakuutettua, että kyse on oikeasti tärkeästä asiasta. Helpoin ohje lapselle, nuorelle ja aikuiselle on seuraava: Kehon aistimukset tuovat meidät aina tähän hetkeen. Keho on läsnä. Kun kiinnität huomioon siihen, miltä kehossa tuntuu, olet automaattisesti läsnä hetkessä.

– Petra Masko –

Taustatietona käytetty:

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Mindfulnessin, eli tietoisuustaitojen, hyödyt ja käyttö lapsiperhearjessa

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 18 Nov 2021 12:19:14 +0000

Mindfulness, eli hyväksyvä tietoinen läsnäolo, auttaa meitä elämään nauttien nykyhetkestä ja toimimaan vaikeissa tilanteissa. Arjen perhe-elämään niiden käyttö voi tuoda monenlaista helpotusta. Mindfulnessissa harjoitellaan tietoisuutta omista ajatuksista, tunteista ja aisteista. Siksi sen avulla opitaan tunnetaitoja, eli opitaan hillitsemään ja hallitsemaan omia tunnereaktioita.

Olennaisena osana tietoisuustaitoihin kuuluu itsemyötätunto ja sen kehittäminen. Itsemyötätunto on lempeää ja hyväksyvää suhtautumista itseensä. Kun vanhempi opettelee lempeydellä tunnistamaan ja hyväksymään omia reaktioitaan ja ajatuksiaan, hän voi samalla lempeydellä suhtautua myös lapseen. Itsemyötätunnon harjoittelu ei välttämättä ole helppoa, mutta se on silti kannattavaa. On tärkeä kyetä lohduttamaan itseään ja sallia itseltään myös virheitä, vaikka me usein olemme taipuvaisempia piiskaamaan itseämme. Kuitenkin tutkimustulosten perusteella itsemyötätunto kannattaa, koska siten ihminen kokee vähemmän ahdistusta, on tyytyväisempi ihmissuhteissa ja ylipäätään elämässä. Itsemyötätuntoinen ihminen on myös sinnikkäämpi, koska hän vastoinkäymisten kohdatessa suhtautuu itseensä kannustaen ja myötätunnolla. Se tarkoittaa, että positiivisen itseohjauksen myötä ihminen yrittää mieluummin uudelleen, kuin kaatuu vastoinkäymisen edessä.

Itsemyötätuntoa voi harjoitella monin eri tavoin. Omien tunteiden tunnistamisessa auttaa esimerkiksi tunnekehoyhteyden vahvistaminen, vaikkapa kehoskannaus-harjoituksen avulla. Kaikkein vaikeimpana hetkenä nimeämällä omia tunteitaan ja kertomalla itselleen, että tämä tunne on ihan ok. Ehkäpä voisi lohduttaa tai silittääkin itseään vaikealla hetkellä. Tämä voi tuntua hassulta, mutta totuus on, että kehomme reseptorit eivät tunnista kuka meitä silittää tai halaa. Kosketus tutkitusti laskee stressitasoa niin lapsella kuin aikuisellakin, joten silitys ja halaus auttavat meitä hankalissa tilanteissa eteenpäin, vaikka ne tulisivat meiltä itseltämme.

Tässä vaiheessa on tärkeä huomata, että mindfulness-harjoituksissa ei ole kyse mistään uskonnollisesta, eikä ole kyse rentoutusharjoituksesta. Sitä ei saa käyttää kurinpitokeinona, eikä se(kään) ole pikaratkaisu, vaan vaatii säännöllistä harjoittelua. Kuitenkin sen hyödyt ovat merkittäviä. Se vähentää stressiä sekä aikuisilta että lapsilta, auttaa meitä keskittymään, olemaan läsnä ja helpottaa yhdessä toimimista. Ja mikä parasta, kun opimme kiinnittämään huomion tähän hetkeen, opimme myös nauttimaan siitä. Mennyttä emme voi muuttaa ja tulevaisuudesta emme tiedä. Siksi on tärkeä keskittyä siihen, mitä meillä on tässä ja nyt.

