Imettäminen, sen lopettaminen tai kokonaan imettämättä jättäminen ovat päätöksiä, joihin jokaisella äidillä on oikeus. Perheillä on erilaisia tilanteita, eikä imetys ole syystä tai toisesta aina mahdollista. Se ei onneksi määritä äitiyttä eikä ole välttämättömyys turvalliselle kiintymyssuhteelle.
Jos äiti ei halua imettää tai se ei olosuhteiden johdosta onnistu, niissäkin tapauksissa perheiden tulisi, heidän niin halutessaan, saada tukea ja apua mahdollisen imetyspettymyksen käsittelyssä sekä tietoa ja vinkkejä muista keinoista, millä voi antaa vauvalle mahdollisimman paljon läheisyyttä sekä vahvistaa kiintymyssuhdetta.
Vaikkei yksittäisten äitien valintoihin tulisikaan perheen ulkopuolisten puuttua, imetyksestä yleisellä tasolla on kuitenkin tärkeää puhua. Miksi? Ensinnäkin äidit eivät saa ongelmiinsa tarvitsemaansa tukea – imetys loppuu keskimäärin aiemmin, kun mikä on toivottu imetyksen pituus. Ainakin osa näistä ns. kesken jääneistä imetystaipaleista olisi pelastettavissa oikealla tiedolla ja tuella. Äitien ja lasten etu ja oikeus on, että esitetty imetystieto on tutkittua ja he saavat näyttöön perustuvaa ohjausta. Se taustanaan äidit voivat tehdä omat päätöksensä imetystaipaleen pituudesta.
Imetyksestä on myös tärkeää puhua, koska ilmapiirissä imetystä, ja varsinkin taaperoimetystä kohtaan on parannettavaa. Imetyksen pituus koetaan edelleen toisinaan asiaksi, joka perheen ulkopuolisilla on oikeus määrittää tai tuomita.
Kulttuurissamme näkee edelleen kaikua, kenties sota-aikojen peruna, varhaisen itsenäistämisen pyrkimyksestä. Pelätään, että äidissä tai muussa ensisijaisessa hoitajassa kiinni oleva pienokainen jää itsenäistymisessä jotenkin jälkeen, joten itsenäistymistä on pyrittävä tukemaan aktiivisella irrottamisella ja ”karaisulla”. Yli vauvaiän jatkuva imetys nähdään yhtenä esteenä varhaisen itsenäistymisen tiellä, joten ohjeena saattaa olla, että lapsi tulisi aktiivisesti vierottaa saavutettuaan jonkun tietyn iän, yleensä yhden vuoden.
Sen lisäksi, tai osaltaan varmasti taustavaikuttajana, että yhteiskunnan asenne ei ole täysin salliva yli vauvaiän jatkuvaa imetystä kohtaan, äidinmaidon laadusta ensimmäisen imetysvuoden jälkeen liikkuu edelleen yhä kummallisempia myyttejä. Myyttejä liikkuu niin sokeripitoisuuden hurjasta noususta kuin vasta-aineiden häviämisestäkin. Onneksi enää ei tarvitse luottaa mutu-tietoon. Ja ironista kyllä, tutkimukset osoittavat juuri päinvastaista: taaperomaidossa vasta-ainepitoisuudet ja rasvapitoisuudet saattavat jopa nousta vauvamaitoon verrattuna, eli se on siis ns. tuhdimpaa tavaraa. Tämä onkin varsin järkeenkäypää, koska menevämpi ja maailmaa yhä enemmän tutkiva lapsi tarvitsee yhä enemmän suojaa maidon kautta taudinaiheuttajia vastaan. Myös imetyskerrat ovat tässä vaiheessa monesti vähentyneet, joten maito tiivistyy, kun sitä muodostuu vähemmän.
Äidinmaidon tiedetään mukautuvan lapsen tarpeisiin. Ensipäivien kolostrum muuntuu vauvan kasvun myötä kypsäksi maidoksi. Maito muuttuu myös erityistilanteissa, esimerkiksi lapsen sairastaessa. Loogista onkin, että maito jatkaa mukautumistaan lapsen tarpeisiin ihan sinne asti, kunnes lapsi on valmis vieroittumaan.
