vahvuutena vuorovaikutus - Kiintymysvanhemmuus ry

Lempeä yhteys ja läsnäolon voima lapsen ja aikuisen suhteessa

Kiintymysvanhemmuus ry — Sun, 07 May 2023 06:59:56 +0000

Lapsen ja aikuisen suhde perheessä rakentuu yhteydelle. Se on sanaton rakkauden lanka, joka sitoo molemmat toisiinsa ja saa tekemään tekoja toistensa hyväksi. Aikuinen on vastuussa yhteyden ylläpitämisestä ja aloitteiden tekemisestä. Ilman hyvää yhteyttä lapsen ja aikuisen suhde voi olla jäykkä, määräilevä, riitaisa tai etäinen. Hyvä yhteys syntyy monella tavalla: aivan yhtä monella eri tavalla kuin on perheitäkin.

Tässä kirjoituksessa käydään läpi kirjallisuutta hyödyntäen lapsen ja aikuisen suhdetta. Tästä eteenpäin tekstissä käytetään termejä vanhempi ja aikuinen synonyymeina. Näihin haluan sisällyttää kaikki aikuiset bonusvanhemmista isovanhempiin, huoltajiin tai lasta hoitaviin aikuisiin. Jokaisella aikuisella on omanlaisensa merkityksellinen suhde lapseen. Samaan aikaan yhteyden muodostamisen vastuu säilyy vanhemmalla tilanteesta toiseen.

Mitä yhteys on ja miksi se on merkityksellistä?

Jotkut käyttävät kasvatuksessa termiä auktoriteetti. Sen kuvataan olevan kuin jotakin voimaa, jota henkilöllä joko on tai ei ole. Usein auktoriteetti muodostuu ylivoimasta ja valta-asemasta. Aikuisella on valta-asema lapseen nähden jo kokonsa puolesta. Silti äitiään pidempi teini-ikäinenkin tarvitsee edelleen aikuista tunnesäätelynsä tueksi. Auktoriteetti jättää meidät vanhemmat pulaan, jos olemme keinottomia lapsen tai nuoren kanssa. Lempeän kasvatuksen yhteyden ajatus sen sijaan antaa aina mahdollisuuden rakentaa yhteyttä uudelleen ja uudelleen. Samalla yhteys vaatii aikuiselta vastuunottoa ja aikaa luoda suhdetta lapseen. Yhteys toiseen rakentuu yhdessä vietetystä ajasta, keskusteluista ja yhdessä koetuista tunteista.

Yhteys vaatii läsnäoloa, jonka ei tarvitse tarkoittaa väkisin väännettyä laatuaikaa eikä kallista matkaa huvittelukohteeseen. Läsnäolo on ennen kaikkea tietoisesti hetkessä olemista. Arjessa läsnäolo on sitä, että tekee tietoisia valintoja nauraa, hassutella, vitsailla, halia sohvalla, leikkiä, pelata, syödä ja puuhata kotihommia yhdessä lasten kanssa. Läsnäoloa on esimerkiksi kotona tavoitettavissa oleminen, kun teini herää myöhään viikonloppuna ja ajan antaminen keskusteluille, jos teini sattuu haluamaan. Se on lempeyttä raivareiden äärellä ja joskus omasta kannastaan joustamista. Läsnäoloa on lohduttava “taikapuhallus” kipeään varpaaseen tietoisena siitä, että levyllä porisi juuri keitos yli kattilasta (samalla itselleen myötätuntoisia ajatuksia lähettäen).

Siegel ja Bryson (2022) kirjoittavat, että yhteys muodostuu siitä, kun on läsnä ja mukana lapselle tärkeissä jutuissa. Vaikka ei aina pääsisi paikalle, on tärkeää olla kiinnostunut, kuunnella ja kysellä lasta kiinnostavasta asiasta. Kirja ”The Power of Showing up: How parental presence shapes who our kids become and how their brains get wired” on haluttu kirjoittaa kahdelle kuulijakunnalle: sille, joka vaatii itseltään valtavasti vanhemmuudessa sekä sille, joka etsii lempeitä keinoja ja on hukassa vanhemmuudessa tänä informaatiotulvan aikana. Vaativille vanhemmille he haluavat sanoa, että riittää, kun olet läsnä silloin tällöin lapsillesi. Joka sekunti ei tarvitse olla, vaan välillä voi puuhailla itsekseen, jos vauva viihtyy lattialla. Vanhemmuuttaan etsiville kirja painottaa, että läsnäolo ja yhteyden vaaliminen lapseen vaatii tietoisia päätöksiä, valintoja ja tekoja. On ensiarvoisen tärkeää olla paikalla lapsesi lapsuudessa. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, vanhemman läsnäolo vaikuttaa siihen, minkälainen lapsesta tulee ja kuinka aivot virittyvät. Siegelin ja Brysonin mukaan kasvatuksen tavoite on turvallinen kiintymyssuhde.