Harjoittelua voi mainiosti tehdä yhdessä lasten kanssa. Lasten kanssa tehtäviin harjoituksiin löytyy monenlaisia vinkkejä verkosta. Alla on kerrottu yksi helppo ja nopeahko stressinpoistoharjoitus, jonka voi tehdä esimerkiksi ennen siirtymätilannetta. Mitä enemmän harjoittelee, sen paremmiksi taidot karttuvat.

Tätä harjoitusta voi käyttää monessa tilanteessa, koska sen kestoa on helppo säädellä. Tiukassa tilanteessa, kun ei meinaa hallita tunnereaktiota sen voi tehdä minuutissa. Silloin, kun on stressaantunut, tai haluaa aloittaa työskentelyn keskittymistä vaativassa tehtävässä, siihen kannattaa käyttää aikaa useampi minuutti. Keskeistä itselleni on keskittyä omaan hengitykseen ja muistaa, että se on ankkuri, joka on aina tässä hetkessä ja johon voin palata milloin vain.

STOP-harjoitus siis vähentää stressitilaa, auttaa siirtymissä ja toisaalta antaa hetken aikaa rauhoittua impulssin ja reaktion välissä.

S = Stop, pysähdy
Lopeta se, mitä olit tekemässä. Käännä tarvittaessa selkä ärsykkeelle.

T = Tiedosta hengityksesi
Ota kolme syvää hengitystä. (Harjoituksen kestoa voi pidentää keskittymällä syvien hengitysten jälkeen oman luonnollisen hengityksen rytmiin muutamaksi minuutiksi)

O = Ohjaa huomio
1) Kehoon: Miltä jalat tuntuvat lattiaa vasten? Onko kehossa kipuja?
2) Tunteisiin: Mitä tunteita tunnet nyt? Missä ne tuntuvat?
3) Mieleen, eli ajatuksiin. Mitä ajatuksia sinulla on mielessä? Ovatko ne totta, ovatko ne pysyviä?

P = Palaa takaisin siihen, mitä olit tekemässä
Tee jotain, joka tukee sinua hetkessä: helli itseäsi tarvittaessa.

Tätä harjoitusta voi toistaa päivän mittaan eri tilanteissa, tai vaikkapa aloittaa jokaisen aamun sillä. Se on hyvin tunnettu mindfulness-harjoitus ja siitä löytyy englanniksi paljon materiaalia. Suosittelen kokeilemaan tätä tai muita harjoituksia.

Jos olet jo tehnyt hyviä ja arkea auttavia harjoituksia, niin kerro niistä ihmeessä meille muillekin! Kommentteja otetaan mielellään vastaan.

– Petra Masko –

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2019.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Mitä itsemyötätunto on?

Kiintymysvanhemmuus ry — Tue, 05 Oct 2021 09:06:22 +0000

Itsemyötätunto on avain myötätuntoon muita kohtaan. Itsemyötätunnon avulla ihminen hallitsee tunteitaan, esimerkiksi ärtymystä, joka nousee lapsen käyttäytyessä ei-toivotusti. Näitä taitoja jokainen vanhempi tarvitsee arjessa. Itsemyötätunnon avulla ihminen oppii omista tunteistaan sen, mikä on tärkeää: minä saan tuntea näin, ja osaan kannatella tunteitani kaatamatta niitä muiden niskaan.

Itsekriittisyys on meille luontaista. Itsensä sättiminen tehdyistä virheistä on vahvasti kulttuurissamme ja osin myös perimässämme. Vallalla on uskomus, ettei ihminen pysty kehittymään piiskaamatta itseään, ja itsemyötätunto on nähty jopa laiskuutena. Tämä ei ole totta. Totta on, että itsemyötätunto ei ole automaattinen reaktio ja se pitää opetella.

Itsemyötätunnon avulla ihminen saavuttaa parempia tuloksia ja on uskaliaampi tavoittelemaan unelmiaan. Itsemyötätuntoisilla ihmisillä on vähemmän masennusta ja ahdistusta kuin muilla, ja lisäksi he kykenevät suhtautumaan lämmöllä ja myötätunnolla muihin, väsyttämättä kuitenkaan itseään liialla myötätunnolla. Sen avulla myös resilienssi eli kyky selviytyä vaikeista asioista paranee.

