imetys - Kiintymysvanhemmuus ry

Imetystä tandemina – miksi se kannattaa?

Kiintymysvanhemmuus ry — Sat, 28 Jun 2025 18:31:48 +0000

“Imetätkö vielä taaperoasi?” Perhekerhon jälkeen minulle esitetty kysymys yllätti. Ei siksi, että se olisi tuntunut tungettelevalta tai epäsopivalta, vaan ennen kaikkea siksi, etten osannut odottaa sitä. Isomman lapsen imetys vaikuttaa olevan yhteiskunnassamme jonkinasteinen vaiettu asia ja helposti oletetaan, että taaperoikäisen tai sitä vanhemman lapsen kanssa imetys on jo loppunut. Erityisen suuresti näin tunnutaan oletettavan silloin, kun lapsella on jo pikkusisarus, kuten yllä kuvaamassani tapauksessa. Jos taaperoimetys on harvinaista, tandem-imetys lienee vielä harvinaisempaa.

Tandem-imetys on vähintään kahden eri-ikäisen lapsen imettämistä samanaikaisesti. Lapset eivät välttämättä käy rinnalla yhtä aikaa, vaan olennaista on se, että heitä molempia/kaikkia imetetään.

Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee imetyksen jatkamista vähintään kahden vuoden ikään saakka. Kahden vuoden – ja sitäkin pienemmät – ikäerot ovat Suomessa varsin tavallisia, joten perheitä, joille tandem-imetys sopii, on huomattavasti nykyistä määrää enemmän. Näin on erityisesti silloin, kun huomioidaan, että ihmisen biologiseksi vieroitusiäksi on arvioitu 2,5-7 vuotta.

Millaisia hyötyjä tandem-imetyksellä sitten voi olla? Miksi kahden eri-ikäisen lapsen imettämistä kannattaa harkita, jos se on omassa perheessä ajankohtaista? Entä liittyykö tandem-imetykseen jonkinlaisia haasteita?

TANDEM-IMETYS SISARUSSUHTEEN JA ÄIDIN JA LASTEN VÄLISEN SUHTEEN TUKEMISESSA

Yksi tärkeimmistä tandem-imetyksen hyödyistä on sen myönteiset vaikutukset lasten välisen sisarussuhteen muodostumiselle. Pikkusisaruksen syntymä on isommalle lapselle aina suuri muutos. Siinä, missä isompi lapsi on tottunut saamaan kenties kaiken vanhempien huomion tai olemaan ainakin perheen pienin, on hänen yhtäkkiä jaettava huomio toisen, varsin paljon huomiota vaativan vauvan kanssa. Usein kuvataan, että vauvan imetyshetket ovat tuoreelle isosisarukselle erityisen raskaita. Tämä ei ole mikään ihme, onhan imetys varsin intiimi tapahtuma, jossa äidillä ja imetettävällä lapsella on aivan omanlaisensa yhteys.

Mikäli isosisarus saa jatkaa rinnalla käymistä vielä vauvan synnyttyäkin, hän ei jää täysin ulkopuoliseksi tästä äidin ja pikkusisaruksen välisestä symbioosista. Päinvastoin, imetetty isosisarus saa kokea varsin konkreettisesti, että hänelle on tässä perheessä ja äidin sylissä edelleen tilaa.

Tandem-imetys ei pelkästään ehkäise sisarussuhteessa esiintyviä negatiivisia tunteita, vaan se voi myös omalta osaltaan rakentaa lasten välistä yhteyttä. On sydäntä lämmittävää nähdä, kuinka sisarukset katsovat toisiaan silmiin tai ottavat toisiaan kädestä kiinni silloin, kun he ovat yhtä aikaa rinnalla.

Pikkusisaruksen syntymä on suuri mullistus paitsi isosisaruksen itsensä elämässä, myös isosisaruksen ja äidin suhteen näkökulmasta katsottuna. Imetyksen aikainen läheisyys, läsnäolo ja ihokontakti ovat omiaan vahvistamaan suhdetta uudenlaisessa tilanteessa ja paikkaamaan siihen mahdollisesti syntyneet kuprut.

ISOMMAN IMETYS VOI AUTTAA VAUVAN IMETYKSEN KÄYNNISTYMISESSÄ

Imetyksen käynnistymiseen voi liittyä monenlaisia haasteita. Maito ei välttämättä nouse kovin nopeasti, vauvan imuote ei välttämättä ole optimaalinen eikä hän välttämättä saa nostatettua tai jaksa nostattaa maitoa riittävään tahtiin. Tällaisissa tilanteissa isomman lapsen imettäminen voikin olla suuri apu. Isompi lapsi on rinnan imemisessä kokenut ja hänellä on tekniikka jo valmiiksi hallussa, joten hänelle maidon nostattaminen voi olla huomattavasti helpompaa. Mikäli maidontuotanto on pysynyt käynnissä koko raskauden tai käynnistynyt uudelleen raskauden loppupuolella, nostattamista ei myöskään tarvitse aloittaa aivan alusta. Koen itse, että kolmannen lapseni imetystaipaleen alkua sujuvoitti se, että olin imettänyt alle kaksivuotiasta taaperoamme läpi koko raskauden ja että hän jatkoi rinnalla käymistä heti, kun palasimme synnytysreissulta kotiin.

Yleinen huolenaihe tuntuu olevan, riittääkö maito vauvalle, jos äiti päättää imettää myös isompaa lasta. On toki tärkeää huolehtia, että vauva saa tarvitsemansa ravinnon, mutta yleisesti ottaen maitomäärä kyllä kasvaa vastaamaan molempien lasten tarpeisiin.

TANDEM-IMETYKSESSÄ TOTEUTUVAT TAAPEROIMETYKSEN TERVEYSHYÖDYT

Taaperoimetyksellä, siis yli vuoden ikäisen lapsen imetyksellä, on monenlaisia hyötyjä. Toisin kuin usein ajatellaan, rintamaito on vauvaa isommallekin lapselle ravitsemuksellisesti laadukasta. Maito sisältää esimerkiksi proteiinia, vitamiineja ja hivenaineita, ja se voi kattaa jopa kolmasosan taaperoikäisen lapsen päivittäisestä energiantarpeesta.

Taaperoimetys vähentää monien sairauksien, muun muassa tyypin 2 diabeteksen ja ylipainon riskiä. Samalla se vahvistaa lapsen immuunipuolustusta ja näin vähentää lasten sairastumista erilaisiin infektioihin niin pitkään kuin imetys jatkuu. Tämä puolestaan vähentää lasten sairaalahoidon tarvetta. Perheessä, jossa on pieni vauva, infektioherkkyyden pienenemisen merkitys korostuu entisestään.

TANDEM-IMETYKSEN HAASTEET

Tandem-imetyksellä on monenlaisia hyötyjä, mutta liittyykö siihen jonkinlaisia haasteita? Toki niitäkin voi olla. Haasteista selkeimpänä mieleen nousee imetysaversio. Imetysaversiolla tarkoitetaan äidin epämiellyttävää tunnetta, joka esiintyy lapsen tullessa rinnalle. Se voi olla esimerkiksi yllättävää raivon tunnetta, häiritseviä ajatuksia, kuten halu päästä tilanteesta pois, tai iholla esiintyvää kutinaa. Imetysaversiota voi esiintyä niin yhtä kuin useampaakin lasta imetettäessä. Tandem-imetyksessä imetysaversio saattaa vaivata esimerkiksi vanhemman lapsen tullessa rinnalle. Aversion kokemus voi pelästyttää ja imettävä vanhempi voi kokea siitä syyllisyyttä.

Tieto siitä, että kyseessä on varsin tavallinen ilmiö, voi auttaa.

Tiedon lisäksi hankalalla hetkellä voi auttaa myös esimerkiksi huomion ohjaaminen muualle tai se, että ottaa lapset rinnalle vuorotellen, ei yhtä aikaa. Aversio voi tuntua voimakkaampana silloin, kun imettäjä on erityisen väsynyt, minkä vuoksi omasta hyvinvoinnista on tärkeää yrittää pitää huolta.

Toinen tandem-imetykseen liittyvä haaste voi olla ulkopuolelta tuleva ihmettely. Koska kahden tai useamman lapsen imettäminen ei ole yhteiskunnassamme yleistä, voi tandem-imettäjä joutua kohtaamaan ihmettelyä ja kyseenalaistamista. Näissä hetkissä on tärkeää muistaa, etteivät oman perheen imetysasiat kuulu muille, eikä niiden kyseenalaistaminen ilman erityisen painavaa syytä ole ok. Tandem-imetykselle on monta hyvää syytä, eikä sitä muille tarvitse perustella ellei välttämättä halua.