Kiintymyssuhdeteoria ja yhteys

Kiintymyssuhdeteoria on jo vanha rakkausteoria, josta on paljon tutkimuksia. Se on yritys käsitteellistää ihmisen monimutkaista kykyä muodostaa merkityksellisiä suhteita ja yhteyttä toisiinsa. Kiintymyssuhdeteorialla yritetään myös selittää stressireaktioita eron ja menetyksen hetkellä. Kiintymyssuhdemallit jaetaan turvalliseen ja turvattomaan. Turvattomat kiintymyssuhdemallit jaetaan vielä välttelevään, ristiriitaiseen ja jäsentymättömään.

Välttelevän kiintymyssuhdemallin lapsuudessaan omaksuneen vanhemman voi olla vaikea tunnistaa lapsensa tunteita, ottaa tunteenpurkauksia vastaan ja ilmaista omia tunteitaan. Kuten mallin nimi sanoo, tunteita vältellään ja vanhempi-lapsisuhteessa keskitytään toimintaan ja suorittamiseen.
Ristiriitaisesti turvattomassa suhteessa lapsi joutuu olemaan jatkuvasti varuillaan, sillä aikuisen käytös on epäjohdonmukaista. Samassa tilanteessa, esimerkiksi lapsen avun tarpeessa, toisinaan vanhempi auttaa lasta ja toisinaan vanhempi suuttuu. Vanhempana ristiriitaisen kiintymysmallin lapsuudessaan oppinut aikuinen saattaa menettää toisinaan helposti malttinsa ja toisinaan olla liian joustava.
Jäsentymättömästä kiintymyssuhdemallista puhutaan, kun perheen ilmapiiri on ollut hyvin epäjohdonmukainen, kaoottinen ja jopa lapselle vaarallinen. Lapsen perustarpeita ei huomioida tai vanhemmat toimivat pelottavasti. Lapsi oppii, ettei aikuisiin voi luottaa.

Joidenkin tutkimusten mukaan Suomessa on löydetty eniten välttelevää kiintymyssuhdetta lasten ja vanhempien välillä. Mallit eivät ole kuitenkaan mitään kiveen hakattuja laatikoita, vaan pikemminkin jana, jossa jokaiseen tilanteeseen reagoidaan sen hetkisten resurssien puitteissa. Nämä vuorovaikutustilanteet jakautuvat usein samalla ihmisellä eniten johonkin janan osaan. Lisäksi vuorovaikutustaitoja voi opetella, jolloin oppii toimimaan eri tavalla, kuin selkärangasta tuleva reaktio ohjaa. Tämä kuitenkin vaatii paljon työtä ja ehkä lapsuuden tapahtumien sekä oman vanhemmuuden käsittelemistä. Yhteys toiseen vaatii jatkuvaa työskentelyä sekä itsensä ja omien reaktioidensa kanssa että toisen huomioonottamista ja läsnäoloa toisen tarpeille. Siegel ja Bryson (2022) esittelevät kirjassaan vuorovaikutustapoja, joiden avulla kuka vain (vaikka hänen omat lapsuuden kiintymyssuhdemallinsa olisivat turvattomia) voi opetella rakentamaan turvallista yhteyttä lapsen kanssa. Tätä avaan seuraavassa blogissa lisää.

– Pia Kosonen –

Lähteet

Siegel, D. & Payne Bryson, T. 2021. The Power of Showing up: How parental presence shapes who our kids become and how their brains get wired. Ballatine Books.

Julkaistu 5/2023.