Itsemyötätuntoa voi harjoitella alkamalla kääntää omaa sisäistä puhettaan lempeäksi. Kun mokaat, kohtaa itsesi samalla lämmöllä, jolla lohdutat lastasi tai parasta ystävääsi. Itsemyötätunto on kykyä suhtautua omaan epätäydellisyyteensä ymmärtäväisesti.

Itsemyötätunto koostuu kolmesta asiasta:

Ystävällisyys, hyväntahtoisuus ja ymmärrys itse kohtaan.
Jaetun ihmisyyden ymmärrys; en ole yksin ja kärsimystä kohtaavat kaikki.
Tietoinen läsnäolo: anna vaikealla hetkellä ajatusten ja tunteiden olla vapaasti tietoisuudessa.

Itsemyötätuntoa voi harjoitella myös erilaisten meditaatioharjoitusten avulla.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Miksi itsemyötätunto on tärkeää vanhemmuudessa?

Kiintymysvanhemmuus ry — Tue, 05 Oct 2021 08:43:34 +0000

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Miksi itsemyötätunto on tärkeää vanhemmuudessa?

Kiintymysvanhemmuus ry — Thu, 23 Sep 2021 10:22:10 +0000

Kyky olla myötätuntoinen itseään kohtaan on olennainen osa vanhemman tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä omasta jaksamisesta huolehtimista. Itsemyötätunnon avulla vanhempi kestää paremmin omat turhautumisensa ja ne hankaluudet ja vastoinkäymiset, joita vanhemmuuteen väistämättä liittyy. Näin vanhempi pystyy paremmin ottamaan myös lapsen pettymykset ja tunnekuohut vastaan myötätuntoisesti ja selvittämään tilanteet rakentavan vuorovaikutuksen avulla sen sijaan, että toimisi oman tunnekuohunsa vallassa harkitsematomasti tai omassa lapsuudessa opittujen ei-rakentavien mallien mukaan.

Vanhemman itsemyötätunto on sen muistamista, että vanhemmuus on jaettu kokemus, monet muutkin kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa eikä kukaan ole täydellinen (eikä tarvitsekaan olla). Lisäksi itsemyötäntunto auttaa omien rajojen tunnistamisessa ja asettamisessa, mikä lisää omaa hyvinvointia ja voimavaroja vanhemmuudessa.

Kriittinen ja ankara sisäinen äänensävy on tavallinen meille kaikille ja usein omilta vanhemmilta peritty. Se saa meidät syyllistämään itseämme ja tekee haastavista vuorovaikutustilanteista entistäkin hankalampia. Lisäksi on vaarana, että siirrämme kriittisen sisäisen puheen eteenpäin lapsillemme mallioppimisen kautta. Aikuisen merkitys itsemyötätunnon oppimisessa on suuri, joten vanhemman on tärkeää näyttää lapselle mallia siitä, miten itseensä voi suhtautua lempeästi ja myötätuntoisesti. Itsemyötätuntoisen aikuisen esimerkistä lapsi oppii myös, että virheiden tekeminen on sallittua ja että epätäydellisyys kuuluu elämään.

Tunnekuohussa aikuinenkaan ei kykene toimimaan omien arvojensa mukaisesti, koska taistele-pakene -järjestelmä aktivoituu. Kun syyllistämisen ja itsekritiikin sijaan juttelee näissä tilanteissa itselleen lempeästi, ja lohduttaa itseään, sisäinen uhkakokemus rauhoittuu ja rauhoittumisjärjelmämme pääse palauttamaan meidät hätätilasta. Tunnekuohussa olevan lapsen rauhoitteleminen on huomattavasti helpompaa, jos kykenee ensin rauhoittamaan itsensä.

Jos haluaa ylläpitää hyvää yhteyttä lapseen ja suhtautua lapseen empaattisesti, täytyy vanhemman ensin opetella olemaan yhteydessä itseensä eli kohdata, tunnistaa ja hyväksyä omat tunteensa ja tarpeensa, kuunnella itseään ja kyetä lohduttamaan ja rauhoittelemaan itseään haastavissa tilanteissa (eli sanoittaa omia tunteitaan lempeällä sisäisellä puheella). Omat empatiavarastot täytyy täyttää itsemyötätunnon avulla, jotta kykenee suhtautumaan myötätunnolla lapseen.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry