10-vuotiaan Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n puheenjohtajaksi alkaminen tuntuu aika isolta askeleelta. Edelliset puheenjohtajat ovat tehneet työtä intohimolla, sydämellä ja vahvalla asiantuntemuksella ja tehneet yhdistyksestä sen, mikä se nyt on. Pieni, mutta aktiivinen ja näkyvä, vahvasti oman kantansa takana seisova yhdistys.
Yhdistyksen hallituksessa olen toiminut yhden vuoden, ja kiintymysvanhemmuudesta minulla on usean vuoden kokemus. Tunsin heti esikoisen odotusaikana vahvaa yhteyttä vauvaan, ja vauvan synnyttyä tutustuin kiintymysvanhemmuuteen silloisen faceryhmän kautta sekä lukemalla Alfie Kohnin Unconditional parenting. Kaikki tämä tuntui niin luonnolliselta ja itsestään selvältä, että olin aivan myyty ajatukselle heti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ollut heti valmis ja täydellinen kiintymysvanhempi! Näiden 6,5 vuoden aikana, joina olen saanut olla äitinä, olen kasvanut, kehittynyt, oppinut uutta ja saanut uusia ja uusia näkökulmia lähes joka päivä. Sen minulle ovat taanneet ennen kaikkea kaksi ihanaa lastani, jotka näyttävät vahvasti sen, miten vahva (tai heikko) meidän välisemme yhteys on. Heidän kauttaan myös ymmärrän, mikä on minun vastuullani ja vaikutuspiirissä ja mikä taas on minusta irrallista, toisen omaa persoonaa.
Iso osa ihmisenä ja vanhempana kasvua ovat tietenkin olleet ihanat ihmiset yhdistyksessä. Tukevat, herättelevät ja haastavatkin keskustelut somessa sekä ihan kasvotustenkin tuovat ajatuksia omaan vanhemmuuteen, mutta myös auttavat ymmärtämään erilaisia valintoja, tilanteita ja persoonia. Juuri tämä on yhdistyksen parasta sanomaa: jokaisella meistä on vielä opittavaa, ja kasvun tiellä on tärkeää saada sopivassa suhteessa haastoa omiin toimintatapoihin sekä ajatuksiin, mutta myös ymmärrystä ja armoa – kukaan meistä ei ole täydellinen ja valmis, ja kaikkiin asioihin emme edes pysty vaikuttamaan. Kun ymmärrämme ja sallimme itsellemme erehdykset ja niistä oppimisen, meidän on helpompi sallia sama lapsillemme. Tätä empaattista kulttuuria toivon yhdistyksen vahvistavan minunkin puheenjohtajakaudellani.
Toivon myös, että sanomamme ja tukemme tavoittavat yhä useamman perheen. Kiintymysvanhemmuus ja lempeä kasvatus vaativat toki henkisiä resursseja: pitää saada tai osata itse antaa itselleen itsemyötätuntoa ja osata reflektoida omaa toimintaansa ja vielä muuttua ja kasvaa, jos huomaa itsessään kasvun paikkoja. Tämän lisäksi pitää olla voimavaroja kohdata lapsi ymmärtäen, lempeästi ja tarvittaessa joustaen. Tärkeimpiä askelia mielestäni ovat kuitenkin asioiden tiedostaminen, halu ymmärtää ja tukea lasta ja tarvittaessa halu muuttua itse.
Vaikka haluaisimme tulla enemmän valtavirran aatteeksi, on yhdistyksellä kuitenkin arvonsa ja periaatteensa. Perhepeti, pitkä imetys, vauvan vessahätäviestintä, vauvantahtinen uni, rankaisemattomuus, lempeä vuorovaikutus ja läheisyys ovat aiheita, joita suojelemme. Vanhemmat tietenkin valitsevat itse, miten näitä soveltavat vai soveltavatko laisinkaan, mutta yhdistys seisoo näiden periaatteiden takana. Visiomme on saada kiintymysvanhemmuuden ja lempeän kasvatuksen periaatteet kaikkien vanhempien tietoisuuteen ja käyttöönkin, mutta matkalla sinne tulemme varmasti edelleen jakamaan mielipiteitä, ja yhdistyksen sanoma voidaan joskus tulkita väärin. Onneksi yhdistyksen sanomaa tukevat tieteelliset tutkimustulokset, joten on sinällään helppoa olla tiukasti tällä kannalla.
Puheenjohtajana saan kunnian ja vastuun luotsata yhdistystä kohti tavoitteitamme ja visiotamme. Olen iloinen ja kiitollinen, että saan tehdä työtä yhdessä upean hallituksen, aktiivisten toimihenkilöiden ja kaikkien teidän yhdistyksen jäsenten kanssa.
Iloa ja lempeyttä meille kaikille kasvussa ihmisinä ja vanhempina!
– Annika, Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n puheenjohtaja –
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2020.