Varhainen vuorovaikutus on merkityksellistä lapsen kehitykselle

Kiintymysvanhemmuus ry — Sat, 06 May 2023 11:43:15 +0000

Miten pienen vauvan tarpeisiin tulisi vastata? Ymmärtääkö vauva ympärillä tapahtuvaa vuorovaikutusta? Minkä ikäisenä vuorovaikutus vauvan kanssa kannattaa aloitta? Ihmisen kehityshistorian varhaisena aikana on metsästäjä- ja keräilijäyhteisöissä pientä lasta pidetty ympäri vuorokauden fyysisesti lähellä niitä ihmisiä, jotka häntä hoitivat. Päivisin lapsi vietti aikaa äidin tai muun hoitajan sylissä sekä kantoliinassa ja öisin hän nukkui pääsääntöisesti äidin vieressä. Vauvan tarpeisiin vastattiin yleensä viipymättä ja häntä imetettiin ilman rajoituksia, ja imetys jatkui taaperoikään saakka. Tällainen hoivakäytäntö on taannut ihmislapselle parhaat mahdollisuudet selviytyä hengissä ihmiskunnan historian aikana (Silven, 2010, 19).

Vanhempien ja vauvan varhainen vuorovaikutus alkaa jo odotusaikana. Hyvin sujuvan raskauden aikana kohdun sisäinen aistimaailma muodostuu äidin kehon äänistä sekä sikiön oman kehon tuottamista ja kohdun ulkopuolisista ärsykkeistä. Loppuraskauden aikana sikiö tallentaa varhaisia muistikuvia, ja synnyttyään vauva pystyykin tunnistamaan mm. perheenjäsenten äänet ja tutut laulut. (Hoefer M, 2005, 291–300.) Vanhemman mielikuva syntyvästä lapsesta sekä vanhemman ja vauvan välinen kiintymyssuhde alkavat muodostua siitä hetkestä, kun vanhempi saa tiedon raskaudesta. Mielikuvat vahvistuvat ja vauvan tulee yhä todellisemmaksi äidin kehon muuttuessa, sydänäänten alkaessa kuulua ja vanhemman nähdessä vauvansa ultraäänikuvauksessa (Mayes L, 2005, 301–312).

Mitä sitten on varhainen vuorovaikutus ja miten siihen on mahdollista vaikuttaa? Varhainen vuorovaikutus on vauvan käytöksen takana olevien tarpeiden ja viestien tulkintaa, niiden ymmärtämistä sekä sanoittamista. Vauva käyttää viestimiseen ääniä, eleitä ja ilmeitä eli aivan samoja asioita kuin aikuisetkin vain ilman sanoja. Hän voi viestiä esimerkiksi nälkää, kipua, vaipan vaihdon tarvetta, väsymystä tai seuran ja läheisyyden kaipuuta. Vuorovaikutusta on hyvä harjoitella yhdessä vauvan kanssa ja pikkuhiljaa vanhempi tai läheinen oppii tulkitsemaan vauvan lähettämiä viestejä.

Useissa tutkimuksissa painotetaan sitä, että vauvan viesteihin tulisi vastata riittävän nopeasti sekä oikea-aikaisesti, jotta hänelle rakentuisi turvallinen ja hyvä kiintymyssuhde.

Vaikka vauvan viesteihin vastaaminen on tärkeää, tulee asiaa aina tarkastella armollisesti itseään kohtaan sekä omista lähtökohdista. Meillä kaikilla on omat perhetilanteemme ja voimavaramme, jotka voivat vaikuttaa varhaisen vuorovaikutuksen määrään ja laatuun. Launonen (2023) haluaa korostaa, miten vanhemmilla on sisäänrakennettu kyky vastata sekä tukea lapsen kehitystarpeen mukaista toimintaa ja vuorovaikutusta omalla toiminnallaan. Meidän ei siis tarvitse edes tietoisesti harjoitella ja stressata siitä, osaammeko tukea vauvan kehitystä oikein, kun luotamme ja kuuntelemme omaa ääntämme arjen erilaisissa tilanteissa. Kykymme vastata ja tukea lapsen vuorovaikutuksen kehittymistä herää yleensä luonnostaan, arjen edetessä ja vauvaan tutustumisen myötä.