Voin vain kuvitella, mikä lohtu ja turva äidin turvallinen syli ja rinta ovat taaperon tutustuessa maailman menoon. Imettäminen on tapa välittää lapselle ehdotonta hyväksyntää, kun taas aktiivinen vieroittaminen vaatii äidiltä aina jonkinasteista torjuntaa, minkä kanssa monet äidit varmasti kipuilevatkin. Perhe on kuitenkin jäsentensä summa, ja sen kokonaishyvinvointi on tärkeintä. Jos äidillä alkaa olla negatiivisia tunteita imetystä kohtaan tai jos se on ennemminkin voimavarojen viejä kuin tuoja, on perheen kokonaishyvinvointi punnittava näissä tilanteissa. Imettäminen on parityötä ja toimii vain, kun molemmat ovat siinä täysillä mukana.
Antropologi Katherine Dettwylerillä on mielenkiintoisia tutkimuksia liittyen ihmisen luonnolliseen vieroittumiseen, jonka on todettu tapahtuvan 2,5–7 vuoden iässä. Tutkimuksissa on huomioitu luonnonkansat, joissa luontainen vieroittuminen on tavallista, sekä vertailutieto ihmisapinoihin, gorillaan ja simpanssiin. Vieroittuminen on linkitetty mm. siihen, että poikanen on nelinkertaistanut syntymäpainonsa tai kun sen pysyvät hampaat puhkeavat. Dettwylerin mukaan pitkään imetettyjen lasten eduiksi jää erinomainen emotionaalinen kehitys, myönteinen minäkuva ja vahva perusturvallisuus. He ovat myös varmoja äitinsä kiintymyksestä ja onnistuvat sosiaalisissa suhteissa.
Näiden tietojen valossa, ja lisäten äidille koituvat terveyshyödyt (mm. rintasyöpäriskin alentuminen), on kerrassaan hämmentävää, että yli vauvaikäisten imetystä ei yhteiskunnassamme tueta enemmän. Sen sijaan, että taaperoimettäjät saisivat arvostusta halustaan antaa lapselleen ravintoa ja läheisyyttä kaikkein luonnollisimmassa muodossa, heidät liian helposti leimataan täydellisen äitiyden tai jopa oman edun tavoittelijoiksi. Äidille, joka on aiemmin kokenut imettämisen voimavarana ja ylpeydenaiheena, voivat nämä kommentit olla murskaavia.
Jokaisella äidillä (ja myös terveydenhuollon ammattilaisella) on oikeus tutkittuun faktatietoon imetyksestä. Imetyksen ja äidinmaidon hyötyjen vähättely tai niiden lakaiseminen maton alle ei palvele ketään. Oma päätös imetyksen pituudesta on jatkossa helpompi hyväksyä eikä siitä tarvitse syyllistyä, kun se perustuu oikeaan tietoon ja omaan valintaan eikä mutu-ohjeisiin tai painostukseen.
Imetyksen tuki ry:n taaperoimetysryhmässä näkee, mitä kaikkea vauvaiän ohittaneen lapsen imetys voi olla. Vaikka ryhmän tapaamisissa pureudutaan monesti imetyksen haasteisiin ja kipukohtiin, saa äitejä seuraamalla hyvän kuvan siitä, miksi he sitä jatkavat: imetys on lohtua muksahduksien ja itkujen jälkeen, rauhoittumishetki aktiivisen taaperon kanssa, hellyydenosoitus, sylissä tarjottu välipala ja ennen kaikkea – kaunis yhteys äidin ja lapsen välillä.
Suomalainen kansanperinne antaa kauniisti arvostusta pitkään imetetyille:
”Jos lasta imettää kolome pitkee perjantaita niin siitä tulloo veleho eli tietäjä.”
– Veera –
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2016.