LOPUKSI

Tandem-imetys on kaunista, herkkää ja vauhdikasta. Toisinaan se on säheltämistä ja hetkittäin rasittavaakin, mutta ennen kaikkea tandem-imetys on suuresti rakkauden täyteistä. Minulla on kolme lasta ja olen tandem-imettänyt kahdesti, molemmilla kerroilla kahta lasta kerrallaan. Voin lämpimästi suositella lasten samanaikaista imetystä kaikille, joille asia on ajankohtainen ja jotka voisivat kuvitella sitä yrittävänsä.

– Kirjoittaja on Kiintymysvanhemmuus ry:n toimihenkilö –

Lähteet:

https://www.who.int/health-topics/breastfeeding#tab=tab_2

https://imetys.fi/tietoa-imetyksen-avuksi/taapero/taaperofaktat/

https://imetys.fi/tietoa-imetyksen-avuksi/mielialat-ja-tunteet-imetysaikana/

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Lempeää arkea: aikuisen vakava sairaus

Kiintymysvanhemmuus ry — Sat, 03 Sep 2022 14:52:38 +0000

Kiintymysvanhemmuudessa lempeys ja lapsentahtisuus ovat tärkeitä arvoja. Arjessa aikuisella on normaalisti paremmat resurssit joustaa ja sopeutua erilaisiin tilanteisiin kuin lapsella saati pienellä vauvalla. Vanhemman sairastuessa perheen dynamiikka kuitenkin muuttuu, ja kaikki joutuvat nopeasti sopeutumaan uudenlaiseen tilanteeseen.

Sairastuin rintasyöpään 33-vuotiaana maaliskuussa 2022. Perheen vanhin lapsi oli tuolloin ekaluokkalainen, neljäs 8 kk ikäinen vauva ja minä kolmen nuorimman kotiäiti. Aiemmin olin huolehtinut perheen arjen pyörittämisestä pitkälti yksin, kun sukulaiset asuivat kaukana ja puoliso teki pitkiä työpäiviä. Yleensä lapset kulkivat mukanani joka paikassa, enkä ollut ollut vauvasta erossa vielä käytännössä lainkaan. Isommatkaan lapset eivät oikeastaan koskaan olleet käytännön syistä olleet hoidossa. Diagnoosi oli perheen aikuisille valtava järkytys, tilastollisesti ajatellen sairastumiseni oli niin epätodennäköistä. Silti olimme hetkessä päätyneet tilanteeseen, jossa lukemattomat tutkimukset ja hoidot alkoivat kiihtyvällä tahdilla täyttää kalenteriani.

Alkuun olin kauhuissani siitä, kuinka saisimme arjen toimimaan muuttuneessa tilanteessa. En voisi ottaa lapsia mukaan lääkärikäynneille enkä hoitoihin, jotka kohdallani alkoivat noin viiden kuukauden mittaisella sytostaattijaksolla. Meillä ei kuitenkaan ollut valmiina verkostoa, joka auttaisi lastenhoidossa. Erityisen huolissani olin perheen vauvasta. Hoitojärjestelyjen lisäksi olin surullinen ja huolissani siitä, kuinka paljon hänen arkensa tulisi muuttumaan. Tähän asti olimme nukkuneet kylki kyljessä perhepedissä ja olin imettänyt nukkuessani. Nyt en uskaltaisi enää nukkua vauvan vieressä, jotta en vahingossa imettäisi häntä myrkylliseksi lääkityllä maidollani.

Hankalassa tilanteessa saimme kunnan kotipalvelusta pari viikoittaista käyntiä keventämään arkea. Näistä ei kuitenkaan ollut apua lääkärikäynneille tai hoitoihin pääsemistä ajatellen, koska käynnit ajoittuivat aina tiettyihin kellonaikoihin ja viikonpäiviin toisin kuin syöpähoidot. Onneksi monet ystävät ja sukulaiset tarjoutuivat myös auttamaan meitä. Pienten lasten kannalta oli helpottavaa, että isovanhemmat pääsivät vuorotellen vähän pidemmäksi aikaa meille, jolloin lapsilla oli tuttu hoitaja saatavilla, kun kävin itse sairaalassa. Myös puolisoni pitkän kesäloman ajan pääsin käymään ongelmitta hoidoissa.

Olen imettänyt isompia lapsiani useita vuosia ja minulle on ollut tärkeää, että lapset saavat vierottua itse rinnalta (tämä tapahtuu yleensä 2,5 – 7 ikävuoden välillä). Nyt minun oli pakko tauottaa vauvaikäisen imetys täysin. Syöpätautien puolelta yleisohjeena oli lopettaa imetys kokonaan, mutta päätin itse toisin. Vaikka en voisi pitkän sytostaattihoitojakson aikana imettää, voisin ylläpitää maidontuotantoa ja tarjota lypsettyä maitoa vauvalle taas lääkehoitojen loputtua. Ehkä hän jopa palaisi vielä rinnalle. Minusta tuntui huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta antaa imetyksen jatkumiselle vielä mahdollisuus, kuin päättää asiasta vauvan puolesta ja lopettaa imetys lääkkein. Siitäkin huolimatta, että se tarkoitti kuukausia jatkuvaa lypsämistä hukkaan.

Koska minulla ei ollut aikaa lopettaa imetystä vähitellen, päätin jatkaa ensimmäisen hoitopäivän aamuun asti entiseen tapaan. Tuon kahden viikon ajan imetin ainoastaan makuuhuoneessa, jotta siitä muodostuisi vauvalle tuttu imetyspaikka. Imeystauon alkaessa taas pysyttelimme poissa makuuhuoneesta, jotta imetyspaikka ei muistuttaisi vauvaa rinnasta. Syliä ja läheisyyttä pystyin onneksi tarjoamaan kantoliinassa, jossa vauva rauhoittui, mutta ei hamuillut pääsyä rinnalle.

Olin etukäteen pelännyt, että yöimetyksiin ja perhepetiin tottunut vauva itkisi lohduttomasti läpi yön rauhoittumatta mihinkään. Hän kuitenkin viihtyi niin hyvin kantoliinassa, että päädyin nukkumaan ensimmäiset päivät sohvalla vauva liinaan sidottuna. Vaikka järjestely onkin kaukana turvallisesta perhepedistä, oli se meidän tilanteessamme erinomaisen toimiva. Vauva sai nukkua edelleen lähelläni, mutta minun oli mahdotonta imettää häntä. Liinasta vauva ei myöskään päässyt putoamaan, joten uskalsin itsekin nukkua. Vauva alkoi nukkua täysin ilman itkuja ja unikouluja todella pitkiä, kahdeksan tunnin mittaisia unia. Oli äärimmäisen helpottavaa huomata, miten nopeasti vauva tottui uudenlaisiin öihin. Epämukavat unet sohvalla puoli-istuvassa asennossa olivat pieni hinta siitä onnesta.

Lasten kanssa puhuimme sairastumisesta avoimesti ja rehellisesti, mutta positiiviseen ja toiveikkaaseen sävyyn. He saivat kysyä ja keskustella asiasta aina silloin, kun itse halusivat. Lapset myös käsittelivät uutta tilannetta kukin tavallaan. Viisivuotias piirsi kuvan pahoista soluista, jotka valtasivat äidin rinnan. Kolmevuotiaan roolihahmojen valikoimaan taas ilmestyi dinosauruksen lisäksi myrkkysaurus, joka myrkyttää muita. Yleisesti ottaen lapset suhtautuivat sairastumiseen arkisen välittömästi ja mutkattomasti. Siitäkin huolimatta, että kalju äiti näytti yhden illan ajan luurangolta.

Sytostaattihoitojen aikana olen ollut väsyneempi ja fyysisesti huonommassa kunnossa kuin normaalisti. Emme siis ole voineet lasten kanssa tehdä kaikkia niitä asioita, joita normaalisti tekisimme. Monilta osin arki on kuitenkin pysynyt melko ennallaan. Äidin kokkaaman päivällisen sijaan olemme syöneet valmisruokia ja retket lähipuistoon on ajoitettu niille päiville, jolloin oma vointini on ollut hyvä. Lapset ovat myös päässeet välillä ulkoilemaan sukulaisten tai kotipalvelun työntekijöiden kanssa. Kiintymysvanhemmuuteen kuuluu lempeys ja armollisuus paitsi lapsia, myös itseään kohtaan. On täysin hyväksyttävää, että arki pyöriikin nyt tavallista enemmän oman kodin seinien sisäpuolella. Ja ehkä lempeälle vuorovaikutukselle on taas löytynyt jopa tavallista enemmän tilaa, kun kiire ja aikataulujen seuraaminen on jäänyt sairaalakäyntejä lukuun ottamatta pois.

Vakava sairaus on erityisesti alkuvaiheessa henkisesti raskas uutinen. Onkin tärkeää, että perheen aikuisilla on mahdollisuus käsitellä tilanteeseen liittyviä tunteita ja huolia lasten kuulematta. Sukulaisten ja ystävien tarjoama tuki on tärkeää, mutta kannattaa myös käyttää hyväkseen mahdollisuutta keskustella ammattilaisten kanssa. Kun aikuinen saa itse käsiteltyä asiaa riittävästi, on hänen helpompaa jutella siitä lasten kanssa lempeästi ja neutraalisti. Luonnollisesti kaikki tunteet saavat näkyä kotona ja myös aikuinen saa olla surullinen. Oma ahdistus ei kuitenkaan sekoita arkea liikaa, kun sitä on saanut turvallisesti purkaa.

Lopulta kaikki on mennyt paljon paremmin kuin uskalsin alussa edes toivoa. Minun ei tarvinnutkaan luopua kaikista itselleni tärkeistä tavoista hoitaa ja kasvattaa lapsiani. Vaikka arki on ollut erilaista, on siinä kuitenkin edelleen samanlaista lapsentahtisuutta, lämpöä ja läheisyyttä kuin aiemminkin. Olen päässyt takaisin perhepetiin ja olen jaksanut viettää aikaa lasten kanssa, kunhan tahti on tarpeeksi rauhallinen. Ehkä saamme vielä joskus jatkaa imetystäkin.

Julkaistu 09/2022.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Puheenjohtajan tervehdys

Kiintymysvanhemmuus ry — Mon, 22 Nov 2021 08:17:49 +0000

10-vuotiaan Kiintymysvanhemmuus ry:n puheenjohtajaksi alkaminen tuntuu aika isolta askeleelta. Edelliset puheenjohtajat ovat tehneet työtä intohimolla, sydämellä ja vahvalla asiantuntemuksella ja tehneet yhdistyksestä sen, mikä se nyt on. Pieni, mutta aktiivinen ja näkyvä, vahvasti oman kantansa takana seisova yhdistys.

Yhdistyksen hallituksessa olen toiminut yhden vuoden, ja kiintymysvanhemmuudesta minulla on usean vuoden kokemus. Tunsin heti esikoisen odotusaikana vahvaa yhteyttä vauvaan, ja vauvan synnyttyä tutustuin kiintymysvanhemmuuteen silloisen faceryhmän kautta sekä lukemalla Alfie Kohnin Unconditional parenting. Kaikki tämä tuntui niin luonnolliselta ja itsestään selvältä, että olin aivan myyty ajatukselle heti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ollut heti valmis ja täydellinen kiintymysvanhempi! Näiden 6,5 vuoden aikana, joina olen saanut olla äitinä, olen kasvanut, kehittynyt, oppinut uutta ja saanut uusia ja uusia näkökulmia lähes joka päivä. Sen minulle ovat taanneet ennen kaikkea kaksi ihanaa lastani, jotka näyttävät vahvasti sen, miten vahva (tai heikko) meidän välisemme yhteys on. Heidän kauttaan myös ymmärrän, mikä on minun vastuullani ja vaikutuspiirissä ja mikä taas on minusta irrallista, toisen omaa persoonaa.

Iso osa ihmisenä ja vanhempana kasvua ovat tietenkin olleet ihanat ihmiset yhdistyksessä. Tukevat, herättelevät ja haastavatkin keskustelut somessa sekä ihan kasvotustenkin tuovat ajatuksia omaan vanhemmuuteen, mutta myös auttavat ymmärtämään erilaisia valintoja, tilanteita ja persoonia. Juuri tämä on yhdistyksen parasta sanomaa: jokaisella meistä on vielä opittavaa, ja kasvun tiellä on tärkeää saada sopivassa suhteessa haastoa omiin toimintatapoihin sekä ajatuksiin, mutta myös ymmärrystä ja armoa – kukaan meistä ei ole täydellinen ja valmis, ja kaikkiin asioihin emme edes pysty vaikuttamaan. Kun ymmärrämme ja sallimme itsellemme erehdykset ja niistä oppimisen, meidän on helpompi sallia sama lapsillemme. Tätä empaattista kulttuuria toivon yhdistyksen vahvistavan minunkin puheenjohtajakaudellani.

Toivon myös, että sanomamme ja tukemme tavoittavat yhä useamman perheen. Kiintymysvanhemmuus ja lempeä kasvatus vaativat toki henkisiä resursseja: pitää saada tai osata itse antaa itselleen itsemyötätuntoa ja osata reflektoida omaa toimintaansa ja vielä muuttua ja kasvaa, jos huomaa itsessään kasvun paikkoja. Tämän lisäksi pitää olla voimavaroja kohdata lapsi ymmärtäen, lempeästi ja tarvittaessa joustaen. Tärkeimpiä askelia mielestäni ovat kuitenkin asioiden tiedostaminen, halu ymmärtää ja tukea lasta ja tarvittaessa halu muuttua itse.

Vaikka haluaisimme tulla enemmän valtavirran aatteeksi, on yhdistyksellä kuitenkin arvonsa ja periaatteensa. Perhepeti, pitkä imetys, vauvan vessahätäviestintä, vauvantahtinen uni, rankaisemattomuus, lempeä vuorovaikutus ja läheisyys ovat aiheita, joita suojelemme. Vanhemmat tietenkin valitsevat itse, miten näitä soveltavat vai soveltavatko laisinkaan, mutta yhdistys seisoo näiden periaatteiden takana. Visiomme on saada kiintymysvanhemmuuden ja lempeän kasvatuksen periaatteet kaikkien vanhempien tietoisuuteen ja käyttöönkin, mutta matkalla sinne tulemme varmasti edelleen jakamaan mielipiteitä, ja yhdistyksen sanoma voidaan joskus tulkita väärin. Onneksi yhdistyksen sanomaa tukevat tieteelliset tutkimustulokset, joten on sinällään helppoa olla tiukasti tällä kannalla.

Puheenjohtajana saan kunnian ja vastuun luotsata yhdistystä kohti tavoitteitamme ja visiotamme. Olen iloinen ja kiitollinen, että saan tehdä työtä yhdessä upean hallituksen, aktiivisten toimihenkilöiden ja kaikkien teidän yhdistyksen jäsenten kanssa.

Iloa ja lempeyttä meille kaikille kasvussa ihmisinä ja vanhempina!

– Annika, Kiintymysvanhemmuus ry:n puheenjohtaja –

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Mitä kiintymysvanhemmuus on minulle?

Kiintymysvanhemmuus ry — Fri, 19 Nov 2021 10:12:26 +0000

Kiintymysvanhemmuus koetaan eri tavoin eri perheissä. Tässä blogitekstissä yhdistyksemme aktiivi kertoo, miten hän on löytänyt kiintymysvanhemmuuden pariin ja miten hän siihen liittyvät asiat kokee.

Minulla on kolme lasta, joista vanhin on pian esikoululainen ja nuorin täytti äskettäin vuoden. Olen siis kohta kuusi vuotta saanut olla äiti. Lempeä kasvatus ja lapsentahtisuus olivat pinnalla, kun esikoiseni syntyi vuonna 2014. Tutustuin silloin myös kiintymysvanhemmuuteen, joka tuntui heti luontevalta ja huomattavasti perustellummalta tavalta toimia kuin hieman vanhanaikaisiksi kokemani autoritaariset kasvatusmallit. Usein sanotaan, että esikoinen on koekappale ja vasta nuorempien lasten kanssa oikeasti tietää, miten haluaa lapsensa kasvattaa. Itse koen olevani onnekas, koska uskon löytäneeni itselleni ja perheelleni parhaat mahdolliset kasvatuskäytännöt jo esikoiseni kohdalla. Se on pitkälti kiintymysvanhemmuuden ansiota, mutta varmasti myös oman lapsuudenkotini suosima lempeä kasvatus on auttanut minua luottamaan rohkeasti omaan intuitiooni vanhemmuudesta jo tilastollisesti nuorena, 26-vuotiaana esikoisen äitinä. Lisäksi myös puolisoni on vahvasti lempeän kasvatuksen kannalla. Jos saisin palata esikoiseni vauva-aikaan, tekisin kaiken uudestaan ihan samalla tavalla. Olen myös toiminut nuorempien lasteni kanssa mahdollisimman pitkälti samoin kuin esikoisen kanssa. Kiintymysvanhemmuus onkin minulle ennen kaikkea elämäntapa ja viitekehys, joka tarjoaa luonnollisiksi ja toimiviksi kokemieni kasvatusvalintojen taustalle vahvan tutkimusnäytön.

Mitä ajattelen imetyksestä ja nukkumisesta?

Olen imettänyt kaikkia lapsiani varsin pitkään ja nukun kaikkien kolmen kanssa perhepedissä. Minusta perhepeti on maailman helpoin ja mukavin tapa nukkua. Turvallinen perhepeti on myös lapsen terveyden kannalta selvästi hyödyllinen. Se suojaa vauvaa kätkytkuolemalta ja mahdollistaa osaltaan pitkän imetyksen, joka taas tutkitusti edistää lapsen terveyttä monin tavoin läpi koko elämän. Olen myös itse hyötynyt perhepedistä, jossa olen saanut jopa vastasyntyneen kanssa nukkua aikuisen mittapuulla arvioituna kokonaisia öitä, kun normaaliin kehitykseen kuuluvat lasten yöheräilyt eivät pakota minua nousemaan sängystä. Lapseni rauhoittuvat itse jatkamaan unia, kun ovat ensin varmistaneet, että aikuinen nukkuu lähellä. Yöimetyksetkin sujuvat helposti, kun jo muutaman kuukauden iästä lähtien lapset ovat voineet minua herättämättä syödä tarjolla olevasta rinnasta.

Nykypäivän aikuislähtöisessä kulttuurissa vauvojen ja lasten unesta on tehty bisnes, jossa lapselle täysin normaalista nukkumisrytmistä on tekemällä tehty ongelma. Epärealistiset odotukset ja lapsen luontaista yöheräilyä kestämätön yhteiskuntarakenne ajavat monet perheet unikoulujen kierteeseen. Unikoulubisneksen sallimien uniassosiaatioiden (esim. tietyt rituaalin tavoin toistettavat iltarutiinit, unilelu, tietty tuutulaulu, tutti) sijasta olen itse kokenut hyväksi biologisesti normaalit uniassosiaatiot, kuten rinnalle nukahtamisen. Isompien lasteni kanssa olen jo saanut myös nähdä, kuinka nämä assosiaatiot vaihtuvat itsestään lasten kasvaessa uusiin ja yöheräily itsestään vähenee iän myötä. Myös monissa muissa asioissa uskon täysin siihen, että lapsi kyllä iän myötä oppii tarvittavat taidot, ellei häntä varta vasten estä opettelemasta. Harva tietoisesti opettaa lastaan kävelemään, mutta silti lapset sen ennemmin tai myöhemmin oppivat. Samalla tavalla lapset oppivat myös vaikkapa nukahtamaan yksin tai vieroittuvat rinnalta, kun ovat siihen valmiita.

Miten koen lapsentahtisuuden?

Julkisuudessa on puhuttu lapsentahtisuuden kuormittavuudesta. Itse koen asian täysin päinvastoin. Lapsentahtisuus ja lapsen erilaisten kehitysvaiheiden hyväksyminen on helpottanut ja sujuvoittanut arkea monella tavalla. Kiintymysvanhemmuudessa huomioidaan myös se, ettei tarkoitus ole pyrkiä lapsentahtisuuteen oman itsensä kustannuksella. Ajattelen, että kiintymysvanhemmuus tarjoaa turvalliset raamit lapsentahtiselle kasvatukselle, koska sen periaatteisiin kuuluu myös aikuisen omien rajojen tunnistaminen. Lapsentahtisuus ei siinä tarkoita vanhemman omien rajojen rikkomista vaan koko perheen hyvinvointia tukevan tasapainon etsimistä.

Mitä mieltä olen rajoista?

Minusta on melko absurdia, että vanhemman tulisi ensin tiukasti rajoittaa lasta, mutta aikuisena saman lapsen tulisi maagisesti oppia määrittelemään omat rajansa. Minusta on huomattavasti järkevämpää pyrkiä tunnistamaan ja määrittelemään omat rajani, jotka osaltaan ovat vaikuttaneet meidän perheemme sääntöihin. Kiintymysvanhemmuus tarkoittaa minulle perinteisestä ”rajat on rakkautta” -ajattelumallista perustellulla tavalla poikkeavaa käytäntöä, jossa jokainen perheessä pyrkii tunnistamaan omat tarpeensa ja omat rajansa. Kun omat rajat on määritelty, on helpompaa luoda yhteiset säännöt, joiden turvin kenenkään ei tarvitse sietää rajojensa rikkomista ja arki sujuu. Tältä pohjalta kasvatettujen lasten on myös aikuisina helpompaa pitää puolensa esimerkiksi työelämässä tai parisuhteissa.

Mitä rakentava vuorovaikutus merkitsee minulle?

Ajoittain arjen kiire ja väsymys kuormittavat niin paljon, ettei rakentavaan vuorovaikutukseen tunnu riittävän voimavaroja. Tällaisina kausina huomaan heti, miten yhteyden heikkeneminen ja aikuisen antama malli vaikuttavat lasten käytökseen. Vaikka väsyneenä lapsen tunnetilan empaattinen vastaanottaminen voi tuntua ylivoimaiselta, on se kuitenkin lopulta helpoin ja toimivin tapa rauhoittaa tilanne. Kiintymysvanhemmuus on tarjonnut minulle konkreettisia työkaluja ja keinoja näiden arkisten vuorovaikutushaasteiden voittamiseen. Itse koen saaneeni hyviä vinkkejä esimerkiksi Thomas Gordonin kirjasta Toimiva perhe. En ole koskaan joutunut tappelemaan uhmakohtauksen saaneen lapsen kanssa, koska valtataistelun sijaan olen kohdannut tahtoikäisen tunteet aktiivisen kuuntelun avulla. Ja kun vauvasta asti ristiriitojen ratkaisuun on käytetty kaikki voittavat -periaatetta, ei turhaa valtataistelua lasten ja aikuisten välille synny. Kun menetelmä on kaikille tuttu, niin parhaimmillaan 3- ja 5-vuotiaat lapset osaavat kahdestaankin etsiä molemmille sopivia ratkaisuja leikeissään, jolloin yhteentörmäyksiä tulee vähemmän ja tuntikausien sujuvat yhteisleikit taas muuttuvat osaksi normaalia arkea.

Mitä muuta Kiintymysvanhemmuus on minulle?

Vaikka monet kiintymysvanhemmuuteen liittyvät toimintatavat ovat minulle tärkeitä, en kuitenkaan noudata jatkuvasti ja ehdoitta niitä kaikkia. En ole itse esimerkiksi koskaan kokenut vessahätäviestintää omakseni. Lempeys ja joustavuus ovat kiintymysvanhemmuuden etuja. Voin valita juuri ne toimintatavat, jotka sopivat meidän perheellemme.

Vuosien aikana osa aiemmista kasvatusperiaatteistani on muuttunut. En kuitenkaan ajattele, että se olisi ”riman laskemista”. Kokemus vanhemmuudesta ja omassa perheessä toimivista kasvatustavoista mahdollistaa kehityksen myös tässä asiassa. Vaikka jokin tietty toimintamalli olisi yleisellä tasolla ensisijaisesti suositeltava, voi se jossain kontekstissa osoittautua toimimattomaksi. Silloin luopuminen aiemmista periaatteista on hyvää vanhemmuutta ja tarpeellista sopeutumista tilanteeseen. Periaatteellinen omien mielipiteidensä takana seisominen ei muutenkaan ole minusta osoitus älykkyydestä. Sen sijaan todellista viisautta on kyky sopeuttaa omaa toimintaansa ja kyky muuttaa perustellusti mieltään alati lisääntyvän tiedon ja kokemuksen myötä.

Yksi kiintymysvanhemmuuden keskeisistä ajatuksista on lempeys. Lasten lisäksi kiintymysvanhemmuus merkitsee minulle myös lempeyttä omaa itseäni ja vanhemmuuttani kohtaan. Koen, että vanhemmuus on jatkuvasti muuttuva ja kehittyvä prosessi ja nämä ensimmäiset kuusi vuotta vasta pieni pintaraapaisu. Muutoksen keskellä haluan, että kiintymysvanhemmuus, lempeä kasvatus ja lasta arvostava vuorovaikutus ovat pysyvä osa meidän perheemme arkea.

– kirjoittaja on Kiintymysvanhemmuus ry:n toimihenkilö –

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Vauva tuli taloon!

Kiintymysvanhemmuus ry — Tue, 16 Nov 2021 11:02:51 +0000

Raskauteni sujui leppoisasti, ja tuttuun tapaani valmistauduin lähestyvään synnytykseen ja tulevaan kaksilapsisen perheen arkeen niin huolellisesti kuin osasin. Kävin doulailloissa, polskin Aquamama-kurssilla, valmistelin esikoista tulevaan isoveljeyteen ja tilasin kasvatuskirjallisuutta (Alfie Kohnin Unconditional Parenting, Laura Markhamin Peaceful Parent, Happy Siblings ja Elina Kauppilan Huomaa hetki perheessä – Vanhemman tunnetaitokirja), joita en kylläkään sitten ehtinyt lukemaan, kun vauva syntyikin aikaisemmin kuin luulin.

Synnytin kuopuksemme ammeeseen puoli tuntia Naistenklinikalle kirjautumisen jälkeen aikaisin huhtikuisena lauantai-aamuna. Kaikki sujui rauhallisesti ja luonnollisesti, annoin synnytykselle arvosanaksi 10. Oli mahtavaa saada kokemus spontaanisti käynnistyneestä synnytyksestä esikoisen yliaikaisuuden vuoksi käynnistettyyn ja lopulta istukan käsin irroitukseen johtaneeseen synnytykseen verrattuna.

Imetys lähti hyvin käyntiin synnytyssalissa ja ensimmäiset pari päivää se sujui oikein hienosti. Sitten rinnanpäät kipeytyivät esikoisen ajoilta tuttuun tapaan, ja noin viikon ajan imetys sattui niin, että itketti. Tiesin, että kipu hellittäisi, ja pian imetys olisi yhtä vaivatonta ja helppoa kuin esikoisenkin aikana, mutta pariin otteeseen muistan katselleeni heräilevää vauvaani kauhulla pitäen samalla kaalinlehtiä kipeillä rinnoillani – kohta on taas aika imettää, ja se sattuu!

Lapsentahtinen imettäminen ja pesiminen vauvan kanssa iho ihoa vasten täyttivät elämäni synnytyksen jälkeen. Nukkumaan mennessä sain kuitenkin esikoiseni kainalooni isän sylitellessä vauvaa. Ne hetket olivat tosi tärkeitä, kun luimme iltasadun vauvan ensipäivinä ihan vain kahdestaan, ja yhtäkkiä mukamas paljon isommaksi kasvanut rakkaani saikin nukahtaa tuttuun tapaan kainalooni. Mieheni lähentyi selvästi aina niin kovin äidin perässä kulkeneen esikoisemme kanssa. Nelivuotias oli ja on aivan ihana imetystukihenkilö: Aina kun pikkuveli vaikutti tyytymättömältä, häneltä tuli ratkaisuehdotus: ”Äiti, anna vauvalle maitoa!”. Isoveli ja mieheni pitivät minusta hyvää huolta tuomalla käden ulottuville tarpeeksi vettä ja syömistä (suklaata).

Pikkuisemme on sylivauva, kuten veljensäkin aikoinaan. Tästä syystä toivoin, ja sain, nimiäislahjaksi kantovälineen, joka sopisi vastasyntyneen kantamiseenkin. Esikoisen aikaan hyvin palvellut Tula-kantoreppu olisi sopiva vasta muutaman kuukauden kuluttua.

Vauva oli viiden viikon ikäinen, kun matkustimme ensimmäistä kertaa vähän pidemmälle reissulle. Lähdimme Vierumäelle pienelle toukokuiselle sporttilomalle. Vauva kulki mukanamme ulkotenniskentällä, sisäurheiluradalla ja jopa golfkentällä niin myöhään illalla, ettei paikalla ollut enää muita golfareita. Vauva joko nukkui, oli sylissä tai imetettävänä. Samat puuhat toistuivat vielä muutaman kuukauden päästä toisellakin Vierumäen reissullamme ja liikuntaharrastuksissa muutenkin. On suuri onni omata pitkämielisiä ystäviä ja sukulaisia, jotka suostuvat esimerkiksi pelaamaan padelia siten, että vuorotellen neljä pelaa ja viides katsoo lasten perään, ja sitten vaihto.

Vauva on nukkunut vieressäni syntymästään lähtien. Emme hankkineet vauvaa varten pinnasänkyä todettuamme sen jo esikoisen aikana meille täysin hyödyttämäksi, vaan sen sijaan ostimme 90 cm leveän runkopatjan 160 cm perhepetimme jatkeeksi. Meillä on niin kapea makuuhuone, että koko perheen jättisänkymme ulottuu nyt seinästä seinään. Tuntuu luonnollisimmalta ja turvallisimmalta valinnalta nukkua vierekkäin koko perheen kesken. Olemme kaikki hyväunisia, iltavirkkuja ja aamuntorkkuja. Vauva on hämmästyttänyt meitä unenlahjoillaan, ja aiomme nauttia tilanteesta niin pitkään kuin se vain kestää (esikoisen rikkonaisia öitä kauhulla muistaen!). Vauvamme oppi vastikään puolivuotiaana ryömimään ja sen vuoksi irrotimme sängynjalat, ettei pudotus sängystä sattuisi. Peppu ylös + jalat ensin -pudottautumistreenit ovat alkaneet.

Meille on tärkeää kohdella vauvaamme kunnioittavasti ja varmistaa, että hänellä olisi mahdollisimman mukava ja ”oikein ymmärretty” olo. Olen oppinut tunnistamaan vauvamme kakkahätämerkit, ja ensimmäisten viikkojen jatkuvaa kakkarumbaa lukuunottamatta olemme kakattaneet vauvaamme melko onnistuneesti lavuaariin ja vessanpönttöön. Pissaviestejä en edelleenkään osaa lukea, mutta onneksi pissat yleensä tulevat samalla kuin kakatkin. Jos vauva viestii vessahätää, menemme heti vessapuuhiin hänen kanssaan. Ajatus siitä, että joutuisi itse olemaan pissat tai kakat housuissa/vaipassa kuulostaa niin inhottavalta, että haluan helpottaa vauvani oloa aina mahdollisimman pian.

Täysimetin vauvaani tasan puolivuotiaaksi ja ilmoitin neuvolaankin, ettemme aio aloittaa soseiden maistelua aiemmin (tai pikemminkin ollenkaan) vaan odotamme puolivuotiaaksi ja sitten jatkamme maitoillen ja sormiruokaillen. Syitä tähän oli kolme: 1) hyvä kasvu pelkällä äidinmaidolla ja 2) helppous (alkuvaikeuksien jälkeen imetys sujui todella vaivattomasti) ja 3) sormiruokailu on ihanaa mutta jäätävän sotkuista puuhaa, enkä halunnut aloittaa siitä seuraavaa siivoushulabaloota yhtään aiemmin kuin olisi pakollista. Haluan tarjota lapsilleni parasta, mutta olen myös laiska varsinkin siivouksen ja kokkailujen suhteen, joten tämä oli meille paras ratkaisu!

Vauvamme on aloittanut sormiruokailun innokkaasti, rauhallisesti ja, no – sotkuisesti. On mahtavaa syödä koko perheen kesken soveltaen samaa ruokaa ja yhtaikaa. Vauva saa tehdä omaa ruokailuaan koskevat päätökset, meidän tarjolle asettamien ruokien rajoissa, samalla kun suun ja sormien motoriikka harjaantuu. Kuopuksemme käsittelee ruokaa suussaan paljon rauhallisemmin kuin kakojaesikoisemme, joten senkin puolesta yhteisruokailu on suhteellisen auvoista. Mitä nyt pitää varoa astumasta lattiasuojuksen päälle tippuneeseen tomaattiin, eikä nirsostelevalle nelivuotiaalle todellakaan maistu kaikki tarjottava.

Vauva on sosiaalisesti vilkkaan ja liikkuvaisen elämämme ja arjen pyörityksen keskipisteessä, ei kuitenkaan keskipisteenä. Vauva kulkee mukanamme siellä missä mekin, oli kyseessä sitten eläköityvän pomoni läksiäiskahvitukset, Tukholman työmatka, mökkiviikonloppu tai Vauvakino.

Vauvan tarpeisiin pyritään vastaamaan niin pian kuin mahdollista, ja hänen tarpeensa uneen, maitoon, ruokaan ja seurusteluun ovat hetken aikaa ykkösprioriteetteja. Itsestään selvästi hyväntuulinen, levännyt ja kylläinen vauva on paljon mukavampaa seuraa kuin kiukkuinen, väsynyt ja nälkäinen pikkuinen.

Äidin ja isän oman ajan tarve, puhumattakaan yhteisestä ajastamme, ei näin pikkuvauva-aikana varmasti ole riittävällä tasolla. Isovanhemmat asuvat kaukana, ja lähimmillä tukiverkostoilla on omat kiireiset elämänsä. Väliaikaisen kuormituksen kuitenkin kestää, kun ymmärtää, että vauva on tarvitsevimmillaan ensimmäisen vuotensa aikana.

Kuopuksemme on ollut kaiken kaikkiaan niin helppohoitoinen, vaivaton, iloinen, hyvin nukkuva ja kasvava, ihana ja suloinen vauveli, että tällä hetkellä painin hirmuisten vauvahaaveiden kourissa! Vaikka juuri tälläkin hetkellä, kun kirjoitan tätä tekstiä kännykkä kädessäni, minulla on oma puolivuotias vauva kainalossani! Pitää yrittää muistella, miten vaivattomalta ja sopivalta neljän vuoden ikäero esikoisen ja kuopuksemme välillä tuntuikaan, ja miten raskaalta pelkkä ajatus kahdesta alle kaksivuotiaasta samaan aikaan kuulostaa!

Nyt kuitenkin yritän keskittyä nauttimaan leppoisista vauvahetkistä. Ne ovat ihanimmillaan niin ihania, että niiden avulla kestää väsymyksen, ajoittaiset riittämättömyyden tunteet, jatkuvan sotkun, kesken katkeavat ajatukset ja kaiken sen, mitä vauva elämäämme toi.

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2019.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Hankala uniassosiaatio, vai vauvan luontainen tapa nukahtaa?

Kiintymysvanhemmuus ry — Mon, 27 Sep 2021 18:18:26 +0000

Lyhyesti

Rinnalle nukahtaminen on ihmiselle luontaista: maidon hormonit ja imeminen tekevät vauvan raukeaksi.
Rinnalle nukahtaminen on uniassosiaatio siinä missä tutti, kapalo tai uniriepu, eikä se ole muita huonompi.
Kyky rauhoittua itse uneen kypsyy aivojen kehittyessä usean vuoden aikana. Sitä ei voi nopeuttaa välttelemällä rinnalle nukahtamista.
Rinnalle nukuttaminen ei estä lasta oppimasta muita tapoja nukahtaa, ja sitä saa jatkaa niin kauan kuin se tuntuu perheestä hyvältä.

Vauvan, taaperon tai isomman lapsen nukuttaminen rinnalle jakaa mielipiteitä ja herättää tunteita sekä puolesta että vastaan. Monet unikonsultit, neuvolan työntekijät ja netin keskusteluryhmien kommentit varoittelevat, kuinka rinnalle nukahtaminen on paha tapa ja hankala uniassosiaatio, jonka seurauksena vanhemmat menettävät unensa vuosikausiksi ja josta on vaikeaa päästä eroon. Sen sijaan vauvan taitoa rauhoittua nukkumaan itsenäisesti pidetään tärkeänä asiana, jota suositellaan harjoittelemaan jo varsin nuorena. Tätä itsenäistä nukahtamista pidetään avaimena yhtäjaksoisiin yöuniin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja rinnalle nukahtamisen katsotaan häiritsevän väistämättä koko perheen unia. Erityisesti aivan vastasyntynyttä isomman vauvan nukahtamista rinnalle paheksutaan. Mutta onko rinnalle nukuttaminen oikeasti hankalaa tai haitallista?

”Olen nukuttanut kaikki neljä lastani rinnalle niin pitkään kuin he ovat halunneet siihen nukahtaa. Pienin on vielä vauva, mutta kolme isompaa ovat itse luopuneet tavasta siinä 2,5-3 ikävuoden välillä.”

Rinnalle nukahtaminen on ihmiselle normaalia ja lajityypillistä käytöstä, kun taas toive itsenäisesti nukahtavasta vauvasta on varsin kulttuurisidonnainen ja tuore normi. Rinnalle nukahtaminen tapahtuu usein aivan itsestään ja melko nopeasti maidon sisältämistä hormoneista ja imemisliikkeestä johtuen. Lapselle on luontaista vaipua uneen syömisen jälkeen, ja aikuinenkin varmasti tunnistaa ateriaa seuraavan raukean olon. Tämän luontaisen mekanismin hyödyntäminen lasta nukuttaessa ei ole hänelle missään iässä haitallista.

Rinnalle nukahtaminen on uniassosiaatio, mutta niin on myös unilelun/rievun, kapalon, tutin tai kohinan avulla nukahtaminen. Ei voida sanoa, että jokin uniassosiaatio olisi toista huonompi – on vain erilaisia uniassosiaatioita, jotka sopivat eri tavalla erilaisten perheiden tarpeisiin. Niin kauan kuin rinnalle nukahtaminen tuntuu imettävästä vanhemmasta hyvältä tavalta nukuttaa lasta, on se erinomaisen hyvä uniassosiaatio, josta voi tarvittaessa yhtä lailla siirtyä muihin tapoihin kuten vaikkapa tutista tai kapaloinnista.

Jos katsotaan ihmisen aivojen kehitystä, huomataan, että kyky säädellä tunnetiloja ja tietoisesti rauhoitella itseään kypsyy hiljalleen useamman vuoden aikana, kun aivojen eri osa-alueet kehittyvät. Vauvan on siis biologisesti mahdotonta rauhoitella itseään samalla tavalla kuin aikuisen, vaikka temperamentista riippuen osa vauvoista nukahtaakin jo melko varhaisessa iässä helposti itse. Tätä itsesäätelyä, jota myös itsenäinen nukahtaminen on, ei voi opettaa välttelemällä rinnalle nukahtamista tai unikoulujen avulla vaan se kypsyy aivojen kehittyessä. Itsesäätelyn kehitystä voi tukea vastaamalla vauvan tarpeisiin, ja esimerkiksi rinnalle nukuttaminen on yksi helppo ja luonteva tapa tarjota turvaa ja hoivaa vauvalle. Koko elämää ajatellen rinnalle nukuttaminen voikin siis olla tehokkaampi tapa opettaa lapselle itsenäistä nukahtamista kuin varhainen unikouluttaminen.

Kun lapsi kasvaa, oppii hän aivojen kypsymisen myötä uusia tapoja rauhoitella itseään ja nukahtaa. Samalla rinnalle nukahtaminen jää yhtä luontevasti pois kuin ryömiminen jää pois kävelytaidon kypsyessä. Koska osalla lapsista tämä kehitys tapahtuu hitaammin, eivät kaikki vanhemmat syystä tai toisesta voi odottaa rinnalle nukahtamisen loppumista, ja onkin täysin sallittua harjoitella vauvan kanssa muitakin tapoja nukahtaa, jos se sopii perheen tilanteeseen. Nämä tavat voi ottaa käyttöön joko rinnalle nukuttamisen tilalle tai sen oheen vaihtoehdoiksi. Kaikkien vanhempien ei kuitenkaan tarvitse varmuuden vuoksi vältellä rinnalle nukahtamista vauvaiässä siksi, että osa taaperoista ei vielä parin-kolmen vuoden iässä ole itse valmiita luopumaan siitä ja se voi osalle vanhemmista tuntua raskaalta. Voi hyvin olla, että vauva lopettaa rinnalle nukahtamisen jo paljon ennen kuin vanhempi itse sitä toivoisi. Tai voi olla, että vauhdikkaan, tahtoikäisen kolmevuotiaan kanssa rinnalle nukuttaminen on edelleen myös vanhemman mielestä erinomaisen toimiva keino rauhoittaa lapsi nopeasti unille.

”Jatkoin lapsentahtista imetystä, kun palasin töihin esikoiseni ollessa hieman alle vuoden ikäinen. Itse nukutin vauvan aina rinnalle sekä päivä- että yöunille ja imetin myös öisin vauvan heräillessä. Hoitovapaalla olleen puolisoni kanssa vauva nukahti alusta asti helposti vieressä pötkötellen.”

Rinnalle nukuttaminen on yksi tapa lisätä imetyskertojen määrää. Erityisesti isompi vauva ja taapero malttaa usein rauhoittua rinnalle paremmin juuri ilta- ja yöaikaan, kun hän hakee vanhemmalta turvaa ja lohtua. Kun imetystä ei keskeytetä siksi, että varotaan lapsen nukahtamista, ehtii lapsi saada enemmän maitoa kuin silloin, jos rinta otetaan pois lapsen vielä valvoessa. Mikäli lapsi ei päivällä malta pysähtyä rinnalle, voivat pitkät ilta- ja yöimetykset turvata maidonsaantia, mikä on merkityksellistä erityisesti alle yksivuotiaan ravitsemuksen näkökulmasta. Jos vanhempi haluaa tässä vaiheessa luopua rinnalle nukuttamisesta, voi samaan pyrkiä unisyöttöjen avulla. Vaikka nämä ovat erinomaisen hyvä keino lisätä imetettävän saamaa maitomäärää, saattaa hereillä rinnalle hakeutuva ja siihen nukahtava lapsi jaksaa syödä tehokkaammin kuin sikeän unen aikana rinnalle houkuteltu lapsi. Tämä pätee erityisesti isompiin vauvoihin ja taaperoihin. Ihan pienen vauvan kanssa on tärkeää varmistaa, ettei hän nukahda rinnalle liian nopeasti esimerkiksi siksi, että hän on liian niukan maidonsaannin vuoksi turhan unelias.

Yksi rinnalle nukuttamiseen liitetty haaste on, että se on sidoksissa vain yhteen ihmiseen – imettävään vanhempaan. Lapsen temperamentista riippuu, miten helppoa tai vaikeaa hänen on nukahtaa muilla tavoin, jos hän on tottunut nukahtamaan rinnalle. Tyypillisemmin vauvaikäinen saattaa kaivata rinnan tuomaa turvaa ja on myös taaperoa riippuvaisempi sen tarjoamasta ravinnosta. Samoin erilaiset kehitysvaiheet, kuten eroahdistuksen voimakkaammat aallot 1-2 ikävuoden välillä, hampaiden puhkeamiset tai sairastelut voivat vaikuttaa siihen, miten lapsi hyväksyy muita tapoja nukahtaa. Kuitenkin jo vuoden ikää lähestyvä vauva ymmärtää yleensä hyvin, kuka läheisistä aikuisista tarjoaa rintaa ja oppii rauhoittumaan unille muilla tavoin esimerkiksi ollessaan hoidossa tai ei-imettävän vanhemman kanssa. Tämä tapahtuu usein luonnostaan ja helposti, vaikka temperamenttierot ja kehityskaudet voivat osalla hidastaa prosessia. Rinnalle nukuttaminen ei siis estä lasta oppimasta muita tapoja rauhoittua unille ja tämä oppiminen voi tapahtua myös aivan itsestään sen kummemmin etukäteen asiaa harjoittelematta.

Kulttuurisidonnaisten tekijöiden ohella yksi syy rinnalle nukuttamiseen liittyviin myytteihin voi olla, että keskimäärin aiheesta puhuvilla ihmisillä on melko vähän tietoa imetyksestä. Jos tieto imetyksen lainalaisuuksista ja ihmisen luontaisesta vieroittumisiästä on puutteellista, saatetaan rinnalle nukahtamista virheellisesti pitää jopa epänormaalina käytöksenä tai opittuna tapana.

”En ole koskaan nukkunut niin hyvin kuin vauvavuosien aikana. Ennen lapsia minun oli usein vaikeaa rauhoittua nukkumaan ja saatoin pyöriä sängyssä aamuyöhön asti. On suorastaan taikaa, miten nopeasti nukahdan, kun alan imettää vauvaani perhepedissä.”

Rinnalle nukuttaminen on parhaimmillaan vanhemmuutta helpottava ja ihana konsti, jonka avulla sekä vauva että imettävä vanhempi voivat nukahtaa nopeammin ja sikeämmin. Rinnalle nukuttaminen toimii sekä illalla nukahtaessa että apuna yöherätyksiin, joita pienillä lapsilla tyypillisesti esiintyy ruokintatavasta riippumatta. Sen ei myöskään tarvitse tapahtua pimeässä huoneessa hiljaa maaten tai paikallaan tuolissa istuen. Vauvan voi nukuttaa rinnalle päivällä kantoliinan avulla tai illalla television äärellä. Rinnalle nukuttaminen tarjoaa siis erinomaisen tavan nukuttaa lapsi helposti ajasta ja paikasta riippumatta. Se voi auttaa myös vanhempaa nukkumaan paremmin, kun imetyksen aikana ei tarvitse väkisin pitää itseään hereillä, jotta osaisi irrottaa lapsen rinnalta ennen kuin tämä vaipuu sikeään uneen. Mikäli turvallinen perhepeti on vaihtoehto, voi imettävä vanhempi itse nukkua jopa kokonaisia öitä jo vastasyntyneen kanssa, kun imetys voi tapahtua luonnostaan nukkumisen ohessa. Silloin saa myös hyödynnettyä itse kaikkein tehokkaimmin imetykseen liittyvän hormonitoiminnan rentouttavaa vaikutusta.

”Nukutin ensimmäistä ja toista vauvaani rinnalle. Sitten sain kolmannen lapsen, joka ei koskaan suostunut nukahtamaan rinnalle. Hänen nukuttamisensa oli suorastaan kamalan hankalaa ja työlästä verrattuna kahteen isompaan vauvaan!”

Imetys on ihanaa läheisyyttä lapsen kanssa, ja monet vanhemmat kokevat rinnalle nukuttamisen miellyttävänä ja onnellisena hetkenä. Niin kauan kuin rinnalle nukuttaminen tuntuu hyvältä ja omassa perheessä toimivalta tavalta, sitä saa huoletta jatkaa. Lapsen tarpeisiin vastaamisesta ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, vaan päinvastoin siitä on lupa nauttia.

”Rinnalle nukuttaminen tuntuu ihanalta ja oikealta – kuinka helppo tapa tarjota lapselle turvaa ja rakkautta.”

Lähteet

Julkaistu 08/2021.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Syntymän jälkeen

Kiintymysvanhemmuus ry — Fri, 27 Aug 2021 05:43:59 +0000

Lempeään syntymään kuuluu vauvan pääsy välittömästi äidin vatsan päälle ja ihokontaktiin, mikäli molempien vointi sen sallii. Napanuoraa ei tarvitse leikata heti, vaan se voi sykkiä rauhassa loppuun. Mittaukset ja muut hoitotoimenpiteet voi tehdä myöhemminkin.

Ihokontakti on heti alussa tärkeä tapa lapselle saada perheen omasta bakteerifloorasta suojakerros iholleen. Se vahvistaa haju- ja tuntoaistin kautta sekä lapsen että vanhemman leimaantumis- ja kiintymisreaktioita. Siksi vastasyntynyttä tai synnyttäjää ei pitäisikään välittömästi syntymän jälkeen pestä. Hajut äidistä lapseen ja takaisin saavat välittyä kaikessa luonnollisuudessaan. Lapsenkinan imeytyminen vauvan ihoon edistää ihon hyvinvointia.

Suora ihokontakti vahvistaa vauvojen rinnanhamuamisrefleksiä ja äidin rintojen herumisrefleksiä. Ilman vaatekerroksia on helpompi saada hyvä imetysasento ja vauvojen on huomattu haukkaavan rintaa hyvällä, isolla otteella ihokkain imetettäessä.

Parhaiten imetys lähtee käyntiin, kun alaston vastasyntynyt saa – niin pian kuin äidin ja vauvan vointi mahdollistavat – ryömiä takakenossa nojaavan äidin paljaan mahan päällä kohti valitsemaansa rintaa, hamuilla sitä kaikessa rauhassa ja ottaa sen itse suuhun. Vauvalle tulisi antaa aikaa hakeutua itse rinnalle ja tutustua rintaan omaan tahtiinsa. Ensiarvoisen tärkeää on se, ettei vauvalle työnnetä rintaa pakolla suuhun eikä hänen päätään paineta vasten rintaa.

Ensimmäisen vuorokauden ajan vauvat ovat usein väsyneitä ja viettävän suurimman osan ajasta nukkuen. Toisen vuorokauden aikana vauva käy tavallisesti tiheään rinnalla ja voi jopa tuntua, että taukoja imetysten välillä ei juuri ole. Vauvan tiheällä imemisellä on kuitenkin tarkoituksensa maidonerityksen käynnistämisessä.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Maidon maistaja, tiedon tietäjä

Kiintymysvanhemmuus ry — Fri, 20 Aug 2021 15:41:03 +0000

Imettäminen, sen lopettaminen tai kokonaan imettämättä jättäminen ovat päätöksiä, joihin jokaisella äidillä on oikeus. Perheillä on erilaisia tilanteita, eikä imetys ole syystä tai toisesta aina mahdollista. Se ei onneksi määritä äitiyttä eikä ole välttämättömyys turvalliselle kiintymyssuhteelle.

Jos äiti ei halua imettää tai se ei olosuhteiden johdosta onnistu, niissäkin tapauksissa perheiden tulisi, heidän niin halutessaan, saada tukea ja apua mahdollisen imetyspettymyksen käsittelyssä sekä tietoa ja vinkkejä muista keinoista, millä voi antaa vauvalle mahdollisimman paljon läheisyyttä sekä vahvistaa kiintymyssuhdetta.

Vaikkei yksittäisten äitien valintoihin tulisikaan perheen ulkopuolisten puuttua, imetyksestä yleisellä tasolla on kuitenkin tärkeää puhua. Miksi? Ensinnäkin äidit eivät saa ongelmiinsa tarvitsemaansa tukea – imetys loppuu keskimäärin aiemmin, kun mikä on toivottu imetyksen pituus. Ainakin osa näistä ns. kesken jääneistä imetystaipaleista olisi pelastettavissa oikealla tiedolla ja tuella. Äitien ja lasten etu ja oikeus on, että esitetty imetystieto on tutkittua ja he saavat näyttöön perustuvaa ohjausta. Se taustanaan äidit voivat tehdä omat päätöksensä imetystaipaleen pituudesta.

Imetyksestä on myös tärkeää puhua, koska ilmapiirissä imetystä, ja varsinkin taaperoimetystä kohtaan on parannettavaa. Imetyksen pituus koetaan edelleen toisinaan asiaksi, joka perheen ulkopuolisilla on oikeus määrittää tai tuomita.

Kulttuurissamme näkee edelleen kaikua, kenties sota-aikojen peruna, varhaisen itsenäistämisen pyrkimyksestä. Pelätään, että äidissä tai muussa ensisijaisessa hoitajassa kiinni oleva pienokainen jää itsenäistymisessä jotenkin jälkeen, joten itsenäistymistä on pyrittävä tukemaan aktiivisella irrottamisella ja ”karaisulla”. Yli vauvaiän jatkuva imetys nähdään yhtenä esteenä varhaisen itsenäistymisen tiellä, joten ohjeena saattaa olla, että lapsi tulisi aktiivisesti vierottaa saavutettuaan jonkun tietyn iän, yleensä yhden vuoden.