Syntymästään lähtien lapsi kykenee biologisten, kognitiivisten, kommunikatiivisten, emotionaalisten sekä sosiaalisten, toiminnallisesti jäsentyneiden taitojensa avulla etsimään aktiivisesti vuorovaikutusta sekä säätelemään omaa käyttäytymistään vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa (Zeanah ym. 1997). Vanhempi vaikuttaa vauvaansa ja vauva vanhempaansa eli jatkuva vuorovaikutus heidän välillään merkitsee ihmissuhteen kehittymistä. Tämä suhde onkin pohjana kaikille myöhemmille ihmissuhteille. Laadultaan ja määrältään riittävä varhainen vuorovaikutus on tarpeen tunnekokemusten, tiedostamattomien muistojen ja vaistonvaraisen käyttäytymisen kehittymiselle sekä stressin, tunteiden, sosiaalisen kanssakäymisen ja käyttäytymisen säätelyn oppimiselle. Tämän lisäksi varhaisen vuorovaikutuksen tuloksena syntyvät kiintymyssuhteet mallintavat sitä, mitä ihminen myöhemmissä ihmissuhteissaan hakee ja kokee ja miten itse aikanaan toimii vanhempana.

Haasteet varhaisessa vuorovaikutuksessa ovat hyvin tavallisia. Säröt ja pienet katkokset vuorovaikutussuhteessa ovat inhimillisiä ja niitä tapahtuu meille kaikille, sillä virheet ovat osa ihmisyyttä. Väsynyt ja kuormittunut huoltaja ei kykene eläytymään vauvan kokemukseen, kun omakin mieli on maassa. Tärkeämpää on se, että yhteys luodaan uudelleen katkoksen jälkeen. Varhaisen vuorovaikutuksen ei myöskään ole tarkoitus olla mitään suorittamista, vaan vauvan viestien tulkitsemista empaattisella otteella arjessa. Epäonnistuminen ja riittämättömyyden kokemukset varhaisessa vuorovaikutuksessa voivat saada aikaan häpeää ja syyllisyyttä omaa vanhemmuutta kohtaan, mutta ankaruus ei kuitenkaan auta meitä voimaan hyvin. Armollisuus itseä ja omia voimavaroja kohtaan onkin yksi tärkeimmistä asioista, minkä voit vauvavuoden keskellä muistaa.

– Mia Nieminen –

Lähteet:

Launonen, K. (2023). Vuorovaikutus – kehitys, riskit ja tukemine kuntoutuksen keinoin. Kehitysvammaliitto.
Mayes, L. Parental attachment systems: neural circuits, genes, and experiental contributionsto parental engagement.Clin Neurosci Research. 2005. 301–312.
Silven, M. 2010. Varhaiset ihmissuhteet – polku lapsen suotuisaan kehitykseen. Saarijärvi: Minerva Kustannus Oy.
Zeanah, C. H., Boris, N. W. & Larrieu, J. A. Infant development and developmental risk: a review of the past 10 years. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1997; 336: 165–78.

Julkaistu 5/2023.

Vauvaperheen perhedynamiikka

Kiintymysvanhemmuus ry — Sat, 06 May 2023 11:19:52 +0000

Dynamiikka tarkoittaa fysiikassa liikkeen ja sitä aiheuttavan voiman suhteita. Perhedynamiikalla tarkoitetaan perheen suhteiden voiman vaihtelua. Esimerkiksi millainen suhde perheenjäsenillä on toisiinsa, millaista arkea he viettävät, kuinka perheenjäsenet toimivat keskenään ja kuinka he jakavat vastuun asioista. Perhedynamiikka muuttuu joka kerta, kun perhesuhteet muuttuvat. Ensimmäisen lapsen syntyminen on suuri mullistus vanhemmaksi kasvamisessa. Yhtälailla perhedynamiikka muuttuu jokaisen vauvan kohdalla. Jokainen uusi ihminen tuo jotain uutta vuorovaikutuksen suhteisiin. Lapsen saamisen lisäksi perhedynamiikkaa voivat muuttaa monenlaiset elämäntapahtumat ja kriisit esimerkiksi ero, uusi rakkaus, uusperheen perustaminen, perheenjäsenen vakava sairaus ja lapsen kotoa muutto.

Marianna Savio tutki vauvaperheen dynamiikkaa vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana. Väitöskirja, joka ilmestyi vuonna 2017, oli monimenetelmäinen tapaustutkimus perhesuhteista ja vuorovaikutuksesta. Tässä tekstissä tiivistän väitöskirjan sisällön, jotta sinäkin voit saada toimivampaa perhedynamiikka.

Väitöskirjan tutkimukseen osallistui seitsemän perhettä, joissa oli mukana sekä ensimmäisen lapsen saavia pariskuntia että useampilapsisia perheitä. Tutkittavien elämään mahtui vuoden aikana monenlaisia tapahtumia vauvan saamisen lisäksi. Perheiden elämään tuli suuria kriisejä, kuten ero sekä vanhemman vakava sairastuminen. Tutkijan mielenkiinto vauvaperheen dynamiikkaan nousi hänen työstään sairaalamaailmassa sekä siitä, miten tukipalvelut voisivat tukea paremmin erityisesti vauvaperheitä. Vauvavuosi voi synnyttää perheessä erityisen tuen tarpeen ja apua saatetaan tarvita myös viranomaistaholta. Tästä syystä olisi tärkeää, että perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon sekä sosiaalihuollon työntekijät osaisivat ottaa huomioon koko perheen dynamiikan.

Savion väitöskirjan tietopohja tarkastelee perheen vuorovaikutussuhteita. Perheen kulttuuri ja toimintatavat ovat kunkin perheen omat ja itsensä luomat. Mikäli perheen toimintamallit ovat toimivia ja vanhemmat ovat niihin tyytyväisiä, edistää perheympäristö lasten positiivista kasvua ja kehitystä. Jo Yrjö Alanen on kirjoittanut vuonna 1970, että tervettä perhettä määrittävät esimerkiksi seuraavat elämänalueet: puolisoiden keskinäinen suhde tyydyttää heitä, lapsia kohtaan osoitetaan riittävää lämpöä ja ymmärrystä ja lapsilla on mahdollisuus ilmaista omia toiveitaan ilman liiallisia rajoituksia sekä perheen sisäiset ristiriidat myönnetään useammin kuin kielletään. Mielestäni tässä kuvailtu terveen perheen määritelmä kuulostaa perheeltä, jossa käytetään rakentavan vuorovaikutuksen keinoja ja lempeää kasvatusta.

Perhedynamiikan toimivuus tulee ilmi väitöskirjassa esitellyn tutkimusperinteen mukaan seuraavilla alueilla: johtajuus, perheen rajat, tunnereaktiot ja kommunikaatio. Voit pohtia oman perheesi toimivuutta seuraavien kysymysten äärellä.

Johtajuus: Miten vahvasti vanhemmat ovat keskenään liittoutuneet? Kuinka vanhempien yhteistyö sujuu? Kuinka hyvin heidän roolinsa täydentävät toisiaan? Miten vanhemmat käyttävät valtaa?
Perheen rajat: Miten perheenjäsenet osaavat määritellä rajansa ja viestiä rajoistaan? Minkälaisia ovat sukupolvien väliset rajat perheen sisällä? Minkälaiset ovat perheen tukiverkostot? Minkälaista on yhteistyö vanhempien ja isovanhempien välillä?
Tunnereaktiot: Miten perheessä ilmaistaan tunteita? Minkälainen tunteiden sietokyky perheessä on? Miten yhteys palautetaan riitelyn jälkeen? Minkälaisia ovat perheen yhteiset tunnekokemukset?
Kommunikaatio: Miten perheessä vastataan toisten viesteihin ja aloitteisiin? Kuinka yhdenmukaista sanallinen ja sanaton viestintä on? (Tutkimusten mukaan lapsi hämmentyy sanattoman ja sanallisen viestin ristiriidasta.) Miten tehtäviä jaetaan ja kuinka niistä onnistutaan kommunikoimaan? Miten tavoitteita saavutetaan yhdessä? Minkälaista on lapsen hoiva ja käytöksen ohjailu?