Sen lisäksi, tai osaltaan varmasti taustavaikuttajana, että yhteiskunnan asenne ei ole täysin salliva yli vauvaiän jatkuvaa imetystä kohtaan, äidinmaidon laadusta ensimmäisen imetysvuoden jälkeen liikkuu edelleen yhä kummallisempia myyttejä. Myyttejä liikkuu niin sokeripitoisuuden hurjasta noususta kuin vasta-aineiden häviämisestäkin. Onneksi enää ei tarvitse luottaa mutu-tietoon. Ja ironista kyllä, tutkimukset osoittavat juuri päinvastaista: taaperomaidossa vasta-ainepitoisuudet ja rasvapitoisuudet saattavat jopa nousta vauvamaitoon verrattuna, eli se on siis ns. tuhdimpaa tavaraa. Tämä onkin varsin järkeenkäypää, koska menevämpi ja maailmaa yhä enemmän tutkiva lapsi tarvitsee yhä enemmän suojaa maidon kautta taudinaiheuttajia vastaan. Myös imetyskerrat ovat tässä vaiheessa monesti vähentyneet, joten maito tiivistyy, kun sitä muodostuu vähemmän.

Äidinmaidon tiedetään mukautuvan lapsen tarpeisiin. Ensipäivien kolostrum muuntuu vauvan kasvun myötä kypsäksi maidoksi. Maito muuttuu myös erityistilanteissa, esimerkiksi lapsen sairastaessa. Loogista onkin, että maito jatkaa mukautumistaan lapsen tarpeisiin ihan sinne asti, kunnes lapsi on valmis vieroittumaan.

Voin vain kuvitella, mikä lohtu ja turva äidin turvallinen syli ja rinta ovat taaperon tutustuessa maailman menoon. Imettäminen on tapa välittää lapselle ehdotonta hyväksyntää, kun taas aktiivinen vieroittaminen vaatii äidiltä aina jonkinasteista torjuntaa, minkä kanssa monet äidit varmasti kipuilevatkin. Perhe on kuitenkin jäsentensä summa, ja sen kokonaishyvinvointi on tärkeintä. Jos äidillä alkaa olla negatiivisia tunteita imetystä kohtaan tai jos se on ennemminkin voimavarojen viejä kuin tuoja, on perheen kokonaishyvinvointi punnittava näissä tilanteissa. Imettäminen on parityötä ja toimii vain, kun molemmat ovat siinä täysillä mukana.

Antropologi Katherine Dettwylerillä on mielenkiintoisia tutkimuksia liittyen ihmisen luonnolliseen vieroittumiseen, jonka on todettu tapahtuvan 2,5–7 vuoden iässä. Tutkimuksissa on huomioitu luonnonkansat, joissa luontainen vieroittuminen on tavallista, sekä vertailutieto ihmisapinoihin, gorillaan ja simpanssiin. Vieroittuminen on linkitetty mm. siihen, että poikanen on nelinkertaistanut syntymäpainonsa tai kun sen pysyvät hampaat puhkeavat. Dettwylerin mukaan pitkään imetettyjen lasten eduiksi jää erinomainen emotionaalinen kehitys, myönteinen minäkuva ja vahva perusturvallisuus. He ovat myös varmoja äitinsä kiintymyksestä ja onnistuvat sosiaalisissa suhteissa.

Näiden tietojen valossa, ja lisäten äidille koituvat terveyshyödyt (mm. rintasyöpäriskin alentuminen), on kerrassaan hämmentävää, että yli vauvaikäisten imetystä ei yhteiskunnassamme tueta enemmän. Sen sijaan, että taaperoimettäjät saisivat arvostusta halustaan antaa lapselleen ravintoa ja läheisyyttä kaikkein luonnollisimmassa muodossa, heidät liian helposti leimataan täydellisen äitiyden tai jopa oman edun tavoittelijoiksi. Äidille, joka on aiemmin kokenut imettämisen voimavarana ja ylpeydenaiheena, voivat nämä kommentit olla murskaavia.

Jokaisella äidillä (ja myös terveydenhuollon ammattilaisella) on oikeus tutkittuun faktatietoon imetyksestä. Imetyksen ja äidinmaidon hyötyjen vähättely tai niiden lakaiseminen maton alle ei palvele ketään. Oma päätös imetyksen pituudesta on jatkossa helpompi hyväksyä eikä siitä tarvitse syyllistyä, kun se perustuu oikeaan tietoon ja omaan valintaan eikä mutu-ohjeisiin tai painostukseen.

Imetyksen tuki ry:n taaperoimetysryhmässä näkee, mitä kaikkea vauvaiän ohittaneen lapsen imetys voi olla. Vaikka ryhmän tapaamisissa pureudutaan monesti imetyksen haasteisiin ja kipukohtiin, saa äitejä seuraamalla hyvän kuvan siitä, miksi he sitä jatkavat: imetys on lohtua muksahduksien ja itkujen jälkeen, rauhoittumishetki aktiivisen taaperon kanssa, hellyydenosoitus, sylissä tarjottu välipala ja ennen kaikkea – kaunis yhteys äidin ja lapsen välillä.

Suomalainen kansanperinne antaa kauniisti arvostusta pitkään imetetyille:

”Jos lasta imettää kolome pitkee perjantaita niin siitä tulloo veleho eli tietäjä.”

– Veera –

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2016.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry

Imetys

Kiintymysvanhemmuus ry — Mon, 12 Sep 2016 14:53:00 +0000

Äidinmaito on lajimme jälkeläisille tarkoitettua, optimaalista ravintoa. Imetyksen lukuisat edut sekä lapsen että äidin kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ovat laajalti tiedossa. Siitä huolimatta imetys koetaan usein ongelmalliseksi. Korvike-vallankumous katkaisi 1900-luvulla luonnollisen sukupolvien ketjun, jossa tyttäret oppivat imettämään äideiltään ja muilta sukulaisiltaan. Imetykseen voi valmistautua jo ennen lapsen syntymää hankkimalla tietoa ja asennoitumalla imetykseen. Myös läheisten (esimerkiksi puoliso tai oma äiti) kanssa on hyvä keskustella imetykseen liittyvistä odotuksista, ja pohtia, kuinka he voivat tukea imetyksen onnistumista. Imetykseen liittyvissä pulmissa äiti voi pyytää apua esimerkiksi neuvolasta, imetysohjaajalta tai Imetyksen tuki ry:n imetystukiäideiltä.

Paras lähtökohta imetyksen käyntiin lähtemiselle on ihokontakti heti synnytyksestä alkaen. Äidin ollessa selinmakuulla tai puoli-istuvassa, takakenossa asennossa, vauva lepää vatstallaan lähellä äidin rintoja. Vauva saa itse ryömiä siitä rinnalle, nokkia rintaa ja aloittaa imemisen. Tässä asennossa äidin ei tarvitse ohjailla vauvaa ja vauva saa useimmiten hyvän imuotteen. Kun äidin asento on tuettu, hän pystyy rentoutumaan. Tämä imetysasento on myöhemminkin hyvä tapa houkutella lasta rinnalle hyvään imuotteeseen. Mikäli ensi-imetys viivästyy tai imetyksen kanssa on ongelmia (rinnan hylkiminen, huono imuote, kipu jne.), myös ihokontaktissa oleskelu houkuttelee esiin sekä vauvan että äidin vaistomaiset refleksit.

Lapsentahtinen imetys on helpoin tapa varmistaa maidontuotannon riittävyys ja omalle vauvalle sopiva ravinnon määrä. Vauva päättää itse, kuinka tiheästi rintaa haluaa, ja osoittaa sen nälkämerkein. Merkkejä ovat muun muassa maiskuttelu, käsien suuhun vieminen ja hamuaminen sekä levottomaksi muuttuminen. Itku on jo merkki isosta nälästä. Yöimetykset ovat lapsen luonnollinen, aivojen kasvulle tärkeä tarve, johon vastaamista perhepedissä nukkuminen helpottaa. Maidontuotantoa yöimetykset tukevat erityisen hyvin. Yöimetyksiä voi jatkaa niin kauan, kuin se äidistä tuntuu hyvältä.

Rintamaito on lapsen pääasiallinen ravinnonlähde koko ensimmäisen elinvuoden. Vaikka yli vauvaikäisen imetys on Suomessa harvinaista, se on ihmiselle eläinlajina täysin luonnollista. Lapsentahtinen vieroittuminen tapahtuu yleensä leikki-iässä (3-7 vuotta). Vaikka lapsi pärjäisi ilman rintamaitoa, se ei tarkoita sitä, etteikö hän hyötyisi siitä. Rintamaito ei koskaan muutu sokerilitkuksi, vaan on hyvä ravinnon lähde taaperolle ja leikki-ikäisellekin. Kipeälle lapselle rintamaito maistuu usein paremmin kuin ruoka tai juoma. Rintamaito tukee myös lapsen omaa vastustuskykyä. Imetyshetkellä voi tankata myös läheisyyttä ja hellyyttä sekä rauhoittua väsyneenä tai kiukun hetkellä.

Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2016.

Read more at Kiintymysvanhemmuus ry