Perheen elämänkaaren näkökulmasta ensimmäisen lapsen syntyessä vanhempien erityinen kehityshaaste on säilyttää parisuhteessa intimiteetti samalla, kun he vastaavat lapsen tarpeisiin. Vanhempien tehtävänä on myös sopeutua uuteen rooliinsa ja vastuuseen kaikkine muutoksineen. Vanhempien tehtävänä on rakastaa lasta, hyväksyä lapsen riippuvuus ja lapsen tunnepitoiset vastaukset vanhempien viesteihin. Lapsen kehitystehtävänä on kiinnittyä vanhempiinsa ja oppia perheen säännöt: erityisesti sosiaalinen ja emotionaalinen käyttäytyminen.

Tutkimuksen vanhemmat puhuivat lapsen sekä perheen tuottamasta ilosta ja ihanuudesta. Viimeaikaisten tutkimusten perusteella jaettu ilo perheessä tukee lapsen psyykkistä kehitystä. Tapaustutkimus osoitti, että ulkoisesti ongelmattomissa perheissä saattoi olla pulmia vanhempien kommunikaatiossa ja työnjaossa. Lapsen syntymän jälkeen väistämättömissä pulmissa, parisuhteen ongelmien sietämisessä ja niistä ylipääsemisessä oli oleellista, että synnyttäjä tunsi saavansa tukea puolisoltaan. Ensimmäiset kuukaudet vauvan syntymän jälkeen ovat usein fyysisesti haastavia. Psyykkisesti aika voi olla kahtia jakautunutta; toisissa perheissä ilon ja yhteenkuuluvuuden aikaa, kun taas toisten perheiden kokemusta väritti synnytyksen jälkeinen masennus tai muut haasteet. Psyykkisissä haasteissa merkittäväksi perheen yhteenkuuluvuuden kannalta nousi se, kuinka puolisot pystyivät jakamaan vauvan hoitoa ja antamaan tukea toisilleen.

Monet tutkimuksen äidit kokivat vanhemmuuden olevan haastavaa. Osa äideistä suoritti äitiyttä toisen vanhemman osallisuuden kustannuksella. Äitien valta ja vaikutus koko perheen hyvinvointiin oli merkittävä. Tutkituissa perheissä toisella vanhemmalla oli halu olla läsnä lapsilleen ja heidän suhteensa lapsiin oli aktiivinen. Toimivan perhedynamiikan kannalta on siis hyvin merkittävää, minkälaiseksi perheen työnjako muodostuu, saavatko puolisot toisiltaan tukea tiukassa paikassa ja miten hyvin vanhemmat kommunikoivat näistä asioista toisilleen.

Tutkimuksen tuloksissa nousi esiin, että vauvaperheiden parisuhteen laadulla oli merkittävä vaikutus vauvavuotena. Hankalinta parisuhteessa oli vauvan ollessa puolivuotias. Tällöin perheillä oli eniten pulmia parisuhteessa, vanhemmuudessa ja lapseen liittyvissä mielikuvissa. Mikäli parisuhteen vaikeudet hellittivät myöhemmin tulivat mielikuvat lapsesta myös positiivisemmiksi. Mikäli perheen vaikeudet jatkuivat vanhemmat olivat harkinneet eroa tai päätyneet eroon. Tutkimuksessa pariskunnat kokivat, että heidän oli vaikea puhua tunteistaan toisilleen ja tämä vaikeutti kommunikaatiota. Rakentavan vuorovaikutuksen opettelu ja omien tunteiden ilmaisu selkeästi on siis hyvin tärkeää perheen toimivuudelle.

Väitöskirja suosittelee tukemaan koko perheen hyvinvointia ja ottamaan parisuhteen keskusteluun myös vauvavuonna. Tämän vuoden lempeän kasvatuksen teemaviikko huipentuu lauantaina aikuisten välisiin suhteisiin ja pääsemme kuulemaan luennon parisuhteen yhteydestä. Klikkaa itsesi mukaan Eevi Vuoriston parisuhde etäluennolle.

– Pia Kosonen –

Lähteet

Savio, M. 2017. Vauvaperheen perhedynamiikka: Monimenetelmäinen tapaustutkimus perhesuhteista ja vuorovaikutuksesta lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana. Jyväskylän yliopisto.

Julkaistu 5/2023.